Koirien kanssa Ruotsiin, Tanskaan ja takaisin - kotini on linnani

Etukäteisvalmistelut - Keskiviikkona lähtö iltalaivalla Ruotsiin - Torstaina autoillen halki Ruotsinmaan - Täältä tullaan, Tanska, lautalla meren yli ja matka hotelliin - Kisojen avajaispäivä perjantaina - Kisapäivät yks ja kaks - Tanskan läpi Ruotsiin suuria siltoja pitkin

Keskiviikosta sunnuntaihin asti sää oli suosinut meitä, mutta maanantaina herättiin sateiseen aamuun. Onneksi olin varannut mukaan myös sadekamppeita kumisaappaista alkaen ja koirille pyyhkeitä, koska aamulenkillä niitä todellakin tarvittiin. Tälle päivälle meillä ei ollut tiedossa aivan hirveän kiireistä ajomatkaa, joten päätettiin pistäytyä kurkkaamassa Lundin keskustaa. Lund on yksi Ruotsin vanhimpia kaupunkeja, perustettu 900-luvun lopussa, ja se on aikanaan ollut myös Tanskan pääkaupunki. Kuten Tukholmassa ja Göteborissakin, myös täällä oli meneillään tietöitä ja vaikeutti huomattavasti liikkumista auton navigaattorin mukaan, kun tyyliin joka toinen kääntymämme reitti keskustassa oli tietyön takia suljettu. Lopulta, juuri ennen kuin luovutimme, pääsimme Lundin tuomiokirkon luo, jota ajattelimme käydä vilkaisemassa sisäpuoleltakin. Olihan se mahtavannäköinen rakennus ulkoisesti ja melkoisen hulppea sisältäkin, iloksemme kun kirkon ovet olivat auki ja pääsimme visiitin sinne tekemään. Sadesää ei innostanut ulkona olemiseen yhtään enempää kuin autosta kirkkoon ja kirkosta autoon, joten ulkokuvaa ei kirkosta tullut räpsäistyä, mutta pari muuta kuvaa kaupungista kylläkin kuivana auton sisällä pysytellen.

Joku hieno rakennuskompleksi.

Kapeat on kadut autoiluun, mutta talot ovat aivan ihanan vanhoja eli siis koristeellisia ja kauniita.

Kirkko oli aivan v-a-l-t-a-v-a. Siellä ei muuten ollut penkkirivistöjä ollenkaan vaan irralliset tuolit hoitivat niiden virkaa, mikä kätevästi lisää tilan muunneltavuutta.

Apteekki oli täällä himppasen fiinimpää sorttia.

Menomatkalla Ruotsin läpi ajellessa huomattiin ohiajaessa moottoritien varrella linnanrauniot Vättern-järven rantamilla Jönköpingissä. Myöhemmin hotellilla asiaa googletellessa selvisi, että kyseessä on entisen Brahehusin linnan rauniot ja ajateltiin, että pidetäänpä paluumatkalla siinä kohtaa paussi. Tämä suunniteltu linnavierailu oli autuaasti unohdettu uudelleen Ruotsin puolta ajellessa, mutta sen sijaan ihmeteltiin, että jatkuvasti tienposkessa oli kylttejä "se ja se slott". Yhtään ei aivoissa raksuttanut, että mitä se slott on suomeksi, vaikka olisihan tuo nyt pitänyt tietää... Siinä vaiheessa, kun niitä slott-kylttejä oli ohitettu vaikka ties kuinka monta, päätettiin, että jos vielä yksikin slott-teksti jossain näkyy, niin kurvataan siitä liittymästä motarilta ulos ja mennään katsomaan, että mitä slotteja se ruotsi oikein on täynnä. Ja mitenkäs sattuikaan, että se seuraava slott olikin juuri tämä Brahehus, joka oli aivan siinä Eurooppa 4-tien kyljessä kiinni. Tien ali meni tunneli linnalle ja käytiin ensin koirien kanssa siellä ja sitten parkkipaikan puolella ravintolassa kahvilla. Niin hyvä tuuri kävi, että sade oli tauonneena juuri tämän pysähdyksen ajan!

Löydätkö koirat kuvasta?

Linnan pihapiiristä kiveltä löytyivät nämä hauskat hamahelmistä tehdyt hahmot.

Oltiin laitettu navigaattoriin määränpääksi Tukholma ja koska navigaattori näytti saapumisaikaa sen verran varhaiselle suhteessa laivan lähtöön, niin päätettiin vielä käväistä ruokakaupassa ostamassa eväitä laivalle. Sieltä lähtiessä laitettiin sataman osoite kännykän navigaattoriin ja saapumisaika pompsahtikin niin paljon eteenpäin, että pieni huoli tuli jo siitä, että ehditäänkö ollenkaan ajoissa paikalle. Kaiken kruunasi vielä Tukholmassa ollut ruuhka, jossa madellessa mielessä pyöri vähän väliä, että mitä jos tässä nyt menee vielä kovinkin kauan ja sitten jos ei löydetä edes heti perille oikeaan terminaaliin, niin saadaan sanoa heipat laivaanpääsylle. Aika läheltä pitikin kauhuskenaarion toteutuminen, sillä kännykkä ei antanut yhtä selkeitä ohjeita kuin auton navi ja lisäksi siltä katosi tunnelissa yhteys eikä se osannut kertoa yhtään, että koska tunnelista pitää poistua ja niinpä ajettiinkin yhden kerran väärästä liittymästä ja tehtiin iso hukkakierros. Lopulta löydettiin perille satamaan, mutta ei henkilöautojen terminaalia, vain rekkapuoli, mutta onneksi puhelimen päästä joukkuekaverilta sai neuvot oikeaan suuntaan henkilöauto-osastoa kohden ja päästiin kuin päästiinkin sallituissa aikarajoissa alueelle. Epämukava oli kyllä olla viimeisien joukossa paikalla, sillä kun kello alkoi näyttää laivan lähtöön 20 minuuttia, 15 minuuttia, niin pukkasi jo huolta pintaan, että ollaanko meidät unohdettu ja kohta laiva vaan lähtee, vaikka me vielä odotellaan lupaa ajaa kyytiin. Helpotuksen huokaus pääsi, kun viimein tultiin meille viittomaan, että nyt laivaan heti.

Tämä opastekyltti nauratti jo menomatkallakin.

Ruuhkan syy taisi lukea tässä varoituksessa, mutta meillä ruotsintaito loppui siihen, että ymmärrettiin jotain olevan tiellä.

Annoin laivanhytissä Lumekselle jättiluun, jonka olin ostanut sille kaupasta kisapalkinnoksi. Ei se kyllä sitä malttanut syödä, kun lattialla ei mahtunut noin suuren luun kanssa olemaan kunnolla ja sängyssä taas ei ole Lumeksen mielestä oikein syöntipaikka, mutta Mestalle oli mukava elvistellä, että mullapas on vaan ei sulla. Koirat olivat hytissä oikein rauhallisina, mutta tein silti niille mieliksi ja olin seurana koko illan enkä lähtenyt paikkoja katselemaan. Ennen nukkumaanmenoa käytin koirat ulkokannella pissapaikalla, joka oli tässä laivassa vielä häjympi kuin menomatkan laivassa. Saivat ne koipea nostettua, vaikka puitteet olivat jälleen ällöt niidenkin mielestä.

Jossain vaiheessa yötä heräsin laivan keinutukseen ja sen aiheuttamaan huonoon oloon. Yritin sitkeästi maata sängyssä ja jatkaa nukkumista, mutta olon alkaessa tuntua siltä, että kohta nähdään "ystävämme yrjö", nousin ja siirryin lattialle vessakopin eteen. Kyyhötin selkä sänkyä vasten lattialla istumassa pitkän ajan ja ihmettelin, miten mies ja koirat pystyivät nukkua kuin mitään myrskyä ei olisikaan. En tiedä kauanko siinä istuin, tunnin ainakin, kunnes väsymys kävi ylivoimaiseksi ja nappasin sängyltä peittoni ja tyynyni ja kävin kipparassa lattialle makaamaan. Unenpäästä en tosin saanut kiinni kuin vasta ilmeisesti saapuessamme Ahvenanmaalle, jolloin järkyttävä keinutus lakkasi, ja onneksi niin, koska en olisi kyllä paljon kauempaa kestänyt sitä keinutusta ilman, että todellakin oltaisiin tehty yrjön kanssa tuttavuutta. Onni taisi olla myös se, että hytin ilmastointi oli kai täysillä, koska hytissä oli melkeinpä kylmä, mutta ehkä se raitis ilma hytissä sai pahanolon juuri ja juuri pysymään kurissa.

Myrsky ei kai ollut lähellekään niin voimakas Ahvenanmaan ja manner-Suomen välillä, koska se osuus laivamatkasta tuli nukuttua ihan ok. Menomatkan laivassa hytteihin tuli aamulla kuulutus, kun alettiin olla perillä ja autokannelle sai mennä. Tässä paluumatkan laivassa sitä kuulutusta odottaessa olisi nukkunut onnensa ohi, joten hyvä, että oltiin itse skarppeina ja sopivaan aikaan lähdettiin hisseille. Siinä autossa istuessa ja rekkojen periä katsellessa tuli vähän haikea olo, kiva reissu alkaa olla ohitse. Kotimatkalla pysähdyttiin vielä pari kertaa syömään ja koiria kävelyttämään. Kotiin oli monen päivän reissaamisen jälkeen vähän hassu, mutta ihan mukava tulla. Niinhän se on, että jos ei koskaan lähde pois, ei voi myöskään tulla takaisin.

Jos jälkipyykkinä miettii, että mitä tekisin toisin, jos nyt lähtisin uudestaan tekemään samaa matkaa, niin olisihan sitä jokunen asia. Ensinnäkin varaisin Göteborg-Frederikshavnin välisen lauttamatkan aiemmin, jolloin se olisi edullisempi sekä niitä koirien kennelpaikkoja, joista ei edelleenkään kyllä ollut varmuutta, mitä ne edes olivat, voisi olla vapaana. Olisi myös ollut helpompi Ruotsin puolen majoitus järkkäillä jo kotona etukäteen, vaikka hyvinhän siinä näinkin kävi, en vain jotenkin jaksanut vain enää etukäteen ajatella sinne asti, kun oli niin hirveästi kasaantunut kaikenlaista juuri siihen aikaan. Jotain käyntikohteita reitinvarrelta ja Viborgista olisi myös voinut etukäteen tsekkailla, jottei olisi tarvinnut vain käydä jossain, sekä ehdottomasti olisi pitänyt merkata myös reitti Viborgiin muutamalla välietapilla paperille, jotta olisi voinut tarkistaa navigaattorin opastukset. Tukholma-Göteborg välillehän näin olimme tehneet, mutta jotenkin ei sama tullut mieleen Tanskan puolellekin.

Koirien kanssa Ruotsiin, Tanskaan ja takaisin - suuret sillat

Etukäteisvalmistelut - Keskiviikkona lähtö iltalaivalla Ruotsiin - Torstaina autoillen halki Ruotsinmaan - Täältä tullaan, Tanska, lautalla meren yli ja matka hotelliin - Kisojen avajaispäivä perjantaina - Kisapäivät yks ja kaks 

Tulomatkalla Tanskaan käytettiin lyhintä reittiä eli Tukholmasta suoraan Göteboriin, lautalla meren yli Tanskan Frederikshavniin ja siitä sitten taas ajellen lopulliseen päämäärään Viborgiin. Kun kerran näin kauas asti oltiin lähdetty, päätettiin tehdä paluumatka vaihtoehtoista reittiä ajellen Tanskan halki Kööpenhaminaa kohden ja Juutinrauman siltaa pitkin Ruotsin puolelle Malmöön. Kilometrejä tällä reittivalinnalla kertyy selvästi enemmän, mutta ajallisesti se sen sijaan on samaa luokkaa, koska autoillen eteneminen on huomattavasti laivailua nopeampaa. Rahallisestikin puhutaan suunnilleen samoista summista. Lauttamatka maksoi 109 euroa, joskin varaamalla matkan hyvissä ajoin olisi hinta ollut halvempi. Tanskan maksullisen sillan Ison Beltin sillan ylitys maksoi 32 euroa ja Juutinrauman sillan ylitys 48e. Näiden lisäksi toki sitten autoilusta kertyvät niin sanottujen ylimääräisten kilometrien polttoainekulut vielä lisäävät siltareitin hintaa. 

Tanskassa oli polkupyöräläliikenne huomioitu erityisen hyvin. Punainen kaistale tiessä on polkupyöräilijöiden ajokaistaa ja niiden lisäksi mm. portaikoissa oli urat polkupyörille.

Tanska - tasainen pannukakkumaa? Mitään kovin suuria korkeuseroja ei meidän matkanvarrellemme osunut, pieniä kumpareita vain.

Tanskassa oli liikenteen opastuskyltit oman lippunsa väreissä eli punavalkoisina.

Nämä ja muutama kaverinsa olivat ainoat tuulivoimalat, joita Tanskassa nähtiin. Rannikolla niitä olisi varmaan ollut enemmän.

Näpsäistiin taukopaikalla vielä kisojenjälkeispose.

Jos jokin tässä Ruotsi-Tanska-turneessa harmitti, niin se, että reissun joutui tekemään aika tiukalla aikataululla. Vaikka matkassa oltiinkin kokonainen viikko, niin suurin osa siitä meni vain paikasta toiseen kulkemiseen sekä Viborgissa luonnollisesti kisapaikalla olemiseen. Matkanvarrella olisi ollut vaikka mitä mielenkiintoisia kohteita, mutta eipä niihin juuri ehtinyt käydä tutustumassa, kun ylimääräistä luppoaikaa ei juurikaan ollut. Toisaalta, eipä tämä mikään lomareissu ollutkaan vaan osittain Palveluskoiraliiton (ja meillä myös rotuyhdistyksen Lappalaiskoirat ry:n) kustantama maajoukkuematka isoihin kisoihin. Koirille tämänkaltaisilla aikatauluilla reissaaminen on kyllä ikävää, tylsää ja kaukana mielekkyydestä, kun autossa/hotellissa/laivassa joutuu könöttämään tuntitolkulla päivä toisensa perään. En ole aiemmin asiaa juurikaan ajatellut, mutta tämän  matkanteon (ja Facebookissa "koiranäyttelyihmisten" keskustelujen seuraamisen) jälkeen todellakin säälin niitä koiria, joita omistajat rehaavat (tai muiden mukaan antavat) jatkuvasti ulkomaille näyttelyihin.

Tanskan läpiajo saarelta saarelle, Ison-Beltin silta oli komea!

Silta teki myös aikamoisen mutkan, vaikka kartalla ei siltä näytäkään.

 Ison-Beltin sillan puolivälissä oleva Sprogøn saari oli yksi niistä paikoista, jossa olisi ollut mukava viivähtää hetki.

Saarella oli söpö majakka, joka on ilmeisesti rakennettu vanhan, raunioituneen linnan paikalle.

Ison Beltin silta päättyi maksupäätteisiin, valittiin käteismaksukaista ja tuhlattiin tähän loppuja tanskanrahoja.

Tanskasta Ruotsiin oli selkeät opasteet ja niinpä Juutinrauman silta löytyi helposti. Vähän oltiin kyllä pettyneitä, kun ensin jouduttiin sukeltamaan tunneliin ja sitten vasta noustiin maankamaran kautta merenpinnan yläpuolelle, ja vielä pettyneempiä siitä, että hämärä ehti saapua hieman liian aikaisin eikä nähty niitä vastarannan maisemia, mitä sillalta olisi ollut hieno katsella. Hotelliin ajeltiin Malmöstä vähän matkan päässä olevaan Scandic Star Lundiin, josta oltiin saatu huone varattua. Haluttiin sen takia vähän edemmäs Malmöstä, että olisi rauhallisempaa seutua, mutta oli tämänkin hotellin parkkipaikalla useita varoituskylttejä arvotavaroiden jättämisestä näkyville autoon. Raahasinkin sitten lähes kaiken omaisuuden autosta huoneeseen, ettei ainakaan jää mitään houkutuksia kenellekään pyrkiä autoon sisään + ajoin auton aivan hotellin sisäänkäynnin eteen, kun tyhjää parkkitilaa kerran siinäkin oli.

Hotellin ulko-ovena oli sellainen "pyöritysovi", josta oli mielenkiintoista kulkea koirien kanssa "äkkiä tulkaa tähän väliin, nyt pitää kulkea just samaa tahtia, äkkiä nyt pois tästä välistä". Oltiin saatu tilava superior-huone (puhelimitse varatessa siis vain kysyttiin huonetta kahdelle aikuiselle ja kahdelle koiralle), jossa oli erikseen olohuone ja makuuhuone ja siten ihanasti mahtuivat koiratkin oikein kunnolla liikkumaan. Eipä sitä tosin hengailuaikaa kovasti jäänyt, kun illalla "nukkumaanmenoaikaan" oltiin hotellilla ja aamusta piti heti tehdä lähtöä, mutta ilo se on lyhytaikanenkin ilo ja koirat tuntuivat tykkäävän, kun oli tilaa touhata.

Merenalaisissa maisemissa.

Paras kuva ja sekin aivan surkea, tummaa "rantaviivaa" ja Malmön valoja.

Myös Juutinrauman silta päättyi maksukaistoihin. Niistä ulosajettuaan oli vielä rajatarkastusten vuoro ja ihmisosapuolten passit haluttiin pikavilkaista.

Ensimmäinen hotelli, jossa ollaan käyty, missä oli huoneessa ohjelappu lemmikin kanssa yöpyvälle sekä viltti sohvalle/sänkyyn suojaksi.

Kuvasarja: Koiran kastraatiohaavan paraneminen

Vaikka minulla on ollut aiemminkin kastroitu uros, Allu, mietitytti minua silti Mestan kanssa, että millainen haava kastroinnista tulee, kuinka leikkaushaava paranee ja leikkauksen jälkeen mietitään haavaa katsellessa "onko tämä nyt normaalinnäköinen vaiko ei". Päädyin kuvaamaan kastraatiohaavan alkuun päivittäin, myöhemmin parin päivän välein, jolloin pystyin seuraamaan haavan paranemista kuvienkin perusteella ja tarvittaessa tsekkaamaan, miltä se edellispäivänä olikaan näyttänyt, jos tuntui, ettei parantuminen edistynyt tai haava näytti muka huonommalta kuin eilen. Mestaltahan kastraatiossa otettiin ns. kaikki pois, eli sille ei jätetty tyhjiä pussukoita, kuten Allulle. Laitan ensimmäiseksi kuvaksi söpöstelykuvan sohvalla nukkuvasta Mestasta, jotteivat haavakuvat hyppää vahingossa kenenkään sellaisen silmille, joka ei niitä halua nähdä. Haavakuvat alkavat leikkauspäivästä ja päättyvät 26 päivää leikkauksen jälkeen, kuvia on sieltä täältä tuosta aikaväliltä.

Päivä 1, kastraation jälkeen kotona.

Päivä 2

Päivä 3, mustelmia alkaa levitä haavan ympärille.

Päivä 4, haava on toisesta päästä ihan vähäsen auki (tikkejä ei ollut sinne asti) ja erittää jonkin verran, mutta on ihan siisti.

Päivä 5, eilinen auki ollut kohtakin näyttää olevan ok.

Päivä 6, haava repesi tikittömästä kohdasta ja se putsattiin lääkärillä + laitettiin kaksi uutta, violettia tikkiä.

Päivä 8, revennyt kohta umpeutumassa.

Päivä 12

Päivä 13, violettien tikkien luona oleva "möhnä" on rasvajäämiä.

Päivä 15, haava on muutoin jo oikein hyvä, mutta uudelleen tikattu kohta ympäristöineen ei näytä paranevan, kuten pitäisi.

Päivä 19, kirkkaan, alkuperäisen tikin loppusolmun kohdan ompelureikä ei ole vieläkään umpeutunut sekä haava näiltä kohdin turvonneen oloinen ja punoittava + punoitus laskenut haavaa "alas" kohtaan, jossa ei haavaa ole ollutkaan..

Päivä 22, violetit tikit (niiden epäiltiin aiheuttaneen haavareaktion) ja kirkkaan tikin loppusolmu (joka ylläpiti ompelureiän aukipysymistä) poistettiin päivänä 21, jotta haava pääsisi parantumaan loppuun.

Päivä 26, turvotus ja punoitus ovat vähenemään päin ja haava oli tästä eteenpäin päivä päivältä paremman näköinen.

Koirien kanssa Ruotsiin, Tanskaan ja takaisin - kisapäivät

Etukäteisvalmistelut - Keskiviikkona lähtö iltalaivalla Ruotsiin - Torstaina autoillen halki Ruotsinmaan - Täältä tullaan, Tanska, lautalla meren yli ja matka hotelliin - Kisojen avajaispäivä perjantaina

Lauantaina laitoin aamulenkin jälkeen koirat autoon aamupalan ajaksi siltä varalta, että eilisiltaiset naapurihuoneen tyypit olisivat paikalla ja pitäisivät samaa äänekästä keskusteluaan kuin illallakin. En halua huonontaa koirien kanssa hotelleissa majoittuvien mainetta sillä, että koiristani olisi häiriötä, vaikka todennäköisesti mitään ongelmaa ei nyt olisikaan ollut. Haluan myös, että mahdollisia tulevia hotelliyöpymisiä varten koirani tuntevat olonsa mukavaksi ja rennoksi myös reissunpäällä, jota niille ei olisi ollut se, että iltainen tilanne olisi toistunut.

Pian aamiaisen jälkeen lähdettiin kisapaikalle, eilisistä ruuhkista ei enää ollut tietoakaan. Valitettavasti tein pukeutumisvirheen, enkä ollut kyllä ainoa, ja otin ihan liian vähän vaatetta mukaan, vaikka eilen olinkin huomannut, että hallissa on viileä. Eilen siellä vain tuli oltua ne kaksi lyhyempää pätkää ja suhteessa hallissa vietettyyn aikaan liikuttua enemmän kuin tänään, jolloin koko päivä oli lähinnä pelkkää istuskelua ja seisoskelua ja kylmä tuli. Autosta oli pakko hakea viltti, jota välillä vetää päälleen, ettei olisi ollut aivan jäässä. Mutta tämän epämukavuuden olisi tosiaan voinut helposti välttää tajuamalla ottaa lisävaatekertaa mukaan, edelleen koiriani ajatellessa hallissa oli niille viihtyisän vilpoisaa.

Olen yleensä kisoissa ottanut Lumeksen suoraan kevythäkistä kehään ja olin suunnitellut tekeväni täällä samoin, mutta meidät käskettiin jo edellisen koiran suorituksen aikana lämmittelykehään, jonne kaikki muut varmaan menivät ihan vapaaehtoisesti. Namitin Lumesta lämppäkehässä ja yritin pitää sen mielialaa innokkaana. Lämppäkehän ja kisakehän väliselle alueelle sai kisakehään mennessään jättää koiralle palkan ja Lumesta sinne jäi odottamaan jo perinteiseksi käynyt kissanmärkäruokapurkki. Kisakehään mentiin kuten ennenkin eli Lumes sai juosta sinne vapaana minne kohtaa halusi ja sitten kutsuin sen sivulle aloitukseen. Meidän ohjelma meni oikein hyvin, pari pientä herpaantumista itseltäni, joka heti heijastui koiraan, mutta useamman päivän reissusta huolimatta Lumes oli edelleen aivan ihana, iloinen ja reipas tehden ihan parhaansa. Pätkäisin videolle aloituksen, pari kohtaa välistä sekä lopun, jossa Lumes syöksyy palkallensa. En ihan saanut pidettyä sitä hallinnassa kehästä poistumiseen asti. :D

Oman vuoron jälkeen loppuaika sitten vain katseltiin toisten suorituksia, välillä otin koiria vähän häkistä pois touhuamaan. Ennen freestyle-suoritusten alkua oli ruokatauko, jonka aikana oli suunniteltu käyvämme pikaisesti hakemassa Lidlistä välipalaa, mutta jäimme suustamme kiinni Ruotsin huoltojoukkoihin kuuluvan suomalaislähtöisen miehen kanssa eikä ehditty kauppaan, mutta koiria kävelytin pikkasen ulkona. Sitten taas katsottiin freestyleä sekä sen jälkeen olevat (en jaksa tarkistaa oikeaa nimeä, mutta siis joku) useamman koiran ja/tai ihmisen muodostaman ryhmän tanssiesitykset. Tämä lauantaipäivä oli Pohjoismaiden mestaruuksien joukkuekisapäivä sekä karsinta sunnuntain yksilömestaruuksiin. Suomen HTM-joukkue, jossa Lumeksen kanssa siis oltiin, sai joukkuepronssia ja freestylettäjät sijoittuivat hopealle. Jostain omituisesta syystä en vain ollut etukäteen hoksannut, että tänäänkin olisi tarvittu niitä edustusasuja, joten Lumes oli ilman Suomi-mantteliaan ja minä ilman edustushousuja(!), sinisen takin sentään olin hoksannut ottaa mukaan.

Joukkuemestaruuspäivän päätteeksi oli ilmeisesti ollut aiempina PM-kisoina tapana käydä ravintolassa juhlaillallisella (ja vieläpä muistaakseni järjestävän maan Kennelliiton piikkiin). Tällä kertaa tilaisuus oli järjestetty omakustanteisena pitsansyöntinä, eikä se mitään, mutta tapa, jolla tämä pitsaosuus oli järjestetty, tökki pahemman kerran. Oltiin oltu siis jo aamusta iltaan viileässä hallissa kylmissämme, väsyneinä ja nälkäisinä ja niitä pitsoja aletaan vasta tilaamaan palkintojenjakojen päätyttyä. Montakymmentä pitsaa ei valmistunut ihan hetkessä ja ruokaa odoteltiin kylmissämme, väsyneinä ja nälkäisinä toista tuntia. Kun pitsat lopulta saapuivat, niiden monenkymmenen pitsan jakelu monelle kymmenelle ihmiselle ei käynyt hetkessä "mikäs pitsa sulle olikaan" *pengotaan kymmenen pitsalaatikkoa, kunnes löydetään oikea* "ja mikäs sulle" *pengotaan viisi pitsalaatikkoa, kunnes löydetään oikea* jne. Niin sitä viimein syötiin kylmissään, väsyneinä ja nälissään kylmää pitsaa kylmässä hallissa. Pitsa itsessään olisi kyllä ollut oikein hyvää, jos vain olisi ollut lämmintä. Ennen hotelliin ja lämpimään pääsyä piti vielä käydä tankkaamassa valmiiksi huomista varten, että saa ajella pitkälle Ruotsiin ennen seuraavaa auton letkutusta. Visa Electron ei kelvannut automaatille, onneksi löytyi pelkkä Visakin.

Loppuilta meni hotellilla ihmisten kerätessä lämpöä takaisin jäseniinsä ja koirien ottaessa rennosti. Ja olikohan se juuri tämä ilta, jolloin google lauloi hotellin ilmaisessa wifissä ja etsittiin kuumeisesti yöpaikkaa Ruotsista su-ma väliselle yölle, ja loppujen lopuksi sitten ihan järkevästä paikasta huone saatiinkin varattua. Yö nukuttiin ilman mitään probleemia.

Sunnuntai - viimeinen aamulenkki Viborgissa, viimeinen aamiainen Viborgin Golf-hotellissa,  ees taas huoneen ja auton välillä ramppaaminen kaikki kassit, laukut ja muut jutskat takaisin autoon pakatessa, viimeinen ajomatka kisapaikalle ja Pohjoismaiden mestaruuskisojen yksilömestaruudet. Kisapaikallaolo noudatteli eilisen kaavaa suoritusten seuraamisineen, koirien kanssa hengaamisineen ja (miksi, oi miksi tänäänkin pidetyllä) ruokatauolla kiersin koirien kanssa kunnon lenkin teollisuusalueen ympäri. Suomen joukkueista yksilömestaruuksiin oli päässsyt yksi htm-koirakko ja yksi freestyle-koirakko. Tällä kertaa ei mitalisijoille ylletty, vaikka hienon suorituksen tekivät kumpainenkin. Palkintojenjakoseremonioiden ja kiitospuheiden jälkeen pakattiin hallilta koirat, kimpsut ja kampsut autoon, käytiin syömässä ja lähdettiin ajamaan Tanskan halki kohti suuria siltoja ja Ruotsin puolta.

Koirien kanssa Ruotsiin, Tanskaan ja takaisin - kisojen avajaispäivä

Etukäteisvalmistelut - Keskiviikkona lähtö iltalaivalla Ruotsiin - Torstaina autoillen halki Ruotsinmaan - Täältä tullaan, Tanska, lautalla meren yli ja matka hotelliin

Perjantai, ensimmäinen aamu Tanskassa ja ihan ensimmäisenä lähdin koirien kanssa lenkille. Iltamyöhällä pimeässä ei ollut nähnyt yhtään hotellia ympäröivää maisemaa, joten kun pihasta käännyin koirien kanssa vasemman suuntaan tielle, hämmästyin edessäpäin, talojen takana näkyvää linnaa. Sinnehän oli sitten toki pakko suunnata aamukävely, joskin mielessäni harmittelin, että miten en tajunnut ottaa kameraa aamulenkille mukaan. Lähemmällä tarkastelulla linna paljastui kirkoksi ja saman tien toisellakin puolella oli joku vanha, komea rakennus, mahdollisesti oikeustalo tai entinen sellainen. Palatessa löytyi vielä ihan hotellin vierestä iso puisto ja kun hotellin pihapiirikin on kuin koirille tehty, niin tässä paikassa kelpaa kyllä koirien kanssa muutama päivä viettää.

Koirien kanssa lenkkeilyn jälkeen oli aamiaisen vuoro ja oli hyvät, monipuoliset sapuskat. Koirat olivat aamiaisen ajan yksin huoneessa ja ainakin vaikuttivat hiljaa olleen, kun ei lähtiessä eikä palatessa kuulunut ääntäkään. Puoliltapäivin lähdettiin kisahallille päin kaikki yhdessä letkassa ajellen. Kisat olivat teollisuusalueella sijaitsevassa paikallisessa treenihallissa (Indog Elite Center), joka oli iso ja omia koiriani ajatellen aivan ihanan viileä. Suomen musiikintsekkausvuoro oli klo13, jossa soitettiin pätkät jokaisen musiikkia varmistuksena kappaleen oikeellisuudesta sekä äänitaso säädettiin erikseen jokaisen haluamaksi.

Kun musat olivat kunnossa, oli harjoitteluvuoro eli vähän sama kuin normikisoissa on kehääntutustuminen ennen jokaista luokkaa, täällä se vain oli päivää ennen kisoja. Aikaa annettiin 5min/koirakko ja sen sai käyttää yksin tai yhdessä toisten kanssa, jolloin aika luonnollisesti kertaantuu yhdessä harjoittelun tekevien koirakoiden määrän mukaan. Meinasin ensin tehdä vain yksikseni ohjelman läpikäymistä, kuten aiemmissakin kisoissa, koska Lumekselle ei ole koskaan ollut väliä kehällä ympäristöineen. Joukkuetovereiden kehoituksesta päädyin kuitenkin tekemään Lumeksen kanssa muutaman ihan pienen palasen meidän ohjelmasta etäpalkalla. Lumes oli tosi reipas ja iloinen, ei pelkäämästäni matkaväsymyksestä tietoakaan.

Jokaiselle maalle oli varattu oma kohta hallia "leirin pystyttämiseen" ja ne oli merkattu pöydin, joissa oli aina kunkin maan lippuja. Osa maista oli panostanut leiriinsä oikein kunnolla retkituolilaumoin, eväskasoin ja lähes täyttäen oman nurkkauksensa seinätkin lipuilla ja muulla maa-rekvisiitalla. Olikohan se Tanska, jolla oli jokaisella edustusjoukkueessa olevalle koiralle oma lippunsa, johon oli kirjoitettu kaikki kyseisen koiran edustuskisat. Ideana tosi kiva, joskin joku sattui kysymään, että onko se ihan laillista ja kuulemma pitäisi olla.

Suomen treeniajan loppumisen ja illan avajaisten alkamisen välissä oli pari tuntia aikaa, joten ajateltiin ehtiä helpostikin käydä kaupassa ruokaostoksilla ja olla hetki hotellilla. Huonoa tuuria vain oli sen verran, että juuri siihen aikaan taisi olla Viborgissa töistäpaluuruuhka ja autoja oli pitkät jonot, paikoin liikenne seisoi kokonaan ja 3km automatkaan meni aikaa ainakin 15 minuuttia mennen tullen - ja kun kauppaa etsiessämme ajelimme sen välin vielä tuplasti, niin tuli vietettyä lähes tunti aikaa vain autoiluun, hirveää ajan tuhlausta. 

Viborg on yksi Tanskan vanhimmista kaupungeista. Olikohan peräti niin, että jo 800-luvulla on alkanut asutusta sinne kehittyä. Ydinkeskustaa ei todellakaan ollut tehty autoiluun, sen saimme karusti kokea yrittäessämme ensin löytää ruokakauppaa sieltä ja päätyessämme kapealle kadulle ja vielä kapeammalle kadulle ja yhtäkkiä olikin tolpat keskellä katua ja joutui peruuttamaan ja peruuttamaan, että pääsi pois. Onneksi ei tarvinnut taaskaan itse ajaa, olisin kyllä ollut hätää kärsimässä. Aivan ihania olivat kyllä kaikki vanhat talot, mielettömän viihtyisää siltä kantilta ja jos aikataulut olisivat antaneet myöden, kävellen olisi ollut kiva tutustua enemmänkin keskustaan.

Sen verran jalkauduimme, että etsimme reitin aamulla löytämääni "linnakirkkoon", Viborgin katedraaliin. Sen historia ulottuu 1100-luvulle, mutta tulipalojen takia alkuperäinen kirkko ei näihin päiviin asti säilynyt vaan tämä nykyinen valtavan hieno ja valtavan suuri kirkko on valmistunut 1876. Olisi ollut hienoa käydä kurkkaamassa sisätilojakin, mutta koirien kanssa ei sinne päässyt eikä meillä kyllä olisi oikein ollut aikaakaan pidempään visiittiin, joten tyydyimme ihastelemaan sitä vain ulkopuolelta.

Keskustan ulkopuolelta teollisuusalueelta löytyi Lidl ja oli jotenkin mukavan tuttua käydä siellä ostoksilla, ihan kuin Suomessa olisi ollut, ja kun lähes kaikista ruokatuotteista löytyi selostetekstitkin suomeksi, niin vieläpä tiesi tarkalleen, mitä ostaa. Ehdittiin ihan pikapikaa käväistä hotellilla, jonka jälkeen kiiruhdettiin - tai siis ruuhkassa madeltiin - hallille avajaisiin. Avajaisia varten piti pukeutua Palveluskoiraliiton edustusasuihin ja kaikilla Suomen joukkueen koirillakin oli Suomi-loimet päällä. Lumeksen loimi on viiden euron tein sen itse ja säästin-toteutus, kun meillä ei "virallisen valmistajan" kanssa synkannut yhtään yhteen.

Jokaisen maan joukkueet marssivat kisakehään kunkin maan kansallislaulujen musiikkien tahdittamana ja kaikkien ollessa paikoillaan, pitivät kisajärjestäjien edustaja sekä Viborgin pormestari puheet. Tämän jälkeen suoritettiin maiden suoritusvuorojärjestyksen arvonta, HTM:ssä Suomen vuoro tuli kolmanneksi. Koirakoiden suoritusjärjestykset oli maittain saatu jo päättää aiemmin, minulle ja Lumekselle oli osunut lähtövuoro yksi. Suoritukset tulevat siis menemään kaavalla x, x, Suomi, x - x, x, Suomi, x, jne.

Avajaiset olivat alkaneet viideltä ja koska ne menivät yllättävän ripeästi läpi, olimme jo kuuden jälkeen takaisin hotellilla. Lähdin samantien koirien kanssa aamulla löytämääni puistoon kävelylle ja se todentotta oli oikein mukava paikka ulkoilla koirien kanssa. En tohtinut päästää molempia koiria irti vieraassa paikassa, koska yhtä on kuitenkin aina helpompi hallita kuin kahta, jos tulee jokin yllättävä tilanne. Aivan rauhassa saatiin kuitenkin onneksi olla, vain yksi kävelijä kulki puiston läpi meidän lisäksemme. Puiston läpi virtaavassa pienessä joessa uiskenteli sorsia, jotka olivat oikein tottuneita (niitä ehkä ruokkiviin?) ihmisiin ja ilmeisesti koiriinkin, koska eivät niistäkään juuri mitään perustaneet.

Palatessamme hotellille, oli näitä tuttavallisia sorsia hotellin järvenrantapolun vierustallakin. Olisipa taas ollut kiva, jos taskusta olisi löytynyt pari naminpalasta antaa koirille kiitokseksi hyvästä käytöksestä, mutta eipä ollut. Kierrettiin koirien kanssa vielä hotellia ympäröivä rantapolku, kunnes palattiin meidän huoneeseen, koska oltiin sovittu, että mennään koko joukkue seiskalta yhdessä syömään hotellin ravintolaan. Näin tehtiin, ja ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Ysin jälkeen, juuri kun meille oli tuotu laskut, hotellin puolelta tullaan kysymään, että onko joku meistä huoneesta 135. Ongelmia koirien kanssa. Meidän huonehan se oli, joten jätin miehen maksamaan laskun (jälleen kerran kiitos siitä, etten ollut matkassa yksin) ja kiirehdin katsomaan, ovatko koirat karanneet huoneesta, pitävät meteliä vai mikä on ongelmana.

Pelonsekaisin tuntein kävelin toiselle puolelle hotellia ja käännyttyäni meidän huoneen käytävälle, kuului ensin ihmisten juttelua ja sitten Lumeksen haukuntaa, joka taukosi hetkeksi, jonka jälkeen kuului muutama haukahdus lisää. Meidän huone oli melkein viimeisenä käytävän päässä ja toinen sen vierushuone oli oletettavasti ollut tyhjänä tai ainakaan sieltä ei mitään ääniä ollut edellisenä päivänä eikä tänään kuulunut sillä aikaa, kun olemme huoneessa olleet. Nyt huoneen ovi oli auki, siellä oli useampi ihminen juttelemassa sekä ovellakin seisoi joku ottaen myös osaa keskusteluun. Kun avasin meidän huoneen oven, tämä ovella seisova tyyppi vilkaisi minua, ja samantien meidän oven auettua Lumes hiljeni - ja mikä erikoisinta, myös se naapurihuone hiljeni samantien eikä sieltä kuulunut enää pihaustakaan koko iltana. Outoa.

Ilmeisesti koirat olivat siis olleet ihan nätisti sen pari tuntia, kunnes ysin pintaan siihen naapurihuoneeseen oli tullut tämä äänekäs porukka ja Lumes oli sitten alkanut sanoa vahtihaukkuja ja äänekkään jutustelun vain jatkuessa, oli Lumeskin jatkanut enemmän vähemmän haukahtelua. Mitään tauotonta haukkumista se ei sentään onneksi ollut ollut, tai ainakin se pieni hetki, mitä itse sitä käytävällä kuulin, oli yksittäisiä haukahduksia, tauko, yksittäisiä haukahduksia.  Edelleenkin vain ihmettelen, oliko tarkoituksellista vai sattumaa, että he hiljenivät heti minun saavuttuani. No, oli miten oli, loppuilta sekä yö meni rauhallisissa tunnelmissa koirienkin osalta.