Sinikieliset

Käytiin mustikassa. En kylläkään saanut oikein mitään poimittua, kun jokaiselle mehevälle mustikkamättäälle tuli innokas syöjä perässä. Mut hei, olinpa kerrankin oikein erinomainen laumanjohtaja, kun tarjosin alamaisilleni näin onnistuneen saalistusretken!

Vauhtia varpaisiin ja ajateltavaa aivoille

Tänä kesänä hakutreeneissä on osallistujana ollut oikeastaan vain Mesta. Lumes on päässyt yhden kerran tekemään ihan pienesti juttuja siten, että pystyin itse olemaan auton vierellä Mestan haukkumattomuutta varmistamassa, siitä olikin kuvien kanssa juttua toukokuulla. Samaten toukokuulla Mestan kipeän selän takia jätin sen kotiin ja Lumes pääsi ihan kunnolla treenaamaan, siitäkin kirjoittelin, ja viime treeneissä treenikavereiden toiveesta otin Lumeksen mukaan ja jätin Mestan kotiin (ja Lumes teki tosi hienoa työtä, ihan muutenkin, mutta vielä ottaen huomioon tän olleen sen toinen hakutreeni tälle vuotta). Mestan ensijaiseen asemaan haussa on oikeastaan kaksikin syytä, jos satuttais loppuvuodesta menemään kokeeseen (ei meillä ole tosin vielä bh-koettakaan käytynä) ja että se autossa rauhoittuminen ja haukkumattomuus vähän edistyisi (jos joutuisi odottamaan Lumeksen treenatessa, niin isoa takapakkia tulisi).

Ekat treenit tälle vuotta oli huhtikuulla ja kahdella ensimmäisellä treenikerralla Mestalle tehtiin hajunhakuja muistutteluna, että mikäs tämän homman nimi olikaan. Siitä eteenpäin on lähetetty suoraan keskilinjalta (toisinaan muutaman askeleen alueelle päin kävelyn jälkeen) ilman apuja maalimiesten sijainnin vaihdellessa 10 ja 50 metrin syvyyksien (=etäisyyden) välillä. Pääosin Mestan reitit maalimiehille on olleet hyvinkin suoria ja se etenee oikein määrätietoisesti ja varmasti. Jotta treenit eivät kävisi nuorelle koiralle liian vaikeiksi/yksipuolisiksi, on nyt parilla kertaa motivaation ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi/suoran etenemisen varmistamiseksi/aiemman piilopaikan ja umpipiilon ohituksen auttamiseksi käytetty ns. haamuja, eli näyttäytyviä maalimiehiä, jotka pienen heilumisen jälkeen ovat piiloutuneet paikoilleen.

Mestalle on tosi kivasti vahvistunut oikea paikka ilmaisulle. Lumeshan oppi ensin haukkumaan mahdollisimman lähellä maalimiestä ja vasta jälkeenpäin sille opetettiin, että vähän kauempana olisikin parempi, mutta Mestalle on haukkumiseen heti yhdistetty noin 0,5-1 metrin etäisyys maalimiehestä. Haukun se aloittaa itsenäisesti heti maalimiehen löydettyään ja se on palkattu heti haukkuessaan oikealla etäisyydellä. Viimeksi tosin puhuttiin, että voisi jollakin kertaa kokeilla vähäsen pidentää haukkua. Itse olen sitä kyllä haukuttanut 20-30 haukun verrankin, mutta onhan se ihan eri asia metsässä sitten sitä suorittaa. Eikä Mestan itsevarmuus vielä riitä suuriin vaikeutuksiin, sen verran pokkaa hakutyöskentelyt ja haukkuminen koiralta kuitenkin vaatii.

Mestan palkkausta ollaan hieman muuteltu ja edelleen etsinnässä on se paras tyyli. Pitkäänhän Mesta palkattiin samalla tavalla kuin Lumes, eli palkkasana ja ruokapurkin heitto. Se toimiikin hyvin, kun itsekseni treenaan haukkuilmaisua, mutta muiden kanssa Mesta ei hae purkkia, ei oikein edes mene purkin luo vaan jatkaa haukkumista. Nyt on yritetty keksiä sellaisia palkkauksia, jotka se heti ottaisi vastaan eikä jäisi kiihkeään vouhotushaukkutilaan. Välillä toimii, välillä ei, testaillaan lisää.

Muutenkaan Mestalle ei toimi kaikki samoin kuin Lumekselle. Meillä on esim. käytössä virittelylausahdus "Onko ihminen?", jonka sanon ennen ääni- tai näköapua ja sitten vielä ennen lähetystä. Koirat ovat siis oppineet virittäytymään tuosta lausahduksesta ja ovat sen sanoessani vielä entistäkin varmempia, että metsässä joku löydettävänä on. Mesta vain ei tarvitse mitään virittelyjä, tai en nyt tiedä tarvitseeko Lumeskaan niitä välttämättä, mutta Mestalla ns. keittää yli, jos sitä vaan innostellaan eikä pääse mihinkään. Pitäisi lopettaa se turha säätäminen lähetyksissä, koska se vain lisää Mestan vinkunaa ja sitä ahdistaa, kun joutuu odottamaan lähtölupaa. Nami suuhun (vinkuna loppuu, keskittyy paremmin), lähetyskäsky ja se on siinä.

Umpipiiloja olen kotona vähän treenaillut kömpimällä itse piiloon ja sitten pyytämällä Mestaa haukkumaan. Toukokuulla Mestalla oli ensimmäistä kertaa umpipiilo metsässä ja viime treeneissä toista kertaa vielä astetta vaikeammalla piilolla nimittäin ihka ihana Sulo-roskapönttö. Ei otettu Mestalle mitään virittely siihen, että piilossa on joku, vaan dumpattiin suoraan pönttö metsään, maalimies sisään ja Mesta etsimään. Helpotin kyllä vähäsen Mestan suoritusta pyytämällä jättämään kannen sen verran raolleen, että Mesta pystyisi kurkkaamaan sisään, ja suorittamalla lähetyksenkin vain reilun kymmenen metrin päässä piilosta. Ihan ei mennyt suunnitelman mukaan, koska Mesta ei mennytkään Sulolle siltä puolen, missä kansi oli raollaan. Oli ihan hilkulla mennä koko pöntöstä ohi, mutta pysähtyi sittenkin kohdalla, suoritti tutkimusta siellä umpinaisella puolella ja haistettuaan maalimiehen alkoi haukkua. Sehän pystyikin siis jo astetta vaativampaan suoritukseen, mitä ajattelin, vaikka umpparit on sille vielä ihan uusi juttu.

Pitäisi muistaa nyt vain laittaa etsintäalueelle sekaisin tyhjiä (ja tietty silloin avonaisia) umpipiiloja ja maalimiehellisiä umpipiiloja, jotta ei tapahdu sellaista oppimista, että kaikkia metsästä löytyviä hökötyksiä pitäisi haukkua. Lumeshan aikanaan ehdollistui kovasti maalimiehiä peittäviin maastokankaisiin yms. ja siitä oli hurjan hauskaa haukkua tyhjää kangasmyttyäkin, kas näin.

Mestaa olen namittanut itsekin aika paljon hakutreeneissä ja se onkin kivasti kuulolla myös mun suuntaan. Maalimiehiltä kun haen sitä, niin usein otan sen namin avulla luokseni maalimiehen saatua palkkaus päätökseen (pohjustaa hallintaanottoa ilmaisuilta sitten joskus kokeissa). Keskilinjalle palataan joskus remmissä, mutta ihan yhtä usein vapaana namia nappailleen, joka toivonmukaan edesauttaa kokeissakin maalimiehiltä keskilinjalle palaamista yhdessä. Samaten luoksetuloja ollaan tehty hakutreenien yhteydessä, tyhjiltä pistoilta paluuhan tavallaan on koiran itsenäisesti suorittamana luoksetulo. Olen jättänyt Mestan joko maalimiehelle pidettäväksi tai itsekseen istumaan ja sitten keskilinjalle päästyäni kutsunut sen luokse, tulee muuten kovaa.

Kaikenkaikkiaan meidän hakuilut on oikein mukavalla mallilla. Mestakin on oppinut esineitä etsimään ja vaikka se muuten ei tuo "lelumaisia" tavaroita suorinta tietä, ravistelee ja heittelee, niin esineruututreeneissä se palauttaa esineet aina ihan supervauhdilla suorinta reittiä ilman ensimmäistäkään leluravistusta. On vissiin tullut motivaatio siihen rakennettua oikein.

Yllättävän hauska luontopolku

Kyllä geokätköily on vaan kannattava harrastus, sillä taas löydettiin itsemme sellaisesta paikasta, jonka olemassaolosta ei muuten olisi tiennyt yhtään mitään, mutta miten hieno reissu tämäkin oli! Luontopolku oli melkein kuin jostain eläintarhasta, suunnilleen parinsadan metrin välein erilaisia, todella taitavasti toteutettuja puuhahmoja niin eläimistä kuin vähän muustakin aihetta sivuavasta. Matka kului kuin huomaamatta näitä teoksia ihastellessa!

Alkumatkasta tosin kävi vähän ikävästi, kun seisoskellessamme juuri yhden puueläimen kohdalla (juuri sen, josta sattuneesta syystä ei nyt kuvaakaan ole...) jostain syöksyi yhtäkkiä vieras koira paikalle ja suoraan Mestan kurkkuun kiinni. Yleensä irtokoirat jäävät edes vähäksi aikaa ympärille palloilemaan tai edes katsahtavat, minkälaisen koiran kimppuun käyvät, mutta tämä yksilö ei aikaillut yhtään vaan oli suoraan Mestassa kiinni. Onneksi en ollut yksin matkassa vaan meitä oli kaksi aikuista, omat koirat oli remmeissä kiinni, ja onneksi hyökänneellä koiralla oli tukevat valjaat päällään, josta sai otettua kiinni, joten saatiin nopeasti kiskottua koira irti Mestasta (joka ei oikein edes tajunnut, että joku oikeasti tuli tappelemaan sen kanssa). Tämä vieras koira jatkoi rähinää Mestaa ja Lumesta päin ja pelkäsin, että kohta se puree jo muakin käteen, kun en päästä sitä menemään. Omistajan tulo paikalle kesti "ikuisuuden" ja olin ehkä liiankin tyly kommenteissani hänen koiransa toimista, mutta eipä siinä toisaalta tullut mieleen olla ystävällinen ihmiselle, jonka koira oli juuri käynyt oman koirani päälle. Jos olisin ilkeä, linkittäisin tähän kyseisen koiran blogin, mutta koska en ole, en mainitse edes rotua, mutta toivon, että omistaja otti tapauksesta opiksensa ja on jatkossa vähän tarkempi, missä paikoissa koiraansa vapaana ulkoiluttaa. 

Mutta tässä näitä kuvia. Ehdimme kiertää polusta vain osan, joten täytyy toisella kertaa käydä jatkamassa polku vielä loppuunkin asti, kun nyt jäi loput hauskuudesta näkemättä (olettaen siis, että toisellakin osuudella samanlaisia kädentaidon taidonnäytteitä on).

Helmipöllö

Leppäkerttu

Hiirimaki

Lapinharakka

Mäyrä

Metsämies

Saukko

Lapinpöllö

Ilves

Peikko, joka ei koskaan ollut saanut tyttöystävää.

Käpytikka ja palokärki

Hyppynoutajat

Me on treenattu noutoa. Aina välillä olen jopa jaksanut raahata tuon salonkikelpoisen hyppyesteeni ulos ja ollaan päästy treenimään hyppynoutoakin. Vielä, kun joku päivä muistaisin heittää esteen päälle pressun, takin, pyyhkeen tai muita vastaavia peitteitä tekemään siitä joka hypylle erinäköisen.

Meillä taitaa olla seitsemän erilaista noutokapulaa, näiden kuvien puukapula on painoltaan 450g. Se oli koko talven ja kevään ja alkukesän hukassa, kunnes siivosin auton ja löysin sen syksyn jäljiltä yhdestä autossa lojuneesta väliaikaistreenikassista. Olin jo luullut hukanneeni sen ja suunnitellut ostavani uuden, mutta olipa onni, että se oli vain ollut hyvässä tallessa!

Vaikka Lumes vielä toisinaan yrittääkin palauttaa kapulan suoraan sivulle, kuten sille on viisi ensimmäistä vuottaan opetettu, se suurimmalta osin jo tuo sen ensin eteen, kuten pk-puolella vaaditaan. Tein koko talven töitä eteentulon opetuksen kanssa ja nyt, kun se vihdoin alkaa olla valmis, en olekaan varma, olemmeko edes enää menossa pk-kokeisiin. Vaikka tulihan se siellä alkukuun jälkikokeessa kyllä tarpeeseen. että ei se aivan turhaa työtä ollut.

Eteentulo oli yhdessä vaihessa talvella Mestasta vähän tylsää (ahdistavaa?), jolloin se tuli eteen aika hitaasti ja epävarmasti. Tästä päästiin yli antamalla Mestan toisinaan hypätä kapulan kanssa etutassut vatsaani vasten, joko suoraan vauhdista tai sitten eteenistumisen kautta. Kyllä muuttui tämäkin osa liikettä hauskaksi! Lieveilmiönä se tosin tarjoaa itse sitä vastenhyppäämistä aina silloin tällöin, mutta se on pieni paha verrattuna siihen, että kaupanpäällisiksi kuitenkin tuli todella iloinen koira.

Miksi Mesta olet noin söpö!?! No siksi, että antaisit mulle paaaljon piiiitsaa....

Lumeksella on aina todella kevyt ote kapuloista, oli kapula sitten muovia, metallia tai puuta, ja kevyt tai painava. Se ei pure kapulaa vaan pitää sen kulmahampaidensa takana pitämällä vain ihan kevyesti suutaan kiinni, jolloin kapula toisinaan liikkeen voimasta valahtaa vinoon. Erilaisilla kapulankuljetustreeneillä siihen varmaan saisi jonkun verran parannusta, mutta en ole jaksanut nähdä vaivaa, kun ei tuosta kevyestä otteesta nyt suurempaa ongelmaa ole.

Lumes on aina ollut viisas hyppääjä, se hyppää vain juuri sen verran korkealle, että pääsee esteestä puhtaasti yli. Mesta ei ole viisas hyppääjä. "Säästä itseäsi" on sille aivan vieras sanonta. Mutta kapulasta se osaa pitää kiinni ja se onkin ihan hyvä asia, pysyy vauhdissa mukana.

Riittääkö tasapaino?

Lelulahjoitus

Mesta sai Ranen emännältä lahjoituksena sylillisen nännikumeja. Käytettyjä tietenkin, koska maku/tuoksu on näissä iso osa hauskuutta. Nännikumejahan käytetään siis lehmillä lypsyssä tähän tapaan. Pojulle lahjoitin yhden ja ehkä tuosta vielä pari jollekin muullekin joutaisi. Lumes tykkäsi, että niitä on noin paljon, kun Mesta varasti siltä koko ajan, mutta Lumes löysi aina vain uuden ja uuden ja uuden...