ESTO - Ei Sittenkään Toivoton Omistaja

Pari viikkoa sitten kertoilin siitä, miten yhdistyksellä, jossa treenaamme palveluskoirakokeiden tottelevaisuutta, on kentällään esillä vain vaneri- ja lautaesteet - koekäytössä oleva pressueste on lukkojen takana vain hallituksen jäsenien saatavilla. Ymmärrän syyn, miksi pressuestettä ei pidetä jatkuvasti tarjolla, mutta yhdistyksen facebook-sivuilla kritisoin sitä, että kyseisen esteen treenattavaksi saaminen on liian hankalaa. Kritiikki tuotti tulosta parin ihmisen ymmärtäessä, että joillekin sillä, millä esteellä treenaa, on väliä, ja sain avainta muutaman kerran lainaan päästäkseni Mestan kanssa pressuestetreeniin.

Ensimmäinen kerta meni nappiin, Mesta liiteli metristä reippaasti yli! Toisella kertaa, kuusi päivää ennen koetta, Mesta lähti innolla hyppäämään, mutta sille tuli virhearvio/oli suunnitellut ponnistamista ja este kaatui. Mesta ei vaikuttanut yhtään säikähtäneeltä, mutta itsevarmuus siltä kuitenkin karisi, koska suostui enää hyppäämään vain 80cm ja senkin vasta suurella innostamisella ja minun juostessa vierellä. Viisi päivää ennen koetta se ei edelleenkään meinannut mennä edes sitä 80cm yli ja olin aivan masiksessa, paska koira ja koko koe pilalla. Mulla on hyvä asenne, eikö vain... Kaksi päivää ennen koetta kävin viskaamassa eteenmenopalkkana toimivan superihanan jalkapallon 80cm korkean pressuesteen yli ja Mesta meni täysillä perässä.

Sitten tuli se koepäivä (palveluskoirien hakukoe, 1-luokka). Onneksi olin hakutreeneissä neljä päivää ennen koetta tirauttanut jännistysitkut, niin ei paikanpäällä sitten enää tarvinnut... Koe alkoi tottiksilla, josta olin todella iloinen! Mesta joutui ensimmäisenä paikallamakuuseen (ja sillä välin arvonnassa meidän pariksi saatu koirakko suoritti muut liikkeensä). Oltiinkin muuten aikamoinen vinkuvii-pari, kun tuomarille ilmoittautumisessa Mesta ja parina ollut aussie vinkuivat ja lopulta haukahtelivatkin kilpaa ja sama oli sitten lopuksi arvostelua kuunnellessa. Vinkuvii viikviik!

Ollaan tosi vähän treenattu paikallaoloa viimeisten parin kuukauden aikana, kun en ole ehtinyt tokoringin (olenko edes koskaan maininnut, että ollaan kohta kaksi vuotta oltu kennelpiirin nuorten koirien tokoringissä?) treeneihin viiteen vai kuuteen peräkkäiseen kertaan ollenkaan (treenit siis olis joka viikko). Vähäsen huolestutti, mutta vain tosi vähäsen, koska Mesta on ollut kyllä aina tosi hyvä pysymään paikoillaan - ja niin oli nytkin, ei mitään huomauttamista eikä myöskään reagoinut laukauksiin, joita siis 6mm starttipistoolilla ammuttiin kaksi meidän parin suorittaessa seuraamista.

Seuraaminen (noin 170 askelta, sis. ampuminen 2x ja henkilöryhmä) täydellinen, ainoastaan henkilöryhmässä aavistuksen hidasti ja viimeistä ohitettavaa nuuhkaisi, mutta eipä olla sitä harjoiteltukaan kuin ööö koska viimeksi... Liikkeestä istuminen täydellinen, aavistuksen pienen avun annoin istumisen varmistamiseksi. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo muuten täydellinen, mutta hidasti raviin juuri ennen eteenistumistaan.

Tasamaanouto täydellinen (kaikissa noudoissa kapulan paino 650g). Hyppynoutoa pelkäsin eniten ja hoin mielessäni, että pliispliis hyppää edes mennessä, vaikka menishän se tottis läpi ilman sitäkin, mutta kun on nyt saatu treenata sitä koe-estettä, niin silleenkin noloa, jos ei nyt sitten hyppääkään, vaikka pidin sen "hirveen" facebook-shown (oikeasti täysin asiallinen kolmen lauseen mielipideilmaus) esteen saadakseni. Kokeen alussa kysyin tuomariltakin, että mitä jos koira jää masentuneena hyppyesteen eteen eikä mee yli eikä nouda, saanko innostaa sen hakemaan kapulan, ettei jää paha mieli vai haenko vaan itse takaisin (haen itse). Mesta hyppäsi mennessä aivan täydellisesti! Olin, et jee, superii, maailma on pelastettu! Se juoksi kapulalle ja otti sen ja kaikki näytti täydelliseltä, mutta sitten... Mesta eiii, et kai sä vaan meinaa hypätä takaisinkin päin, sä et pääse sen kapulan kanssa yli, älä nyt yritä edes vaan kierrä se este ja tuo kapula iloisena mulle, Mesta eiiii... Ja se hyppäs sen kapulan kanssa täydellisesti takaisin esteen yli (ja mä olin, et whaaat, mistä tää tuli, kuka vaihtoi mun koiran kesken liikkeen, vitsi Mesta, vähänkö olit SUPEEER) ja istui täydellisesti mun eteen luovuttamaan sen ja siitä täydellisesti sivulle. Joko mainitsin sanan täydellisesti? Ja siitä A-esteelle noutoon (mun kapulan heittoa muuten kehuttiin jälkeenpäin!!) josta siitäkään ei löytynyt minkäänlaisen moitteen sijaa.

Vielä eteenlähetys (ohjaaja jää paikoilleen, koira juoksee suoraan eteenpäin vähintään 30 askelta, kunnes tuomari antaa luvan käskeä koiran maahan), jota on treenattu alle kymmenen kertaa... Alkuseuraamisessa Mesta hiukkasen vinkui (kaikki muut liikkeethän se oli hiljaa), koska sanoin sille "missä on"-virittelyn (kolmesti, piti varmistella), säntäsi käskystä täyttä vauhtia suoraan eteen ja lakosi maahan-huudosta salamana maahan (vaikka ei olla koskaan edes treenattu sitä tän liikkeen yhteydessä). Eipä meinannut hymystä tulla loppua, kun mun Mestari-lapinkoirani tekaisi tuosta vaan 97/100 pisteen tottiksen! Siihen ei ihan joka koira pystykään... Eikä muuten ollut mitään "lapinkoiralisää" pisteissä, Mesta se vaan teki töitä just sääntökirjan mukaan. Mesta oli energinen, vauhdikas, "ilmentää voimaa", tarkkaavainen, teknisesti taitava ja työskenteli halukkaasti. Loppuu ylistyssanat kesken!

Räyh! Seuraavana olikin se itse pääaihe eli henkilöetsintä. 1-luokassa tarvitsee löytää vain kaksi maalimiestä niistä kolmesta piilossa olevasta (alueen koko 100x100 metriä, etsintälinja pitkittäin keskellä) ja Mestalla se onnistui niinkin nopeasti kuin kahdella pistolla (eli lähetyksellä). Ensin vasemmalle, Mesta etenee viivasuoraan takarajalle päin, kumpareen kohdalla kaartaa ihan hieman aluetta eteenpäin, mutta korjaa heti takaisin etukulmaa päin, josta löytääkin vanerilaatikossa olevan maalimiehen. Haukku vähän pätkii, Mesta ei ole treeneissä vielä ehtinyt tekemään ainuttakaan täyttä ilmaisua, joten tää tilanne, jossa maalimies ei kehu sitä ollenkaan, on hämmentävä, mutta haukku riittää siihen, että löydetään piilolle.

Palataan keskilinjalle (etsintälinja) ja lähetän oikealle, Mesta etenee viivasuoraan oikeaan etukulmaan, kääntyy aluetta eteenpäin ja juoksee ja juoksee ja juoksee takalinjaa pitkin aluetta eteenpäin (ja minä kävelen keskilinjaa eteenpäin) ja mulle tulee jo vähän hätä, että miten kauas se oikein juoksee, kun treeneissä tulee aina aika nopsasti takaisin, jos ei löydä ketään, mutta nyt en uskalla edes kutsua sitä, kun jos se onkin haistanut maalimiehen ja siksi vaan juoksee. Ja niinhän se oli, että lopulta alkoi haukku raikua ja tätä avointa, maassa makaavaa maalimiestä haukkuikin paremmin kuin sitä umpipiilossa ollutta. Pisteet 167/170. Tässä vaiheessa piti tehdä facebook-päivitys, että HK1 Mesta, koska tottiksen ja haun yhteispisteet riitti jo koulutustunnukseen, vaikka esine-etsintä menisi nollillekin.

Eipä vaan mennyt nollille esineruutukaan (ruudun koko 50x50m), aika pitkään (tai en mä ajallisesti tiedä, mutta kolmeen kertaan juoksenteli ees taas ja se tuntui ikuisuudelta, iik, kello käy, tiktak, kohta loppuu aika) Mesta kyllä joutui siellä työskentelemään, kunnes sai yhdestä esineestä hajun, mutta sitten se olikin pikastoppi, esine kärppänä suuhun ja täysillä palautus mun luo. Pisteet 30/30.

Kyllähän mä tiesin, että jos Mesta vaan tekee kaiken niin hyvin kuin osaa, niin ei meillä ole mitään hätää, ja vaikka tekisi edes sinne päin, niin sittenkin pitäisi mennä läpi, mutta oli se vaan aika pompsi, että koulutustunnus HK1 tuli pisteillä 294/300. Mun hassu, söpö, jutteleva, pieni räyh-lapinkoirani on vaan aika mahtava pakkaus!

Mestan luonnetesti - yllätyyys!

Koska olin aikanaan arvioinut Lumeksen rohkeammaksi, kuin mitä luonnetesti sitten lopulta paljastikaan, en uskaltanut kovin suuria toivoa Mestaltakaan, kuten tuossa hieman aiemmin kirjoittelin. Hupsista vaan, Mesta se ei ollutkaan mikään pelkkä piilokovis, kun olikin testissä just samanlainen, mitä normaalistikin kyseisenlaisissa tilanteissa voisin odottaa. Ihan oli siis Mesta täydellinen oma itsensä, ihan vaan ilman mun hillitsevää vaikutusta...

Katsaus osa-alueisiin, suluissa myös Mestan vanhempien luonnetestistä saamat pisteet. Kursivoituna tuomarikommentit, tavistekstillä omat.

Toimintakyky +1a Kohtuullinen 

(isä -1 pieni, emä +1a kohtuullinen)

Kelkkaahan se ei alunperikään kauheasti pelkää, se menee siihen samantien ja kiipeää päälle, eli se menee ihan tosi hyvin. Pimeässä sitten, sehän ei ole millään tavalla siellä peloissaan tai liiku varovasti. Se liikkuu siellä rohkeasti, mutta kun toimintakyky on kuitenkin myös sellaista järkevää toimintaa, se seurustelee meidän kanssa, liikkuu ja vinkuu, mutta ei ota missään vaiheessa nenää käyttöön. Mutta rohkeudenpuute ja arkuus ei tätä koiraa vaivaa, mutta ehkä se temperamenttikin aiheuttaa vähän niin kuin, että se ei aina keskity siihen, mitä on tekemässä.

Pimeässä huoneessa Mesta siis kuljeskeli siellä täällä, väliin kävi tuomareita moikkaamassa ja sit taas jatkoi kulkuaan. Siinä oli ensin isompi huone ja sen perällä pienempi huone, jonka nurkassa olin. Mesta kävi muutaman kerran siinä pienessä huoneessa ennen kuin hoksas mut sieltä. Apuja mun ei tarvinnut antaa.

Terävyys +1a Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua 

(isä +1b ei lainkaan terävä, emä +1a pieni ilman jälj. jäävää hyökkäyshalua)

Se haukkuu koko matkan, kun mä tuun tuolta, mutta se on just sellaista haukkua, että hei nyt mä haluan pois tästä ja tässä on ihan tyhmää. Siinä oli sellainen pieni hetki, että haukussa oli agressiota, että pitäisköhän tehdä jotain, mutta lopussa menee levottomaksi.

Puolustushalu +1 Pieni

(isä +1 pieni, emä -1 haluton)

Sillä on vähän halua, mut siihen tulee se temperamentti ja vähän toisaalta se ei tiedä, mitä sen pitäisi tehdä.

Tähän, kun olisin saanut vähän koiraa kehaista "hyvä, hienosti", olisi Mestaan saattanut tulla yksi pykälä lisää - ei niinkään itsessään puolustusta eikä pisteitä, mutta haukkuun vahvempaa ja varmempaa sävyä. Nythän se oli tuollaista "älä nyt vaan oikeasti tuu tänne, tää on ihan epäreilua, koitapa käyttäytyä, apua mitä mun pitäis tehdä" kimitystä. Videolta ei näy hyvin, mutta hyökkäyksen jälkeen Mesta tuli mun jalkojen väliin suojaan kurkkaamaan, että on tuo varmaan ihan ok toi tyyppi nyt.

Taisteluhalu +2b Kohtuullisen pieni

(isä +2b koht. pieni, emä -1 pieni)

Sen ote kepistä oli väljä ja se ei siitä muuksi muuttunut, vaikka vaihdettiin patukkaan. Se nautti, kuten näit, ja se tykkäs siitä ja meillä oli tosi hauskaa, mutta se ote ei missään vaiheessa ollut sellainen. Se kesti käsivarteen läpsäytyksen, tai päästi, mutta otti ja lähti uudelleen leikkimään eli siinä ei mitään, mutta tavallaan tuon otteen takia ei ole +2a kohtuullinen.

Hermorakenne +1b Hermostunein pyrkimyksin

(isä -1 vähän hermostunut, emä +1a hieman rauhaton)

Tällä koirallahan ei sellaista selkeätä kuormittumista niinkään näkynyt että se olisi ollut ihan erinäköinen testin alussa ja lopussa. Mutta kuitenkin tuo jatkuva ääntely tuossa esimerkiksi pimeän huoneen ovella, no oikei, sä innostit sitä, mutta siinä se haukkuu koko ajan ja se vähän antaa sellaisen vaikutelman. Ei niinkään sen kuormittumisen takia, joskus näkee koiria, jotka selkeästi muuttuu testin aikana, vaan jatkuvan äänenkäytön ja liikehdinnän takia. Ja sillä ei tosiaan ole tästä testistä selviytymisvaikeuksia, että se ei ole se, mutta sen olemus on tuollainen.

Testin alunhan Mesta oli oikein rauhallinen ja hiljainen, kuten ne normaalisti onkin. Puolustushalun testaamisen jälkeen sille jäi hetkeksi päälle palautehaukku epäreiluksi kokemastaan tilanteesta (=tuomarin hyökkäys), sillä olen sallinut sen ns. ilmaista tunteitaan äänellä (se on söpö, kun se juttelee), koska kuitenkin hiljenee käskettäessä (jota tietenkään testissä ei saanut tehdä) ja minun luokseni juostuaan se pikkasen kokeili, saisiko haukkumalla ihmisiä aktivoitumaan itseään kohtaan (olen opettanut sen kotileikeissä ja treeneissä hakemaan huomiota haukkumalla). Kun mitään ei tapahtunut, se hiljeni ja rauhoittui taas. Pimeän huoneen ovella se haukkui ja yritti perääni - kuinkahan monesti olen innostavasti kutsuen mennyt siltä ovien taakse ja erilaisiin hökötyksiin sisään hakutreenien haukkuilmaisuja harjoitellakseni... Seinälle kiinnitettynä minun palatessani se sanoi minulle pari valittua sanaa siitä, miten ikävä ihminen olin jättäessäni sen noin tyhmään tilanteeseen. Lopun se oli taas ihan rennosti ja ääneti, että en nyt sanoisi "jatkuva äänenkäyttö ja liikehdintä", mutta tuomarien mielipiteethän tänne tultiin hakemaan ja ne saatiin.

Temperamentti +1 Erittäin vilkas

(isä +2 kohtuullisen vilkas, emä -1b hieman välinpitämätön)

Eli se liikehtii ja ääntelee koko ajan ja sen huomiokyky hajoilee.

Jossainhan se näkyy, kun koirasta on harrastuksia varten kaivanut esiin kaiken vilkkauden ja tekemisinnon ja tietynlaisen ääntelyn ja kun testissä koko ajan tapahtuu jotain, niin pysyyhän siinä valmiudet yllä... Kelkallahan se ei muuten ääntänyt yhtään ja ihan siinä alkukeskustelun aikana oli alkuintoilun jälkeen jo suht rauhallinen, kunnes leikki alkoi. Näin yleisesti Mestahan on Lumesta (jolla myös luonnetestistä erittäin vilkas) rauhallisempi koira.

Kovuus +3 Kohtuullisen kova

(isä -2 pehmeä, emä +3 koht. kova)

Tuolla pimeässä myöskin vähän harjanvartta räpsäytettiin, niin eipä se siihen reagoinut millään lailla. No mitä nyt pysähtyi ja katsoi, ettei päälle tullut ja samoin tuossa erikoiskokeessa (haalarin räpäytys pystyyn koiran eteen, joka tosin ei toiminut ihan kunnolla) eipä se jäänyt sitä yhtään miettimään.

Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

(+2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen, emä +3 hyväntaht., luoksepääst., avoin)

Tykkää kaikissa kohissa ja ehkä vähän silleen ylikin. Kaikissa tilanteissa hyvinkin haluaa olla kontaktissa vieraankin ihmisen kanssa.

Ai vähän yli? "Ihmisii! Ihanaa, kun ootte mun kavereita! Tehkää mun kanssa jotain! Antakaa huomioo!"

Laukausvarmuus +++ Laukausvarma

(isä ++ laukauskokematon, emä +++ laukausvarma)

Ja videot (otsikot meni vähän väärin, älkää välittäkö) niistä kiinnostuneille, en jaksa alkaa enempää kirjoittelemaan, kun videolta kuiteskin näkee kaiken. Mä tykkäsin erityisesti siitä, miten Mesta leikki tuomarin kanssa ja sit kelkan ja tynnyrimäen päälle kiipeilyistä, niin Mestaa, niin Mestaa! Ja mä niin tykkään siitä!

Ällöä...

Käytiin koirien kanssa lauantaina pienellä metsäretkellä samassa paikassa, minne vappuna suoritettiin tarkistuskäynti. Tällä kertaa oli makkaroitakin mukana, slurpsis, sanoivat koirat!

Sama "Nikke Knatterton" oli mukana nytkin kuin silloin vappunakin. Nikken lisäksi makkaroita paistamaan oli lähtenyt myös "kääpiölapinkoira" (mittelspitz) sekä Mestan ja Lumeksen mielestä aivan hurmaava, 10kk ikäinen bordercollie-neitokainen.

Maanantaina Lumeksen naamasta löytyi itsensä jättimaiseksi aterioinut punkki, eipä niitä ole vuosiin koirissa näkynytkään. Hirvikärpästen lisäksi punkit ovat jotain vain niin ällöttävää! Toivon, että kyseinen yksilö oli tarttunut matkaan mukaan lauantain retkeltä, eikä näistä meidän kotimaisemista. Punkkipihdit ei tietenkään olleet mukana silloin, kun pitäisi. Joku aikoinaan piheyksissään osti vain yhden kappaleen punkkipihtejä, maanantain jälkeen niitä on taloudessa yhteensä kolme kappaletta, josta riittää sijoittaa yhdet niin kotiin, autoon kuin takin taskuunkin. Punkki jätti jälkeensä suhteessa aika suuren haavan, puhdistin sen kotona ja seuraavana päivänä laitoin vielä pihkavoidetta, jota olisi voinut laittaa kyllä jo hetikin, jos vain olisi muistanut. Toivottavasti puremasta ei koidu Lumekselle jatkovaikeuksia ja tämä olisi ensimmäinen ja viimeinen punkki taas vuosiin.

Lasten lepohetki

Koirien vakionukkumispaikat ruokailuhuoneessa ovat Mestalla tuolien alla ja Lumeksella oikeassa nurkassa ikkunaverhon edessä/takana. Mestalla on hupsu tyyli pingottaa jalkansa ja kuononsa tuolinjalkoja vasten. Jos olen itse istuksimassa ruokapöydän äärellä, yleensä jompi kumpi koirista makaa sen tuolin alla, jolla istun.

Sohva on ollut koirilta kiellettyä aluetta vuosien ajan, mutta sen jälkeen, kun tein sohvaan päälliset (jotka tosin edelleenkin ovat osittain kesken), olen alkanut toisinaan lipsumaan sohvakiellosta. Koirat vaan on niin söpösiä sohvalla ja niitä on kiva siinä rapsutella.

Arkiaamuisin koirat harvemmin ehtivät sänkyyn hypellä, mutta viikonloppuisin Lumes tulee herättämään ja Mesta hyppää sänkyyn heti, kun huomaa, että olen herännyt. Mesta tulee usein sänkyyn lelu/roska/luu suussaan ja ahtautuu pieneenkin väliin makaamaan tai jos muuten ei mahdu, niin rojahtaa sitten vaikka suoraan päälleni.

ETO - Erityisen Typerä Omistaja

En tiedä, onko hyväksi maineelleni, jos minulla sellaista ikinä on edes ollutkaan, että olen vinkunut sen yhdistyksen facebook-sivuilla, jonka kentällä käymme treenaamassa tottista, että haluaisin treenata myös kokeessa käytettävällä hyppyesteellä hyppynoutoa. Sehän siis ei onnistu, koska kyseistä estettä säilytetään lukkojen takana ja vain muutamilla henkilöillä on lukkoon avain. Maine meni, jos on mennäkseen, mutta saanpa myös esteen treenattavakseni, kun seuraavan kerran kentällä käyn, joten lyhyellä tähtäimellä kannatti, pitkästä en sitten tiedä. Mielestäni on vain vähän erikoista, että kokeita varten on hankittu koirille turvallisempi pressueste (kaatuu, jos koira törmää), mutta kaikki treeni pitäisi tehdä vanerisella versiolla (josta koiralla vieläpä on mahdollisuus oppia ponnistamaan vauhtia, mikä taas pressuesteellä ei onnistu).

Pressuesteen kotiversio, vielä pitäisi jokaisella kerralla laittaa väriltään erilainen päällinen.

Sisäpuolelta näyttää tältä. Korkeutta ei tosin ollut kuin 80cm, pitää viritellä sitä vielä lisää.

Mutta yhdistystoiminnan kiemuroissakin mulla on vaan kyllä ihan parhaat treenikaverit, tosin ne taas on eri seurasta, missä tuo esteongelma on, tällä toisella seuralla kaikki esteet on jäsenistön vapaassa käytössä aidallisella, lukollisella kentällä, jonne rahapanttia vastaan saa itselleen avaimen. Sinne mulla on avain, mutta kenttä sijaitsee tuplasti kauempana mitä tää esteongelmainen, joten harvemmin siten siellä käyn. Palatakseni treenikavereihin, niin viime hakutreenien päätteeksi harmittelin (aaa, maailma kaaatuuu...) tuota pressuesteasiaa ja ampumattomuusasiaa (ollaan menossa sinne luonnetestiin ja sen perään ilmeisesti vähän muuallekkin "ammuttavaksi", vaikka niin lähekkäin on oikeasti huono idea, eikä Mesta ole kuullut laukauksia sitten viime syksyn) jne. niin lähdettiinpä sitten vielä hakutreenien päätteeksi (klo21) sinne kentälle tekemään pienet treenit pressuesteen ja ampumisten kera. Kyllä tuli niin kiva fiilis!

Tämä kuva ei ole treenikentältä vaan ihan kotipihalta...

...kuten tämäkin, koirat juoksuleikeissään.

Olen joskus kauan sitten tainnut täälläkin avautua siitä, miten Lumes on aina ollut niin super ja niin täydellinen ja tokotreeneissä vaatinut Mestalta ihan älyttömästi, että olisi edes hitusen verran sitä, mitä Lumeskin. Tästä tokoon liittyvästä ahdistuksesta olen päässyt yli jo puolitoista vuotta sitten. Mesta onkin parhaimmillaan aivan huippu niin tokossa kuin pk-tottiksessakin! Huomaamattani olen kuitenkin tehnyt sitä samaa tokon virhettä hakutreeneissä, vaatinut Mestalta aivan liikaa ja yrittänyt nyhtää siitä irti viimeisenkin pisaran, koska ollakseen edes yhtä hyvä kuin Lumes, sen pitää itse asiassa olla parempi kuin Lumes.

Toissa viikolla meillä oli hakutreenit aika haastavassa maastossa. Mesta löysi kaikki maalimiehet (6kpl), haukkui niitä, teki ylipäätään parhaansa ja toimi hienosti. Oli kuitenkin muutama sellainen pieni juttu, jotka ärsytti ihan suunnattomasti, vaikka niiden aiheutuminen olikin ihan suoraa seurausta siitä, mitä itse tein. Ei siis koiran vika, koira oli hyvä. Siltikin mua ärsytti aika paljon, koska Mesta oli ihan paska (ei siis edelleenkään oikeasti ollut, mutta muka oli) ja sanoinkin, että tekisi mieli lopettaa koko hakuharrastus, kun Mesta vaan ei oo yhtä hyvä kuin Lumes. Ihan kuin mikään koira edes voisi olla juuri samanlainen kuin joku toinen. Sitten yhtäkkiä siinä kesken valittamiseni koin valaistuksen, kun aloin miettiä, että millaisia treenejä Lumekselle tein haussa aikanaan. En todellakaan näin haastavaa haastavan perään, mitä Mestalle, joka on jatkuvasti joutunut ylittämään itsensä. Nyt ollaankin sitten parit treenit menty ihan eri meiningillä suunnittelun ja toteutuksen suhteen ja oon niin tyytyväinen tuohon koiraan! Se on oikeasti hyvä ja taitava ja sen päälle vielä aivan erityisen söpö ja ihana!

Kameran auringonlasku-asetuksella saa kirkkaan päivänkin näyttämään yöltä...

Rohkea rokan syö - ja geokätköt löytää

Jo viime kesänä katselin kovastikin sillä silmällä erästä luontopolun kiertävää geokätkötrailia. Koko traililla, mukaanlukien pienet harppaukset trailin sivussa oleville kätköille, on pituutta noin 25km. Minulla ei oikein ole sellaista geokätköilevää tuttavaa, kenen kanssa näin pitkää kätköilyreissua lähtisi tekemään, joten se vähän sitten vaan jäi, kun yksinkään ei tee mieli näin pitkää matkaa tarpoa. Muutama viikko sitten päätin ylittää itseni ja laitoin erääseen pienenpieneen facebookin geokätköily-ryhmään viestiä, että tarvisin tuonne trailille seuraa. Niin vain rohkeus kannatti ja löysin kätköilevän seuralaisen kiertämään näin ensialkuun 10km pätkän tuota trailia.

Lahon kannon sisällä oli ikäänkuin puisia, ulkoa läpi iskettyjä nauloja. Vanhoja oksankohtia/ötökkätunneleita kenties? 

Aika-arvio tähän reissuun oli noin kuutisen tuntia, mutta oltiin sovittu, että kuljetaan mielummin rauhallista tahtia kuin kiirehtien, kun päivästäkin oli tulossa kovin lämmin (ennuste +21C). Kaikkiaan meillä loppuviimeinen meni tuon osatrailin kiertämiseen kahdeksan tuntia, vaikka ihan niin pitkältä ei ajankulu kyllä siinä kulkiessa tuntunutkaan. Seuralaisenikin osoittautui mukavaksi - se jännitysmomenttihan tähän sisältyi, että kun täysin tuntemattoman ihmisen kanssa lähtee matkaan, niin kemiat ei välttämättä kohtaa. Meillä tosiaan onneksi sujui matkanteko hyvin yhdessä.

Jälkikäteen laskeskelin, että jo pelkästään 43 kätkön löytämisissä kului aikaa vähintään 3,5h, jos arvioi keskimäärin 5min/kätkö. Lisäksi pidettiin muutama pieni lepohetki/evästauko, yhteensä ainakin puolisen tuntia. Itse matkantekoa oli siis reilut kolme tuntia, mikä ei vaihtelevassa metsämaastossa mikään älyhuono tahti ole. Vielä enemmänkin olisi saanut aikaa kulumaan, mikä olisin jäänyt valokuvailemaan jokaista hienoa kohtaa reitillä, nyt otin vain pikaräpsyjä kulkiessa.

Joki ja joessa pieni saari, jossa yksi kätköistä oli. Kuvan oikeassa alakulmassa näkyvää puunrunkoa pitkin itse itseni taiteilin saarelle, koirat saivat kahlata joesta yli.

Alueella oli useita pieniä, kauniita järviä. Muita vesilintuja kuin muutama joutsen ja pari sorsaa ei kuitenkaan näkynyt.

Luontopolun varrella oli tasaisin väliajoin taukotupia ja nuotiopaikkoja, kunnoltaan vaihtelevia. Taukotuvat olivat ihanan viileitä! Koirien onneksi polku oli paikoin vetinen ja poikkesi monesti joen/puron viereen, joten koirat saivat viilennystä ja nesteytystä niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Lumes kävi pitkästä aikaa pari kertaa ihan uimasillaankin nautiskelemassa, Mesta tyytyi kahlailuihin.

Tämä kämppä oli suunnattu erityisesti yöpymistä varten, sieltä löytyi pitkät ja leveät nukkumalaverit.

Tämän mökin paikalla on ollut 1800-luvun lopulla metsänvartijanaisen mökki, pikkuruinen navetta, lato ja perunamaa.

Metsänvartijan mökkiä sisältä.

Tämä taisi olla levähdyspaikoista viimeinen. Oli aivan joenreunassa kiinni, vaikka jokea ei kuvassa näykään.

Olin varannut itselle juotavaa mukaan 1,5l ja koirille 0,5l. Ihan liian vähän, tosin itselleni olisi riittänyt enemmän, jos en olisi joutunut jakamaan osaa omasta vedestäni koirillekin. Vaikka koirat joivat luonnonvesistäkin, niille ehti tulla väliin jano kuivempien polkujen aikana ja jouduin juottamaan niitä, ja kun joivat oman vetensä loppuun, niin pakkohan niille oli antaa omastanikin.

Sama joki kiemurteli monessa kohtaa aina hetkisen luontopolun vierellä.

Ainakin äkkiseltään muistellen tämä on suurin näkemäni elävä kääpä, ainakin 20cm leveimmältä kohdalta.

"Tuulenpesä" kuusessa.

Kiemurtelevasta joesta ja yhtälailla kiemurtelevasta polusta johtuen joenylityksiä oli runsaasti, joten siltoja ylitettiin monenlaista pientä ja vähän suurempaakin. Koirat eivät silloista olleet moksiskaan, yli vaan! Aurinkolaseista Mesta sen sijaan kylläkin oli moksis, mitä se "moksis" sitten tarkoittaakaan. Ei pysynyt minuuttiakaan sillä rillit päässä, kun heittäytyi kyljelleen ja piehtaroi lasit pois naamaltaan. Jossain kohtaa sitten luovutin, kun koko ajan niitä vain sai olla laittamassa sille uudestaan ja uudestaan. Toivottavasti pigmenttikasvu ei räjähdä nyt tämän vuoksi... Yleensä Mesta on kyllä pitänyt laseja hyvin ja muutaman kerran lenkin aikana vain tarvitsee niitä korjailla takaisin asentoon.

Tämä silta oli pisin ja korkeimmalla joen kulkiessa pienessä rotkossa.

Lyhemmät sillat olivat tällaisia lankkurivejä ja hyvinpä nekin ajoivat asiansa.

Koirat olivat koko retken remmeissä kiinni. Näin lämpimällä kelillä ja näin monituntisella kulkemisella niille tuli ihan riittävän lämmin pelkästä kävelystäkin. Fyysisestihän ne eivät toki lainkaan väsyneet, Lumeskin alkoi puolenvälin jälkeen sen sijaan vähän kyllästyä jatkuvaan pysähtelyyn ja tarjosi haukahtelua, kaivamista, Mestan leikittämistä, kerjäämistä, remmin kiskomista, repusta roikkuvan takkini hihan repimistä jne. Käytöksen perusteella olisi luullut Lumeksen olevan se nuorempi koira ja Mestan se vanhempi ja viisaampi. Mestahan tosin on aina ollut Lumesta rauhallisempi ja rauhoittunut heti sekin aloilleen, jos minäkin pysähdyn.

Näitä ikivanhoja, tai sinnepäin, puita kuvatessa oli pakko päästää koirat hetkeksi vapaalle poseeraamaan.

Oli tosi kiva reissu! Seuraavaa trailipäivää ei saatu ihan heti perään sovittua, joten saattaapi olla, että seuraavalla kerralla saadaan jo ötököistäkin seuraa. Nyt oli siinäkin mielessä oikein mukava kiertää, kun ei ollut ötökän ötökkää pörräämässä tai inisemässä ympärillä.

Onko siellä ketään?

#kevätkalenteri

"Osta itsellesi esimerkiksi ihanat hansikkaat tai mukavat sukat, jotain, mikä tuottaa sinulle hyvän olon."

Ostin kevätpipon! Kuoseista päätellen pipovalikoima oli lapsille suunnattu, mutta en antanut sen häiritä itseäni, kun kerran mahtui omaan päähäni. Mii laiks ja Lumes myös!

Olen aina ollut sitä mieltä, että Lumeksesta suojelu olisi varmasti tosi hauskaa. Korostan sanaa hauskaa, koska tietenkin tiedän, ettei Lumeksella ole ominaisuuksia sellaiseen suoritukseen, jota suojelukokeissa vaaditaan. Mutta tiedättehän sen osuuden, jossa ohjaaja kävelee kenttää keskellä eteenpäin ja lähettää koiraa kentän vasemmalle ja oikealle puolelle tarkistamaan piiloja, joista viimeisestä löytyy seisova maalimies ja koira alkaa haukkua sitä? Käytiin tänään kentällä treenimässä ja koska siellä oli suojelutreenejä varten pystytetty piilot kentälle, päätin että tässä on nyt Lumeksen hetki kokeille suojelukoiran uraa!

Lähettelin Lumesta piilolta toiselle viisomalla piilon suuntaan ja sanomalla niinkin mielikuvituksellisen käskyn kuin "merkki" ja Lumes pinkoi ihan onnessaan piiloille ja vielä kovempaa takaisin luokseni palkalle. Isoimpiin piiloihin Lumes oikein pysähtyi sekunniksi tsekkaamaan, että eiks siellä tosiaan ole ketään. Voi, että se olisi ollut vieläkin enemmän onnessaan, jos jossakin piilossa olisikin yllätyksenä ollut maalimies haukuttavaksi!

Koirien vappuhulinat

Olen meidän koirakerhon puitteissa ollut jo monena vuotena esiintymässä Lumeksen ja sittemmin myös Mestan kanssa niin tokossa, agissa, tempuissa kuin henkilöetsinnässäkin. Nyt meitä oli pyydetty vappumarkkinoille mukaan ja se olikin hälinäisin ja suuriyleisöisin tapahtuma, jossa ollaan oltu. Koirien esityksiä oli katsomassa monta kymmentä ihmistä (koko ihmismäärä lähenteli varmaan paria sataa) ja lisäksi markkina-alueelle kuuluvina ääninä ja runsaana taustameluna oli mm. musiikkia, pallojen pauketta, kuulutuksia, moottoripyöräletkan ohiajo 30 metrin päästä, lapsien huudahduksia jne. Muutamaa metriä kauemmas oli vaikea kuulla ihmisten puhetta kunnolla. Koirien esitysalueelle myös lenteli välillä pallonheiton palloja.

Mesta esiintyi agilityssä ja suoritui oikein reippaasti ja taitavasti, vaikka ollaan sitä lajia ratana treenattu viimeksi viime kesänä. Mestassa ei muuten näkynyt mitään jännitystä tai häiriönottoa, mutta ensimmäisen esityspätkän jälkeen, kun piti lähteä kehästä pois, se meni jotenkin "tahmeaksi" ja jouduin pannasta taluttaa sen pois. Muutoin ja toisen esityspätkän jälkeen oli ihan normaali. Mestan oli tarkoitus esittää myös pari tokojuttua ja olisi ollut sille hyvää harjoitusta, mutta näin isossa häiriössä se olisi tarvinnut lelupalkan ja lelupalkan kanssa se haukkuu, jota en taas tämäntyyppisessä yleisötapahtumassa viitsi antaa sen tehdä.

Lumes teki yhden kierroksen agia, tokoa (seuraamista, paikallamakuu, luoksetulo <- nämä yhdessä toisen koiran kanssa, tunnistusnoudon <- onnistui erinomaisesti!, tavallisen noudon ja kauko-ohjauksen kaikilla asentovaihdoilla <- sekin oli super!) ja esitti kaikki temppunsa, jotka vain muistin. Lumesta ei kyllä sitten pätkääkään hetkauta yhtään mikään, se on aina vaan niin yhtä iloinen!

Koska on mun vuoro? miettii Mesta.

Markkinoiden jälkeen käytiin etsimässä reitti eräälle laavulle ja kyllä käveltiinkin sitten sinne laavulle. Nikke oli emäntänsä kanssa meille kaverina, suunnitellaan koirakerholle metsäretkipäivää ja piti ennakkoon käydä tarkistamassa paikka kelvolliseksi. Koiratkin käyttäytyivät heti paljon mallikelpoisemmin, kun ei ollut mitään paineita hyvästä käytöksestä. Ei ollut mitään hullukiskomista vieraan (ollaan me Nikkeä toki ennenkin nähty, mutta vain treenikentän laidalla, ei tälleen lähemmin) koiran luo tai riekkumishaukkua. Mestakin menomatkalla jolkotteli nätisti menemään porukan edellä, kun "vanhusosasto" oli naruissa.

Ensin näköpiiriin saapui pieni näkötorni ja sen jälkeen jo itse laavukin. Nikke pääsi ensin kiipeämään torniin ja Lumeksella oli vaikeuksia pysytellä alhaalla, kun sillä jo mieli halaji kiipeilemään. Ihan epäreilua Lumeksen mielestä, että toinen pääsi ensin.

Koittihan sitä viimein sitten "mustuaistenkin" vuoro ja melkeinpä rynnivät portaat ylös. Samalla vauhdilla olisi tultu raput alaskin päin, joten jouduin peruuttamaan koirien edessä ja vuorotellen antaa niille luvan astua pari rappua alas. Pysyi homma hallittuna.

Laavu oli tehty hauskasti kallioseinämään kiinni. Koirien osalta kohteeseen tutustuttiin tarkasti niin ulkoa- kuin sisältäkin päin ja kylläpä sitä itsekin olisi jo tällä kertaa voinut istahtaa evästelemään eikä odottaa sitä virallista retkipäivää.

Reitti laavulle sisälsi useita kylpy- ja juomapaikkoja, varsinkin Lumes otti niistä ilon irti saadessaa paluumatkalla vuorostaan juosta vapaana. Tosin siinä missä Mesta vapaanaollessaan hiljaa hipsutti muista ohi, Lumes paineli törkeästi ihan täyttä laukkaa toisten kylkiä hipoen ja ohimennessään vielä vilkaisi "hähää" ilmeellä ohitettavaa. Vesipulahduksillakin se yhtäkkiä meinasi syöksähtää härnäävästi Nikken luo lälläslää-meiningillä ja kyseinen ilkikurisuus (ei siis vihaisuus vaan nimenomaan ilkikurisuus) oli ihan uusi piirre Lumeksessa.

Mä ihan vähäsen vaan olisin syöksynyt tuosta Nikken ohi...