Tapahtumarikas vuosi 2012

Tammikuu

Toko/agilitytreenit hallilla 1-2 kertaa viikossa.

Helmikuu

Toko/agilitytreenit hallilla 1-2 kertaa viikossa, maxi2 agilitykisa (jonka ohjaaja sekoili hylätyksi) ja viralliset silmä- ja polvitarkastukset sekä sydänkuuntelu - kaikki terveet.

Maaliskuu

Toko/agilitytreenit hallilla 1-2 kertaa viikossa, kolmet agilitykisat (joista kaksi luokanvaihtoon oikeuttavaa tulosta), agilityn yksityisvalmennuksessa käynti ja hakutreenien aloitus.

Huhtikuu

Toko/agilitytreenit hallilla 1-2 kertaa viikossa, agilitykisat, luonnetestiin osallistuminen (+78p.) ja muutamat hakutreenit.

Toukokuu
Koirat hierojalla kahdesti, epävirallisessa agilitykilpailuissa käynti, viimeinen agilitykilpailu 2-luokassa ja kolmannen luokanvaihtotuloksen saatuamme vielä kahdet agikisat 3-luokassa, muutamat hakutreenit.

Kesäkuu

Hakutreenit 1-2 kertaa viikossa.

Heinäkuu

Toko- ja hakutreenit 1-2 kertaa viikossa, hakukokeessa töissä, kahdesti vepetreeneissä, markkinoilla esiintymässä molempien koirien kanssa, lammaspaimennusta kokeilemassa ja Piritta Pärssisen vetämässä tottiskoulutuksessa.

Elokuu

Toko- ja hakutreenit 1-2 kertaa viikossa, kahdet maxi3 agilitykilpailut, avoimen  luokan tokokoe (179,5p/200), eläinosteopaatilla vierailu, pari pientä agilitytreeniä.

Syyskuu

Toko- ja hakutreenit 1-2 kertaa viikossa, pari pientä agilitytreeniä, agikisojen peruuntuminen sairaanaoloni vuoksi ja Allun kipukohtausviikonloppu.

Lokakuu

Toko- ja hakutreenit 1-2 kertaa viikossa, eläinlääkärillä kennelyskärokotuksilla ja Allu verikokeissa ja akupunktiossa, agilitykisat.

Marraskuu

Hakutreenit kerran viikossa, tokotreenit joka toinen viikko hallilla, agilitykisat (meidän viimeiset), Allun kanssa valokuvauksessa käynti ja Janita Leinosen luento agilitykoiran perustaidoista.

Joulukuu

Hakutreenit pari-kolme kertaa, tokotreenit joka toinen viikko hallilla, koirahierojalla.

Pentuajan puuhia II ja nykyaikaa

Lähelläoloharjoituksia

Jo heti Lumeksen ollessa pikkupentu aloitin ns. lähelläoloharjoitukset Tie tottelevaisuusvalioksi-kirjan ohjeita mukaillen. Harjoitusten tarkoitus on pohjustaa pk-tyylistä luoksetuloa (ja noutoa), jossa koira tulee ensin ohjaajan eteen istumaan ja siitä siirtyy käskystä sivulle perusasentoon. Tokossa olin jo päättänyt käyttää suoraa sivulletuloa sen ollessa siinä sallittu (ja siten liikkeessä on yksi mahdollinen pistemenetyskohta vähemmän), mutta palveluskoirapuolen kiinnostaessa halusin opettaa noudon ja pk-luoksetulon sillä eteentulolla.

Aloitin lähelläoloharjoitukset istumalla lattialla seinään tmv. nojaten, selkä täysin suorana (koiran mukavempi tulla eteen) ja jalat loivassa koukussa v-asennossa ohjaamassa koiraa suoraan. Houkuttelin Lumeksen namilla jalkojen väliin eteeni ihan vartalooni kiinni ja annoin nameja pitäen käteni vierekkäin rintaani vasten (molemmat kädet sen vuoksi, ettei tule ennakointia=vinoutta tietyn namikäden vuoksi). Vasemmassa kädessä oli valmiina muutama nami, josta oikealla kädellä niitä otin ja annoin Lumekselle yksitellen aina, kun oli tiiviisti edessäni. Muutaman namin jälkeen heitin yhden lattialle ja vapautin Lumeksen syömään sen.

Muutamalla ensimmäisellä kerralla Lumes lähti joka namin jälkeen itsekseen pois edestäni ja houkuttelemalla ohjasin sen aina takaisin. Jossakin vaiheessa Lumeksella välähti, että kannattaa pysyä edessäni koko ajan, siten saa namit nopeammin. Samaan aikaan Lumes alkoi jo hakeutua paremmin itse eteeni eikä tarvinnut ohjata sitä niin suurellisesti tulemaan oikeaan paikkaan. Lumeksella oli silloin, ja on edelleen, suuri taipumus etutassujensa käyttöön, joten näissä lähelläoloharjoituksissakin se monesti nosti toisen tassunsa käteni, jalkani tai vatsani päälle samalla kun halaji namia. Aina Lumeksen nostaessa tassunsa, "työnsin" sitä poispäin viemällä namikättä taaksepäin, jolloin Lumes peruutti hiukan ja tassu laskeutui, jolloin toin käden taas rintani kohdalle ja Lumes tuli mukana. Monia kertoja jouduin toistamaan sitä, kunnes tassun tarjoaminen alkoi vähentyä.

Alkuun Lumes sai olla edessäni ihan seisaallaan, kun se osasi seisten tulla hyvin siihen lähelle ja pysyä siinä muutaman namin ajan, ohjasinkin sen istumaan. Lumes istuutuu aina taaksepäin ("peruuttaa" istumaan) ja se on toisaalta ihan hyvä, mutta tässä harjoituksessa taaksepäin istuen jää eteentulo liian väljäksi. Annoin siitä väljästä istumisestakin namin kuitenkin aina ihan kiinni rinnastani, josta Lumes sen kurotteli ja muutamien toistojen jälkeen alkoi jo itse tiivistää istuntaansa riittävän lähelle.

Seuraava vaihe tässäkin harjoituksessa, kuten pelkissä istumisharjoituksissakin,  oli palkata vain "oikeaoppisesta" istumisesta, Lumes kun mielellään istuu (sekä makaa) lonkallaan, takajalat sivulle päin eikä suoraan alla. Kun istumisasento oli saatu suurimmaksi osin oikeaksi, alooin liittää käskysanaa mukaan siihen hetkeen, kun annan namin. Näin jatkettiinkin sitten monta monta viikkoa sillä erolla, että vähitellen nousin itse ylemmäksi enkä istunut enää lattialla. Ensin istuin tyynyn päällä, sitten kahden, matalalla jakkaralla, tuolilla... Ja nykyään pystyn sitten olla ihan normaalisti seisomassa ja Lumes tulee kutsusta eteen istumaan, mutta monta vaihetta harjoituksia on takana.

Toukokuu 2009

Jostain syystä silloin aikanaan noutoa opettaessani sitten unohdin, että sen piti tapahtua eteen, tai jostain muusta syystä halusin sen suoraan sivulle. Se on nyt vähän ongelmallinen pk-puolelle suunnatessa, koska suoraan sivulle tulemisesta vähenee pisteitä ja ison kapulan kanssa on vaikea tulla sivulle (kapula osuu jalkaani). Olisihan tässä talvi aikaa vaihtaa noudon tulopaikkaa, mutta taidan olla laiska ja pitää sen nykyisellään.

Pk-hyppy ja luoksetulo

Palveluskoirapuolella hyppyesteen korkeus on kaikille koirille yhden metrin (1m), Lumekselle se on siis tuplasti säkäkorkeus, lisäksi hyppy suoritetaan noudon yhteydessä jolloin paluuhypyssä koiralla on suussaan 650g painava kapula. Vielä toissakeväänä ei ollut toivoakaan saada Lumesta metrisestä hypystä yli, sillehän oli silloin vaikeita vielä 55-65 senttiset agilityhypytkin, mutta viime keväänä alkoi toivo herätä Lumeksen suoriutuessa 80cm hypystä reippaasti, iloisesti ja helponoloisesti. Tosin se korkeus on vielä 20cm alle tavoitteen eikä Lumeksella ole kapulaakaan, joten ei siitä lopputuloksesta vielä tiedä. Viime kesän aikana oli tarkoitus päästä siihen metriseen asti muutaman kerran, mutta halusin sittenkin lisätä vielä Lumeksen varmuutta ja itseluottamusta 70-80cm hypyillä. Nyt alkutalvesta Lumes meni kerran 90cm yli, mutta olen sen jälkeen taas palautellut tuolla kasikympillä. Pääasia olisi, että Lumekselle kertyy itseluottamusta siihen, että pystyy suoriutumaan hankaliltakin näyttävistä jutuista (näin oli agilityssäkin esim. maxi-korkuisten hyppyjen takaakierron kanssa, kun kerran sain sen hyppäämään siten, ei mitään ongelmaa enää ollutkaan).

Viime keväänä pääsimme vihdoinkin eteenpäin myös eteentulossa. Lähelläoloharjoituksista jatkoimme seisten tapahtuviin oikean paikan, tiiviyden ja suorana olemisen vahvistamiseen, joista oli sitten aika jatkaa taas haara-asennon pienentämiseen. 100% ei haara-asennosta kuitenkaan täydy luopua, sillä se toimii Lumekselle erotteluapuna suoraan sivulletulon ja eteentulon välillä (suoraan sivulle -> jalat kiinni toisissaan, ensin eteen -> muutama sentti jää jalkojen väliin). Palkkaan aina taaksepäin jalkojeni välistä (normaalisti heitä namin taakseni, mutta hallin lattiaa ei saa sotkea nameilla, joten videolla annan namin sen vuoksi vähän oudosti), jotta suoruus vahvistuisi, samasta syystä en koskaan pyydä edestä perusasentoon muuten kuin erillisesti sitä harjoitellessa.

Video toukokuulta 2012 (hypyssä palkka on liian lähellä estettä, Lumes joutuu jarruttamaan samantien laskeuduttuaan)

On taas aika joulun ja jouluterveisten...

Helppotekoiset aktivointipelit jokakodin jämistä

Koirille ei välttämättä tarvitse ostaa kauppojen hienoja ja mahdollisesti kalliitakin aktivointileluja ja -pelejä, sillä pienellä mielikuvituksenkäytöllä jokaisen omasta kodistakin löytyy aktivointitouhuihin tarvittavaa materiaalia yllin kyllin, joista seuraavassa muutamia esimerkkejä:

Tyhjät maitopurkit, kananmunakennot, keksi-, kaurahiutale-, riisi- yms. kartonkirasiat, kaikki käy! Avaa purkki/kenno/rasia/tmv., laita nami sisään, sulje ja anna koiralle. Vielä parempi, jos keräät näitä suuremman satsin ja annat koiralle kaikki kerralla.

Vessa-/talouspaperirullienkaan tarinan ei tarvitse päättyä siihen, kun niistä paperi loppuu, vaan tyhjät rullat taitellaan päistä kiinni ja sisälle on jätetty nami houkuttimeksi. Yhden rullan kanssa ei koiralla kauaa nokka tuhise, joten kerää näitäkin useamman kappaleen satsi.

Ennen virallista keräyspistettä joutavat sanomalehdetkin kotikierrätykseen kerrosmakkarasanomalehtinä - vähän kuin lasagnea, kerroksittain sanomalehtiä ja herkkupaloja. Lattialla pengastetut lehdet voi seuraavaksi sijoittaa suureen (koiran koko huomioiden) pahvilaatikkoon (joita saa mm. autotarvike-, kodinkone- ja huonekaluliikkeistä), jonne pudottelee nameja (tai jos koira on ahne, niin vaikka sen omaa kuivaruokaakin) sekaan. Koiralla vierähtää mukavasti tovi jos toinenkin ravinnonhankintapuuhassa...

Sanomalehdensivuja voi myös mytätä palloiksi ja tunkea namien kanssa pienen, suljettavan pahvilaatikon sisään. Ensin revitään laatikko auki, sitten etsitään herkut paperimyttyjen seasta ja jos senkin jälkeen vielä virtaa jää, voi silputa koko laatikon pieniksi palasiksi...

Muutaman viikon kun keräilee vanukas- (kauniimpaa peliä varten) tai viilipurkkeja (jos ei ulkonäöllä ole väliä), niin saa sopivan satsin naminetsintää varten (ja toki koira on saanut ensin nuolla purkit sitä mukaa, kun niitä on kerääntynyt), tosin tässäkin pätee vanha totuus - enempi on parempi. Jogurttipurkitkin toki käyvät, mutta ne kaatuvat helposti kumoon, jonka vuoksi peli tulee liian helpoksi. Matalammat purkit pysyvät paremmin pystyssä ja koira joutuu työntämään niitä kuonollaan (tai kaatamaan tassulla), jonka vuoksi peli on paljaalla lattialla vielä mattoakin haastavampi purkkien liukuessa paremmin. Nameja voi laittaa joka purkin alle tai vain muutamaan. Älä anna koiran pureskella purkkeja, niissä on rikkoutuessaan terävät reunat. Huom! Tämä peli ei ole kertakäyttökamaa, purkit voi kerätä siistiin pinoon uutta pelihetkeä odottamaan.

Jos nurkissa sattuu pyörimään tyhjänpanttina puinen maustekaruselli, kannattaa sekin lahjoittaa koirien käyttöön. Itse ostin sellaisen vuosia sitten hiirille kirpparilta ja vasta muutama viikko sitten hoksasin, että siihenhän saa sopivasti pujotettua nuo ärsyttävät "huuhdeltavat" wc-paperirullat, joita en uskalla revittäväksi tai hiirille antaa (tahmaantuvat kuolasta ja jäävät suuhun kiinni). Ensi alkuun vain yksi rulla paikoilleen ja rullan sisään tiputetaan jokin ohuehko nami (pienet nakinpalat ovat ihan käteviä), koiraa opastetaan pelaamaan oikein eli ei saa purra, ei saa kaataa, ei saa repiä. Kun pelisäännöt ovat koiralla selvillä ja yhden rullan alta saadaan nami syötyä, lisätään pikkuhiljaa uutta rullaa kehiin, kunnes lopulta karuselli on täynnä. Rullat painetaan pohjaan asti ja vaihdetaan, kun alkavat löystyä (nousevat ylös liian helposti) tai rikkoutuvat alareunastaan (nuoleminen pehmentää niitä). Tämä peli, kuten kauppojenkin aktivointipelit, on siis koiran ja omistajan yhteinen peli eikä koiraa jätetä pelailemaan yksin (sääntöjen noudattamista täytyy valvoa).

Mukavia puuhahetkiä!

Pentuajan puuhia

Heti ensimmäisenä päivänään meillä silloin toukokuulla 2009 Lumes opetteli häkissä olemista mukavaksi asiaksi luunsyönnin merkeissä. Se taito onkin ollut korvaamaton monta kertaa, kun agilitykilpailuissa ei useinkaan ole autoa saanut ihan kisaradan viereen vaan olen kantanut häkin sitten lähemmäs ja Lumes on odotellut vuoroaan siellä. Myös kotosalla Lumes viihtyy häkissä ja jäädessään yksin kotiin, menee usein jo valmiiksi häkkiinsä lepäämään/löytyy sieltä kotiintullessa, lukittuna häkkiin se ei ole koskaan kotona.

Ensimmäisen päivän harjoituksiin kuului toki myös agilityn alkeiden opettelu, putkesta mentiin ensin ruuan voimalla ja sitten jo ihan muuten vaan ruuan toivossa.

Toisena päivänä aloiteltiin naksuttelun opetusta, tai mitä lie ehdollistumista onkaan virallisesti, mutta siis sitä, että "naks" tarkoittaa koiralle "nami tulossa". Ensimmäistä temppuakin jo harjoiteltiin ja nopsaan Lumes tajusi, mitä pitää tietyn käsimerkin nähdessään tehdä. Tasapainosta ei aluksi tietoakaan (tukeutuu etutassuillaan käteeni), mutta siitä se ajankanssa lähti kehittymään.

Seuraava teksti kuvineen ajalta Lumeksen oltua meillä kolmisen viikkoa:

"Pyytäminen on opetettu makupala-avusteisesti, Lumeksen istuessa vein makupalan sen pään yläpuolelle, jolloin joko nosti etuosansa ylös (kuten kuvassa) tai pomppasi seisomaan takajaloilleen. Yleensä pomppaaminen johtui liian nopeasta käden liikkeestä ylös (Lumes ei ehtinyt asettua pyytämis-asentoon niin nopeasti, joten siksi pomppasi) tai käden ja namin olemisesta liian korkealla (pyytäessä ei yltäisi sinne asti, joten täytyy nousta takajaloille), rauhallisesti ja riittävän matalalla (kuitenkin pään yläpuolella) tehtynä Lumes nousi aina oikeaan asentoon, pomppaamisesta ei palkittu.

Aluksi, ja usein kyllä vieläkin, Lumes tukeutuu etujaloillaan avustavaan käteen, koska tasapaino ei vielä riitä pysyttelemään yksin ylhäällä ja lisäksi on kiire saada makupala, joten sitä hätäillessä ei ainakaan pysy pystyssä. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että olen liittänyt käskysanan "pyydä" mukaan samalla, kun aloitan käsiliikkeen. Avustavassa kädessä ei enää hetkeen ole ollut namia ja pystyssä olemisen aikaa on pidennetty siten, että ylhäällä täytyy pysytellä sen verran, kun otan namit kiposta, annan ne ja ne syöty. Aiemmin namit sai samantien, kun oli oikeassa asennossa.  Jos Lumes  ei malta odottaa, vaan laskeutuu alas nameille kiirehtiessään, jää ilman ja otetaan uusi yritys, josta onkin jo aika hyvin tajunnut, että ylhäällä kannattaa odotella nameja.

Tänään kokeiltiin yhteispyytämistä Allun kanssa ja jonkunlainen kuvakin onnistui, avustava käsi ja koirien takaa rojuja leikattu kuvasta pois."

Lumeksen oppeja on kuvailtu alusta asti videolle, seuraavan tekstin kirjoitus- ja videopätkän ottohetkellä Lumes oli ollut meillä kaksi viikkoa:

"Lumeksen kanssa harjoitellaan päivittäin samoja, muutamaa juttua yhdellä aterialla. Lumes on innokkaasti mukana, koska ruoka on hyvää, ja tuntuu omaavan hyvän keskittymiskyvyn. Video ei varsinaisesti ole kunnon harjoitustuokio vaan ihan kuvaamista varten tehtiin muutama juttu. Lumes on juuri saanut uutta ruokaa ja niitä pureskellaankin kunnolla, joten tekeminen ei ole ihan niin yhtäjaksoista kuin pitäisi. Normaalisti kyllä kehun Lumesta ja osaan "liikkeistä" liitän sanallisen käskyn mukaan, mutta videosta halusin ihan hiljaisen. (Ja itselläni on pipo päässä, koska olen sairaana ja siksi on sisälläkin välillä kylmä olo.)

Naksuttimella ollaan otettu katsekontaktia ja kosketusalustaa. Kontaktissa olen naksauttanut ensin pikaisesta vilkaisustakin (on muuten vaikeaa saada naksaus juuri oikeaan kohtaan) ja nyt pikku hiljaa olisi pyrkimys lisätä katseen kestoa. Alustan kanssa vahvistin ensin sinne päin katsomista, sitten alustan suuntaan liikkumista ja lopulta alustaan koskemista, nyt vaihdellaan alustaa eri etäisyyksille ja paikkoihin. Videolla vain kosketusalusta.

Muiden juttujen opiskelu suoritetaan suoraan nameilla. Istuminen, maahanmeno, pyytäminen (istuessa etutassut ilmaan),pyöriminen (seisoessa itsensä ympäri) ja tassujen antaminen (vasen käsi-oikea tassu, oikea käsi-vasen tassu) sujuvat jo ilman avustavassa kädessä olevaa namia (apukäsi on siis tyhjä, jottei opi tekemään vain namin perässä, palkka tulee "lepäävästä" kädestä), kyljelleen kierähtäminen vaatii vielä välittömän namin mukanaolon. Pusukin jo annetaan. Paikallaan pysyy "ooppa siinä"-kehoituksesta. Videolla vain istu, maahan, pyydä ja kierähdys."

Missä välissä tuosta pikkuruisesta söpöliinistä kasvoi nykyinen jättiläinen? Kysynpä vaan...

Sisustus uusiksi

Aina hiirten terraariot siivotessani sisustan ne uudelleen hieman aiempaa eri tyyliin, tällä kertaa tytöt saivat metsäisen olemuksen ja mieleiseltä vaikutti.

Pöllöt lähtivät lentoon

Helmipöllöni, joista kerroin jo aiemmin, ovat lisääntyneet ja lähteneet lentoon. Osa jää lentelemään tänne meidän huusholliin ja ovatkin jo paikkansa löytäneet, isossa parvessa oleilevat taitavat lähteä muuttomatkalle, mutta minne, se on vielä arvoitus...

Vähän tässä meinaa olla lentoon lähdössä itsekin, kun olen ottamassa askelia kohti haaveilun alla olevaa kuvankaltaista, joskaan juuri samanlaista yksilöä ei valitettavasti ilman kloonausta saa, jonka vuoksi epäröinti on väliin hyvinkin suurta.

Jouluostoksetkin lähtivät hieman lapasesta. Tai no, periaatteessa olivat ihan suunniteltuja, mutta löytyikin niin paljon kaikkea sopivaa, että en sitten jättänyt ostamatta vaan pakkasin kassiin mukaan. Mustissa & Mirrissä on nykyään tosi kivasti tarjolla suomalaista suuhunpantavaa koirille ja Maukas-raakaruokasarjan lisäksi sieltä löytyvät myös erilaiset kotimaiset herkutkin koirille, joihin sorruin runsaalla kädellä. Viimeinkin löysin myös oikean kokoisen kynttilän meidän suureen pihalyhtyymme ja tulipa päivänä eräänä lumiukkosoppaankin tutustuttua.

Vaikka haluaisinkin, en koskaan jaksa laittaa kotiin mitään sen suurempaa jouluilmettä. Aiemmin meillä on olleet koristeet ripoteltuina vähän kuka minnekin, mutta kokeilin tällä kertaa koota niistä osan jouluiseksi asetelmaksi. Ahkeroiduin myös ompelemaan Marianne-karkkien käärepapereista pienen, sisältä kangasvuoratun kassin, joku onnellinen(?) saapi siinä joululahjansa.

Villakoirat taitavat olla kaikille enemmän tai vähemmän tuttuja lattialla pyörimässä, meilläpä on niiden lisäksi myös villalintuja - ja toisin kuin pöllöt, nämä eivät onneksi lähde lentoon. Ja onpa siitä villasta tekeytynyt vähän kaikkea muutakin...

Ei kenenkään fani

En ole koskaan ollut kenenkään tai minkään fani. En ole fanittanut ketään julkkista, en näyttelijää, muusikkoa, laulajaa tai kokonaista bändiäkään. Myöskään minkäänlaisia idoleita ei ole missään asiassa muodostunut. Juu, olen kyllä pitänyt joistain näyttelijöistä, muusikoista, laulajista ja kokonaisista bändeistäkin. Olen myöskin ihastellut joidenkin taitavuutta joissain asioissa/harrastuksissa, joita itse haluaisin osata. Mikään ei kuitenkaan ole koskaan ollut niin erikoista, ihanaa, mahtavaa, upeaa tms. että olisi tehnyt mieli alkaa ihkuttamaan kyseisen asian tai henkilön puolesta (sivusin pienesti asiaa kirjoituksessa "Henkisesti nolla"). Tai no, oli mulla aikanaan hevosjulisteita paljon seinällä, mutta ei sekään tarkoittanut sitä, että olisin fanittanut hevosia, ne nyt vaan oli heppatytön kiva katsella.

Ikivanha kuva Allusta seuraamassa (houkuttelemalla opetettu liike).

En edelleenkään ymmärrä minkäänlaista fanaattisuutta tai kiihkomielisyyttä minkään asian suhteen, siis sellaista ehdottomuutta, että vain näin on oikein ja kaikki muu on väärin tai vain tämä henkilö on hyvä ja kaikki muut huonoja. Koirienkin parissa siihen vain törmää valitettavan usein. On rotuja, joille joku harrastuslaji on vain ainoa oikea eikä nähdä sitä, että olisi hyvä, että ylipäätään jotain harrastettaisiin (voisi niitä harrastavia koteja olla vähän enemmän tarjolla). Toisissa roduissa ollaan niin henkeen ja vereen jonkun linjan puolesta, ettei koiraa saa sellainen, joka ei jaa samaa käsitystä siitä henkeen ja vereen olemisesta (vaikka olisi muuten erinomainen koti). Harrastuksissa/arkikäytöksessä sitten pidetään vain yhtä koulutustyyliä tuloksia tuovana ja kaikki muu on joko naurettavaa kukkahattuilua tai suoranaista pahoinpitelyä. Mahdotonta on tietenkin olla aina kaikkien kanssa samaa mieltä (onko sitä itsensäkään kanssa aina samaa mieltä?).

Ransun emännän kuvaamana ponnistus ja hyppy (hypyt opetettu houkuttelemalla).

En pidä "seesarmilanista", hänen perusajatuksensa ovat kyllä erittäin hyvät (eikös se ollut, että liikuntaa, rajoja ja rakkautta, siinä järjestyksessä), mutta mielestäni hän auttaa omistajia eikä koiria. "Viktooriastilvellillä" on jotain annettavaa minullekin, mutta ei sekään kokonaisuus vain oikein iske. Löysin sattumalta joku päivä "suomenseesarmilanin", hän oli amerikkalaista esikuvaansa hieman miellyttävämpi koirille, mutta ei minun juttuni oikein silti hänkään. Tuossa syksyllä ostin alennusmyynnistä, kun halvalla sai, Tommy Wirenin Onnistu koirasi koulutuksessa-kirjan. Ihme tapahtui, kun sitä lukiessani saatoin vain ajatella, että juu, olen samaa mieltä, juu, ihan järkevältä tämäkin kuulostaa. Ihanko tosissaan olen vihdoinkin jonkun kanssa täydellisen samaa mieltä? No, tuskinpa sentään (fanitusta tai idoleita kun en edelleenkään harrasta), mutta sitä kirjaa voin ihan varauksetta ja hyvillä mielin suositella kaikille, paras pitkiin aikoihin lukemani koirakirja. (Onkin ollut tarkoitus kirjoittaa siitä ihan oma juttunsa.) Sinänsä siinä ei tällaiselle valveutuneelle ja osaavalle (jos sen verran saa itseään kehua) harrastajalle kovasti uutta tullut, mutta hyvää kertausta hyvästä asiasta niin kotikoirille kuin harrastuskentille.

Ransun emännän kuvaamana A:n suoritus edestäpäin (A opetettu houkuttelemalla&ohjaamalla).

Wirenhän on positiivisen vahvistamisen kannattaja, josta "seesarmilanistit" häntä ovat syytelleetkin, että ei positiivisuudella kaikkia ongelma ratkota. En ota sen kummemmin kantaa, kun en ole Wireniin em. kirjaa enempää perehtynyt, mutta se täytyy sanoa, ettei yltiöpositiivisuus ole minun juttuni. Ei henkisellä tasolla eikä käytännöntasolla. Tarkoitan tällä pelkästään positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta sillä ideologialla, että koiran pitää tahtoa tehdä asiat siten kuin me tahdomme sen tekevän asiat, joten kaikenlainen koiran käytöksen ohjaaminen muulla tavoin on veriveribäädthing. Ymmärrän kyllä sen idean siitä, se on ihan fiksu. Tottakai itsekin haluan, että koira haluaa samaa kuin minä haluan. Monissa asioissa samaan tulokseen vaan pääsee nopeammin ottamalla mukaan jotain muutakin kuin pelkkää naksuttelua. Eikä minusta ole antamaan koiran tehdä asioita väärin sen vuoksi, että en ole saanut sitä vielä haluamaan tehdä asioita minun tavallani, vaan keskeytän tai korjaan kyllä väärän käytöksen (tai teen asiat niin, ettei sitä väärää edes ehdi tapahtua). Moni väärä käytös on itsessään palkitsevaa koiralle, jolloin jokainen kerta, kun koira saa tehdä väärin, vahvistaa väärää käytöstä. Ei, kieltäminen/korjaaminen/houkuttelu/pakottaminen ei saa koiraa haluamaan tehdä oikein, mutta se keskeyttää sen vahvistumassa olevan väärän, jolloin voi aloittaa alusta tarkemmin ja päästä vahvistamaan sitä oikeaa, jotta koirakin haluaisi tehdä siten. On ahdistava ajatus, etten saisi koskaan keskeyttää koiraa, käyttää narua hallinnan apuna, houkutella tms. Ehkä olen vain sitten ihan kamala ihminen?

Luoksehyppäämistä (houkuttelua).

Toisin kuin edellä olevasta kappaleesta voi huonolla lukemisenymmärryksellä ymmärtää, minulla ei ole mitään positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutustyyliä (joka siis poissulkee myös houkuttelun/ohjauksen) vastaan. En vain ole minkään tietyn koulutustyylin kannattaja. Sekoittelen iloisesti niitä keskenään ja naksutintakin käytän "väärin", sillä en kaikkia asioita sheippaa eli poimi käytöstä vähitellen vaan merkkaan vain oikean kohdan ja jopa saatan houkutella koiraa tekemään asian, josta naksautan. Minusta eri koulutustyylien lukuisa rikkaus on siinä, että niistä voi poimia palasen sieltä, toisen täältä ja kolmannen tuolta ja muodostaa siten sen ihan oman koulutustyylinsä eikä olla riippuvainen muista ja fanittaa vain tiettyä asiaa. Kaikessa on aina kaksi puolta, niiden hyvien lisäksi myös ne huonot, ja kaikki ei käy kaikkeen yhtä hyvin vaan joku käy johonkin paremmin ja joku toinen taas johonkin muuhun paremmin. Miksi siis kangistua kaavoihin? Kun yhteen suuntaan kumartaa, toiseen suuntaan pyllistää... Parasta siis pysytellä ihan pystyssä vaan.

Lumes, Nikke ja Allu paikallamakuussa (liike opetettu sekatekniikalla).

En ole kiinnostunut väittelystä minkään kouluttajan/koulutustyylin paremmuudesta/huonommuudesta. Kukin tehköön siten, kuin itselleen ja koiralleen parhaaksi näkee. En vain ymmärrä missään asiassa sitä oman jutun katsomista ruusunpunaisin silmälasein ja nähdä kaikessa muussa vain huonoa (ja jopa syyllistää "väärin" kouluttavia). Kuuntelen mielelläni erilaisten ihmisten näkemyksiä koirien koulutuksesta. Saatan jopa vaikuttaa olevani samaa mieltä, mutta teen sen usein vain sen vuoksi, että olen kovin huono väittelemään ja syvällisesti asiaansa uskovien ihmisten kanssa on muutenkin turha alkaa väittelemään, ei heidän mielipiteensä siitä miksikään muutu. Jotakin pientä, itselleen sopivaa ajatusta kuitenkin kaikilta vähintäänkin saa. Joskus natsaa paremmin yhteen, joskus natsaa huonommin yhteen, sellaista se elämä vain on.

Nikken emännän kuvaamana Lumeksen istu-maahan-kaukot (liike opetettu sekatekniikalla).