Vuosi pakettiin

Paljon ehti kalenteriasioita, niin iloisia kuin surullisiakin, tapahtua vuonna 2013:

Kevättalvella kävimme tokotreeneissä kerran viikossa.

Tammikuulla haaveilin Golden Ringin tokotiimin koulutuspäivässä pystykorvaisesta kultaisestanoutajasta.

Helmikuun kolmas päivä tuli Palveluskoiraliiton koirankouluttajakurssi suoritettua, kävin myös tutustumassa uuteen koirarotuun, mutta totesin lapinkoiran paremmin itselle sopivaksi. 16.2. olin katselemassa ja kuuntelemassa nuorten koirien tokoringin valmennusta. Juuri ennen helmikuun loppua 27. päivä molemmat koirat kävivät lääkärillä perustarkastuksessa ja olivat ok.

Maaliskuulla kävin Lumeksen kanssa tokon kisatreeneissä, joista Lumes suoriutu hienosti. Hakutreenit alkoivat.

Huhtikuulla hakuiltiin ja tokoiltiin kerran viikossa.

Toukokuulla osallistuimme hakukoulutuspäivään.

Keväällä ja kesällä toko-/tottistreenailimme 1-2 kertaa viikossa, hakutreeneihin osallistuimme pari kolme kertaa viikossa.

Kesä-heinäkuulla pientä agitreenailua kerta per viikko. 17.6. haettiin Mesta-pentu kotiin, viikolla 25 rokotukset. 13-14.7. hakukurssilla opiskelua, viikolla 29 rokotukset ja 22-23.7 Lappalaiskoirat ry:n kesäleirillä hakupuuhissa. Eikä heinäkuu vielä tähän loppunut, vaan 25.7. ennätimme käydä Palveluskoiraliiton maalimiesleirillä leikkimässä, 28.7. osallistua tokokoulutukseen voittajaluokan liikkeiden läpikäynnin merkeissä ja 30.7. viimeinen rutistus eli palveluskoirakokeiden tottisosuuden koetreenit.

Elokuun kolmas päivä olimme jälleen hakukoulutuksessa, 23.8. Lumes sai hieronnan, jotta se 25.8. hoiti hommat kotiin ja hakukokeesta 1-tuloksen ja HK1. 30.8. Lumes sai uuden hieronnan.

Syksyllä jatkettiin treenailuja haku- ja tottistreeneissä.

Syyskuun ensimmäinen päivä koitti jälleen hakukokeen merkeissä ja Lumes oli uudelleen upeasti HK1:n arvoinen. 10.9. käytin Allun ja Lumeksen eläinlääkärillä, josta Allulle kipulääkekuuri, Lumes oli ok.

Lokakuusta tulikin sitten hyvin surullinen, sillä Allu siirtyi enkelikoiraksi 17.10. 14 vuoden 8 kuukauden iässä.

Alkutalven ajan olemme käyneet toko/tottis(/agi)treeneissä kerran viikkoon.

Joulukuulla poikkesin hakutreenitauosta kelien ollessa niin epätalviset ja kutsuin lähimmän hakuporukkamme pariksi kertaa treenailemaan.

Jotain tekemistä

Viikonloppuna pelailin pitkästä aikaa koirien kanssa namikarusellia, eli puisesta maustekarusellista tekemääni aktivointipeliä. Kuten kaikki kaupoissakin myytävät aktivointipelit, myös tämä on tarkoitettu koiran ja omistajan yhteiseksi peliksi siten, että omistaja ohjaa koiraa pelaamaan oikein ja valvoo myös pelisääntöjen noudattamista. Tämä meidän namikarusellikin olisi aivan helppo peli, jos koirat saisivat repiä irtoavat osat tai kaataa koko vekottimen, mutta en anna niiden tehdä sitä. Lumes osaa ja muistaa pelin säännöt ja riittääkin, että vain istun vieressä valvomassa ja uudelleen peli täyttämässä, mutta Mesta tarvitsee vielä opastusta pelin hellempään käsittelyyn, jonka vuoksi en pystynyt samalla oikein kuvia ottamaan.

Karuselli nameineen

Kun työntää kuonoa väliin, saattavat tötteröt nousta juuri sen verran, että saa kielellä napattua namin suuhunsa.

Tassuja voi käyttää apuna karusellin pyörittämiseen, mutta nameja niillä ei pois karusellista saa.

Nuuh nuuh, tässä kohtaa taitaa olla jotain piilotettua.

Makuultaan saa pään parhaiten sivuttain ja siten kuonoa eniten karusellin väliosaan.

 Mesta odotteli näin kiltisti ja söpösti omaa vuoroaan.

Aika tyylikästä tämä Mestan naminahmaisutyyli.

Lisää aiempia namikarusellikuvia ja muitakin kotiaktivointivinkkejä löytyy vuoden takaa. Tänään koirat saivat mussutella Rauh hirvennahkarullia, joita ostin niille kolme kipaletta lisää. Muita puruluita ei meidän taloudesta ole aikoihin löytynytkään, suosin suomalaista mahdollisuuksien mukaan. Rauh-tuotteista tietoa täällä.

Pakko saada Pollet

Aikanaan tuli luettua paljonkin Hevoshullu-lehteä, jossa kaiken muun lisäksi seikkaili omapäinen Polle-poni hauskoissa minisarjakuvissa. En sinänsä ollut mikään Polle-fani, vaikka niistä sarjiksista pidinkin, mutta nähdessäni muutama viikko sitten Kärkkäisen mainoksessa söpön Polle-pussilakasetin, oli sellaiset pakko saada. Koska meillä ei ollut Kärkkäiselle sillä hetkellä muuta ostosasiaa, hyödynsin liikkeen postimyyntiä. Tein ja maksoin tilauksen sunnuntaina 15. joulukuuta ja jo maanantaina-aamuna tuli sähköpostiini ilmoitus, että tuotteet pakattu ja eteenpäin toimitettu. Kiitettävän nopeaa toimintaa! Tuolloin kun tilaukseni tein, näytti nettikauppa, että niitä jäi vielä 16kpl, äsken vilkaistessani ei koko Polle-settiä löytynyt enää lainkaan. Taisi moni saada joululahjaksi Pollet... Polle-pussilakanasettejä löytyi myös kahdesta muusta nettikaupasta, näkyi niistäkin toinen nyt loppuunmyyneen kaikki Pollet, vain siinä kalleimmassa kaupassa (Lekmer) on enää jäljellä. Enpä ole aiemmin näin hintavasti sänkyä "koristanut" ja toivottavasti ei pitkiin aikoihin tule mitään muuta pakko saada-tuotetta, nämä pussilakanasetit + niihin sopiva aluslakana kustansivat yhteensä melkein 80 euroa. Ensimmäistä kertaa taisin ostaa itselleni joululahjan (en muuten näin älytöntä hankintaa osaa perustella). Kelpaapa taas ainakin nukkua.

Saa vapaasti ällötä, mutta itse tykkään kovasti!

Pussilakanoiden toinen puoli on raidallinen.

Jouluterveiset & Agility-Mestan perustaitoja

Ystävä rakas, relaa jo vähän, pysähdy jouluna vaikka tähän. Jouluna turha on hössöttää suotta, sitähän kerkeää pitkin vuotta. Teetpä sinä sitten tuota tai tätä, joulunaika ei tulematta jätä. Unohda siis turhat kiireet ja juoksut, istahda hetkeksi nauttimaan tunnelma ja tuoksut. Hiljaisten hankien sinistä taikaa, joulu on ihmeiden iloista aikaa!

Mestalta erikoisterveiset Hupi-iskälle: Perästä tullaan!

Koripallomatsi

Jos mietitte, että kumpi on kumpi, niin Mesta on se, joka pitää kaikissa muissa kuvissa koripallosta kiinni paitsi yhdessä kuvassa lipaisee huuliaan.

Tylsää

Enpä olisi uskonut, että treenaminen käy joskus tylsäksi, mutta sellaista se nykyään on. Tylsän lisäksi se tuntuu turhalta, ärsyttävältä, epämukavalta, laiskalta, hienostelevalta jne. mutta onneksi sentään ei tarvitse itse maksaa hallimaksuja tämänkaltaisesta tylsyydestä vaan saadaan jäsenetuna käydä treenaamassa, tai sanoisinko "treenaamassa".

Lumeksen kanssa tein pentuna yhden virheen, en jaksanut opettaa sitä rauhoittumaan treeneissä, treenattiin siis vaan ja oltiin tosi reippaita. Kentän laidalla istuminen ja ininän loppumisen odottaminen oli niin sou booring, että luovutin parista kerrasta. Mikä pentuna jäi opettamatta, vaati aikuisena useamman vuoden työn...

Lumeksesta viisastuneena päätin Mestan kanssa jaksaa, jaksaa ja jaksaa opettaa sen odottamaan hiljaa jo heti pentuna. Kesällä se olikin ihan hiljaa, kun käytiin kentällä harjoittelemassa ja istuskeltiin vähäsen toisiakin katsomassa, ei ininän ininää. Toinen on laita hallissaolon, kun ovesta päästään sisälle, niin heti se jo alkaa; iii iii. Viimeksi kahden tunnin treeniajasta 1h 45min meni siihen, että ooteltiin Lumeksen kanssa parin metrin päässä seinään kytketystä Mestasta, että se lopettaisi ininän (ei se sentään onneksi kovaäänisesti vikise tai hauku), heitin sille palkkanamin, ootettiin rauhoittumista (Mesta kyllä makaa ja odottaa sinänsä kiltisti, mutta vasta äänen loputtua se on oikeasti rauhallinen), heitin namin, ootettiin... Se vartti, joka ei mennyt Mestan hiljaisuutta koulitessa, meni Mestan kanssa ihan oikeasti treenatessa (muutamana lyhyenä pätkänä aina kun oli jonkun aikaa odottanut hiljaa), ja siinä on jo tosi hiljaa. Sitä iii iii on siis tullut myös tehtäessä jotain, kun palkalle niin pitäisi päästä jo, mutta ikinä ei mitään ole tapahtunut, jos kuuluu yksikin iii, niin ollaan päästy todella paljon eteenpäin siinä.

Oon ihan rauhallinen jo...

Tämä Mestan hiljaisenodottamisenkouliminenhan tarkoittaa sitä, että en pysty tekemään Lumeksen kanssa treeneissä mitään, koska täytyy olla kuuntelemassa Mestaa ja palkkaamassa sitä hiljaa olemisesta. Ehkä sitten, kun Mesta osaa kokonaan olla hiljaa meidän Lumeksen kanssa ollessa lähellä, voin pyytää jotain toista vahtimaan ja palkkaamaan Mestaa, kun ollaan Lumeksen kanssa kauempana. Viimeksi pystyin ihan loppuajasta teettämään Lumeksella kaukokäskyjen asentovaihtoja namiohjauksella ja pientä temputusta siinä Mestan edessä, muuten Lumes joutui vain olemaan.

Kovasti elättelen toivoa, että tämä tuottaisi tulosta ja Mesta nyt muutaman kerran sisään sisäistäisi tuota ilman ininää odottelua ja päästäisiin Lumeksenkin kanssa oikeasti tekemään jotain. Hiljaa olemista vaikeuttaa se, että treenikavereiden koirista osaa ei ole opetettu olemaan hiljaa ja ne vinkuvat/haukkuvat ollessaan kiinnikytkettyinä, mikä tietenkin taas lisää Mestan ininää (ja vaikeuttaa mun kuulla, että ääntääkö Mesta hiljaa vai ei). Toisaalta taas ihan hyvä, oppiipahan heti käyttäytymään myös äänihäiriöissä.

Olisihan se helppoa vaan antaa inistä, joka sitten voimistuisi kitinäksi, ja se vikinäksi, ja se haukkumiseksi... Eikä muuten yhtään vähennä Mestan tekemisenintoa (sanoisinko, että paremmin päin vastoin), vaikka vaatiikin siltä hiljaisuuden, tämäkin kun joillain on perustelu sille, miksi koiraa ei opeteta hiljaa olemaan.

Lumitöissä

Lunta on jo sen verran, että hangessa kulkeminen alkaa käydä työstä koirillekin, perässä laahustavasta emännästä puhuttamakaan. Kotipihan lumitöistä koirat sen sijaan eivät välitä, viime viikollakin yhtenä päivänä kolasin pari tuntia ajopihaa lumettomaksi koirien vain hömppäjuostessa ja syödessä luita. Aika epäreilua sanonko, vaikka kävivät ne kyllä minuakin moneen kertaan siinä välissä tervehtimässä.

Moi! Nyt me tultiin! Käväistiin ensin vähän lumitöissä.

Onks sul mulle namii?

Mesta sujahti metalliputkisillasta yli ennen kuin huomasinkaan.

Lumeksen ehdin ohjata ojan kautta, ettei satu vahinkoa sillalla, jos tassu lipsahtaa.

Mesta tyrkkää heti kuononsa maahan, jos joutuu odottelemaan "olen rauhallinen, saako mennä".

Ois tää risusavotta tässä vielä pikkasen kesken...

Aamun erikoiset

Yhtenä työaamuna, kun aamuhämärissä lähdettiin lenkille, jonkun matkan päästä Lumes haukahti pari kertaa. En nähnyt ensin tiellä mitään tai ketään, mutta ajattelin, että jotain siellä täytyy olla, ei Lumes turhaan ilmoittele eikä tavallisille kulkijoille edes yleensä haukahtele. Vähän eteenpäin käveltyämme erotin kauempaa tien vierestä pari hahmoa, sinne tänne tempoileva, jättiläiskokoinen koira sekä pitelijänsä. Lumeskin haukahti taas toiset pari kertaa. Mietin, että mikä ihmeen koira oikein on noin valtava, joku tanskandoggi tai irlannisusikoira, mutta en koskaan ole täälläpäin mitään jättikoiria nähnyt, ja hämärässä erottuva koira oli niin suuri, että onko tanskandoggikaan niin suuri.

Koiran jatkaessa tempoiluaan tuli mieleen, että kannattaisi ehkä vain kääntyä ympäri ja tehdä aamukävely toiseen suuntaan. Jos jatkamme eteenpäin, on jättikoira pian meidän kimpussamme, kun ei näytä olevan ollenkaan hallinnassa. Juuri ennen ympäripyörtämistämme olimme kuitenkin taas edenneet sen verran, että sain tarkennettua katsetta ja edessämme näkyvä koira alkoi näyttää vähän vähemmän koiralta. Mikä ihme... kunnes lamppuni välähti - sehän on poro! Ei ihme, että Lumes ilmoittelee jostain erikoisesta. Porojahan me ei pelätä, ja sitä paitsi mullahan oli kaksi poropaimenkoiraakin mukana, joten vaikka otus meidän päällemme päättäisikin syöksähtää, niin eiköhän paimeneni pitäisi sen kuitenkin meistä loitolla.

Tullessamme lähemmäs, poroa sarvista kiinni pitelevä mies huikkasi (ilmeisesti sen takia, koska arvasi minun ihmettelevän, että mitä täällä oikein tapahtuu, hieman erikoinen näky kun oli), että oli joulupukin poro ollut karkuteillä. Ollessamme ihan heidän kohdilllaan, poro kävi ilmeisesti koirien (vaikka hiljaa olivatkin) takia niin levottomaksi, että mies ei saanut enää pideltyä sitä vaan poro pääsi irti hänen otteestaan. Tunsin heti huonoa omatuntoa, että nyt poro meidän takiamme on uudelleen villinä ja vapaana, mutta samantien näinkin remmin porossa kiinni ja huokaisin, kiinni on edelleen. Poro pyöriskeli remmissäkin niin villisti, että miehellä oli vaikeuksia pidellä sitä ja kietaisi remmin sähkötolpan ympärille. Tässä vaiheessa vasta Mesta huomasi, että nyt on meneillään jotain epätavallista ja alkoi haukahdella. Miten juuri tällä kertaa jäivätkin namit kotiin, vaikka yleensä aina pidän muutaman taskunpohjalla varalla.

Kävelimme vähän aikomaamme pidemmästi, jotta mies poroinen olisi varmasti ehtinyt jo pois tieltä emmekä turhaan säikyttelisi poroa uudelleen, jouduimme siis kuitenkin samaa reittiä palaamaan takaisin päin. Tiellä, ojassa ja ojan toisella puolen lumessa näkyi sorkanjälkiä, joten poro ilmeisesti oli kuin olikin ollut karkuteillä. Aika kesy se kai kuitenkin oli, jos oli kiinni kuitenkin noin vain antanut itsensä sitten ottaa. Samalla selvisi viime talven mysteerijäljet juuri samassa kohtaa tien yli talojen välistä mennen, sama poro se kai silloinkin oli ollut karussa.

Takaisin palatessamme koirat alkoivat jo kaukaa tuijottaa sinne, missä poro oli ollut. Tietenkin ne olivat kiinnostuneita, että jospa siellä vieläkin olisi jotain jännää. Päästyämme taas lähemmäs, selvisi syy koirien intensiiviseen tuijotukseen, poro oli edelleenkin tolpassa kiinni, mies ilmeisesti mennyt herättelemään "joulupukkia" hakemaan poronsa takaisin. Nyt, kun Mestakin oli tajunnut, että tämä on nyt jotain erikoisempaa kuin hevoset, se haukku-ulvoi jotain ihmeellistä ulinan ja haukun sekaääntä koko ohituksen ajan (miksei niitä nameja ollut mukana!). Lumes vain vilkuili vuoroin minua, vuoroin poroa, nyt kun sekin tiesi, että poro se on, niin se muisti toimia opettamallani tavalla, eli katseella kerrotaan, jos poro havaitaan (enkä voinut palkata sitä, kun ne namit...).

Olipahan koirille muisteltavaa päivän ajaksi.

Silmäjumppaa

Silmien liikuttelu eri suuntiin ja samalla kuonon pitäminen liikahtamatta maassa kiinni vaatii sen verran paljon keskittymistä, että ilmeet ovat totiset. Taitavasta keskittymisestä sai kuvausten päätteeksi arvoisensa herkkupalkkion. Kimallekoristelu sulaneista lumihiutaleista.