Metsästyskoirat hyökkäsivät ohikulkijan kimppuun
Aamu-ulkoilulla ollut naishenkilö koki kauhunhetkiä kahden aggressiivisen metsästyskoiran hyökätessä hänen koiriensa kimppuun. "Tilanne oli aivan kamala, koirat pyörivät siinä omieni kimpussa ja murisivat vihaisesti", muistelee nainen vieläkin tapahtumasta järkyttyneenä. Saman omistajan koirien tiedetään aiemminkin olleen karkuteillä ja aiheuttaneen häiriötä, jonka vuoksi nainen onkin tapahtuneesta erityisen huolissaan: "Kyllä poliisin pitäisi jo tehdä asialle jotain. Mitä jos seuraavalla kerralla kohteena onkin jonkun lapsi?"
Ylläoleva kirjoitus on kuvitteellinen Iltalehden selostus tyypilliseen raflaavaan ja totuutta sivuavaan tyyliin meidän aamulenkistämme, joka oikeasti siis meni näin:
Lähdin aamuhämärissä koirien kanssa lenkille tielle, jonka molemmin puolin on asutusta. Vasemman puolen yhdessä talossa on mm. saksanseisoja, joka usein haukkuu meille, vaikka pihasta onkin tielle useampi kymmenen metriä matkaa. Nyt haukku on normaalia "vihaisempaa", vahvempaa, mutta en kiinnitä siihen sen kummempaa huomiota, koira on aina onneksi pysynyt ketjussaan kiinni. Käveltyämme hetkisen tästä kohtaa ohi ja haukunnankin jo lakattua, Lumes alkaa yhtäkkiä vilkuilla taakseen. Vilkaistessani, että mitä se Lumes vilkuilee, huomaan meitä kohden juoksevan saksanseisojan ja ajokoiran.
Säikähdän todella paljon, sillä oletan koirien olevan juuri tuosta naapurista, josta haukku kuului ja saksanseisoja saisi pahaa jälkeä aikaan, jos on yhtä vihainen miltä ketjussa haukkuessaan aina kuulostaa. Koirat tulevat pyörimään ympärilleni. Saan kerättyä Lumeksen ja Mestan remmit lyhyelle ja yritän pitää irtokoirat erossa niistä, mutta se on vaikeaa, kun niitä kaksi, aina toinen ehtii selkäpuolelle, jossa yritän omia koiria pitää. Karjun vihaisesti rumia sanoja ja irtokoirille kehoitusta lähteä lätkimään, mutta ei niillä ole oikein vaikutusta.
Onneksi Lumes ja Mesta ovat oletusarvoisesti ystävällisiä ja sosiaalisia koiria eivätkä ne reagoineet vihamielisesti irtokoiriin. Jos olisi toisin, tilanne olisi ollut ihan todella kamala. Kumpikaan irtokoirista ei käyttäytynyt vihaisesti, mutta varsinkin saksanseisoja hakeutui koko ajan kosketuskontaktiin Lumekseen tai Mestaan ja koska edelleen luulin sitä siksi tietyn talon koiraksi, odotin hyökkäyksen tapahtuvan hetkenä minä hyvänsä. Ajokoirasta en niinkään ollut huolissani, en ainakaan koskaan ole tavannut ajokoiraa, joka muuten vain toisen koiran päälle kävisi.
Tilanne tuntui ikuisuudelta. Aloin olla jo epätoivoinen ja kuvittelin mielessäni, miten saan kiikuttaa kohta molemmat koirani lääkäriin paikattaviksi, kun saksanseisoja niitä vähän möyhyyttää, mikä tuntui tilanteen kestäessä koko ajan todennäköisemmältä ja todennäköisemmältä vaihtoehdolta. Onneksi lopulta koirien tulosuunnasta tuli auto (sama, jonka yhdestä toisesta pihasta näin lähtevän ennen tätä tapahtumaa), joka pysähtyi kohdallemme. Tiesin kyllä heilläkin olevan metsästyskoiria, mutta en juuri noiden rotuisia. Helpotuin heti, kun tajusin, ettei kyseessä ollutkaan se "vihainen" saksanseisoja vaan joku muu, ja omistajan noustessa autosta koirat poistuivat heti meidän luotamme. Nimistä päätellen koirat olivat narttuja, ja saksanseisoja ei kuulemma ollut ihan täysikasvuinenkaan vielä.
Jos olisin tiennyt, että koirat ovat tästä toisesta talosta, eivätkä siitä, josta luulin, olisin voinut pitää ainakin Lumeksen pitkässä remmissä ja tilanteesta olisi hirveän härdellin sijaan kehkeytynyt ehkä leikkituokio tai ainakin joku muu vähemmän pulssia nostattava. Sitä vain aina irtokoirista pelkää pahinta.
Kyseisestä talosta on tosiaan aiemminkin ollut koira karkuteillä, näin ikkunasta, kun se juoksenteli meidän pihassa. Kävin ottamassa sen kiinni ja koira tuli luokseni, kuin olisin sen paraskin tuttu. Lähdin taluttamaan sitä tielle päin ja remmissäkin kulki niin nätisti, kuin olisi aina kanssani ulkoillut. En ehtinyt kuin vaihtaa muutaman sanan naapurin kanssa ja miettiä, että kenenhän koira se on, kun sitä jo tultiin autolla etsimään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti