Koirien kanssa Ruotsiin, Tanskaan ja takaisin - halki Ruotsinmaan

Etukäteisvalmistelut - Laivalla Ruotsiin

Aamulla ei laivassa tarvinnut odottaa kännykän herätystä, koska en ollut saanut kunnolla enää unta hetkeen aikaan. Huolestutti, että ollaanko oikeaan aikaan heräämässä, koska en tiennyt, vaihtaako kännykkä itsestään Ruotsin aikaan vaiko ei, niin herätys olisi voinut olla joko oikeaan aikaan tai sitten ihan väärään aikaan. Oli se vaihtanut, samoin kuin tv, johon myöskin oltiin laitettu herätys kaiken varalta. Käytin koirat pissalla siellä ällössä koirien nurtsikäymälässä, annoin aamuruuat ja sitten jo tulikin kuulutus huoneisiin, että puolen tunnin päästä ollaan Tukholmassa ja autokannelle saa mennä. Napattiin ne vähät kimpsut ja kampsut hytistä mukaan, supernopealla hissillä alas (koirat ei varmaan edes ehtineet huomata olevansa hississä) ja autoon odottelemaan perille saapumista. Hyvä hetki syödä aamupalaa, jota sitäkin olin varannut kotoa evääksi mukaan, sekä näppäillä navigaattorin määränpääksi Göteborg (noin 470km). Päästiin aika nopsaan laivasta pois, onneksi ei tarvinnut itse ajaa ramppia alas vaan kuski oli mukana, ja alla olevan kuvan mukainen oli poistumisreitti satama-alueelta.

Olin etukäteen kysellyt Ruotsi ja Tanska matkaamisesta monen monta kysymystä parilta niissä aiemmin käyneeltä tutulta, joille kiitos kaikista vihjeistä ja kokemuksista, jotka helpottivat kovasti matkan suunnittelua ja toteutusta. Se oli tiedossa, että Tukholmasta Göteboriin menee hyvä ja suora tie, jännitysmomentti liittyi lähinnä sille tielle pääsemiseen. Navigaattori näytti numeroa (Eurooppa 4) tielle, jolle piti mennä, ja käski kääntyä vasemmalle. Risteyksestä meni kuitenkin samat tiennumerot suoraan ja vasemmalla, joten mentiin hetkeksi sekaisin ja ajettiin suoraan, ja siinä samassa tajuttiin, että mikä ero niillä eri suuntiin vievillä samannumeroisille teillä oli. Niissä luki lisämääreet Pohjoinen ja (olikohan että) Etelä, ja se vasemmalle kääntyvä olisi ollut juuri se Etelä, jonne meidän olisi siis pitänyt mennä. Tietyöt olivat kesken vähän joka puolella ja mukavasti sekoittivat meidän jo valmiiksikin sekaisin ollutta reittivalintaa. 

No, muutaman lisäkurvailun kautta löydettiin oikealle tielle ja toisaalta nähtiinpä kaupunkia edes pikkasen enemmän kuin oltaisiin nähty, jos olisi käännytty heti sinne vasemmalle. En tiedä muusta osaa Tukholmaa, mutta täällä oli jännästi valtavia kallioita, joista osa oli ihan kallioina ja osa halkileikattuja ja talot ihan niissä kiinni joko yläpuolella pystysuoraan seinämään päättyen ja/tai maantasalla kalliosta jatkuen. Liikkuvasta autosta käsin aamun hämyssä yritin napsia kuvia niin kallioista kuin huikean hienoista rakennuksistakin, jotka herättivät mielenkiinnon tulla joskus Tukholmaan ihan vaan turisteloimaan ja katselemaan paikkoja. 

Vajaan tunnin ajon jälkeen tehtiin ensimmäinen pysähdys, jonka kohteeksi sattui "huoltsikka" OKQ8 Tystberga Södergående. Suomalainen "normaali" mihin on tottunut tienvarsihuoltsikoissa oli täällä aivan erilaista ja olipa myös outoa mennä vessaan, jossa oli samaan aikaan myös miehiä. Koko ajan tunne, että nyt oon väärässä paikassa. Huoltsikan kanssa samassa pihapiirissä oli joku Daisy´s fast food-ravintola ja sen takana virallinen levähdysalue, jossa kävin koirien kanssa vähäsen käppäilemässä. Jos tämä linkki toimii, niin siitä pitäisi päästä Google mapsiin huoltsikan eteen ja saada "pyöritettyä" kuvaa ympäri.

Levähdysalueella

Reilun puolen tunnin päästä oli seuraavan tauon vuoro pysähtyessämme pullakahveille Circle K-huoltsikalle. Samassa pihassa oli myös Stavsjö krog & café, jossa olisimme kahvitelleet huoltsikan sijaan, mutta sen pihanpuolen julkisivu oli remontissa ja paikka näytti suljetulta. Huoltsikalla pullia syödessä, joita muuten syötiin paikan ainoilta baarijakkaroilta, muita istumapaikkoja kun siellä ei ollut, osui silmiin lappu ilmaisesta wifistä. Eipä muuta kuin geokätkösovellus käyntiin ja tsekkaus, olisiko piha-alueella kätköä, niin tulisi se pakollinen to do-juttu tehtyä, eli Ruotsi saatua omalle kätkökartalle. Alueella oli kätkö, joten tallennus offline-tilaan ja etsintäpuuhiin koirien kanssa. Purkki löytyi parkkipaikkojen toiselta puolen metsiköstä ja kotona, luettuani kätkökuvauksen Google kääntäjän suomentamana, selvisi, että tästä olisi päässyt lähtemään vaellusreitille. Aikatauluttomalla reissulla siinä olisikin ollut oikein mainio tilaisuus lenkittää koirat kunnolla luonnonhelmassa "keskellä suurta valtatietä". Kahvilan sisäänkäynti oli tällä puolen pihaa ja se olisi kuin olisikin ollut auki remontista huolimatta ja lemmikitkin oli kivasti huomioitu ovessa olevalla lappusella.

Lumes kätköllä

Pullakahveja ja kätköilyjä seurasikin sitten kahden tunnin yhtämittainen ajo, mutta mikäs siinä isoa baanaa ajellessa. Tie oli lähes koko matkalta nelikaistainen ja niiltä kohdin, joissa ei ollut, oli kuitenkin koko ajan vuoro puolin ohituskaistaa, joten matkanteko oli oikein sujuvaa. Meidän ajovauhti oli vähintäänkin suurin sallittu nopeus, mutta silti välillä toisiin autoilijoihin verrattuna tunnuimme ajavan liian hiljaa ja autoja menikin meistä ohi "tuhatta ja sataa". Suomeen verrattuna jännä juttu oli se, että poliisin näkyminen ei hidastanut edes ylinopeuksia hetkellisestikään. Tai ehkä paikallisilla oli jotain sisäpiirintietoa, kuten esimerkiksi että ylinopeuksiin ei puututa? Uusi näky oli myös se, että rekat ja kuorma-autot ohittelivat toisiaan ihan jatkuvalla syötöllä ja siihen liittyen paikoin oli ko toiminnan kieltäviä liikennemerkkejä.

Jos maisemat olivat tähän asti olleet suomalaisen oloisia metsineen, peltoineen ja liike- sekä teollisuuskiinteistöineen, niin vähitellen alkoi tilanne muuttua. Kaiken huipennus oli Jönköping, jonka valtavaa Vättern-järveä kommentoin ensin mereksi - ja heti perään, että ei meidän kyllä pitäisi olla lähelläkään merenrantaa vaan sisämaassa. Myöhemmin asiaa googletellessa selvisi, ettei ollut ihme, että järvi ensisilmäyksellä näytti mereltä, sillä se on Ruotsin toiseksi suurin järvi ja pituudeltaan 135km, suurimmalta leveydeltään 31km ja syvimmältä kohdaltaan 128m syvä, kertoo Wikipedia. Tie kulki pitkän matkaa järven rantoja pitkin ja maisemat olivat upeat, yhdet linnanrauniotkin ohitettiin ja järveä ympäröi valtavat, nousevat "vuorenseinämät", joissa oli asutusta. Motarilla oli levähdyspaikkoja vähän väliä, yksi niistä aivan tässä järvessä kiinni, mutta valitettavasti huomattiin se liian myöhään. Siispä kuvapuolessa joutui jälleen tyytymään liikkuvasta autosta kuvailuun.

Jönköpingissä pysähdyttiin syömään jossain Suomessa näkyvällä ruotsalaisella tv-kanavalla mainostetussa pikaruokapaikassa ja olihan siellä hyvät sapuskat, jotain Ruotsin parhaasta se oli tainnut mainostaakin ja kun ei meillä muusta ollut kokemusta, niin olimme mainoksen kanssa samaa mieltä. Samalla pysähdyksellä käytin koirat lenkillä, eikä se kyllä tehnyt itsellekään yhtään huonoa päästä kunnolla kävelemään ja jäseniään oikomaan. Sää oli muuten ollut koko matkan oikein suotuisa: tyyntä, poutaa ja väliin vähän auringonpaistettakin.

Kalliot ja rinteet jatkuivat jonkin aikaa vielä Jönköpingistä poispäinkin. Mietittiinkin sitä, että jos emme olisi olleet menossa tietyn aikataulun mukaan Tanskaan, olisi ollut mielenkiintoista kiertää Vättern-järvi toista kautta, sekä muutenkin ajella motarin sijaan pienempiä tietä, jolloin olisi ehkä - varmasti - nähnyt enemmän kaikkea hienoa ja kivaa. Jännästi sitä vain ajatukset muuttuvat. Minä kun siis olen aina ollut vankkumaton kotimaanmatkailun kannattaja, kuten jo aiemmin kerroinkin, niin sitten kun sitä kuitenkin lähtee johonkin muualle, niin tuleekin olo, että tänne pitäisi päästä uudestaan - vaikka ei olla edes täällä Suomessa käyty vielä joka paikassa, joka on aiemmin ollut se ykkösjuttu itselläni.

Jos Turkuun ajellessa auton navigaattori oli sitä mieltä, että olemme aivan väärällä tiellä, vaikka olimme tasan oikealla tiellä, niin Jönköpingin ja Göteborin välillä sen sijaan karttalevy oli vanhempi kuin uusi pätkä moottoritietä ja ajelimme siis navigaattorin mukaan off road-tyyliin. Tässä kohtaa se tosin tyytyi vain yhden kerran sanomaan, että palatkaa tielle ja sitten kiltisti odotti, että oltiin jälleen sen tunnistamalla tiellä. Göteborissa olisi päässyt satamaan suoraakin reittiä, mutta navigaattori ajatti meidät kaupungin läpi. Jos olisin itse ollut auton ratissa, olisi todellakin ottanut päästä siksata siellä sinne tänne tietöiden keskellä (kyllä, sielläkin oli niitä), mutta koska en ollut, saatoin keskittyä ihastelemaan lukuisia, vanhoja, hienoja, upeita kerrostaloja - ja niitä riitti!