sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Ilo tekee hyvää maailmalle



Kirjoitin lokakuun puolivälissä Elämänilon kirjasta, joka on ollut minulla book crossing "lainassa" jo ainakin vuoden. Tartuin lokakuussa kirjan ensimmäiseen lauseeseen, nyt olemmekin jo sitten sivulla 21, jossa on kappaleotsikkona "Ilo tekee hyvää maailmalle". Kyseinen kappale alkaa sanoin: "Aidosti iloinen ihminen levittää parantavaa energiaa kaikkialle ympärilleen." Mitäpä muutakaan minulle siitä olisi voinut tulla mieleen kuin vaihtaa ihmisen tilalle koira ja että miten paljon positiivista energiaa saankaan katsellessani iloisesti touhuavia koiriani! Ja miten monenmonta onnen- ja ilonhetkeä olisi jäänyt kokematta, jos koiria ei olisi... Asiaa enemmän ajatellessani, palautui mieleen, että taisinkin olla joskus jo kirjoittanut aiheesta ja niinhän se oli, viime vuoden maaliskuulta Onnellisuuden päivä.



Kappale jatkuu muutamaa lausetta myöhemmin näin: "Elämänilo tekee hyvää maailmalle myös siksi, että me pidämme huolta asioista, joita rakastamme. Jos rakastamme luontoa, koemme sen kauneuden rikastavana ja tajuamme sen ylläpitävän elämäämme, silloin myös haluamme säilyttää sen." Vaikeahan se on nykypäivänä elää yhtään luonnonvaroja turhaan kuluttamatta, mutta pointti sanoilla  "pitää huolta" ja "säilyttää", nykymeno kun toisinaan tuntuu olevan suorastaan tuhoaminen. Esimerkkejä löytyisi ympäri maailmaa vaikka miten, mutta ihan täällä meilläkin on viime vuosina uutisoitu huolestuttavan paljon mm. suojeltujen metsätyyppien avohakkuista, juuri tänään törmäsin tuoreimpaan tapaukseen. Erot ihmisten arvomaailmoissa tosin johtuvat juurikin kohdasta "pidämme huolta asioista, joita rakastamme" ja monesti nämä asiat, joita rakastetaan, ovat tyystin muita kuin yhteistä hyvää edistäviä. Niinhän se on ja niinhän se aina tulee olevan, että kun yhteen suuntaan kumartaa, niin toiseen suuntaan väkisinkin pyllistää.




keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Kuinka vanhaksi kanit elävät?

Viime keväänä havahduin siihen, että Neiti ja Nafta alkavat olla jo iäkkäitä kaneja. Ovathan ne toki olleetkin meillä jo pitkään, mutta en silti jotenkin ollut tullut ajatelleeksi, että niille on ikää kertynyt tässä vuosien varrella ihan kiitettävästi. Naftahan tuli meille lokakuulla 2010 ja oli silloin melkein vuoden ikäinen, joten tässä loppuvuodesta Nafta sitten täyttää kahdeksan vuotta. Neiti saapui taloon alkukesästä 2011 ollen silloin noin 1-vuotias, tällä hetkellä ikää siis suunnilleen 7,5 vuotta. Kummastakaan ei vanhuus näy vielä ollenkaan päällepäin, ovat toimeliaita ja hyvinvoivia pupusia, jotka toivottavasti ovat ilonamme vielä pitkään ensi vuonnakin.

Neiti on piiloutunut porkkanan kanssa putkeen, jottei herkkupalaa tarvitsisi jakaa Naftan kanssa.

Samoin kuin koirissakin, myös kaneissa pienikokoisemmat elävät usein pidempään kuin suurikokoisemmat, keskimääräinen eliniänodote kaneilla on jotain kuuden ja kymmenen vuoden välillä. Neiti (ties kuinka monennen sukupolven mikä lie risteytys) ja Nafta (kääpiöluppa/leijonaharjasristeytys) ovat painonsa puolesta kääpiökaneja, samoin kuin meillä vain hetken aikaa ollut Belle. Entisen Sepi-kanini (rekisterinimi Omenankukan Telepatiaa) rotu sallander luokitellaan keskisuuriin kanirotuihin. Sepi eli 9-vuotiaaksi, kun taas Belle menehtyi äkillisesti alle 2-vuotiaana, eläinlääkärin epäilynä synnynnäinen sydänvika. Niiden kohdalla kävi siis juuri päinvastoin suuremman eläessä huomattavasti pienempää pidempään.

Nafta on harmistunut ruokajakelun toimimattomuudesta - ruokapurkki on ihan väärällä puolella verkkoa!

Neidin sisko, joka asui siskollani, laihtui viime vuoden alkutalvesta. Joulukuun puolivälissä siltä lääkärillä käyttäessä löytyi kasvain, joka oli jo niin suuri, ettei lääkäri pystynyt sanomaan, mistä se alunperin oli lähtöisin. Munasarjoja tai imusolmukkeita lääkäri veikkasi, mutta eipä sillä kasvaimen alkupaikalla siinä vaiheessa enää olisi ollut merkitystä sen ollessa jo hyvin laajalle levinnyt. Viikko tästä kanin olotila meni niin paljon huonompaan suuntaan, että se jouduttiin käyttämään lääkärillä vielä viimeisen kerran. Neidin vatsaa onkin tullut varmuudeksi tunnusteltua aina väliin siinä pelossa, että sairastuu samaan kuin siskonsakin.

Neiti hyppää vielä kevyesti kopin katollekin asti.

Sepin käytin aikanaan vanhan kanin terveystarkastuksessa seitsemän tai kahdeksan vuoden iässä ihan vain siksi, koska se vaan oli jo vanha. Sepi sai tarkastuksesta terveen paperit. Ei minulla tosiaan mitään epäilyksiäkään mistään muusta ollut, mutta muistelisin, että olin silloin lukenut jostain tuosta vanhojen kanien käyttämisestä tarkastuksessa ja teinpä työtä käskettyä. Neidin ja Naftankin kohdalla olen miettinyt, että pitäisikö ne kiikuttaa pieniin tutkimuksiin ihan vaan vanhuuttaan, mutta ainakin tällä hetkellä olen kallistunut sille kannalle, että "huvinvuoksi" lääkärikäynnin aiheuttamasta stressistä voipi olla enemmän haittaa kuin hyötyä arkojen kanien kanssa. Sepi oli paljon lunkimpi luonteeltaan.

lauantai 11. marraskuuta 2017

Koiratanssia kerrakseen

Meidän koiratanssiharrastuksesta kertomiset ovat tänäkin vuonna jääneet harmittavan vähiin. Muista harrastuksista kyllä syntyy tekstiä, mutta en oikein osaa kirjailla tanssiasioita siten kuin haluaisin, joten aikani mietyttyäni ja vatvottuani ne jäävät usein sitten vain ajatuksen tai luonnoksen tasolle. Korjataanpa nyt tilannetta edes kevään ja kesään kisakäyntien osalta.

Huhtikuu

Kumpikin koira osallistui ensimmäistä kertaa freestyleen eli koiratanssin vapaaohjelmaan, jossa erilaisia temppuja tulee olla vähintään 75% ja seuraamista saa olla korkeintaan 25%. Kisahalli oli koirille ihanan viileä, ja vaikka itselleni tuli vähän viileä olo hieman liian vähissä vaatteissa, tykkään kuitenkin enemmän näistä vilpoisista halleista koirien takia, vaikka normaalissa huoneenlämmössä itse viihtyisinkin paremmin.

Lumes suoritti oman esiintymisensä super-innokkaasti. Seuraamisohjelmissa saan suunnattua sen innokkuuden itse tekemiseen, mutta tämä ensimmäinen freestyle-kisakokeilumme osoitti, että temppujen teon lomassa onkin paljon vaikeampaa pitää vauhdikasta pakkaa kasassa. Tästä johtuen suoritustarkkuus (tekniset pisteet) ja harmoninen yhteistyö (taiteellisuus) kärsivät sen verran, että kunniamaininta (luokanvaihtoon oikeuttava tulos, vähintään 80p teknisistä ja 80p taiteellisista) jäivät muutaman pisteen päähän (154,33/200). Olin sisällyttänyt ohjelmaan myös liian paljon seuraamista ja liian pitkästi samoja temppuja (koska en keksinyt, mitä temppuja olisin vielä ottanut siihen mukaan), jolloin temppujen osuus (eli teknisen taitavuuden esitteleminen) jäi säännöissä mainittua vähäisemmäksi, ja jokunen Lumeksen haukahduskin siellä kuultiin taiteellisia pisteitä alentamassa temppujen ollessa ainoa tekeminen, jossa siltä palkanvaatimushaukahduksia tulee. Muutenhan Lumes on aina hyvin hiljainen suorittaja. Tyytyväinen täytyi olla koiran intoon, sillä tärkeintähän on, että tämä touhu on sen mielestä mukavaa.

Tässä pätkässä viimeiset 15 sekuntia Lumeksen esityksestä.

Mestan ohjelma alkoi oikein hyvin, mutta valitettavasti heiluva leijonanhäntäni huiskaisi loppuvaiheessa Mestaa naamaan ja tekeminen jämähti vähäksi aikaa. Sain kannustettua Mestan jatkamaan tekemistä ja loppuliike sujui erinomaisesti, mutta jämähdyksen vuoksi tekeminen jäi sen verran vajaaksi, että pisteet (151,33) jäivät reilusti kunniamaininnasta. Harmitti oma kokemattomuus pukusuunnittelussa, kun en ollut tullut lainkaan ajatelleeksi, että puvun häntä on liian pitkä ja yltää heilumaan Mestaan asti. Kotiin päästyämme katkaisin ensitöikseni hännästä palasen pituutta pois.

Kesäkuu

Olisin muuten osallistunut Lumeksen kanssa heti uudelleen freestyleen, mutta Tanskan kisoja varten piti koittaa petrata meidän HTM-ohjelmaa (heelwork to music, seuraamista musiikin tahdissa). Sen vuoksi olin saatujen ideoiden pohjalta hieman muuttanut meidän "kulkuritanssia", mm. lisännyt aloitukseen ja lopetukseen freestyleä sekä ottanut eväskepukan mukaan, ja kokeilin, miten nämä kisoissa menisi. Kepukan handlaamisessa minulla oli vähän vaikeuksia, en osannut liikuttaa sitä luontevasti, mutta muuten esitys oli yksi meidän tähän asti parhaimmista, ellei jopa parhain, vaikka pisteiden (163,66) perusteella siltä ei näyttänytkään. Tämä sama musa on meillä ollut jo avoimesta luokasta asti eli nyt viiden kisan verran, tykkään, koska on kivan reipas ja monipuolinen musa.

Vilkaisu ensimmäiseen yks- ja puolminuuttiseen





Esitys loppui siihen, että syötiin nyssykästä ottamani eväsleivät.

Mestan kanssa jatkettiin freestylessä ja Mesta suoritti oman osuutensa leijonana keskittyneesti. Ilokseni sain huomata, että myös edellisen kisan jälkeen harjoittelemamme ja ohjelmaan lisäämäni uudet temputkin onnistuivat. Saimme 176,67 pistettä, jolla Mesta sai kunniamaininnan ja siirtymisoikeuden avoimeen luokkaan. Täytyy muuten tämänkin kisapaikan hallista mainita, että näin kesälläkin pysyi ihanan vilpoisena, jolloin ainakin omat koirani ovat paljon pirtsakampia.

Pujottelua jalkojeni lomitse.

"Ryömintää."

torstai 19. lokakuuta 2017

Kadonneen jäljillä

Otsikko johtaa harhaan, täällä millään jäljillä olla oltu vaan ilmavainulla hakutreeneissä ja kadonneetkin on vain leikisti piiloutuneita ja aina löytyvätkin kaikki. Alla olevassa kuvassa Lumes on haukkumassa löytämänsä maalimiehen (eli piiloutuneen henkilön) luona. Vaikka Lumeksella ei hausta enää koetavoitteita olekaan ollut reiluun pariin vuoteen, on sekin päässyt muutaman kerran kesän aikana vähän virkistämään mieltään hakumetsään ja on siitä kyllä ollut todella innoissaan.


Laitetaas nyt yksi kesäkuinen kuva ihan jonkun muun koirastakin eli Vilistä, joka löysi minut piilostani, niin ei tarvinnut jäädä yötä myöten metsään olemaan. Vili on viranomaistarkastuksen läpäissyt pelastuskoira, joka muistaakseni on joskus tositoimissakin ollut ihan oikeasti kadonnutta henkilöä etsimässä. Ja tämä Vilihän on se koira, josta puhutaan, kun täällä blogissa joskus mainitaan Vilin ja Lunan emäntä.


Seuraavat kuvat ovatkin sitten ihan uudenuutukaisia viimeisimmistä hakutreeneistä maanantailta ja näistä kuvista on kiittäminen Waldon emäntää ja Lucan emäntää. Mesta on ollut hakutreeneissä jotenkin (liiankin) tosi tohkeissaan tässä syksyllä, kun sillä on ollut vain lyhyitä treenejä. Maastonmuodoilla on kyllä haettu väliin vähän haastavuuttakin, mutta näköjään sillä ei ole väliä, kun kuitenkin sen vuoro on nopsaan ohi. Näkee, että Mestalle ihan oikeasti pitäisi välillä tehdä niitä pitkiäkin (200-300 metriä) ratoja, joissa se ilmeisesti kuitenkin on lopputulemana tyytyväisempi siitä huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - että joutuu tehdä enemmän töitä ja pääsee hyvänmielen väsyneeseen tilaan.


Mestan treenien kolmas maalimies oli piilossaan metrin leveän ojan takana suopursukossa, joten autettiin Mestaa (ja muitakin koiria) tässä kohtaa ojan ylitykseen siten, että maalimies piilostaan huikkasi kerran koiraa nimeltä, jolloin suunta tuli selväksi ja ojanylitys sujui leikiten. Ääniapu sai jo valmiiksikin innoissaan olevan Mestan vieläkin menohaluisemmaksi ja se haukkui jo lähetyksessä, kun olisi halunnut vai heti kutsun kuullessaan sännätä menemään.


Ympyrässä näkyvä pieni, vaalea läntti on puuhun ripustettu 50 metrin merkki, jonka kohdilla maalimies on piilossa. Musta, pörreä läntti sen alapuolella on kiituri-Mesta.

Mestan alettua haukkua merkiksi maalimiehen löytymisestä, koetan itsekin kiiruhtaa samaiselle merkille, joskaan minun vauhtiani ei voi kiitämiseksi kutsua...

Näissä treeneissä minulle kävi sellainen nolo moka, että Mestan palkkakassi, jonka vielä juuri ennen lähtöäni olin huolella pakannut, olikin jäänyt kotiin eteisen lattialle. Huomasin palkkakassin puuttumisen vasta vähän ennen Mestan treenivuoroa ja kun hätäilin sitten siinä, että apua, mitäs nyt, niin alkoivat treenikaverit kaivella taskujaan ja keräsivät Mestalle namikolehdin. Kissanmärkäruoka, makkaranpalat ja herkkutikku maistuivatkin Mestalle oikein erinomaisesti.

maanantai 16. lokakuuta 2017

Koirien kanssa Ruotsiin, Tanskaan ja takaisin 1/?

Olen aina ollut vankkumaton kotimaanmatkailun kannattaja enkä koskaan sen kummemmin haaveillut mistään ulkomaanreissuista. Voitettuani Lumeksen kanssa viime vuoden koiratanssin HTM-suomenmestaruuden, aukeni sen myötä suoraan paikka koiratanssin edustusjoukkueeseen. Pitkien mietintöjen jälkeen päätin tarttua tilaisuuteen, sillä mikäpä olisi sen hienompaa kuin edustaa arvokisoissa Suomea suomalaisen koirarodun kanssa vieläpä Suomen satavuotisjuhlavuonna. Olisimme Lumeksen kanssa päässeet osallistumaan sekä Pohjoismaiden mestaruuskisoihin Tanskaan että maailmanmestaruuskisoihin Saksaan, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta lähteä matkalle molempiin, joten valitsin lähempänä sijaitsevan Tanskan. Alunperin tarkoituksenani oli jättää Mesta hoitoon ja ottaa vain Lumes reissuun mukaan, mutta aivan viime hetkilllä tulin toisiin ajatuksiin tajutessani, ettei se tämäkään matkanteko kahden koiran kanssa sen vaikeampaa ole kuin yhdenkään.


Etukäteisvalmistelut

Palveluskoiraliitto vaati reittisuunnitelman matkasta jo kuukausia etukäteen, joka oli hyvä ihan itsenikin kannalta, jotta tuli ajoissa asioita ajateltua. Järkevin/lyhin reitti kisapaikalle Tanskan Viborgiin kulki Turun, Tukholman, Göteborin ja Frederikshavnin kautta. Paluumatkan aioimme tehdä kolmisensataakilometriä pidemmästi Kööpenhaminan ja Malmön kautta kokeaksemme myös siltareitinkin puolen. Laivamatkat Turku-Tukholma-Turku varasin hyvissä ajoin, ainoastaan Mestan mukaansaannissa meinasi tulla hankaluutta, kun yrittäessäni myöhemmin ostaa sillekin lemmikkipaikkaa, olivatkin ne menomatkan osalta laivasta jo loppuunmyydyt. Onneksemme pari päivää ennen matkaa oli pari lemmikkipaikkaa vapautunut, joten sain Mestankin virallista reittiä mukaan. Meidän laivayhtiöksi osui Viking Line siitä syystä, että Silja Linella oli huoltopäivä juuri meidän matkan aikaan. Laivayhtiön lemmikkejä koskevat ohjeet tuli lukaistua läpi ennen matkan varaamista, joskaan siellä ei muuta ihmeellistä ollut kuin Siljalla kuonokopan käyttö. Viking Line/Silja Line. Eestaas matkat Vikinglinella 239e.

Göteborg-Frederikshavnin välisen lauttamatkan varaaminen menikin sitten vähän viimetinkaan ja stressasin kovasti sitä, että koirille oli enää autopaikkoja jäljellä. Koetin eri tahoilta selvittää, saako koiraa siitä huolimatta ottaa laivalla autosta pois vai ei, mutta saamani vastaukset olivat ristiriitaisia, joten pienellä koirien autoonjättämispakon riskillä sitten meille tämän ylityksen varasin. Laivayhtiön sivuilla luki myös kahdenlaista informaatiota siitä, pitääkö koirilla olla laivassa kuonokopat vai ei, ja tämänkin osalta valitsin riskipelin enkä alkanut enää paria päivää ennen matkaa koirille kuonokoppia hankkimaan. Lauttamatka yhteen suuntaan 109e.

Joukkueenjohtaja oli varannut hotellin valmiiksi Viborgista, joten siitä ei tarvinnut itse etukäteen huolehtia. Paluumatkankin yöpymisen olisi joku fiksu katsonut ja varannut jo etukäteen, jolloin se olisi käynyt helpommin, mutta en itse jaksanut, kun oli niin paljon kaikkea muutakin ajateltavaa. Ajatus oli, että kai sitä johonkin pääsee, ja päivää ennen Viborgista lähtöä löytyikin sitten Ruotsista vähän Malmöstä eteenpäin olevasta Lundista hotelli, johon sopi mennä. Hotellit yhteensä 633e.

Koirat, enkä sen pahemmin juuri minäkään, ole aiemmin olleet Suomen maankamaran ulkopuolella, joten hommasin meille kaikille passit. Koirille lemmikkipassi on pakollinen varuste, siinä näkyvät rabies-rokotuksen voimassaolo ja annetut ekinokokkoosi-lääkitykset, itse en passia välttämättä ainakaan Pohjoismaissa pysyessä olisi tarvinnut, mutta onpahan nyt olemassa. Kaikki passit yhteensä noin 120e.


Koiran kanssa matkustamisesta Ruotsiin tulee ilmoittaa etukäteen Ruotsin tulliviranomaisille. Ilmoituksen teko sujui kätevästi netissä Tullverket-sivulla. Lemmikkipassi tulee olla olemassa jo ilmoitusta tehdessä, sillä muiden tietojen ohessa myös passinumeroa kysytään. Ihmismatkaajista tein matkustusilmoituksen Suomen ulkoministeriölle.

Suomen maahantuontisäädöksissä koirilta vaaditaan ekinokokki-lääkitys, mikäli maa, jossa käydään, ei ole ekinokokkivapaaksi luokiteltu. Lääkityksen voi hoitaa kahdella tapaa: 2x etukäteen + 1x palattua kotiin tai 1x ennen kotiinpaluuta, lääkitykset tulee olla merkittynä lemmikkipassiin. Itse koin helpommaksi Suomessa lääkitsemisen kuin alkaa Ruotsista tai Tanskasta etsiä eläinlääkäreitä sopivasta paikasta. Myyräekinokokkia (heisimatolaji) ei ole todettu Suomessa ja maahantulevien koirien lääkityksillä pyritään estämään sen leviäminen Suomeen, sillä myyräekinokokin aiheuttama ekinokokkoosi on ihmisille (jopa hengen)vaarallinen tauti. Lisätietoja Eviran sivuilta. Milpro-tabletit + leimat passeihin 50e.

Reissua varten koirat saivat niskaansa punkkimyrkyt. Passimerkintöjen ohessa eläinlääkäriltä tarttui tätä tarkoitusta varten mukaan Frontect-liuokset. Kummallekaan ei tullut näkyviä iho-oireita tai muita sivuvaikutuksia kuin ilmeisesti liuoksen aiheuttaman kutinan/ärsytyksen vuoksi molemmat rapsuttelivat ja ravistelivat itseään normaalia useammin muutaman päivän ajan. Frontect 29e.

Pulma sai ennen matkaanlähtöä uudet öljyt sisuksiinsa ja öljynsuodatin vaihdettiin samalla. Jotain kriittisiä osia tarkistettiin ja yhdestä renkaasta vedettiin ulos ruuvi, joka oli fiksusti mennyt läpi renkaan sivusta aiheuttamatta sen enempää vahinkoa. Pidemmillä ajeluilla aina vähän jännittää, että pysyyhän auto ajokunnossa, ja varsinkin kun vielä ylitellään maiden rajoja, niin olisi oikein mukavaa, että ainakaan auton kanssa ei tulisi mitään isompaa tai edes pienempääkään pulmaa. Varsin luotettava menopeli Pulma on kyllä tähänkin asti aina ollut.

Ruotsissa ja Tanskassa pitäisi periaatteessa pärjätä korttimaksuillakin, mutta kävin varmuuden vuoksi vaihtamassa pankista jonkun verran niiden molempien kruunuja. Muistelisin, että otin viidelläkympillä Ruotsin kruunuja ja 150e edestä Tanskan kruunuja.

Pakkaamisen olisi luullut olevan helpoin osa etukäteisvalmisteluja, mutta loppuun asti oli tunne, että jotain puuttuu, ei vain tiedä, että mitä (ja sama tunne on tämän tekstin kanssa...). Lemmikkipassien lisäksi otin koirille mukaan tavis rokotustodistuksetkin siltä varalta, jos niitä halutaan kisapaikalla katsoa, ja samasta syystä vielä Lumekselle rekisteripaperit ja kisakirjan. Ruokaa varasin reilusti, ettei ainakaan lopu kesken, ja pari vesi-/ruokakuppia lähti matkaan mukaan myös. Mahdollisia märkiä kelejä varten laitoin kassiin pari koirien pyyhettä + kylpytakit, leluja leikityshetkiin, paljon paljon nameja, talouspaperia, kakkapusseja ja olikohan vielä jotain. Muutamia ensiapujuttujakin pakkasin laukkuun, ainakin oli kipulääkettä, ravintolisää suolistohäiriöihin, side, haavanpuhdistusaine ja punkkipihdit. Eläinlääkärikuluvakuutusten voimassaolon tarkistin olevan kunnossa Pohjoismaissa ja itselleni otin varmuudeksi matkavakuutuksen. Oma matkavakuutus jatkuvana 120e.


lauantai 14. lokakuuta 2017

Elämänilon kirja

Minulla on jo ainakin vuoden (paha minä) ollut hyllyssä book crossing-kirja nimeltään Elämänilon kirja (Charlotte Davis Kasl). Ei muka näinkään pitkässä ajassa ole ollut aikaa lukea, tai edes vilkaista, sitä läpi. Muutama päivä sitten tartuin kuitenkin vihdoin tuumasta toimeen ja kirjaa kansiin. Alkuun päästyäni totesin, että ihan lukemalla lukea ei taida tätä kirjaa tarvita käydä läpi, sivujen silmäily riittää ja mahdolliset kiinnostavimmat kohdat voi sitten lukea kunnolla. Kirja ei sinällään ole huono, en vain taida kuulua ihan suoraan sen kohderyhmään.

Kirja alkaa lauseella "Toivon runsain mitoin rakkautta ja myötätuntoa maailmaan, jotta kaikilla ihmisillä olisi ruokaa, suojaa, turvaa ja elämäniloa." Ensimmäisenä tämän lauseen luettuani tuli mieleen, että sanan "ihmisillä" voisi ihan hyvin korvata myös sanalla "koirilla". Koska 4-10.10. vietettiin eläinten viikkoa, jonka teemana tänä vuonna olivat luonnoneläimet, tuli seuraavaksi mieleen se, että sanan "koirilla" voisi korvata sanalla "eläimillä". Viimeisenä ajattelin, että oikeastaan siitä voisi ottaa kokonaan sen yhden sanan pois, jolloin lause kuuluisi "Toivon runsain mitoin rakkautta ja myötätuntoa maailmaan, jotta kaikilla olisi ruokaa, suojaa, turvaa ja elämäniloa."