Kehräten

Tänään oli oikein mukavaa, kun Mestan kasvattaja piipahti meillä käymässä. Mestan Kehrä-sisko oli mukana ja sisarukset saivatkin viettää yhteisen leikkihetken, joten taisi Mestakin tykätä, että kävivät.

Vaanien...

Uppistakeikkaa...

Tässä sulle tassusta päähän, sisko.

Lappalaiskoirien kesäleirillä

Ainahan sitä pitää kaverin kanssa tavatessa koirista ryhmäkuva ottaa, niin tälläkin kerralla, ja yllättävän hyvin se jopa onnistuikin! Tosin aiemmin on riittänyt, että toinen meistä hallitsee koiria ja toinen kuvaa, nyt molempien piti hallita omia koiriaan ja tarvittiin kolmas henkilö kuvaajaksi. Ehkä tutustelun jälkeen olisi onnistunut kaksinkin, kun koirat olisivat olleet jo vähän tottuneita toisiinsa, mutta tässä ne on aika lailla suoraan autosta vetäistyjä. Ja kuvassahan siis ovat vasemmalta oikeaan Mesta, Lumes, Allu, Taika (Snowmoon's Hupin Mymmeli, Allun tytär) & Unna (Sysiväikeen Kastanjansirkku).

Hakutreeneissä tavattiin monta uutta lappalaiskoiraa, ja pari tuttuakin kyllä, leirisää vain sattui suosimaan koiria, ei kameraa, joten kuvia tuli paljon vähemmän kuin olin suunnitellut. Tässä kuitenkin muutama hakutreeneissä ollut suomenlapinkoira:

Loitsu (Lecibsin Vilhelm) palaamassa ohjaajansa luo.

Suku (Barffas Skalddas) katselee katoavan henkilön perään.

Myrtti (?) tuijottaa tiiviisti metsänkohtaa, jonne joku juuri käveli.

Alluntytär-Taika juoksee piiloutuneen henkilön (eli maalimiehen) luo.

Maalimies tuo Taikaa nameilla takaisin keskilinjalle.

Rolle (Wiita-Akan Celpo Cossi) lähetyksessä.

Haku ei muuten sitten ole ötökkäkammoisille sopiva laji. On hyttysiä, mäkäräisiä, hirvikärpäsiä ja muuta lentävää, mutta myös maassa (jossa siis koirilta piilossa istuskellaan/makoillaan) monenlaista möngertävää. Leirillä metsäkaverina oli mm. allaolevan kuvan kaunis/kauhea, isokokoinen hämppis.

Aamuvarhaisella herätessä ja parinsadankilometrin matkaa leirille ajellessa kävi mielessä, että pääsisihän sitä hakutreeneihin helpommallakin. Leirin ensimmäisten hakutreenien jälkeen ajatus sen sijaan oli, että onneksi tuli lähdettyä, ja toisten ja kolmansien hakutreenien jälkeen tuo ajatus vain vahvistui. Tykkäsin ihan hirmusti! Hakuryhmän kouluttaja oli todellakin oikealla alalla, ryhmässä olleet pari muutakin kokenutta harrastajaa toivat oikein mukavan lisänsä ja ylipäätään pelkkien lappalaiskoirien omistajineen seurassa oli jotenkin ihan eri fiilis treenailla kuin muuten. Mä niin jään haikailemaan noiden leirin hakutreenien perään.

Lumeksen kanssa tajusin, että vaikka miten tähtäis kokeisiin ja haluis ja pitäis treenailla niitä siellä tarvittavia juttuja ja vaikka koira miten ois jo innokas ja motivoitunut hommaansa, niin ei jatkuvasti pidä tehdä sitä samaa treeniä  tyyliin "nyt sinne viiteenkymppiin sitten maalimiehet, että oppii juoksemaan loppuun asti" vaan muistaa vaihtelevuus, hauskuus, helppojen ja haastavien tasapaino ja hyvänkin motivaation ylläpito ja lisääminen. Sellainenkin tajuaminen tuli, että lyhyen ja pitkän haukun välillä on olemassa myös välimuoto, jossa koira haukkuu aina lyhyesti ja sitten palkataan, mutta sitä toistetaan useamman kerran, jolloin saadaan kuitenkin haukulle kestävyyttä (ja koiralle tehtävää odotellessa ohjaajan ehtimistä piilolle asti ja palkattua siitä haukkumisesta eikä ohjaajan tulon miettimiseen jää aikaa).

Mestan treeniosuuksissa yllätyin suuresti. Sehän on mun kanssa ollut vain tallaamassa treenialuetta ja vähän leikkimässä ja syömässä ja ajattelin sille samaa tänne leirillekin. Kouluttaja kuitenkin halusi alkutustustelujen jälkeen laittaa Mestalle maalimiehiä piiloon ja oltaisiin sitten kävelty vähän siksakkia ootellen, että missä vaiheessa Mesta haistaisi ja huomaisi, että metsään onkin piiloutunut joku. Mestan mielestä moinen hajunhakukävely on ihan turhaa, sillä ei päästy montaakaan askelta eteenpäin, kun Mesta jo oli menossa tiettyyn suuntaan ja sieltähän se maalimies sitten löytyi. Pari kertaa se matkalla pysähtyi hetkiseksi mua oottamaan ja sitten taas meni hajun perässä. Toisella kokeilulla kävi samoin, Mesta ties heti, minne mennä, yhden kerran pysähtyi odottamaan nähdäkseen mun tulevan samaan suuntaan ja sitten taas nenä vei maalimiehelle. Kolmanneksi otettiin viistokävely, eli maalimies lähti keskilinjalta viistosti kävelemään etsintäalueelle ja me Mestan kanssa suoraan keskilinjaa eteenpäin pysähtyen välillä katsomaan, missä maalimies menee. Lopuksi maalimies piiloutui ja päästiin Mestan etsimään, ja sehän juoksi. Toisen päivän treeneissä Mestalle alkuseurustelujen jälkeen meni maalimiehet jälleen valmiiksi piiloon ja keskilinjalla vain hetken odotin Mestan haistelevan niiden suuntaan ja sitten päästin lähtemään, ja Mestahan ties tarkkaan, mitä sen pitää tehdä, eikä enää meinannutkaan odotella mua mukaan. Jos ei oltaisi leirille lähdetty, niin Mesta edelleenkin vaan söisi nameja keskilinjalla...

Yövyttiin Alkio-opiston rivitaloissa, jotka on ihan parhaat koirien kanssa oleskeluun. Allu ja Lumes löysi heti lempparipaikat sängynalta, meillä kotona onkin niin koiraepäystävälliset huonekalut, ettei niiden alle mahdu laisinkaan. Mesta oppi vinguttamaan vinkupupua, viik viik viik...

Viimeinen kuva ei millään tavalla liity leiriin, kunhan vain otin kuvan matkanvarrella olleesta kauniista metsäjärvestä/-lammesta, joka oli täynnä pieniä saaria.

Ensi kesää ja leiriä odotellessa...

Vähäsen viisaampina

Vajaa pari viikkoa sitten käväistiin Lumeksen ja Mestan kanssa viikonlopun mittaisella hakukurssilla, jossa kouluttajana oli bordercollieitten kanssa lajissa pärjännyt Elina Niemi. Mestan osuus kurssista ei tosin ollut sen suurempi kuin osallistua hakualueen tallaukseen leikkien samalla kahden suht Mestan kanssa samanikäisten belgianpaimenkoira- ja rottweilerpentujen kanssa. Lumes pääsi sitten ihan tekemäänkin jotain.

La aamupäivä

Lumeksen kanssa aloitettiin näyttämällä meidän tavallista menoa, joten tultiin hakualueelle Lumes edellä remmissä kiskoen ja pari kertaa haukahdellen. Ensimmäisellä lähetyksellä  Lumes teki heti sen, mistä kouluttajallekin olin sanonut, että suoraan 50 metriin juokseminen on vaikeaa, ja niin se Lumes kääntyi lähes heti oikealle ja katosi tiheikköön. Tiheikössä se oli sitten kuitenkin edennyt ja tuli jälleen näkyviin siellä 50 metrin paikkeilla, eteni pikkasen ja kääntyi takaisin keskilinjalle päin, jolloin sai hajun siellä alueen lopussa olleesta maalimiehestä ja juoksi sinne haukkumaan.

Kouluttaja ei halunnut, että koiranohjaajat jäävät paikoilleen seisoskelemaan koiran lähdettyä etsintään vaan ohjaajien tulisi samantien lähteä etenemään keskilinjalla sen vuoksi, että koira tottuu siihen ja että oppii ohjaajan olevan aina edempänä ja että löydölle ei talsita suorinta reittiä, jolloin seuraaville koirille rakentuisi suora polku. Myös koiran kanssa löydöltä takaisin keskilinjalle piti kävellä mutkan kautta samoista syistä + että sen kohdan, josta tullaan takaisin keskilinjalle, pitäisi olla seuraavan etsintäpiston lähetyskohta. Kun lähetyskohtaan kävellään suoraa reittiä jo toiselta puolelta alkaen, koira jatkaa helpommin matkaansa suoraan sitten sinne uudellekin lähetyspuolelle.

Lumeksella on umpipiiloihmiset olleet teltassa, kompostikehikkohäkkyrässä ja pahvilaatikossa, joten kun treenipaikalle oli nyt tuotu pari roskista (siis ihan tavallisia pihoissa olevia Sulo-jäteastioita), halusin Lumekselle kakkosmaalimiehen sellaiseen. Lumes huomasi hyvin roskiksen, ja sen, että siellä oli joku, ja aloitti haukunkin hyvin.

Kolmas maalimies oli jälleen ihan siellä 50 metrissä ja haastavaksi (minulle...) asian teki se, että melko pian keskilinjan jälkeen metsikkö muuttui niin tiheäksi, että koiraa ei enää nähnyt lainkaan. Lumes lähti etenemään suoraan niin pitkälle kuin meillä siihen näkyvyyttä riitti, ja sen jälkeen pitikin vain odotella, että koska alkaa haukku kuulua, jos alkaa, koska koiran reitistä ei ollut enää mitään tietoa. Ootettiin ja ootettiin ja ootettiin ja normaalisti olisin huutanut, tai siis yrittänyt huutaa, Lumesta jo monta kertaa takaisin, mutta kouluttaja ei antanut lupaa kutsua, joten pidin suuni kiinni - ja onneksi pidinkin, koska lopulta haukku kuului kuin kuuluikin Lumeksen löydettyä maalimiehen hankalammastakin paikasta.

Kouluttaja meinasi, että tyhjiä pistoja ei kannata ottaa ennen kuin koira varmasti etenee sinne viiteenkymppiin asti ja osaa siellä kääntyä aluetta eteenpäin, mikäli ei suoraan ketään löydä. Lumeksen haukkuja kouluttaja piti hyvinä, joskin alueelletulohaukut hän pyrkisi saamaan pois, jottei koira yleistä niitä alueellekin. Hallintaakin kannattaisi ottaa mukaan, jos kokeisiinmenoa suunnittelee, ja seuruuttaa koiraa vierellä alueelle ja maalimiehiltä takaisin keskilinjalle.

La iltapäivä

Toin Lumeksen alueelle namittaen ja se söi niitä tosi kivasti ja kulki vierellä (yleensä ei ole tässä vaiheessa ollut kiinnostunut hyvistäkään nameista, kun olisi niin kiire päästä jo etsimään niitä ukkoja). Pari kertaa haukahdin ja niistä käännähdin kouluttajan ohjeen mukaan takaisin tulosuuntaan ja Lumes kohensi heti keskittymistään.

Otettiin ensimmäinen lähetys ja maalimies samoin kuin aamupäivälläkin, sillä ajattelin Lumeksen muistavan hyvin, mistä aamulla oli jonkun läytänyt ja menevän sinne suoraan. Alkumatkasta olleesta teltasta Lumes oli aamulla mennyt ohi jyrkän oikealle kääntymisensä takia, mutta nyt kävi tarkastamassa teltan ja todettuaan sen tyhjäksi, jatkoi matkaa eteenpäin ja maalimies löytyi hyvin.

Olen jonkun verran tehnyt Lumekselle yliheittoja jättäen sen istumaan tai jo löydetyn maalimiehen pitelemäksi ja sitten kutsunut luo ja lähettäny suoraan luoksetulosta toiselle puolelle etsimään. Lumes on tykännyt näistä tosi paljon ja on yliheitoilla mennyt paremmin suoraankin kuin mitä pysähtymisestä lähettäen. Tein ykkösen jäljiltä nyt näin ja ihme ja kumma Lumes jäi istumaan hiljaa, yleensä se on heti haukkunut, kun haluaisi tulla jo. Lumes juoksi roskikselle, sieltähän se aamulla oli maalimiehen löytänyt, ja todettuaan sen tyhjäksi jatkoi hienosti matkaa. Maalimies olikin nyt vain ihan liian kaukana roskiksesta, siellä viidessäkympissä, eikä Lumes osannut roskikselta jatkaa sinne asti suoraan ja kun ei hajuakaan saanut, niin kaartoi vasemmalle ja sinne meni, sinne vasemmalle siis. Yhtään ei näkynyt, että missä koira menee ja pitkän odottelun jälkeen sain luvan kutsua Lumesta, mutta sepä oli niin etsintämoodissa, ettei luoksetulo käynyt mielessäkään vaan sain huudella sitä pitkän tovin ennen näköpiiriin ilmestymistä, se oli käynyt etsimässä jossain tosi kaukana...

Kääntymisten jälkeen Lumes on uusintalähetyksillä aiemmin jatkanut suoraan siitä kohdasta, missä edellisellä kääntyi, jonka vuoksi lähetin sen luottavaisin mielin uudelleen. Kävi roskiksella, jatkoi ohi - ja sitten kääntyi taas sinne vasemmalle ja oli siellä jälleen ikuisuuden. Takastultuaan oli aika läkähdyksissä, joten säälin sitä ja halusin lähettää lähempää piiloa näköavun kera. Homma onnistuikin sitten niin. Kouluttaja tosin huuteli mua keskilinjalle lähetystä varten, niin olisi ollut parempi sen vuoksi, että silloin koira olisi saanut ratkaista vaikean kohdan ja oppinut jotain, nyt helpotin liikaa, kun kävelin mukana puoliväliin asti. Luoksetulotreenin hakutreenien yhteydessä totesi kouluttajakin tarpeelliseksi, eli jatketaan sitä, kuten ollaan nyt tehtykin. Josko se vähäsen edes helpottaisi.

Su aamupäivä

Seuruutin Lumeksen hallinnassa alueelle, ilman namia, oli hyvä! Lumes sai ensin käydä katsomassa muistutuksen sillä eilisen iltapäivän vaikealla kohdalla eli kakkospaikalla, että sieltä perältä heilutteli ukko ja Lumes sen nähtyään innostui ihan valtavasti. Käveltiin kuitenkin ensin ykköselle, jossa eilen oli molemmilla kerroilla maalimies ihan perällä, mutta nyt laitettiinkin se sinne telttaan, joka oli eilen ollut tyhjillään. Lumes juoksi teltan oikealta puolelta eikä huomannut, että siellä ketään oli, kävi alueen takarajalla viidessäkympissä, josta pikkasen edettyään aluetta kääntyi keskilinjalle päin. Minä tietty tosi iloinen, että se tulee takaspäin ihan itsestään eilisten hankaluuksien jälkeen, mutta Lumes saikin siinä vaiheessa hajun teltasta ja juoksi sinne haukkumaan.

Kierrettiin aluetta pitkin kakkosen kohdille ja jätin Lumeksen istumaan, kutsuin ja lähetin suoraan yli. Lumes muisti tasan tarkkaan, missä maalimies on eikä yhtään tarvinnut harhailla. Kolmoskohdan alussa oli teltta ja koska nyt ykkösellä oli maalimies teltassa, epäilin, että Lumes saattaisi sen käydä tarkistamassa ja osaisiko sitten vai ei jatkaa suoraan sinne tiheikköön, minkä takana maalimies on. Kouluttaja ehdotti ääniapua, jotta saataisiin Lumes varmasti menemään teltasta ohi suoraan ja niinpä sieltä kaukaa kuului huuto "Lumes, tule, tule" ja Lumeshan tuli, tai siis meni. Kävi tosin samoin kuin eilen samassa kohtaa, että joutui jonkun aikaa etsimään meiltä näkymättömissä, mutta löysi kumminkin jälleen. Itselleni nuo on tosi vaikeita, jos en näe, missä koira menee, mutta hieman luotto kasvoi eilisen ja tämän myötä, että kyllä se töitä tekee, vaikken sitä näkisikään. Tänään oli vielä neljäskin maalimies etsittävänä ja löydettävänä jossain 20 metrin päässä. En tiennyt ihan tarkkaa kohtaa, jossa maalimies oli ja luulinkin Lumeksen jo juosseen ohi, mutta niin se vain löysi kuten oli tarkoituskin, lähti alussa vain hiukan vinoon, kun käveltiin aloituspaikalle vinosti, mutta korjasi suuntaa edetessään.

Kouluttaja sanoi, että näkö- ja kuuloapuja kannattaisi käyttää aina välillä, mutta huolehti niiden kanssa siitä, että maalimiehet ovat kunnolla piilossa, jotta koira kuitenkin joutuu etsimään nenällään eikä silmillään. Jos koira tuntuu vain suoraan juoksevan näkö-/kuulokohtaan, voi niitä tehdä myös siten, että avun jälkeen sen antanut maalimies poistuukin takakautta koiran huomaamatta takaisin keskilinjalle, jonka lähellä onkin toinen maalimies valmiina hiljaa piilossa, jolloin koiran pitää käyttää nenäänsä koko matkalla lähtöhetkestä alkaen eikä vain sännätä avun perään.

Paljon tuli taas ajateltavaa ja muistettavaa, vielä kun ne osaisi ja muistaisi sitten omiin treeneihinkin sopeuttaa.

Puunhalaajista päivää

Mesta on oppinut, että metsälenkeillä saa namia, kun vapaanaollessa...

A tulee luokse (ja aika usein tuleekin)
B reagoi nimeensä (taisi oppia sen heti ekana päivänä)
C tarjoaa kontaktikävelyä (=seuraamisen esimuoto)
D kiipeää mättäille, kiville, kannoille, jonnekin vaan
E hyppää puuta vasten
F jotain satunnaista muuta.

Kyllä Mesta juoksentelee muutenkin vaan, mutta välillä sen oikein näkee, miten se hakee katseellaan kohteita, joista voisi ansaita namia. Joskus se lähtee juoksemaan kovaa kyytiä eteenpäin hypätäkseen kauempana näkyvälle kivelle ja odottelee sitten kiven päällä rauhallisesti, että ehdin sinne asti palkkaamaan.

Jouhevasti juurakolla

 Mitäs me puunhalaajat...

Käytännönsyistä tulee oikeastaan joka päivä tehtyä yksi ulkoilukerta yhdessä kaikkien kolmen koiran kanssa. Joskus on vähän säätämistä remmien kanssa, jos koirat monesti vaihtelevat paikkojaan, mutta tältä se näyttää parhaimmillaan:

Lapsia Mesta on päässyt tapaamaan pariin otteeseen, ensimmäisellä kerralla pikkaisen mietti, että onkohan nuo nyt ok, mutta kun lelut otettiin esiin, oli lapset enemmänkin kuin ok. Toisella kertaa Mesta jo oli heti tekemässä tuttavuutta.

Allu on helppo talutettava.

Lumeskin sai osansa leikityksistä.

Roppakaupalla rauhaa

Lumeksen kanssa olen tehty reilut 2,5-vuotta töitä tokon paikallaolojen saamiseksi rauhallisiksi ja keskittyneiksi, olla tekemättä mitään on ollut Lumekselle todella vaikeaa (varsinkin, kun käytiin pikkupennusta asti kentillä vain leikkimässä, ei rauhoittumassa). Avoimen luokan kokeen (klik) jälkeen olin hetken jo valmis luovuttamaan, kun treeneissä jo ihan hyvin sujunut paikallamakuu hajosi kokeessa palasiksi. Jatkettiin sitten kuitenkin treeniä entistä ahkerammin ja talvikaudella hallissa mielentila alkoikin olla jo hyvällä tolalla, kunnes kesäkausi alkoi ulkokentillä ja kaikki tuntui taas menevän pipariksi (ulkona on hallia enemmän ärsykkeitä). Toukokuulla vähän testailtin ja oltiin voittajaluokan paikallaolossa (makaaminen 4min) apukoirakkona ja pientä levottomuutta oli Lumeksella mm. äänsi vähäsen. Tosin treeneissä kuonon edessä oli aina nami alustalla, kokeessa luonnollisestikaan ei.

Iloinen, mutta vähän kuumissaan oleva Lumes perusasennossa ihan kotipihalla.

Ulkotreenien jatkuessa niin se vain tuntuu, että palaset loksahtavan sielläkin paikoilleen, hiljaa ja haistelematta ollaan jopa ilman namia naaman eessä. Mitkään häiriöthän sinänsä eivät ole olleet Lumekselle koskaan vaikeita, hiljaisuus, mikä yleensä paikallaoloissa vallitsee, on se vaikeus, koska silloin yksittäiset tapahtumat ja äänet erottuvat. Tässä hiljan oli tokotreeneissä häiriöteema ja vetäjä ohjeisti koirakoita tekemään kaikenlaista tavallisuudesta poikkeavaa. Yksi harjoitus oli sellainen, jossa kaikki seuruuttivat koiria jonossa ja kentän pitkällä sivulla koirat komennettiin liikkeestä maahan ohjaajien jatkaessa matkaa kentän toiselle laidalle (n. 30 m. koirista), josta kaikkien piti yhtäaikaa kutsua koirat luokse. Ihmiset huuteli koiriaan ja jokunen taisi siinä lähteä ilman kutsuakin ja ainakin yksi ei lähtenytkään ohjaajansa luo vaan toisten koirien perään juoksemaan ja siinä hässäkässä Lumes makaa täysin rauhallisena, mutta hieman ihmettelevän näköisenä ("mihinkäs ne muut nyt tästä makaamisesta lähti?") aloillaan. Kävelin Lumeksen luo, kehuin ja palkkasin. Mikä paras tilanne hyvän paikallaolon vahvistamiseen.

Mesta katselee (ja ottaa opikseen?) tokon avoimen luokan suorituksia.

Oltiin sitten Lumeksen kanssa tottelevaisuuskokeissa osallistumassa erikoisvoittajaluokan paikallaoloihin (istuminen 2min, makaaminen 4min). Niin mukavaa kuin se olisi ollut olla ihan oikeasti osallistumassa, niin tälläkin kertaa me oltiin ihan vaan apukoirakkona, kun evl-osallistujia oli vain kaksi, mutta paikallaoloissa minimikoiramäärä on kolme.  Lumes esitti hyvin mallikelpoista käytöstä. Istuminen oli ensin, se jännitti itseäni aika paljon, koska ei ehditty saada kuin yksi ryhmäpaikallaistumistreeni alle ennen koetta. Lumes vilkuili aika paljon viereistä koiraa, mutta välillä muisti kääntää katseensa minuunkin (olin näkyvillä, toisin kuin kokeeseen oikeasti osallistuvien koirien ohjaajat). Muutama sekunti ennen ajan täyttymistä Lumes vaihtoi makuulle, joten nollaksi olisi mennyt oikeasti, mutta tuomari "antoi" meille kympin, koska häiriökoira ei häirinnyt ketään.

Lumes vihjailee, että auton sisältä on aika huono näkyvyys...

Heti istumisen perään oli paikoillaan makaaminen, josta suurimman osan ajasta Lumes oli pää maassa, pari kertaa vilkaisi viereistä koiraa, koirien lomasta pujottelevaa liikkeenohjaajaa (evl-paikallamakuu on ns. häirittynä) ja viereisellä tiellä kulkijoita. Mikä parasta, Lumes oli todella levollinen, ei haistelua, ei ääntämistä, ei mitään turhaa, pienet ympäristön katselut suon kyllä sille, vaikka joku tuomari niistäkin varmasti pisteitä vähentää (nyt saatiin taas kymppi, kun ei edelleenkään oltu häiriöksi). Nyt pitäisi kai alkaa menemään treeneissä sinne piiloon, jotta päästäisiin syksyllä kokeisiin...? Kuviakin olisi Lumeksen hienoista suorituksista ollut, jos olisin muistanut, että otin kameran mukaan, mutta enpä muistanut siinä vaiheessa.

Saivat sitten katsella iso- ja pikkuhömppä yhdessä niitä toisten koesuorituksia.

Mesta pääsi hetkeksi oleskelemaan (osaa tosi kivasti olla rauhallinen), syömään ihmisiltä nameja (ja oli hyvää ja kivoja ihmisiä) ja tekemään pikkasen tottista (keskittyy ja tekee todella kivasti) sen jälkeen, kun olin ensin ruhtinaallisesti palkkaillut Lumeksen. Lopuksi vielä istuskelin yhdessä koirien kanssa auton kontista muiden koirien suorituksia katsellen ja sitten ajeltiin takaisin kotipuoleen.

Mestalle iski väsymys, Lumes ei ollut sellaisesta kuullutkaan.

Vauhtia vaan ei vaarallisia tilanteita

Kun Mesta haluaa takapihalta takaisin sisälle, se hyppää ovea vasten kurkistamaan lasista sisään.

Farkkukankainen tee-se-itse-frisbee on kestänyt hyvin aikuisten koirien hampaissa, Mestan terävät naskalit ovat saaneet sen kuitenkin reikiintymään.

Lumes hepuloi samaisen frisbeen kanssa.

Koirien lelujen tarvitsee harvoin olla niitä kalliita eläinkaupasta ostettuja ollakseen suosittuja, Mestasta ihan tavallinen köysi (tai lähinnä se sen hapsuinen pää) on ihan parasta.

Mesta on löytänyt sisäisen pallopaimentajansa, tai sanottaisiinko paremminkin että jahtaajansa...

Lumes sentään ymmärtää, että kyseessä on jumppapallo.

Sekin on Lumeksen mielestä jo vähän epäreilua, että joku pieni tulee ja leikkii SEN leluilla, mutta se vielä menettelee. Se on Lumeksen mielestä ihan liikaa, että joku pieni tulee ja leikkii ja taistelumurisee SEN hännällä! (Kysynpä vaan Lumes, että mitäs sinä itse teitkään Allun hännällä...? No ok, et murissut, mutta noin muuten...?)