Rahalla saa ja kamelilla pääsee?

Jos ei ole koirien huovuttaminen helppoa, niin kuulkaa ei ole kamelinkaan, mutta kyllä siitäkin vaan lopulta valmista tuli. Kameli tehtiin tiettyyn paikkaan työtehtäviä varten ja se palvelee siellä hymy huulillaan ja huivi kaulassaan.

Kameli on suht tuore tuote, mutta pk-hyppyeste jo viime kesältä. En sitten millään ymmärrä ihmisiä, jotka valittavat, etteivät voi harjoitella toko-/pk-hyppyä kotona, koska heillä ei ole estettä (no ehkä pienessä kerrostaloasunnossa asuvia ymmärrän). Rahalla saa tai jos ei ole rahaa, niin tehkää itse, onnistuu tumpeloltakin. Toko-hyppyyn mulla on erilainen ohje (koitan siirrellä sen tänne joku päivä), tosin tästäkin sellaisen saa, mutta nyt kuormalavasta oli tuleva pk-hyppyeste.

Kymmensenttisiä vaakalautoja kuormalavassa oli yhdeksän ja lautojen pienten välien kanssa korkeutta on suunnilleen se metri, mikä pk-hypyn korkeuden tulee virallisesti ollakin.

Lumes ei kuitenkaan ylitä vielä metristä hyppyä, joten seitsemän laudan korkeus riittää meille kotikäyttöön, siispä sahasin kaksi ylintä lautaa husvekepois. (Vaikka koira pääsisi yli metrisestäkin, tulee ylin koholla oleva lauta kuitenkin poistaa, jottei koiralla hypätessään mene jalat vaarallisesti lautojen väliin.)

Kuormalava pysyy kyllä sellaisenaankin pystyssä tasaisella maalla, mutta on hutera, jonka vuoksi poissahattu kappale kiinnitettiin etupuolelle tueksi. Ja valmista on, helppoa kuin heinänteko!

Ja että mitäs nämä sitten on? No hakualueen merkkausmerkkejä tietenkin. Siniset ja keltaiset nauhat eivät näkyneet riittävästi lumisessa metsässä, joten piti laajentaa merkkivärivalikoimaa punaisiinkin. Nyt tosin vähän taukoillaan hausta, mutta maalis-huhtikuulla aloitellaan treenejä taas uudelleen, eihän siihen ole kuin kuukausi pari enää ja pieni tauko tekee vain terää...

Ilmaisua tosin voisi harjoitella kentälläkin, ja risteilyä, ja suoria & pitkiä pistoja, jajaja... Täytyypä katsella, jospa saataisiin aikaiseksi.

Neiti Kesäheinä

Neiti-kanille tulee aina toisinaan pesäntekovimma, silloin se kerää ylähäkistä suunsa täyteen (miten kanin pienen suun voi edes saada niin täyteen?) heinää ja kuljettaa ne alahäkissä olevaan koppiin. Asuintoverina oleva Nafta-kani ei vain aina tunnu ymmärtävän morsmaikkunsa aherrusta (ja taitaa käydä salaa syömässä sitä alakerran pesää)...

Treeniterapiaa

Aina sanotaan, ettei koiraa saisi treenata huonotuulisena ja että treenipäivät pitäisi jättää väliin, mikäli ei itse ole hyvällä mielellä. Muistaakseni en ole juuri kertaakaan noudattanut tuota ohjetta... Treenaamaan on lähdetty aina, satoi tai paistoi, oli kesä tai talvi, oli hyvä tai huono mieli, kiinnosti tai ei. Monta kertaa on pitänyt pakottaa itsensä lähtemään, vaikka ei ole sillä hetkellä napannut sitten yhtään. Ne harvat kerrat, kun olen jättänyt treenit väliin, on jälkeenpäin harmittanut (olis pitänyt mennä, typerys, olis pitänyt!).

Siitä huolimatta, että treeneihin on monta kertaa lähdetty vastentahtoisesti, olen aina tullut hyvällä mielellä kotiin. Ei treenit onnistu, jos murjottaa, sillä koiralla on pakko olla kivaa, ja jotta koiralla olisi kivaa, täytyy itselläkin olla kivaa, ja kun koiralla on kivaa ja hommat onnistuu, on itselläkin kivaa... Käänteinen oravanpyörä? Lisäksi treenit on tietty samalla myös sosiaalinen tapahtuma meille ihmisille ja mukavalla seuralla on toki positiivinen vaikutus siihen, että treeneihin tulee lähdettyä. Jos valittavana olisi epämukava treeniseura tai ei treeniseuraa ollenkaan, valitsisin sen ei ollenkaan.

Erityisesti mieleen on jäänyt eräs alkusyksyn pk-seuran hakutreenikerta. En enää muista, mistä syystä mulla oli silloin järjettömän surkee olo (yleensä siis vain jotain tavisärsytystä ja laiskamieltä, mutta tän yhden kerran viime vuonna tuntui kaikki olevan pielessä, normaalisti kukaan muu ei edes huomaa ärtymystäni, ihan näin tarkennuksena...), joten jotain ns. turhanpäiväistä taisi olla. Olisinkohan aamulla noussut väärällä jalalla sängystä, ollut väsynyt, nälkäinen ja vielä kun osaan taidon lietsoa huonoa mieltä itselleni lisää ajatuksen voimalla, niin soppa oli valmis. Koko matkan treeneihin, joka ei ollut vain pikku pyräys vaan reilun tunnin ajomatka, teki mieli kääntyä takaisin kotiin ja päässä pyöri vaan kaikenlaista surkeaa.

Hakutreenimaasto oli tosi raskaskulkuista ja hyvälläkin mielellä ärsyttävää tallata, puhumattakaan mun silloisesta mielestä, joten melkein itku silmässä raahustin siellä. Toisella puolen aluetta oli ylitettävä vesiojakin ja se oli niin liikaa, että melkein tyssäsi mun tallaukseni siihen (juu, en todellakaan ollut happy face) ja olisin ajanut suorilta takaisin kotiin, mutta kun treeneihin on tultu, niin treeneissähän sitten ollaan vaikka väkisin. Olisi pitänyt olla heti ekalle koiralle maalimiehenäkin, mutta onneksi kieltäytymiseni hyväksyttiin ja sain hetken hengähtää. Niin ne treenit sitten siitä käynnistyi ja seuraavan koiran kohdalla olin jo jokseenkin toimintakykyinen ja pystyin palkkaamaan iloisesti, ja vielä yksi koira eteenpäin, niin olotila jopa lähenteli jo normaalia. Kotiin lähdettiin iloisena ja hyvällä mielellä, kuten aina. Ei koirien kanssa vaan pysty jäädä murehtimaan omia juttujaan, ihan parasta treeniterapiaa! Terveisiä vaan läsnäolleille...

Vaikka tässä jutussa nyt on kuvituksena Lumeksen viime keväiset rullailmaisutreenit ja tuo synkkä päivä (joka siis todellakin oli lajissaan suuri harvinaisuus) sattui olemaan hakutreenipäivä, niin sama totuus treenien mieltäparantavasta voimasta pätee ihan samoin myös agilityyn ja tokoiluihin. Kotonakin on huomannut, miten hyvällä tuulella tulen aina treeneistä kotiin ja tuossa syksyllä, kun olin sairaana eikä päästy Lumeksen kanssa treenaamaan (pakkoloma), niin sen myös huomasi, että en enää niin tavallisen loisteliaalla tuulella ollut. Syy huonompaan tuulisuuteen oli tietenkin selvä, ei se, että olin sairas, vaan se, että ei päässyt treeneihin...

Jos päätä särkee ja väsyttää, on huono mieli tai ärsyttää, älä nappaa vaan buranaa ja kellahda sohvalle loikoomaan, pakkaa autoon koira ja kamat, paranet, kun treenaamaan alat!

Onks tää totta? Lumes on jo neljä vuotta...

Pystykorvainen kultainennoutaja?

Silloin aikaan ennen Lumesta, kun toisen koiran otto oli vasta suunnitteluasteella, kävi yhdessä kohdin ajatus pennun sijaan nuoren aikuisen koiran ottamisesta, jonka kanssa aika ei olisi niin paljon Allulta pois kuin mitä pennun kanssa olisi. Kolme ehdokastakin (lapinporokoira, suomenlapinkoira, bordercollie/kultainennoutaja/samojedi-mix) siinä oli, mutta en sitten urosta uskaltanut ottaa pentuiän ohittaneena (liian suuri riski ongelmiin, kun koirien eristämismahdollisuutta ei ollut), lisäksi yhden kultsukasvattajan kanssa soittelin ja hältä olisin saanut nartun jalostusoikeuden jätöllä ja juoksujen aikaisella hoitopaikalla, mutta en muista, miksi sitten tulin siitä toisiin aatoksiin. Olisiko tuntunut narttu liian hankalalta kuitenkin.

Toisen koiranhan silloin otin, kun Allu alkoi käydä vanhaksi (joskin sitä tokotreeneissä edelleen ikää kysyttäessä ja kertoessani, että "kymmenen" oli jatkokymys, että ai kuukauttako...) ja halusin uuden koiran olevan valmiina, kun Allusta aika jättää. Ei vain ole vielä jättänyt, onneksi. Nyt sitä kuitenkin on ehtinyt niin tottua kahteen koiraan, että sen Allun kamalan viikonlopun jälkeen olen alkanut jälleen valmistella sitä seuraavaa koiraa, koska talo olisi kovin tyhjä vain yhdellä koiralla. Itselleni lapinkoira on ihan täydellinen rotu sen luonteen ollessa sopiva, ulkomuodon mukava + sen kanssa voi harrastella melkeinpä mitä mieleen juolahtaa, tokosta saa valioksi ja agissa helposti 3-luokkaan. Minä tyhmä vain menin hurahtamaan palveluskoiralajeihin, hakuun lähinnä, niin paljon, että haluaisin valion tai edes voittajaluokassa pärjäävän siinäkin lajissa ja siinä vaiheessa saattaapi lapinkoiralta potku loppua. Ehdinkin jo päättää, että seuraavaksi tulisi sitten saksanpaimenkoira, mutta erinäisistä syistä se ei nyt olekaan ihan varmaa.

Kakkosvierasrotuvaihtoehtona on sitten kultainennoutaja. Kävin katsomassa Golden Ringin tokotiimin koulutuspäivää ajatuksena nähdä kerralla useampi kultainen jonkin aktiviteetin parissa. Yllätyin erittäin positiivisesti, koirat olivat todella innokkaita tokoilijoita, osa jopa häseltämiseen asti, mutta silti niin rauhallisia ja tarkkaavaisia, kuten paikallaistumiskuvastakin näkyy. Toki näistä moni oli jo korkealla (voi-evl) kisaavia, mutta olin kyllä hyvin vakuuttunut rodun potentiaalista. Miksi, oi miksi kultaisillanoutajilla vain ei ole pystyjä korvia? Se on ainoa asia, mikä rodussa tökkii, pystykorvaisena ottaisin kultaisen heti. Juu, pieni asia, mutta olen niin kasvanut pystykorvaihmiseksi, että luppakorvainen koira ei tunnu samallalailla omalta, vaikka rodussa muuten kaikki onkin kohdillaan luonnetta, ominaisuuksia (myös pk-puolta ajatellen, varsinkin käyttöpuolen koirilla) ja ulkomuotoa myöden. Saisikohan kultsulta korvat pystyiksi, jos ne heti pennusta teippaisi siten...

Pari muutakin rotuvaihtoa on mielessä, tai sitten vain hylkään pk-puolen suuremmat haaveet ja otan uudelleen lapinkoiran, tutusta rodusta on helpompi etsiä sopivia pentueitakin. Alunperin toiveissani oli, että joku lapinkoirien harrastusominaisuuksista kiinnostunut kasvattaja haluaisi käyttää tuloksia tehnyttä Lumesta jollekin nartulleen ja saisin sitten itselleni ja Lumekselle kaveriksi Lumeksen pennun. Tämä vaihtoehto kuitenkin näyttää nykytilanteen valossa kaikista epätodennäköisimmältä toteutumaan, koska Lumeksella on C/B lonkat, 0/1 kyynärät ja emällään kaihiepäily, jota ei ole uudelleen tutkittu. Vaan enpä mä jalostuskoiraa halunnutkaan vaan hyvän harrastuskoiran ja juuri sellaisen sain, joten en valita.

Koiria katsellessa tein samalla muutamia toko-aiheisia muistiinpanoja, kouluttajana kultsutiimille oli Piritta Pärssinen.

Tunnistusnouto
- Jos koira häslää kapuloilla eikä malta haistella, muutama nami kapuloiden seassa rauhoittaa ja saa koiran "haistelumoodiin".
- Hätäiselle koiralle voi kokeilla kapuloiden laittamista pitkään jonoon (ei siis normi riviin tai ympyrään vaan pidemmin välein ja jonoon), koira joutuu etenemään kapuloilla ja haistella niitä vain yhden kerrallaan, ei viuhtoa ees taas kapuloiden päällä.
- Koiran lähtiessä väärässä mielentilassa kapuloille, nami suuhun juuri ennen lähetystä rauhoittaa.
- Eräs keino opettaa tunnari (jokunen yksityiskohta saattoi unohtua, mutta perusidea tulee selville): 1. Oma kapula maahan ja muutama nami ympärille, vapautetaan koira syömään nameja (ei mitään tunnarikäskysanaa siis vaan vain vapautus, koira haistelee nameja etsiessään ja sen osoittaessa edes hienoisen mielenkiinnon kapulaa kohtaan, kehutaan ja palkataan (kapulaa ei tarvitse nostaa). 2. Lisätään yksi vieras kapula oman viereen ja muutama nami niiden ympärille, koira haistelee nameja etsiessään ja sen nuuskaistessa omaa kapulaa, kehutaan heti ja palkataan. (Kapulaa ei tarvitse nostaa, tarkoitus saada koira vain merkkaamaan oman, jolloin sillä ei olisi kiirettä nostaa jotain vaan.) 3. Lisätään toinenkin vieras kapula ja edelleen muutama nami ympärille jne. samat jutut. 4. Lisätään kolmas vieras kapula jne. samat jutut. 5. Kun vieraita kapuloita on jo useampi ja koira osaa selvästi käydä haistelemassa omaa kapulaa pisimpään, odotetaan koiran tarjoavan oman kapulan nostoa ja kehutaan+palkataan vasta siitä ja edetään samaan tyyliin, kunnes liike on valmis.

Perusasento
- Jos edestä suoraan sivulletulo (ei siis takaakiertäen vaan se "etukiepsahdus") on koirasta hankalaa, sitä voi työstää peruuttamalla koiraa edestä siihen sivulle. Koiran toki tulee jo ennestään osata peruuttaa + samalla kannattaa tehdä erilaisia takapään jumppaharjoituksia.

Kaukokäskyt
- Asentovaihtotyylin ollessa se, että koira pitää takajalkansa aloillaan ja työstää liikkeen etujaloillaan, tulisi seiso->istu-vaihdossa etuosan työstää liike "pompahtamalla". Mikäli koira peruuttaa etujaloillaan istualleen, on riski takajalkojen liikkumiseen suurempi kuin koiran pompatessa etujaloilla taaksepäin istumaan. Se vaatii koiralta halua poistua ohjaajalla olevalta namilta, eli "olemalla tahtomatta" namia, se saa namin. Idea sama siis kuin perus luopumisharjoituksissa, mutta sitä on vain jalostettu eteenpäin.
- Yhdellä koiralla oli hauskasti (kätevästi) opetettu maahan->seiso-vaihto, tai ainakin päättelin sen olevan, sillä käsimerkkinä oli alhaalta ylöspäin suuntautuva heittoliike. Kotona testasin sitä Lumekselle, pyydettyäni sen ensin makaamaan, heitin sille namin kopiksi otettavaksi ja se nousi seisomaan aloilleen juuri samoin kuin tuo mainitsemani kultsu. Eipä ole tullut mieleen, että sen voi noinkin opettaa, mutta aika nokkelasti hoksattu.
- Selvä väli käskyihin, jotta koira ehtii keskittyä kunnolla joka asentoon/ei opi seilaamaan edestakas.

Ruutu
- Kohdetta (oli se sitten alusta, lelu tai namirasia) ei pidetä liian kauaa ruudussa vaan otetaan aika nopeasti mukaan satunnainen kohteen poisto (eli ruutua kohteella, kerran kohde pois, taas kohteella), muuten koira jää helposti kiinni kohteeseen eikä välttämättä hahmota ruudun suoritusta ilman sitä.
- Mietittävä, haluaako koiran aina koskevan kostusalustaan vai riittääkö vähän sinne päin. Kosketuksen vaatimisella saattaa olla vauhtia hidastava vaikutus, varsinkin mikäli kosketusalusta on pieni, sillä koira joutuu hidastamaan vauhtia ollakseen varma, että löytää ja osuu alustaan.
- Jos koira ei kohdista katsettaan ruutuun (virittelysana), voi sitä opettaa käymällä koiran kanssa katsomassa ruudussa olevan kohteen ja peruuttamalla pois ensin ihan lyhyt matka ja sitten matkaa pidentäen siten, että koiralla koko ajan säilyy katseyhteys kohteeseen (ruutuun). Mikäli harjoitus on koiralle ensin liian vaikea, voi katseen kohdistamista harjoitella ensin erikseen esim. ruokakupilla tai lelulla.
- Vauhti on tärkeä osa ruutua, jonka vuoksi on suositeltavaa tehdä välillä pelkkiä vauhtiharjoituksia (=ruudun läpi juokseminen palkalle).

Ohjattu nouto
- Mikäli koira merkillä ollessaan näkyy selvästi jo valinneen tietyn (väärän) kapulan, autetaan koiraa oikeaan suuntaan ottamalla pari askelta oikean kapulan puolelle päin ennen lähetystä. Myöhemmin pienennetään apu vartalon heilahduksen kautta pieneen pään eleeseen.

Zeta
- Kirjoita asentojärjestys kämmeneesi (sitä ehtii vaivihkaa vilkaista kiertäessään lenkin koiran takaa).
- Jos jokin asentoonjäämisistä on koiralle selvästi vaikein (esim. istuminen epäonnistuu usein), opeta siihen erillinen seurauskäsky. Eli samoin kuin luoksetulossa on oma käsky suoralle luoksetulolle ja oma mahdollisen pysäytyksen luoksetulolle, niin on oma käsky seuraamiselle, jossa saattaa tulla istuminen (ei koskaan mikään muu jäävä). Tietenkään mikään ei estä käyttämästä joka jäävälle omaa seuraamiskäskyä...

Seuraaminen
- Koiran peitsatessa seuraamissa/lähtiessä seuraamiseen puoliteholla, tehdään paljon liikkeellelähtöjä juosten, jolloin saadaan koira hereille ja se oppii kokoamaan itsensä jo perusasennossa, jolloin on skarppina jo heti alusta.

Ylivireys/keskittymättömyys
- Annetaan käsky vasta koiran hännän rauhoituttua (ei heilu) ja suun ollessa kiinni.

Siirtymiset
- Koetilanteen liikkeiden väliset siirtymiset kannattaa miettiä hyödyksi ja harjoitella niitä myös treeneissä, esim. tarvitaanko rauhoittavaa vai innostavaa, hallinnassa pitämistä vai kevyttä vapauttamista.

Jumppaa
 -Tasapainolauta
- Etujalat kohteella (ämpäri, tuoli yms.) pyöriminen
- Alitse ryömiminen
- Suoralla/ympyrällä tötsien välistä pujottelu, koiran suoristuttava välissä
- Hyppyesteen laudoista suorakulmia sisältävä "kääntyilykaavio"

Nukkumaanmeno-temppu

Jostain syystä olen aina luullut, että tämä on vaikea temppu opettaa koiralle. Eilen tulin ajatelleeksi, että jos Lumes kerta jo valmiiksi osaa pyynnöstä ottaa tavaroita suuhunsa sekä kierähtää selälleen, niin ei siitä voi pitkä matka olla nukkumaanmeno-temppuunkaan. Tuumasta toimeen, eilen samantien vähän harjoiteltiin pyyhkeen ottamista, kun se ei ole perinteinen tavara, joita yleensä Lumes kanniskelee. Kokeiltiin myös, miten sujuu pyyhkeen kanssa seisten ympäri pyöriminen.

Tämän päivän harjoitukset ovatkin sitten videolla, ensin vähän muistinvirkistykseksi seisaaltaan pyyhkeen kanssa pyörimistä, sitten istumisen kautta pyyhkeen kanssa selälleen kierähdys ja lopuksi seisaaltaan kierähdys ensin tutulla matolla ja sitten vielä "nukkumapaikassa" eli sängyllä torkkupeiton kanssa (jossa se olikin vähän hankalampaa eikä ote peitosta pysy ihan loppuun saakka).

Nukkutemppu vai piiloutumistemppu - no, melkein sama asiahan se on...

Temppu ei ole tällaisenaan valmis, jos Lumes menisi makuulleen peittonsa (oli se sitten pyyhe tai joku muu) päälle, ottaisi sen siitä kiinni ja kierähtäisi, peitto tulisi paremmin päälle. Makuultaan peiton ottamista suuhun pitää vain harjoitella erikseen, koska se on Lumeksesta outoa, sillä kaikki noutojutut (joka tämäkin tavallaan on) tavataan tehdä seisten, joten Lumes nousee seisomaan, vaikka olisi makuulla pyytäessäni sitä peitosta kiinni ottamaan. Jatkamme siis harjoituksia...

Toivon kaikille kuvitelmien, haaveiden ja niiden toteutumisen täyttämää vuotta 2013!