perjantai 31. tammikuuta 2014

Buster aktivointikuutio

Ostan todella harvoin koirille mitään uutta tavaraa, mutta alkukuusta tuli Mustin & Mirrin alennusmyynnistä hankittua Busterin aktivointikuutio, kun hinta oli -50%. Meiltähän ennestään löytyy Allun vuonna 2001 möllitokosta voittama aktivointipallo (, joka on ollut erittäin kestävää laatua, kuten sen käyttöiästä voitte päätellä), mutta kun tuo kuutio oli niin hyvässä tarjouksessa ja olisi kätevää antaa molemmille koirille yhtä aikaa jotain pyöriteltävää, niin ajattelin tuon kuution olevan siihen hyvä ratkaisu. Toista palloa oli mielestäni turha hankkia, mutta kuution liikuttelu vaatii hieman erilaista työskentelyä, joten se olisi hyvä "kaveri" pallolle.

Kuution yhdellä sivulla on aukko, josta ruuat putoilevat. Mustan jutun saa pyöritettyä irti, jolloin ruuan kaataminen kuution sisälle on helpompaa.

Tältä kuutio näyttää sisältä. Siellä kiertää reunoissa sokkelo, jossa ruuat pyörivät ja tipahtelevat siten hieman hankalammin ulos.

Aktivointipallon liikutteluun ei tarvitse muuta kuin kuonolla pyörittelyä, mutta kuution kanssa apuna on käytettävä myös tassuja.

Jos kuutio on matolla ja kuonolla työntää ihan alareunasta, sen saa sitenkin pyörimään.


Lumes käyttää enimmäkseen tassuja kuution kanssa.


 Välillä täytyy haistella kolon kohdalta, että vieläkö sisällä on yhtään syötävää.

Tassut käyttöön...



 Kuten Pringels-purkkienkin kanssa, välillä Mesta turhautuu kuutiollekin, kun ruokaa putoilee liian hitaasti, ja kaapii keittiön matot mytylle.

 Mesta hoitelee kuution liikuttamisen pääasiassa kuonolla ja käyttää tassuja vain tilanteen niin vaatiessa, mitä kylläkin vähän väliä tapahtuu.

Tuleehan sieltä sitä ruokaakin!

Sanoisinko, että oikein nappiostos! Tästä Busterin aktivointikuutiosta on saatavilla myös pienempi koko (meillä on suurin) sekä jostain pehmytmuovista valmistettu (kerrostalo- ja) lattiaystävällisempi versio.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Ei kai taas (kohtalo, karma, mikä lie)

Olen tippunut viimeksi hevosen selästä joskus ehkä vuonna 2008 (laukattiin metsässä ja polkujen risteyksessä heppa kääntyikin jyrkästi eri suuntaan, minne minä luulin meidän olevan menossa ja luiskahdin sitten painovoiman vaikutuksesta selästä alas ollessani täysin varautumaton äkkinäiseen suunnanmuutokseen) ja sitä edellisestäkin on taas pitkä, pitkä aika. Koskaan en kuitenkaan ole loukannut itseäni, vaikka putoamiset joskus hurjiltakin ovat näyttäneet. Ratsastustaukoa on nyt ollut sen 1,5 vuotta, mitä on kulunut vuokraheppani Mintun siirtymisestä uudelle omistajalle. Tuo 1,5 vuotta onkin sitten ollut erittäin aktiivista koiratreeniaikaa.

Suunnittelin jo syksyllä, että vähentäisin hetkeksi koirahommia, jotta ehtisin taas ratsastamaan. Tänään olikin neljäs ratsastuskerta uudella vuokrahepolla, tai oikeastaan kolmas, kun se ensimmäinen neljästä oli toisella mahdollisella vuokrahepalla. Kuitenkin siis, koirat ovat nyt aikaisempaa enemmän "telakalla" ja minä kulutan aikaa tallillakin, en vain koirien kanssa.

No, tänään ilmeisesti laukannostossa hevoselta irtosi kenkä (ja kengän mukana lähti tietenkin myös hokit, eli hevosten "liukastumisenestonastat") ja hepo liukastui ja minä putosin alas vasen polvi edellä ja se on nyt niin kipeä, että voipi joutua huomenna lääkärille käydä näyttämässä. Heppa ei näyttänyt loukkaavan itseään, onneksi! On jo muutenkin hirveän syyllinen olo, vaikka kengät ennen ratsastusta tuntuivat kyllä olevan kunnolla kiinni.

Kysymyksiä: Tarkoittaako tämä nyt sitä, että hevosurheilu on vaarallista ja koiraurheilu on turvallista, joten pitäisi vain pysyä koiraurheilussa? Vai oliko tämä nyt rangaistus siitä, että olen hylännyt koirat ja palannut taas hevostenkin pariin? Vai suorastaan kehoitus unohtaa hevoset ja harrastaa vain koirien kanssa? Vai sittenkin "alku aina hankalaa" ja pitäisi vain sinnikkäästi jatkaa eteenpäin?

Se on ainakin varmaa, että ensi kerralla ei todellakaan laukata, vaikka olisi miten monet hokit, enkä ole ihan varma, että ravataankokaan. Ehkä vain kävellen kierretään kehää.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Hiljaisuus on hyvä asia?

Olen Lumeksen kanssa toiminut paljon kehumalla - ainahan sanotaan, että koiraa pitää kehua, kun se tekee oikein (ja jättää väärin tehty asia vain huomiotta). Kehuminen on kyllä ollutkin ihan ok siihen asti, kunnes alettiin tosissaan harjoitella tokon voittajaluokan kaukokäskyjä eli koiran vaihtaessa asentoaan seiso-istu-maahan välillä sekalaisessa järjestyksessä ohjaajan käskyjen mukaan. Ensin jumpattiin tekniikkaa nami kuonossa kiinni ja kehuttiin, kun menee hyvin - ja menikin hyvin. Sitten alettiin ottamaan etäisyyttä ja kehuttiin, kun meni hyvin, mutta tässä vaiheessa alkoi oireilu. Näissä asentovaihdoissahan on tärkeää, että koira ei liiku yhtään eteen-, taakse- tai sivullepäin, vaan suorittaa vaihdot täysin paikoillaan. Tämä ei tietenkään onnistunut sataprosenttisesti, vastahan harjoittelimme, ja kun kehua ei tullutkaan jollain kerroilla, Lumeksesta tuli epävarma - se mietti liikaa, että pitiköhän nyt näin vai ei ja asentovaihdot huononivat. Sitten kun otin mukaan kahden asentovaihdon tekemisen ennen palkkaa enkä kehunut vaihtojen välissä, koska eihän kokeessakaan kehuta, epävarmuus lisääntyi Lumeksen luullessa tehneensä väärin, kun olin vain hiljaa ja tulee uusi käsky perään.

Otin ratkaisuksi virhesanan käytön ja uuden merkityksen hiljaisuudelle. Jos vaihto meni hyvin, kehuin heti tai vasta hetken hiljaisuuden jälkeen, mutta jos takatassu liikahti (kriteerini liikkumattomuudelle on oikean takatassun pysyminen paikoillaan), sanoin heti "oho, nyt meni hassusti" ja aloitettiin koko suoritus alusta. Kun Lumekselle tuli näin selkeä tieto siitä, koska homma ei onnistunut ja selkeä tieto siitä, että nyt hiljaisuus on aina hyvä merkki, se sai itsevarmuutensa takaisin ja asentovaihdot paranivat huimasti ja muuttuivat taas iloisiksi ja reippasiksi. Hommasta tuli koirankin mielestä selkeää. Nyt Lumes pystyy tekemään koko kokeessa vaadittavan asentovaihtosarjan liikuttamatta takatassuaan ja säilyttämällä itsevarman olon - se joka vaihdon jälkeen vain odottaa, että pääsiskö nyt takapalkalle, jaa uusi vaihto, no pääsiskö nyt palkalle, jaa uusi vaihto, pääsiskö nyt palkalle... Lumeksen ilme ei enää ollenkaan kysy, että teinkö oikein, se tietää tehneensä oikein, kun kerta olen hiljaa ja tietää tehneensä siltikin oikein, vaikka saa uuden käskyn hiljaisuuden perään, koska uuden käskyn saa vain jos teki sitä ennen oikein, virhesana on ainoa, josta ei seuraa palkkaa.

Vahingosta viisastuneena olen Mestalle opettanut heti, että hiljaisuus on hyvä asia, eli niin kauan kun Mestan tehdessä jotain olen hiljaa, se tekee oikein, ja kannattaa jatkaa sitä, mitä tekemässä on. Tämä on Mestalle senkin vuoksi tarpeellinen tieto ja taito, koska Mesta tarjoaa nopeasti uutta käytöstä, jos luulee, että haluankin jotain muuta kuin mitä tekee. Esim. katsekontaktin opettelu sujui hyvin niin kauan, kun palkkasin sekunnista, parista, mutta kun yritin pidentää aikaa, Mesta luuli heti, että nyt katsetta ei enää halutakaan ja alkoi tarjoamaan kaikkea muuta. Opetin sen sitten erottamaan tilanteet, joissa sen tulee tarjota käytöstä (esim. naksutellen opiskellaan jotain uutta) ja joissa taas ei tarvitse tarjota muuta, vaikka naksutin onkin käytössä. Mestalla on näihin liittyen myös virhesana käytössä, eli jos asia, minkä se jo osaa, esim. perusasentoon tulo, ei onnistu palkkauskriteenini mukaisesti, en jää yhtään miettimään, että mitäs nyt, vaan sanon samantien "höpsistä", puran tilanteen ja otetaan uusiksi. Virhesana ei siis ole rangaistus, kielto tms. negatiivista vaan merkki ja tieto koiralle siitä, että ihan ei onnistunut, tsemppaas vähän.

Katsekontaktitreeniä perusasennossa, teen sitäkin paljon näin koiralle helpompana polvillani istuen.

Mestalla on myös käytössä kahdenlaiset palkkasanat - "palkka" tarkoittaa sitä, että palkka odottaa jossain (eli vaikka Mestalla ei olisi mitään tietoa, että jossain on palkka, niin kun se kuulee tuon sanan, se tietää, että jossain silti on palkka) ja sillä sanalla saa Mestan innostumaan, "jes" tarkoittaa sitä, että hienosti tehty, saat mennä palkalle (eli sama kuin naksuttiminen naksautus). Toki kehun välillä Mestaa ihan tavallisestikin, eli kun opetellaan ihan uutta, niin toki varmistelen sille, että just noin, ja esim. jos haluan ottaa pitkää katsekontaktia perusasennossa, niin voin välillä sanoa "hyvä poika, hienosti", mutta se on vain välimerkki siitä, että hyvin sujuu. Nykyään Mesta kaikessa toiminnassa vain odottaa sanaa "jes". Se hienosti sanottuna "nostattaa" itseään, esim. kun pyydän Mestan perusasentoon, se koko ajan ajattelee vain mielessään "palkka, palkka, palkka..." ja joskus se JES tulee heti perusasennosta, joskus joutuu istumaan siinä enemmän tai vähemmän aikaa ennen kuin kuulee JES (ja jos enemmän, hokema Mestan päässä muuttuu "palkka, palkka, PALKKA, palkka, PALKKA..." ja sitä kovemmin se syöksähtää palkalle, mitä kauemmin sitä joutuu odottamaan. Toisinaan oikein kerään jännitystä, vedän hengityksen sisään, jännitän ja jäykistän itseni, ja sitten lausahdan sen kauan odotetun jes:sin. Tämä on se mielentila, mitä Mestalle haen ja minkä haluan sillä pysyvän ja siksi en esim. seurauta sitä kuin vasta max muutaman askeleen, vaikka se teknisesti pystyisi pidempäänkin, mutta haluan asenteen pysyvän tuossa palkka-hokemassa ja sen keston pidentäminen on pikkuhiljaa-työtä.

Meillä nämä muutama pieni sana sekä hiljaisuuden positiivinen hyödyntäminen ovat tuoneet niin suuren avun harjoituksiin, että enää en niistä luovu.

torstai 23. tammikuuta 2014

Kanipotilaat

Kanit on sairastaneet pari viikkoa, ei tietoa, mikä niitä vaivaa. Yhtäkkiä niitten papanat muuttui ruskeista mustiksi ja vähitellen vähensivät syömistä. Koitin kaikkia kotihoitokonsteja mitä vaan kaneille löytyy, mutta ei vaikutusta. Viime viikonloppuna ne lakkasi kokonaan syömästä ja juomasta, kyyhöttivät vain. Maanantaina käytiin eläinlääkärillä ja niitä tutkittiin, nesteytettiin, kipulääkittiin ja vitamiinipistettiin. Ihan hirveä rääkki ja stressi kaneille. Neiti oli aivan kauhuissaan ja pääsi kahdesti melkein sinkoamaan sylistä pois, vaikka pidin sen pyyhkeeseen/takkiin käärittynä. Nafta ei ehkä ollut kauhuissaan, mutta suuresti järkyttynyt kuitenkin. Maanantai-iltana kanit oli vielä entistä surkeampia ja mietin lääkärikäynnin aiheuttaman stressin olleen viimeinen niitti niiden huonolle voinnille ja sen olevan menoa nyt. Yöllä oli kuitenkin joku vähän syönyt jotain ja sama jatkui tiistaina, eilen ja tänään. Nafta on jo piristynyt vähän, Neiti on vähemmän, mutta senkin olen nähnyt ainakin jotain syövän. Hellin niitä nyt kaikella, mitä vain suostuvat syömään ja lääkärille varaus uudelleen, jos toipuminen ei jatku. Pliis pupuset kiltit, tervehtykääpäs nyt!

Nafta ja jännittävät kengät

Ylämaankarja-look

Nafta & Mesta

Ai niin, mä en saanutkaan olla kiinnostunut pupuista...

Neiti, kuono on pakkoruokinnasta vähän sottainen.


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Pilkotaan palasiksi - nouto

Noutaminen - se on muutakin kuin kapulan hakemista...

- Määrittele ensin itsellesi perusasennon ihannesuoritus, johon koiran kanssa pyrit ja joka noutoliikkeenkin päättää. Tuleeko esim. koiran vireen olla rauhallinen, reipas, intopinkeä, mikä? Koiran kylki kiinni ohjaajan jalassa, kahden sentin väli, kymmenen sentin väli, mikä? Koiran lapa ohjaajan jalan kohdalla, ohi, taaempana, missä? Täytyykö koiran pitämän katsekontaktin olla jatkuva, saako se katkeilla, tarvitseeko sitä ollenkaan? Pidätkö kiinni selkeistä kriteereistä (suositeltavaa) vai saako homma olla vähän sinne päin  (epäsuositeltavaa)?

- Osaako koira pitää katsekontaktia?
- Osaako koira istua sanallisesta pyynnöstä/käsiavulla?
- Osaako koira istua perusasennossa?
- Osaako koira istua perusasennossa pitäen katsekontaktia?
- Osaako koira hakeutua perusasentoon? Avustuksella? Itsenäisesti? Sanallisesta pyynnöstä?
- Osaako koira tehdä kaiken edellämainitun ilman namin/lelun läsnäoloa?
- Osaako koira tehdä kaiken edellämainitun muuallakin kuin kotona?
- Osaako koira tehdä kaiken edellämainitun häiriössä?
- Osaako koira tehdä kaiken edellämainitun noutokapula suussaan?
- Olethan muistanut pitää kiinni ihannesuorituksesi kriteereistä?

- Määrittele sitten itsellesi noutoliikkeen ihannesuoritus, johon koiran kanssa pyrit,  esim. koiran vire rauhallinen, reipas, intopinkeä, mikä? Koira tuo kapulan ensin eteen, josta siirtyy perusasentoon, vai suoraan perusasentoon? Koira juoksee määrätietoisesti kapulalle ja ottaa sen heti suuhunsa, koira kiertää kapulan taakse ennen kuin ottaa sen suuhunsa, mitä? Koiran vauhti kävelyä, ravia, laukkaa, vauhdikasta laukkaa, täysii, mitä? Koiran ote kapulasta tukeva, rauhallinen, löysä, "mälväävä", mitä? Pidätkö kiinni selkeistä kriteereistä (suositeltavaa) vai saako homma olla vähän sinne päin (epäsuositeltavaa)?

- Osaako koira ottaa kapulan suuhunsa kädestäsi? Entä maasta?
- Osaako koira ottaa kapulan houkuttelemalla? Sanallisesta pyynnöstä? Itsenäisesti?
- Osaako koira pitää kapulaa suussaan? Sekunnin, hetken, aika kauankin?
- Osaako koira luovuttaa kapulan? Käsiavulla? Vaihtokaupalla? Sanallisesta pyynnöstä?
- Osaako koira luovuttaa kapulan käteesi? Avustuksella? Itsenäisesti? Sanallisesta pyynnöstä? Edestä? Perusasennosta?
- Osaako koira tuoda kapulan sinulle? Houkuttelulla? Käsiavuilla? Sanallisesta pyynnöstä? Itsenäisesti?
- Osaako koira pitää kapulaa pureskelematta? Perusasennossa? Liikkeessä?
- Osaako koira ottaa ja pitää erilaisia kapuloita? Kevyttä? Painavaa? Ohutta? Paksumpaa? Puista? Metallista? Kylmää? Entä liikkua sellainen suussaan?
- Osaako koira lähteä hakemaan kapulaa? Itsenäisesti? Avustettuna? Sanallisesta pyynnöstä?
- Osaako koira tarttua kapulaan ilman ylimääräisiä kommervenkkejä, kuten saalishyppyä, tassuläymäystä, leikkimistä?
- Osaako koira odottaa lupaa saada lähteä noutamaan kapulaa? Avustettuna? Käskystä? Itsenäisesti?
- Onko noutaminen koirasta mukavaa? Hauskaa? Kivaa? Ihan parasta? Tylsää? Evvk?
- Osaako koira olla ääntelemättä noudon eri osissa?
- Osaako koira mennä kapulalle toivomaasi vauhtia? Entä palata kapulan kanssa takaisin vähintään samaa vauhtia?
- Osaako koira tehdä kaiken edellämainitun ilman namin/lelun läsnäoloa?
- Osaako koira tehdä kaiken edellämainitun muuallakin kuin kotona?
- Osaako koira tehdä kaiken edellämainitun ilman ohjaajan tahallallisia vartaloapuja? Entä ilman tahattomiakin vartaloapuja?
- Osaako ohjaaja olla antamatta vartaloapuja edes tahattomasti?
- Olethan muistanut pitää kiinni ihannesuorituksesi kriteereistä?

- Pysyykö paketti kasassa pidemmälläkin matkalla? Pystyykö koira keskittymään itse asiaan ympäristön häiriöistä huolimatta? Osaako ohjaaja keskittyä liikkeenohjaajan ohjeiden noudattamiseen? Osaako ohjaaja liikkeenohjaajan ohjeisiin keskittymisestä huolimatta keskittyä myös suorittamaan oman osuutensa liikkeestä treeneistä totutulla tavalla? Muistathan palkata ja vahvistaa koiraa liikkeen eri osista eikä aina vain koko suorituksen päätteeksi?

Ja unohtuikohan vielä jotain...

Aiempi osa: Pilkotaan palasiksi - seuraaminen

Lumeksen alkeisnoutoharjoituksia helmikuulta 2010 (peruasentoa kapulan kanssa, kapulannostoharjoituksia, vapaamuotoista esineiden tuomista)




Mestan alkeisnoutoharjoituksia kesä-talvi 2013 (kapulannostoharjoituksia, perusasentoa kapulan kanssa, käsikosketusta, melkein valmis noutoliike)


maanantai 13. tammikuuta 2014

Namietsintää



Namietsintä on yksi Lumeksen suosikkileikeistä ja edesmennyt Allukin piti siitä erittäin kovasti, myös Mesta on oppinut namietsinnän hauskuuden. Tämä on siitä kiva leikki, että se on sisällekin rauhallinen toiminta ja ainakin meidän sopuisat koiramme voivat osallistua siihen yhtä aikaa paremman etsijän löytäessä enemmän herkkuja. Sebastian-kanimme, edesmennyt jo sekin, liittyi usein koirien mukaan namietsintään käyttäessäni Allun erikoisruokavalion vuoksi nameina maissinaksun palasia. Nyt jäljellä ollessa enää Lumeksen ja Mestan, on etsintänameina jotain muuta mahdollisimman pienihajuista ja myös pienikokokoista, jottei etsintä kävisi liian helpoksi.

Idea
Piilotetaan herkkupaloja huoneeseen/ympäri asuntoa/pihalle, jonka jälkeen tähän asti näkösuojassa ollut koira pääsee etsimään naminsa.

Hyöty
Mitä suuremmalle alueelle herkkuja on piilotettu, sitä enemmän koira joutuu miettimään, missä niitä voisi olla - ja käyttämään hajuaistiaan herkkujen etsinnässä. Koiralle etsiminen ja nenänkäyttö on mielekästä puuhaa, joka saa sen tyytyväiseksi ja väsymisen kautta rauhallisemmaksi. Namietsintä on helppo tapa piristää (ja rauhoittaa) koiran päivää.

Aloitus
Ensimmäisenä opetetaan koiralle leikin idea, eli että luvan saatuaan saa lähteä etsimään ja syömään herkkuja. Tämän voi tehdä siten, että aluksi koira saa nähdä, minne muutama herkku piilotetaan ja sitten lähteä samantien etsimään niitä esim. "etsi" tai "missä" kehoituksesta. Kun koira on hoksannut namien etsimisen, laitetaan niitä vähän vaikeampiinkin piiloihin ja osa huoneeseen, jonne koira ei näe. Kuitenkin aina osan nameista pitää olla helpossakin paikassa, koska koiran mielenkiinto etsintään ei välttämättä pysy yllä, jos jokainen suupala on kovan työn takana.

Lopullinen namietsintä
Koiran osatessa hyvin lähteä etsimään herkkuja, se ei enää saa laisinkaan nähdä niiden piilotusta vaan laitetaan yhteen huoneeseen suljetun oven taakse pois näkemästä, minne kohtiin muuta asuntoa herkut laitetaan. Kaikkien namien ollessa piilossa, haetaan koira huoneesta ja annetaan sille lupa lähteä etsintöihin.


perjantai 10. tammikuuta 2014

Miksi lapinkoiranpennun tulee olla rekisteröity? osa 2 Lonkat

Suomenlapinkoira on nykyään yksi Suomen suosituimmista koiraroduista. On hienoa, että suomalaiset ovat huomanneet meiltä ihan itseltämme löytyvän yhden parhaimmista ja monipuolisemmista koiraroduista eikä enää "tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan". Suosiolla on kuitenkin myös varjopuolensa, kaikkia kasvattajia ei kiinnostakaan rodun ominaisuudet ja terveys vaan rodun helppo myyntiarvo. Tämä näkyy rekisteröimättömienkin pentujen määrän nousussa - mitä sitä turhaan pentuja rekistöimään, kun kaupan menevät ilmankin (aina löytyy joku, joka haluaa koiran "halvemmalla") ja säästyy rahatkin "turhilta" terveystutkimuksilta.

Paperittoman koiranpennun ostamiselle on yleensä syynä "ei me niillä papereilla mitään tehdä, kun ei käydä näyttelyissä" ja "me halutaan vaan ihan kotikoira". Kerroin jo aikaisemmin (linkki), että pentueensa rekisteröivät kasvattajat myyvät lapinkoiranpennun sellaiseenkin kotiin, jossa ei näyttelyistä olla kiinnostuneita - vanha klisee "tärkeintä on hyvä koti" pitää edelleen paikkansa. Samoin kasvattajat myyvät rekisteröidyt pennut myös ihan pelkiksi kotikoiriksi, ei harrastavia koteja millään löydy kaikille pennuille ja jälleen - tärkeintä on hyvä koti. Mitä se pelkkä kotikoira sitten niillä papereilla tekee? Miksi maksaa rekisteröidystä pennusta enemmän kun halvemmalla saa sen paperittoman?

Enkös mä näytäkin ihan terveeltä koiralta? Tai sitten sairaalta, kun pidän tässä kuvassa toista takajalkaa tuolleen hassusti jäätyäni kesken juoksun tielläkulkijaa tarkkailemaan? Oikeasti mun ulkonäöstä ei voi ollenkaan päätellä, että onko mussa jotain vikaa vai ei ja sen takia emäntä onkin kuljettanut mut jo kahdesti eläinlääkärille sellaisiin virallisiin terveystarkastuksiin.

Aikaisemmin jo kerroin (linkki), että suomenlapinkoirilla esiintyy monenlaisia silmäsairauksia ja vain rekisteröidyn pennun ottamalla voi varmistua siitä, että pentueen vanhempien silmät ovat erikoiseläinlääkärin tarkastamat, ja mahdollisesti koirat vielä geenitestattuja yleisimmän silmäsairauden osalta. Paperittoman pennun vanhempien silmiä ei ole tarkastettu ja siten on suuri riski siihen, että vanhemmat ovatkin silmiltään sairaat. Noin yhdellä lapinkoiralla kymmenestä on jokin silmäsairaus.

Suomenlapinkoirilla esiintyy myös lonkkanivelen kasvuhäiriöitä, ns. lonkkavikaa

Lonkkanivel koostuu lantioluiden muodostamasta lonkkamaljasta ja siihen sopivasta reisiluun päästä. Kun lonkkanivel ei kehity normaalisti koiran kasvuaikana, on seurauksena lonkkavika, koirien yleisin luuston/nivelten kehityshäiriöä. Lonkkavika on reisiluun pään ja lonkkamaljan yhteensopimattomuus tai alikehittyneisyys/epämuodostuneisuus. Yleisimmin se ilmenee nivelen löysyytenä ja voi johtaa kivuliaaseen nivelrikkoon. Lonkkavian periytyvyys eri roduilla on 20-80%.

Lonkkavikaa ei näe päällepäin esim. jalkaa tunnustelemalla tai koiran liikkeitä katsomalla, vaan sen toteamiseen tarvitaan röntgenkuvaus. Virallinen lonkkakuvaus voidaan suomenlapinkoirilla suorittaa aikaisintaan koiran täytettyä 12kk. Suomessa kaikki eläinlääkärit voivat ottaa lonkkakuvia jos vain röntgenlaitteet löytyvät. Lonkkakuvien ottamista varten koira rauhoitetaan, jotta se saadaan asetettua kuvauspöydälle ohjeiden mukaiseen kuvausasentoon eli selälleen takajalat suorina. Lonkista otetut kuvat eläinlääkäri lähettää Suomen Kennelliittoon, jossa luustovikojen arvioimiseen perehtynyt ja kokenut eläinlääkäri antaa lonkista virallisen lausunnon arvosteluasteikkoon verraten.

  • A - ei muutoksia Reisiluun pää ja lonkkamalja ovat yhdenmukaiset. Lonkkamaljakon päänpuoleinen, keskilinjaan nähden sivussa oleva reuna piirtyy terävänä ja on lievästi pyöristynyt. Nivelrako on tiivis ja tasainen.
  • B - lähes normaali/rajatapaus Reisiluun pää ja lonkkamalja ovat vähän epäyhdenmukaiset, tai reisiluun pään keskus on sisempänä lonkkamaljakon selän puoleiseen reunaan nähden ja reisiluun pää ja lonkkamaljakko ovat yhdenmukaiset.
  • C - lievä Reisiluun pää ja lonkkamalja eivät ole yhdenmukaiset, tai lonkkamaljakon päänpuoleinen, keskilinjaan nähden sivussa oleva reuna on vähän madaltunut. Epätasaisuutta tai korkeintaan lieviä nivelrikkomuutoksia lonkkamaljassa tai reisiluun päässä tai kaulassa.
  • D- Kohtalainen (keskivaikea) Selvää epätasaisuutta reisiluun päässä ja lonkkamaljakossa, osittainen sijoiltaan meno. Lonkkamaljakon päänpuoleinen, keskilinjaan nähden sivussa oleva reuna on tasaantunut ja/tai nivelrikon merkkejä.
  • E - vaikea Selvästi kehityshäiriöinen lonkkanivel. Esim. sijoiltaan tai osittain pois sijoiltaan, selvä lonkkanivelen päänpuoleisen reunan tasaantuminen, reisiluun pään epämuotoisuus (sienimäinen, tasaantunut) tai muut nivelrikkomuutokset.
Yli 6-vuotiailla koirilla otetaan huomioon koiran ikä ja mahdollinen ei perinnölliseksi katsottava nivelrikko. A- ja B-tulokset lasketaan terveiksi, C-, D-, ja E-tulokset sairaiksi.

Tässä on yks meidän tuttavalapinkoira Vallu. Se lenkkeilee isäntänsä kanssa ihan hirveesti ja vaikka niitä lihaksia ois varmasti kiva käydä esittelemässä näyttelyissä, niin Vallua ei koskaan tulla niissä näkemään - se on ihan vaan kotikoira, vaikka onkin rekisteröity suomenlapinkoira.

Suomenlapinkoirien jalostustoimikunta ei suosittele jalostukseen koiria, joilla on D- tai E-lonkat. C-lonkkaisia koiria suositellaan yhdistettävän vain A- tai B-lonkkaisiin koiriin. Suomenlapinkoirilla on myös käytettävissä lonkkien jalostusindeksi, joka kertoo kunkin koiran perinnöllisen arvon lonkkavian osalta. Indeksi 100 tarkoittaa rodun keskimääräistä tasoa, yli 100 rodun keskiarvoa parempaa ja alle 100 rodun keskiarvoa huonompaa tasoa. Tätä lonkkien indeksiä voi käyttää apuna pentueen suunnittelussa siten, että vanhempien yhteenlaskettujen indeksien summa on yli 200, jolloin tulevasta pentueesta voidaan odottaa tulevan lonkkaterveydeltään keskimääräistä parempia.

Suomenlapinkoirista 31% on lonkiltaan sairaita, eli noin joka kolmas lapinkoira on lonkkavikainen. Pentua ostaessa kannattaa siis todella kiinnittää huomiota pentueen vanhempien lonkkaterveyteen!

Suomenlapinkoirien perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma (pevisa) velvoittaa kasvattajia tutkituttamaan kaikkien jalostuskäyttöön aiottujen koiriensa lonkat Kennelliiton virallisten ohjeiden mukaisesti - ilman tätä tutkimusta pentuja ei saa rekisteröityä.

Rekisteröidyn lapinkoiranpennun ottamisen hyöty1 on virallisesti silmätarkastetut vanhemmat ja paperittoman lapinkoiranpennun ottamisen riski1 on silmätarkastamattomat vanhemmat. (linkki)


Tervesilmäisen on helppo hymyillä. Joskus silmäsairaudet kuitenkin kehittyvät vasta vanhemmalla iällä, jonka vuoksi silmätarkastus on voimassa vain kaksi vuotta. Minäkin pääsen tänä vuonna uudelleen sille hauskalle erikoislääkärityypille ja kuulemma Mesta otetaan mukaan myös.


Hyöty2
Rekisteröityjen lapinkoiranpentujen vanhemmat ovat virallisesti tutkittuja lonkistaan, joten pennunostajalla on mahdollisuus varmistua pentunsa vanhempien terveydestä lonkkien osalta ja näin ollen ostamallaan pennullakin on pienempi riski lonkkanivelen kasvuhäiriöön. Valveutuneet kasvattajat ovat lisäksi ottaneet huomioon pentueen vanhempien lonkkien jalostusindeksit ja huolehtineet, että tuleva pentue on oletusindekseiltään rodun keskitasoa parempi lonkkaterveydeltään.

Riski2
Paperittomien lapinkoiranpentujen vanhempia ei ole virallisesti tutkittu lonkiltaan, joten pennunostaja ei voi tietää, kuinka suuri lonkkavian riski ostamallaan pennulla on. Paperittomien pentujen kasvattajalla ei myöskään ole apunaan lonkkien jalostusindeksejä, joten paperittomilla pennuilla on rekisteröidyistä, suositelluista yhdistelmistä syntyneitä pentuja suurempi riski lonkkavian kehittymiseen. Paperittomien pentujen kasvattaja osaa keksiä viattomilta tuntuvia selityksiä siihen, miksi pentuja ei ole rekistetöity eikä pentueen vanhempia terveystarkastettu, mutta ainoa oikea syy on välinpitämättömyys koirien, myös niiden pentujen, terveydestä.



Kaikki Suomessa rekisteröidyt suomenlapinkoirat löytyvät Suomen Kennelliiton jalostustietokannasta osoitteesta http://jalostus.kennelliitto.fi/. Samasta paikasta löytyvät myös kaikki koirille suoritetut viralliset terveystarkastukset. Mikäli tarvitset apua jalostustietokannan käytössä tai tietojen tulkinnassa, autan mielelläni.

Suomenlapinkoirien jalostuksen tavoiteohjelma, jota käytin yhtenä lähteenä tässä kirjoituksessa, löytyy osoitteesta http://lappalaiskoirat.fi/jalostus/tavoiteohjelma/slk.pdf. Jalostuksen tavoiteohjelmassa kerrotaan mm. lapinkoirilla esiintyvistä sairauksista sekä niiden yleisyydestä rodullamme ja nimensä mukaisesti annetaan ohjeita lapinkoirien jalostuskäyttöön ja rodun terveyden parantamiseen. Muina lähteinä Suomen Kennelliitto/Annie Liman sekä saksanpaimenkoiraliiton kasvattajakurssin materiaali.


Toivottavasti nämä silmien ja lonkkien terveyteen liittyvät esimerkkini ovat valaisseet rekisteröimättömän ja rekisteröidyn suomenlapinkoiran eroja. Hintavertailua rekisteröidyistä lapinkoirista verrattuna paperittomiin täällä.


Vaikka pyrkimyksestäni oikeatietoiseen kirjoitukseen huolimatta löydät kirjoituksestani asiavirheitä, otan huomiot niistä mielelläni vastaan.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Mestariainesta?

Mestalle en uskaltanut samalla tavalla heti pikkupentuna asettaa menestystavoitteita, kuten Lumeksen kanssa silloin muutama vuosi tein, mutta nyt yhteisen taipaleen ollessa jo hieman pidempi, voisi olla näkemystä siitä, mitä tänä vuonna voitaisiin saada aikaiseksi:

Toko


Viime vuonna ehdittiin hieman opiskella pohjia kaikenlaisille tokojutuille sekä kotona että kentällä. Mesta on kovasti oppivainen, kekseliäs ja keskittymiskykyinen pentu.

Tavoitteet vuodelle 2014
Alokasluokan liikkeet hyvälle mallille ja jos ei mitään erityistä ilmene, niin ehkä mahdollisesti syksyllä voisi alokasluokan koetta harkita. Siitä ei kuitenkaan mitään paineita. Jos kesällä on jossain lähistöllä möllitokoja, niin niissä voidaan käydä treenaamassa.

Agility


Viime vuonna Mesta pääsi aluille ohjauskuvioista, kontaktien suorittamisesta, vauhdikkaasta etenemisestä sekä putkeen juoksusta ja hyppyjen (speedpumpit) suorittamisesta.

Tavoitteet vuodelle 2014
Kevätkausi harjoitellaan siten, että kesällä oltaisiin keinua ja pujottelua sekä puomin ja A:n viimeistelyä vaille kisakuntoisia. Jatko riippuu täysin siitä, miltä alkukesästä suoritettavat luuston terveystarkastukset näyttävät. Mikäli käy niin huono tuuri, että luustossa on liikaa vikaa, loppuu kisoihin tähtäävä agilityn treenaaminen siihen. Mikäli luusto on ok, jatketaan treeniä, kesällä möllikisaillaan ja loppusyksystä virallisen kisaiän tullessa täyteen ja jos kepit ja keinu sujuvat ja raaskin ostaa kisalisenssin paria loppuvuoden kisaa varten, niin käydään virallisetkin kokeilemassa, mikäli kepit/keinu ei suju tai en raaski paria kisaa varten kisalisenssiä maksaa, niin sitten kisauranaloitus siirtyy seuraavalle vuodelle.

Haku

Viime vuonna Mesta pääsi tallailemaan etsintäaluetta, aloittelemaan hajunhakuja (joiden avulla löytyi nopsasti työmoraali/maalimiesmotivaatio, metsään mennään etsimäänne ihmiset sieltä eikä yhtään ehdi hömpötellä muuta) ja oppi haukkuilmaisun.

Tavoitteet vuodelle 2014
Haukkuilmaisu täysin valmiiksi, tosin koiran nuoruus täytyy ottaa huomioon ja edetä itsevarmuuden mukaan. Etsintätyöskentely hyvälle mallille hajunhakuja jatkamalla. Tottiksen puolella eteenlähetys opetetuksi. Jos tokon tavoitteet täyttyvät (valmius alokasluokkaan), voidaan käydä myös BH-koe, mikäli lähistöllä sellainen sopivaan aikaan järjestetään. Tästä ei kuitenkaan mitään paineita. Mikäli alkukesästä suoritettavat luustokuvaukset tuovat ikävän yllätyksen, pk-haun saa unohtaa (en surkeilla lonkilla tai kyynärillä ala pk-puolen A-estettä ja metristä hyppyä pieneltä koiralta vaatia), tilalle ehkä pelastushaku (siinä ei noita isoja esteitä)?

maanantai 6. tammikuuta 2014

Pringles-purkista aktivointileluksi

Tuli viime keväänä mieleen kokeilla laittaa koirille ruokaa Pringles-purkkien, tai oikeastaan ne olivat kyllä Taffelin perunalastupurkkeja, sisään. Ajattelin tosin jo valmiiksi, että tämähän on ihan liiankin helppo ruokalelu, kun miettii, miten iso niiden purkkien aukko on. Lumeskin oli ensin samaa mieltä ja näytti ensimmäistä kertaa purkin saatuaan tältä:


Sitten paljastuikin todellisuus, sillä ei se ihan niin helppoa ollutkaan. Purkin putkilomaisen muodon vuoksi murot (raksut, nappulat, mitä lie, sitä koirien kuivaruokaa kumminkin) olivat koiran kuonon saavuttamattomissa purkin perällä eikä koiran logiikka riitä siihen, että se ottaisi purkin pohjaosasta kiinni, jolloin kaikki ruoka valuisi alas. Koiran, tai ainakin Lumeksen logiikalla purkista otettiin kiinni siltä puolelta, jossa ruoka vahvimmin tuoksuu ja sitä pääsee lähimmäs - eli siitä suuaukon puolelta, jolloin kaikki ruoka valui aina tietenkin sinne perälle saavuttamattomiin. Kun typerä emäntä vielä kielsi purkin repimisen ja käski keksiä jonkin muun keinon ruokien poissaaminen, näytti Lumes tältä:


Vielä typerämpää oli se, että Allu näytti heti keksivän käyttää voimakkaasti tassujaan ja purkin heilahdellessa sieltä lenteli aina väliin jokunen muro ulos:


Kyllä se Lumeskin sitten alkumasennuksen jälkeen jossain vaiheessa huomasi tassulla läimimisen taian ja saa nykyään ihan sujuvasti heilauteltua murot purkista pois:




Ja joskus Lumes jopa yrittää lennättää murot purkista pois:


Mesta sai jo heti pikkupentuna näitä sipsipurkkeja älynystyröiden vaivattaviksi ja koska Mesta ei ollut aiemmin aktivointileluilla pelaillut, sillä ei ollut mitään valmista kuvitelmaa ruokien poissaamiseksi vaan se testaili erilaisia keinoja - ja hyvin pian huomasi, että kun suuaukon kohdalta painaa tassulla, purkki nousee pystyyn ja tipauttaa kaikki ruuat kerralla pihalle:


Tämähän käy ihan liian helpoksi, joten viimein eilen kokeilin laittaa kannen purkkiin takaisin ja teippasin sen siihen oikein kiinni. Kanteen tein saksilla reiän (tosin joku muu väline olisi ollut saksia parempi, nyt kansi halkeili eikä aukosta tullut siistiä) ja teippasin sen reunoja vähemmän teräviksi. Ole hyvä Mesta, kuinkas ruokapuoli nyt onnistuu? Ensin nuuskuteltiin pienen aukon kohdasta ja todettiin murojen olevan saavuttamattomissa:


Huomattuaan, että purkkia on tehty jollain tapaa aiempaa typerämmäksi eikä ruoka tule enää tuosta vaan ulos, Mesta otti rajut keinot käyttöön ja alkoi heitellä ruokalaitostaan:



Välillä piti yrittää perinteisempiä keinoja eli tassulla raaputella ja nuuskutella, että liekö sielä ruokaa edes enää, kun ei mitään tule ulos:



Kun homma ei toimi, niin se ei toimi ja purkki lähti taas lentoon:



Välillä Mestaa vähän kiukutti, kun ruuansaanti oli niin kovin nihkeässä ja päätti kaapia keittiöstä matot ruttuun:


Emännälle tehdyn pienen kiusan jälkeen jatkettiin ahkerointia purkin parissa ja ahkeroinniksi sitä nimenomaan tulee kutsua, sillä Mesta näki purkkinsa kanssa vaivaa lähes 45 minuuttia, että oli saanut kaikki murot ulos:



sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Miksi lapinkoiranpennun tulee olla rekisteröity? osa1 Silmät

Vaikka talvi ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole vielä oikeastaan alkanutkaan, ovat ihmisten mielet kääntyneet jo kevään suuntaan - ja keväisten pentukuumeilujen suuntaan. Haluaisin tässä vaiheessa muistuttaa kaikkia suomenlapinkoiran hankintaa suunnittelevia, ja miksei kaikkia muitakin rotukoirasta haaveilevia, syistä, jonka vuoksi sen hankittavan rotukoiranpennun tulisi olla rekisteröity eikä paperiton.

Ensinnäkin, "ei meitä kiinnosta näyttelyt, joten ei me tehdä mitään niillä papereilla", on yksi huonoimmista mahdollisista tekosyistä olla ottamatta rekisteröity, ns. paperillinen rotukoira. Yksikään rekisteröityjä lapinkoiria kasvattava ei pakota pennunostajia näyttelyihin, ei edes käske tai painosta. Osa saattaa toivoa, että kasvattien kanssa edes yhden kerran käytäisiin näyttelyissä, jotta saisi virallista tietoa koirien rakenteesta ja siten kasvatustyön suunnasta ulkomuodollisesti. Kuitenkin jo pentua kasvattajalta kysellessä voi sanoa, ettei ole kiinnostunut näyttelyistä ja veikkaisin, että ellei nyt täysin sataprosenttisesti niin ainakin 99% lapinkoirien kasvattajista tämä on ihan ok. Välillä pentueisiin saattaa syntyä myös purenta- tai kivesvikaisia pentuja, jotka nimenomaan myydään "vain kotikoiriksi". Voit siis aivan hyvin ostaa rekisteröidyn rotukoiran, vaikka et olisi tippaakaan kiinnostunut näyttelyistä.

Moi! Me ollaan Lumes ja Mesta, rekisteröityjä suomenlapinkoiria kumpikin, eikä meidän omistajaa yhtään kiinnosta koiranäyttelyissä käyminen, mutta ei se mitään, me tehdään kaikkea paljon hauskempaa!

"Mutta kun me ei tarvita niitä papereita, niin ei haluta maksaa niistä. Paperittoman saa paljon halvemmalla." Niin, mikä kenenkin mielestä on halpaa, mutta tässä kohtaa pennun ostohinta on väärä kohta säästöön. Rekisteröity suomenlapinkoira maksaa 700-900 euroa (purenta- ja kivesvikaiset vähemmänkin), paperittomat 400-600 euroa. Onko se suurimmillaan 300, pienimmällään 100 euron erotus halvimman paperittoman ja halvimman rekisteröidyn välillä todella niin suuri, että "ei kannata maksaa papereista". Mitä niillä papereilla sitten tekee, jos ei ole näyttelyistä kiinnostunut? Miksi ne paperit maksaa? No, katsotaas:

Suomenlapinkoirilla esiintyy erilaisia silmäsairauksia

PRA eli etenevä verkkokalvon surkastuma tuhoaa silmän valoa aistivia soluja ja oli rodulla isohko ongelma, kunnes vuonna 2006 valmistui geenitesti lapinkoirilla yleisimmän prcd-pra:n tutkimiseen. Testillä saadaan selville sairaat (koira periyttää sairautta, silmät saattavat ulkoisesti olla vielä terveet, mutta koira jossain vaiheessa sairastuu), kantajat (koira itse on terve, mutta periyttää sairautta) ja terveet (koira itse terve eikä periytä sairautta). Suomenlapinkoirien jalostustoimikunta suosittelee kaikkien jalostukseen käytettävien koirien testausta prcd-pra:n osalta ja suosittelee vain sellaisia yhdistelmiä (terve/terve, terve/kantaja, varauksin terve/tutkimaton), joissa tulevilla pennuilla ei ole riskiä sairastua kyseiseen sairauteen.

HC, eli katarakta, eli perinnöllinen harmaakaihi samentaa silmän linssin osittain tai kokonaan. Perinnöllistä harmaakaihia sairastavia suomenlapinkoiria ei suositella käytettäväksi jalostukseen.

RD on verkkokalvon synnynnäinen kehityshäiriö, joka jaetaan kolmeen muotoon: Mrd:ssä verkkokarvolla näkyy yksittäisiä poimuja, jotka syntyvät verkkokalvon paikallisen virhekehityksen seurauksena eivätkä vaikuta näkökykyyn. Grd:ssä verkkokalvo on väärin kehittynyt laajemmalla alueella, mikä voi vaikuttaa koiran näkökykyyn ja trd:ssä verkkokalvo on kokonaan irtautunut, mikä aiheuttaa silmän täydellisen sokeuden. Grd ja trd sairaita koiria ei suositella käytettäväksi jalostukseen.

PHTVL/PHPV on kirjainlyhenne sairauksista, joissa linssin ja silmäpohjan välinen sikiöaikainen verisuoniverkosto ei surkastu normaalisti syntymän jälkeen. Löydös jaetaan vakavuudeltaan kuuteen asteeseen, joista aste 6 tarkoittaa sitä, että silmä on sokea. Asteita 2-6 ei suositella käytettäväksi jalostukseen.

PPM ovat synnynnäisiä sikiöaikaisten verisuonten ja kalvojen jäänteitä iiriksessä eli värikalvossa. Vakavimmat asteet voivat vaikuttaa näkökykyyn. Ei suositella yhdistettävän kahta saman diagnoosin saanutta koiraa.

Ylimääräiset ripset (distichiasis/ektooppinen cilia), jotka tulevat ulos joko normaalin ripsirivin sisäpuolelta luomen reunasta tai luomen sisäpinnalta. Nämä epänormaalisti kasvavat ripset voivat ärsyttää silmää ja aiheutta jopa sarveiskalvon vaurioitumisen. Kahta saman diagnoosin saanutta yksilöä ei suositella yhdistettävän.

Vuosina 1994-2008 silmäsairaita suomenlapinkoiria oli yhteensä 9%, eli suunnilleen yksi koira kymmenestä on silmiltään sairas.

Suomenlapinkoirien perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma (Pevisa) velvoittaa kasvattajia tarkastuttamaan kaikkien jalostuskäyttöön aiottujen koiriensa silmät silmäsairauksiin erikoistuneella eläinlääkärillä (silmäsairauksia ei näe tavallisesti silmään katsomalla) eikä tämä silmätarkastuslausunto saa olla kahta vuotta vanhempi - ilman tätä tarkastusta pentuja ei saa rekisteröityä.

Hyöty 1
Rekisteröityjen lapinkoirien pentujen vanhempien silmät ovat virallisesti tarkastettu, joten pennusostajalla on todiste siitä, että vanhemmilla ei todennäköisesti ole silmäsairauksia ja näin ollen ostamansa pennunkin riski sairastua silmäsairauksiin on pienempi. Valveutuneet kasvattajat ovat lisäksi teettäneet ainakin pentueen toiselle vanhemmalle prcd-pra-geenitestin ja huolehtineet, että tuleva pentue tulee olemaan geenityypiltään sellainen, jossa yksikään pentu ei sairastu kyseiseen silmäsairauteen.

Riski 1
Paperittomien lapinkoirien pentujen vanhempia on harvoin tarkastettu silmiltään tai tarkastukset ovat vanhentuneet, joten pennunostaja ei voi tietää, minkälaisia silmäsairausriskejä ostamallaan pennulla on. Paperittomien koirien vanhempia ei myöskään ole testattu geenitestillä prcd-pra silmäsairauden osalta, joten paperittomilla pennuilla on rekisteröidyistä, testatuista ja suositelluista yhdistelmistä syntyneitä pentuja suurempi riski sairastua kyseiseen silmäsairauteen. Paperittomien pentujen kasvattaja osaa keksiä viattomalta tuntuvan selityksen siihen, miksi pennut eivät ole rekisterissä eivätkä pentueen vanhemmat terveydeltään tarkastettuja, mutta ainoa oikea syy on välinpitämättömyys koirien, myös niiden pentujen, terveydestä.

Tässä me katsellaan emännän maahan heittämää namia ja hyvähän meidän terveillä silmillä onkin katsella. Me toivotaan, ettei kukaan muukaan lapinkoira joutuisi kärsimään silmäsairauksista vaan niillä olis yhtä hyvä olla kuin meillä.

Kaikki Suomessa rekisteröidyt suomenlapinkoirat löytyvät Suomen Kennelliiton jalostustietokannasta osoitteesta http://jalostus.kennelliitto.fi/. Samasta paikasta löytyvät myös kaikki koirille suoritetut viralliset terveystarkastukset. Mikäli tarvitset apua jalostustietokannan käytössä tai tietojen tulkinnassa, autan mielelläni.

Suomenlapinkoirien jalostuksen tavoiteohjelma, jota käytin yhtenä lähteenä tässä kirjoituksessa, löytyy osoitteesta http://lappalaiskoirat.fi/jalostus/tavoiteohjelma/slk.pdf. Jalostuksen tavoiteohjelmassa kerrotaan mm. lapinkoirilla esiintyvistä sairauksista sekä niiden yleisyydestä rodullamme ja nimensä mukaisesti annetaan ohjeita lapinkoirien jalostuskäyttöön ja rodun terveyden parantamiseen.


Rekisteröimättömän ja rekisteröidyn suomenlapinkoiran erot eivät pääty pelkästään silmäsairauksiin, rodulla esiintyy myös ns. lonkkavikaa, josta lisätietoja toisaalla (linkki). Rekisteröityjen koirien hintavertailu paperittomiin täällä.


Vaikka pyrkimyksestäni oikeatietoiseen kirjoitukseen huolimatta löydät kirjoituksestani asiavirheitä, otan huomiot niistä mielelläni vastaan.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Kymmenentuhattakilometriä

Auto, tuo yksi tärkeimmistä omistamistani asioista. Miksikö? No milläs muuten kulkisin koirien kanssa ne tuhannet kilometrit vuosittain, mitä edes suhteellisen aktiivinen harrastaminen vaatii. Pääsisin toki paljon vähemmälläkin, mutta sitten jäätäisiin koirien kanssa tosi monesta kivasta jutusta paitsi. Tietenkin voi ajatella, että sillä ajalla, mitä me koirien kanssa kulutetaan pelkästään autossa, kävisi ulkoilemassa ja tekisi kaikkea muuta kivaa vaikka kuinka paljon, mutta elämä on valintoja. Saatiin kerran Lumeksen kanssa agilitykisoissa sojoituttuamme palkintoja ja niistä yksi oli tarra "I love agility". Kirjoittelin lokakuussa 2012, ettei me agilitya rakasteta eikä mitään muutakaan lajia, mutta nykyään olen eri mieltä. Hakua Lumes rakastaa. Jos Lumes saisi valita tavallisen metsälenkin ja metsässä maalimiesten etsimisen välillä, Lumes valitsisi maalimiesten etsimisen. Se on se yksi syy, miksi kerta toisensa jälkeen löydän itseni ajamasta väliin tuhottoman pitkiä treenimatkoja - koska mun koirani tykkää käydä niissä treeneissä.

Vuonna 2011 koira-ajokilometrejä kertyi noin kymmenisentuhatta ja ne jakautuivat seuraavasti:

Tammi-huhtikuu
Toko- ja agitreenit hallissa noin kerran viikossa, matkaa yhteen suuntaan 65km.
Touko-lokakuu
Ulkotreenikausi lähinnä agia, välillä myös tokoa, noin kerran viikossa, matkaa yhteen suuntaan 55km.
Heinä-syyskuu
Vepetreenit kerran viikossa 100km:n päässä.
Marras-joulukuu
Hallissa agia ja toko kerran viikkoon 65km/suunta.
Lisätreenit
Lampaita paimentamassa 2x140km, molempiin suuntiin tietty, ja agivalmennus 70km (ja takas).
Kisat
Epävirallisten ja virallisten kisojen matkoja (yhteen suuntaan) suunnilleen: 3x50km, 2x60km, 70km, 3x120km.

Vuoden 2012 ajoja en ole tullut laskeneeksi, mutta vuoden 2013 koira-ajomäärä näyttääpi samalta kuin pari vuotta sitten, eli kymppitonni tuli viime vuonnakin täyteen. Siitä hakutreenien osuus 8000km ja loppu tokoa ja vähän agia + Mestanhakumatka pohjoisesta. Huomaatte, mikä oli viime vuoden tärkein laji...

Enemmän kuin mielelläni vähentäisin ajokilometrejä, mutta nykyisen lajivalikoiman (toko/agi/haku) kanssa se on aika huonosti mahdollista, koska treenipaikkoja/-seuraa ei löydy lähempää.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Ja kuinkas sitten kävikään?

Toko

Tavoitteet vuodelle 2013
Haistelu pois paikallaolosta, tää ois nyt se ykkösjuttu. Ruutuunmeno varmaksi. Tunnistustusnouto. Kaukokäskyt istu-seiso-maahan pitkältä etäisyydeltä. Jos nää saadaan onnistumaan, sitten voittajaluokan kokeisiin.

Toteuma 2013
Paikallaolo saatiin todella hyvään kuosiin, ruudussa suurta edistystä (ihan kokonaisuutena), tunnistusnoutokin toimii kotona ainakin sekä tutussa hallissa ja kaukokäskyt hyvät lähietäisyydeltä, kauempaa toimivuus vähän heikompi. Tarkoitus oli syksyllä käydä kokeissa, mutta hakukoetavoitteiseen keskittyminen ja sieltä hyvien tuloksien saaminen vei kaikki tokoon asetetut menestymispaineet pois + olin unohtanut oman seuran koepäivän ja järjestänyt itselleni silloin töitä, joten kokeissa jäi käymättä.

Tavoitteet vuodelle 2014
Kaikenlainen petraaminen liikkeissä edelleenkin, ehkä käydään voittajaluokan kokeissa ilman tulostavoitteita katsomassa, mikä toimii sielläkin.

Agility

Tavoitteet vuodelle 2013
Pitää yllä taitoja, jotta mahdollisesti vuonna 2014 voimme jatkaa kisaamista, mikäli ohjaajaa kiinnostaa.

Toteuma 2013
Kesällä ageiltiin jonkun verran sekä alkutalvesta myös, koira on innokas ja tekee mielellään.

Tavoitteet vuodelle 2014
Ongelma on pysynyt samana - kisaaminen kiinnostaisi, mutta en jaksa paneutua lajiin 3-luokan vaatimalla tavalla. Jatkamme hyvän mielen ageiluja silloin tällöin ja saatamme esittäytyä epävirallisissa kisoissa.

Haku

Tavoitteet vuodelle 2013
Koekunnossa (=suorat pistot ilman hajunhakuakin, tyhjät pistot, esineruutu & tottiksen hyppynoudot kunnossa) oleminen syksyllä.

Toteuma 2013
Sen verran oltiin koekunnossa, että Lumekselle ykköstuloksella tuli koulari HK1 ja viikko sen jälkeen myös toinenkin HK1 koulari. Heikoin lenkki oli hyppynoudot, Lumes ei hyppää sitä metristä hyppyä ainakaan vanerisena, lautaeste on jostain syystä miellyttävämpi. A-este olisi saatu kuntoon, jos oltaisiin treenattu enemmän, nyt Lumes kokeissa kiipesi sen vain mennessä.

Tavoitteet vuodelle 2014
Haun osalle ei enää ole tavoitteita. Tuo ykkösluokan koulutustunnustus, vieläpä kahdesti ja niistä toinen ykköstuloksella oli jo enemmän mitä olin uskaltanut toivoakaan. Jatketaan treenaamista kuitenkin ja katsotaan, mitä tapahtuu. Ilmaisun jos saisi maalimiesystävällisemmäksi, ettei hauku ihan naamassa kiinni, niin olisi kiva.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Matolääkettä

Kerran vuosia, vuosia sitten selitin eräälle kaverilleni Allun madottamisesta ja kaveri, koira-asioissa täysin tietämätön, ihmetteli, että mitä matoja koirille annetaan ja miksi. Kysehän oli tietenkin matolääkityksestä, eli halutaan öttiäiset ulos, ei sisään, mutta käyttämäni termi "madottaa" kuulosti tietenkin päinvastaiselta. Nykyäänkin käytän usein kyseistä sanaa tarkoittaessani matolääkitystä, mutta huomaan tarkentaa, mitä sillä tarkoitan.

Tapaan antaa koirille matolääkkeen aina alkutalvesta maan jäädyttyä ja sitten hieman ennen rokotuksia. Nykyään sekoittelen lääketahnat ruokaan, mutta pentu-Lumekselle Canex-matolääke maistui ihan sellaiseen suoraan ruiskusta. Näissä kuvissa Lumes on ihan hieman yli 3kk ja painoi kymmenen kiloa.



Jokunen viikko sitten meillä vielä oli talvi ja hieman pakkasta kera lumen, joka ikävästi juuri ennen joulua suli pois eikä näillä näkymin ole ihan heti takaisinkaan tulossa.

Lumes kiipparoi juurakon päälle, Mestakin meinasi, mutta tyytyi jäämään alatasolle.



Tähän metsään hylättyyn peräkärryyn koirat ovat aina oma-aloitteisesti hyppineet sen jälkeen, kun kerran pyysin ne sinne ja palkkailin kärryssä olemisesta.

Luonnotilainen pelto metsän keskellä on peuran tai muun vastaavan jäljissä kauttaaltaan.




Mesta kerää rohkeutta hypätä Lumeksen jäljissä vetisestä ojasta yli.