Koirien kanssa Ruotsiin, Tanskaan ja takaisin - kisojen avajaispäivä

Etukäteisvalmistelut - Keskiviikkona lähtö iltalaivalla Ruotsiin - Torstaina autoillen halki Ruotsinmaan - Täältä tullaan, Tanska, lautalla meren yli ja matka hotelliin

Perjantai, ensimmäinen aamu Tanskassa ja ihan ensimmäisenä lähdin koirien kanssa lenkille. Iltamyöhällä pimeässä ei ollut nähnyt yhtään hotellia ympäröivää maisemaa, joten kun pihasta käännyin koirien kanssa vasemman suuntaan tielle, hämmästyin edessäpäin, talojen takana näkyvää linnaa. Sinnehän oli sitten toki pakko suunnata aamukävely, joskin mielessäni harmittelin, että miten en tajunnut ottaa kameraa aamulenkille mukaan. Lähemmällä tarkastelulla linna paljastui kirkoksi ja saman tien toisellakin puolella oli joku vanha, komea rakennus, mahdollisesti oikeustalo tai entinen sellainen. Palatessa löytyi vielä ihan hotellin vierestä iso puisto ja kun hotellin pihapiirikin on kuin koirille tehty, niin tässä paikassa kelpaa kyllä koirien kanssa muutama päivä viettää.

Koirien kanssa lenkkeilyn jälkeen oli aamiaisen vuoro ja oli hyvät, monipuoliset sapuskat. Koirat olivat aamiaisen ajan yksin huoneessa ja ainakin vaikuttivat hiljaa olleen, kun ei lähtiessä eikä palatessa kuulunut ääntäkään. Puoliltapäivin lähdettiin kisahallille päin kaikki yhdessä letkassa ajellen. Kisat olivat teollisuusalueella sijaitsevassa paikallisessa treenihallissa (Indog Elite Center), joka oli iso ja omia koiriani ajatellen aivan ihanan viileä. Suomen musiikintsekkausvuoro oli klo13, jossa soitettiin pätkät jokaisen musiikkia varmistuksena kappaleen oikeellisuudesta sekä äänitaso säädettiin erikseen jokaisen haluamaksi.

Kun musat olivat kunnossa, oli harjoitteluvuoro eli vähän sama kuin normikisoissa on kehääntutustuminen ennen jokaista luokkaa, täällä se vain oli päivää ennen kisoja. Aikaa annettiin 5min/koirakko ja sen sai käyttää yksin tai yhdessä toisten kanssa, jolloin aika luonnollisesti kertaantuu yhdessä harjoittelun tekevien koirakoiden määrän mukaan. Meinasin ensin tehdä vain yksikseni ohjelman läpikäymistä, kuten aiemmissakin kisoissa, koska Lumekselle ei ole koskaan ollut väliä kehällä ympäristöineen. Joukkuetovereiden kehoituksesta päädyin kuitenkin tekemään Lumeksen kanssa muutaman ihan pienen palasen meidän ohjelmasta etäpalkalla. Lumes oli tosi reipas ja iloinen, ei pelkäämästäni matkaväsymyksestä tietoakaan.

Jokaiselle maalle oli varattu oma kohta hallia "leirin pystyttämiseen" ja ne oli merkattu pöydin, joissa oli aina kunkin maan lippuja. Osa maista oli panostanut leiriinsä oikein kunnolla retkituolilaumoin, eväskasoin ja lähes täyttäen oman nurkkauksensa seinätkin lipuilla ja muulla maa-rekvisiitalla. Olikohan se Tanska, jolla oli jokaisella edustusjoukkueessa olevalle koiralle oma lippunsa, johon oli kirjoitettu kaikki kyseisen koiran edustuskisat. Ideana tosi kiva, joskin joku sattui kysymään, että onko se ihan laillista ja kuulemma pitäisi olla.

Suomen treeniajan loppumisen ja illan avajaisten alkamisen välissä oli pari tuntia aikaa, joten ajateltiin ehtiä helpostikin käydä kaupassa ruokaostoksilla ja olla hetki hotellilla. Huonoa tuuria vain oli sen verran, että juuri siihen aikaan taisi olla Viborgissa töistäpaluuruuhka ja autoja oli pitkät jonot, paikoin liikenne seisoi kokonaan ja 3km automatkaan meni aikaa ainakin 15 minuuttia mennen tullen - ja kun kauppaa etsiessämme ajelimme sen välin vielä tuplasti, niin tuli vietettyä lähes tunti aikaa vain autoiluun, hirveää ajan tuhlausta. 

Viborg on yksi Tanskan vanhimmista kaupungeista. Olikohan peräti niin, että jo 800-luvulla on alkanut asutusta sinne kehittyä. Ydinkeskustaa ei todellakaan ollut tehty autoiluun, sen saimme karusti kokea yrittäessämme ensin löytää ruokakauppaa sieltä ja päätyessämme kapealle kadulle ja vielä kapeammalle kadulle ja yhtäkkiä olikin tolpat keskellä katua ja joutui peruuttamaan ja peruuttamaan, että pääsi pois. Onneksi ei tarvinnut taaskaan itse ajaa, olisin kyllä ollut hätää kärsimässä. Aivan ihania olivat kyllä kaikki vanhat talot, mielettömän viihtyisää siltä kantilta ja jos aikataulut olisivat antaneet myöden, kävellen olisi ollut kiva tutustua enemmänkin keskustaan.

Sen verran jalkauduimme, että etsimme reitin aamulla löytämääni "linnakirkkoon", Viborgin katedraaliin. Sen historia ulottuu 1100-luvulle, mutta tulipalojen takia alkuperäinen kirkko ei näihin päiviin asti säilynyt vaan tämä nykyinen valtavan hieno ja valtavan suuri kirkko on valmistunut 1876. Olisi ollut hienoa käydä kurkkaamassa sisätilojakin, mutta koirien kanssa ei sinne päässyt eikä meillä kyllä olisi oikein ollut aikaakaan pidempään visiittiin, joten tyydyimme ihastelemaan sitä vain ulkopuolelta.

Keskustan ulkopuolelta teollisuusalueelta löytyi Lidl ja oli jotenkin mukavan tuttua käydä siellä ostoksilla, ihan kuin Suomessa olisi ollut, ja kun lähes kaikista ruokatuotteista löytyi selostetekstitkin suomeksi, niin vieläpä tiesi tarkalleen, mitä ostaa. Ehdittiin ihan pikapikaa käväistä hotellilla, jonka jälkeen kiiruhdettiin - tai siis ruuhkassa madeltiin - hallille avajaisiin. Avajaisia varten piti pukeutua Palveluskoiraliiton edustusasuihin ja kaikilla Suomen joukkueen koirillakin oli Suomi-loimet päällä. Lumeksen loimi on viiden euron tein sen itse ja säästin-toteutus, kun meillä ei "virallisen valmistajan" kanssa synkannut yhtään yhteen.

Jokaisen maan joukkueet marssivat kisakehään kunkin maan kansallislaulujen musiikkien tahdittamana ja kaikkien ollessa paikoillaan, pitivät kisajärjestäjien edustaja sekä Viborgin pormestari puheet. Tämän jälkeen suoritettiin maiden suoritusvuorojärjestyksen arvonta, HTM:ssä Suomen vuoro tuli kolmanneksi. Koirakoiden suoritusjärjestykset oli maittain saatu jo päättää aiemmin, minulle ja Lumekselle oli osunut lähtövuoro yksi. Suoritukset tulevat siis menemään kaavalla x, x, Suomi, x - x, x, Suomi, x, jne.

Avajaiset olivat alkaneet viideltä ja koska ne menivät yllättävän ripeästi läpi, olimme jo kuuden jälkeen takaisin hotellilla. Lähdin samantien koirien kanssa aamulla löytämääni puistoon kävelylle ja se todentotta oli oikein mukava paikka ulkoilla koirien kanssa. En tohtinut päästää molempia koiria irti vieraassa paikassa, koska yhtä on kuitenkin aina helpompi hallita kuin kahta, jos tulee jokin yllättävä tilanne. Aivan rauhassa saatiin kuitenkin onneksi olla, vain yksi kävelijä kulki puiston läpi meidän lisäksemme. Puiston läpi virtaavassa pienessä joessa uiskenteli sorsia, jotka olivat oikein tottuneita (niitä ehkä ruokkiviin?) ihmisiin ja ilmeisesti koiriinkin, koska eivät niistäkään juuri mitään perustaneet.

Palatessamme hotellille, oli näitä tuttavallisia sorsia hotellin järvenrantapolun vierustallakin. Olisipa taas ollut kiva, jos taskusta olisi löytynyt pari naminpalasta antaa koirille kiitokseksi hyvästä käytöksestä, mutta eipä ollut. Kierrettiin koirien kanssa vielä hotellia ympäröivä rantapolku, kunnes palattiin meidän huoneeseen, koska oltiin sovittu, että mennään koko joukkue seiskalta yhdessä syömään hotellin ravintolaan. Näin tehtiin, ja ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Ysin jälkeen, juuri kun meille oli tuotu laskut, hotellin puolelta tullaan kysymään, että onko joku meistä huoneesta 135. Ongelmia koirien kanssa. Meidän huonehan se oli, joten jätin miehen maksamaan laskun (jälleen kerran kiitos siitä, etten ollut matkassa yksin) ja kiirehdin katsomaan, ovatko koirat karanneet huoneesta, pitävät meteliä vai mikä on ongelmana.

Pelonsekaisin tuntein kävelin toiselle puolelle hotellia ja käännyttyäni meidän huoneen käytävälle, kuului ensin ihmisten juttelua ja sitten Lumeksen haukuntaa, joka taukosi hetkeksi, jonka jälkeen kuului muutama haukahdus lisää. Meidän huone oli melkein viimeisenä käytävän päässä ja toinen sen vierushuone oli oletettavasti ollut tyhjänä tai ainakaan sieltä ei mitään ääniä ollut edellisenä päivänä eikä tänään kuulunut sillä aikaa, kun olemme huoneessa olleet. Nyt huoneen ovi oli auki, siellä oli useampi ihminen juttelemassa sekä ovellakin seisoi joku ottaen myös osaa keskusteluun. Kun avasin meidän huoneen oven, tämä ovella seisova tyyppi vilkaisi minua, ja samantien meidän oven auettua Lumes hiljeni - ja mikä erikoisinta, myös se naapurihuone hiljeni samantien eikä sieltä kuulunut enää pihaustakaan koko iltana. Outoa.

Ilmeisesti koirat olivat siis olleet ihan nätisti sen pari tuntia, kunnes ysin pintaan siihen naapurihuoneeseen oli tullut tämä äänekäs porukka ja Lumes oli sitten alkanut sanoa vahtihaukkuja ja äänekkään jutustelun vain jatkuessa, oli Lumeskin jatkanut enemmän vähemmän haukahtelua. Mitään tauotonta haukkumista se ei sentään onneksi ollut ollut, tai ainakin se pieni hetki, mitä itse sitä käytävällä kuulin, oli yksittäisiä haukahduksia, tauko, yksittäisiä haukahduksia.  Edelleenkin vain ihmettelen, oliko tarkoituksellista vai sattumaa, että he hiljenivät heti minun saavuttuani. No, oli miten oli, loppuilta sekä yö meni rauhallisissa tunnelmissa koirienkin osalta.