torstai 20. helmikuuta 2014

Huonon omistajan huonokäytöksiset koirat

Mesta hyppii päälleni useamman kymmenen kertaa päivässä, ja jopa palkkaan sitä siitä. Hyppimällä se tervehtii, hakee kontaktia, pitää seurastani, venyttelee ja ilmaisee innostusta, jotka ovat kaikki pelkästään positiivisia asioita. Toisinaan on tilanteita, joissa en halua sen hyppivän vasten, ja kerron sen, eikä vieraitakaan vasten saa hyppiä. Lumeksella oli samat hyppimissäännöt ollessaan pentu, mutta aikuistuttuaan se vähensi sitä ihan itsestään ja hyppii vasten enää muutaman kerran päivässä.

Mesta saa kiivetä päälleni katsoessani toisinaan telkkaria olohuoneen lattialla istuen, oikeastaan taisin itse opettaa sen siihen. Aina se ei ole kivaa ja toisinaan se haittaa sitä tv:n katselua (kun koira on kasvojeni edessä), mutta se on hassua huomionhakemista, jota haluan tukea. Lumesta en tullut opettaneeksi sylikiipeilijäksi.

Mesta saa purra minua. Se saa repiä hanskojani (vaikka ne olisivat kädessäni). Se saa murista ja komentohaukkua minulle. Ja kaiken tuon se kuitenkin joutuu lopettamaan, tai ei saa edes aloittaa, jos niin haluan. Lumes sai olla pentuna samanlainen (joskaan se ei kyllä koskaan murissut tai haukkunut), aikuistuttuaan se rauhoitti käytöstään ihan itsestään. Edellämainittu käytös on minun ja koirien yhteistä leikkiä, joka vahvistaa suhdetta ja jota on kätevä hyödyntää koulutuksessa.

Mesta saa käyttää ääntään. Tätä kohtaa en olisi koskaan aiemmin uskonut antavani koiran tehdä sisätiloissa, mutta Mesta on erittäin puhelias (ei tarkoita haukkumista, vaan erilaisia urinoita, murinoita, ulinoita jne. mooonella eri sävyllä ja tyylillä) koira ja sen juttuja on hauska kuunnella ja ne ovat iso osa sen persoonaa, joten en pystynyt kieltämään siltä sitä vaan jopa kannustan siihen. Tosin liian kovaäänisestä juttelusta kiellän ja ihan aina ei sitä tavallistakaan tarvita. Lumes on tavallinen koira, eikä luule osaavansa puhua ja siten juttele ihmisille.

Mesta saa treeneissä kiskoa remmissä, Lumes samoin. Se ei näytä kivalta (varsinkaan valokuvissa, eikä varsinkaan, kun Lumes oli sinkoiluiässä), mutta en halua hillitä koirien intopuhkumista. Muualla ei saa kiskoa remmissä.

Mesta ei saa hyppiä sängylle. Lumes saa hyppiä sängylle, koska tekee sen herättääkseen, mutta mielellään vain aamuisin ja sitäkin mielellään harvemmin ja käskystä täytyy poistua sängystä.

Mesta pääsee käymään ulkona aina, kun haluaa, myös öisin. Lumes samoin. Haluan kannustaa ulospyytämisen kannattavuutta, myös öisin, jotta se olisi aina ensisijainen toimintamuoto itsenäisten toimintojen sijaan. Paitsi ihan aina en päästä, jos arvelen, että sinne halutaan huvin vuoksi, enkä halua päästää huvin vuoksi, vaikka yleensä saavat luvan myös huvin vuoksi.

Mesta saa odottaa herkkupaloja ruokapöydän vieressä, ja muuallakin, missä syödään, ja myös saa niitä herkkupaljoa. Lumes samoin. Mitä mainota kontaktiharjoitusta. Paitsi aina en halua, että koirat päivystävät, ja silloin tulee komento lepoasemiin.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Otsikko Iltalehdessä:

Metsästyskoirat hyökkäsivät ohikulkijan kimppuun

Aamu-ulkoilulla ollut naishenkilö koki kauhunhetkiä kahden aggressiivisen metsästyskoiran hyökätessä hänen koiriensa kimppuun. "Tilanne oli aivan kamala, koirat pyörivät siinä omieni kimpussa ja murisivat vihaisesti", muistelee nainen vieläkin tapahtumasta järkyttyneenä. Saman omistajan koirien tiedetään aiemminkin olleen karkuteillä ja aiheuttaneen häiriötä, jonka vuoksi nainen onkin tapahtuneesta erityisen huolissaan: "Kyllä poliisin pitäisi jo tehdä asialle jotain. Mitä jos seuraavalla kerralla kohteena onkin jonkun lapsi?"

Ylläoleva kirjoitus on kuvitteellinen Iltalehden selostus tyypilliseen raflaavaan ja totuutta sivuavaan tyyliin meidän aamulenkistämme, joka oikeasti siis meni näin:

Lähdin aamuhämärissä koirien kanssa lenkille tielle, jonka molemmin puolin on asutusta. Vasemman puolen yhdessä talossa on mm. saksanseisoja, joka usein haukkuu meille, vaikka pihasta onkin tielle useampi kymmenen metriä matkaa. Nyt haukku on normaalia "vihaisempaa", vahvempaa, mutta en kiinnitä siihen sen kummempaa huomiota, koira on aina onneksi pysynyt ketjussaan kiinni. Käveltyämme hetkisen tästä kohtaa ohi ja haukunnankin jo lakattua, Lumes alkaa yhtäkkiä vilkuilla taakseen. Vilkaistessani, että mitä se Lumes vilkuilee, huomaan meitä kohden juoksevan saksanseisojan ja ajokoiran.

Säikähdän todella paljon, sillä oletan koirien olevan juuri tuosta naapurista, josta haukku kuului ja saksanseisoja saisi pahaa jälkeä aikaan, jos on yhtä vihainen miltä ketjussa haukkuessaan aina kuulostaa. Koirat tulevat pyörimään ympärilleni. Saan kerättyä Lumeksen ja Mestan remmit lyhyelle ja yritän pitää irtokoirat erossa niistä, mutta se on vaikeaa, kun niitä kaksi, aina toinen ehtii selkäpuolelle, jossa yritän omia koiria pitää. Karjun vihaisesti rumia sanoja ja irtokoirille kehoitusta lähteä lätkimään, mutta ei niillä ole oikein vaikutusta.

Onneksi Lumes ja Mesta ovat oletusarvoisesti ystävällisiä ja sosiaalisia koiria eivätkä ne reagoineet vihamielisesti irtokoiriin. Jos olisi toisin, tilanne olisi ollut ihan todella kamala. Kumpikaan irtokoirista ei käyttäytynyt vihaisesti, mutta varsinkin saksanseisoja hakeutui koko ajan kosketuskontaktiin Lumekseen tai Mestaan ja koska edelleen luulin sitä siksi tietyn talon koiraksi, odotin hyökkäyksen tapahtuvan hetkenä minä hyvänsä. Ajokoirasta en niinkään ollut huolissani, en ainakaan koskaan ole tavannut ajokoiraa, joka muuten vain toisen koiran päälle kävisi.

Tilanne tuntui ikuisuudelta. Aloin olla jo epätoivoinen ja kuvittelin mielessäni, miten saan kiikuttaa kohta molemmat koirani lääkäriin paikattaviksi, kun saksanseisoja niitä vähän möyhyyttää, mikä tuntui tilanteen kestäessä koko ajan todennäköisemmältä ja todennäköisemmältä vaihtoehdolta. Onneksi lopulta koirien tulosuunnasta tuli auto (sama, jonka yhdestä toisesta pihasta näin lähtevän ennen tätä tapahtumaa), joka pysähtyi kohdallemme. Tiesin kyllä heilläkin olevan metsästyskoiria, mutta en juuri noiden rotuisia. Helpotuin heti, kun tajusin, ettei kyseessä ollutkaan se "vihainen" saksanseisoja vaan joku muu, ja omistajan noustessa autosta koirat poistuivat heti meidän luotamme. Nimistä päätellen koirat olivat narttuja, ja saksanseisoja ei kuulemma ollut ihan täysikasvuinenkaan vielä.

Jos olisin tiennyt, että koirat ovat tästä toisesta talosta, eivätkä siitä, josta luulin, olisin voinut pitää ainakin Lumeksen pitkässä remmissä ja tilanteesta olisi hirveän härdellin sijaan kehkeytynyt ehkä leikkituokio tai ainakin joku muu vähemmän pulssia nostattava. Sitä vain aina irtokoirista pelkää pahinta.

Kyseisestä talosta on tosiaan aiemminkin ollut koira karkuteillä, näin ikkunasta, kun se juoksenteli meidän pihassa. Kävin ottamassa sen kiinni ja koira tuli luokseni, kuin olisin sen paraskin tuttu. Lähdin taluttamaan sitä tielle päin ja remmissäkin kulki niin nätisti, kuin olisi aina kanssani ulkoillut. En ehtinyt kuin vaihtaa muutaman sanan naapurin kanssa ja miettiä, että kenenhän koira se on, kun sitä jo tultiin autolla etsimään.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Lumeksen tokotreenejä

Nyt puuttuu kokonaan selostusinpis, joten tyrkätään vain suoraan video näkyville. Sen verran täytyy ihmetellä kuitenkin, että miksi ihmeessä mun toinen käsi jäykistyy juoksussa tuolleen... Ikinä huomannutkaan noin typerää mokaa itselläni, täytyy näköjään ens treeneissä pakottaa kädet heilumaan.




Mesta on oppinut olemaan lähes täydellisen hiljaa hallissa, vaikka teen Lumeksen kanssa juttuja. Joskus kuuluu pieni iih, mutta hiljenee käskystä. Vain Lumeksen haukuttaminen on ihan liikaa Mestan maltille. Viime kerralla puolestaan Lumes löysi itselleen täydellisen odottelupaikan mini/medi-korkuisen agilitypöydän alta: