lauantai 26. huhtikuuta 2014

Aarrejahdissa

Raksihan tunnetusti on aarteensijoituspaikan tunnusmerkki, joten mitä ilmeisimmin autoni konepellin alla hurisee melkoinen aarre...


Lumien sulattua jo lähes kaikkialta, on jäämerenkin löytyminen Lumekselle mitä ihanin piehtarointiaarre!


Tässä kohdin on aikanaan kauan sitten ollut torppa, jonka kiukaan paikalle tämä iso koivu on kasvanut.


Emännän tehtävä oli etsiä täältä oma aarrepurkkinsa, Lumeksesta tämä oli hieno paikka pieneen temppuiluun...




Olenhan muistanut kertoa, että kuten kuvasta näette, meillä koirat eivät kerjää ruokapöydän vieressä suupaloja odotellen...


Kävelysillan alla oli kovin epämääräisennäköistä porukkaa, jotka yrittivät näyttää siltä, etteivät olleet tekemässä mitään, mutta taatusti oli kuitenkin joku keissi menossa...


Mesta löytää puruaarteita mistä vaan, mutta jos valinnanvaraa on, on isompi tietenkin aina pientä parempi.



Luulitteko, että merenneitoja voi nähdä vain Tanskassa? Väärässä olitte!


Pajunkissat ovat tänä keväänä oikein villiintyneet ja suuria, valkoisia pehmopalleroita onkin ollut lukemattomin määrin kaikkialla. Luulisi olleen pääsiäistrulleilla varaa olla kitsastelematta.


Pumpulipilviä vain on pakko aina kuvata, ei niistä pääse yli eikä ympäri ilman, jokin niissä kovasti viehättää.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Tarkkana kuin porkkana

Henkilöetsinnässä on tärkeää, että koira paikantaa maalimiehen kunnolla eikä aloita ilmaisua heti ollessaan hajulla vaan vasta oikeasti löydettyään maalimiehen. Koiran tulisi myös osata tarkistaa umpipiilo eikä ilmaista sitä vain sen takia, että joku ihmisenhajuinen juttu löytyi. Tyhjät umpipiilot jätetään aina avonaisiksi sen vuoksi, että koiralla on mahdollisuus todeta piilon olevan tyhjä. Tähän liittyen olemme treeneissä tehneet parilla kertaa Lumekselle pienen jekun. Ensimmäisellä avoimen umpipiilon vieressä oli paljon tuuheita männynoksia. Maalimies oli piilotettu makuulle oksien alle muutaman metrin päähän umpipiilosta. Lumes juoksi paikalle ja haisto heti maalimiehen, mutta oletti sen olevan helposti näkyvässä umpipiilossa ja aloitti haukun siinä. Pian alkoi miettiä, että ei piilossa kyllä ole ketään, että mistä tämä haju oikein tulee ja juoksenteli piilon ympärillä välillä turhautuneena haukahtaen, että missä vitsissä se maalimies on, kun jossain se ihan varmasti on. Lopulta Lumes sai paikannettua maalimiehen männynoksien alle ja oli se haukussaan sitten ihan intoa täynnä, että voi jukra, löytyi!

Toinen oli vastaava, avonainen umpipiilo kuusentaimikossa, maalimies muutaman metrin etäisyydellä taimien takana. Ensimmäisellä lähetyksellä Lumes juoksi vain läpi ja palasi keskilinjalle, ilmeisesti se oli huomannut tyhjän piilon ja ehkä saanut ihan heikon ihmishajun, mutta ajatellut, että huijausta se umpipiilo on kuten viimeksikin ja antanut olla. Uudella lähetyksellä jäi umpipiilon viereen pyörimään, haukahteli välillä ja yritti paikantaa hajun lähdettä, kun piilo selvästi oli kerran tyhjä. Taas sillä vain sinni riitti ja maalimies lopulta löytyi siitä ihan piilon läheltä, mutta harhauttavasta paikasta. Oppii tarkkaavaisuutta, kun väliin tekee näitä kunnon pohtimista vaativia etsintöjä.


Kolmisen viikkoa sitten Lumekselle oli tämän levyn alla (koiran tulosuunta kivien puolelta) piilossa yksi maalimies, joka löytyi ja ilmaistiin ongelmitta. Kesälle täytyykin keksiä lisää uusia piilovirityksiä.

Kokeissa on henkilöetsinnän lisäksi myöskin metsässä suoritettava esine-etsintä, jossa koiran pitäisi osata asettua eri työskentelymoodiin kuin henkilöetsinnässä. Koiralle nämä tilanteet ovat samankaltaisia, ajetaan autolla metsään, siellä on muitakin autoja ja ihmisiä, kävellään metsään ja etsintä alkaa. Monilla ohjaajilla onkin käskysanojen lisäksi erilaiset rutiinit (ja osin varusteetkin) haussa ja esineissä auttamaan koiraa erottamaan, kummasta on kyse. Lumeksella on haussa panta, valjaat ja pk-liivit + haukutan sitä, esineillä panta, pk-liivit + heitän yhden esineen ihan lähelle maahan, josta Lumes saa hakea sen ja palkkaan pienesti ja ennen varsinaista etsintäaluetta laitan suuremman ruokapalkan maahan odottamaan. Ainakin tähän asti Lumes on pysynyt hyvin selvillä siitä, jos ollaankin esineitä etsimässä. Harmittavan vähän vain tulee sitä treenattua muualla kuin yksin kotimetsässä, joten yksi kerta hakutreeneissä otin Mestan vuoron jälkeen Lumekselle esineruudun hakualueella. Lumes oli, ei yhtään yllättävää, ihan hirveän innoissaan ja etsintä-käskystä se sinkaisi siihen malliin matkaan, että valmisteluista huolimatta olin varma, että ainutkaan esine ei nouse. Niin se vaan kuitenkin yhtäkkiä kurvasi vauhdista takaisinpäin esineen hajulle ja hetken pyörittyään teki löydön ja palautti iloisena päästen sitten herkuttelemaan.

Viimeisimmissä hakutreeneissä Lumekselle oli alla olevan kuvan mukainen rata. Keskilinja on se, jota pitkin kuljetaan aluetta eteenpäin lähetellen koiraa vuoroin linjan kummallekin puolelle etsimään. Alueen syvyys keskilinjan molemmin puolin on 50m, toisinaan 60-70m, jotta koirat oppivat etenemään kunnolla alueelle. Alueen, ja siis keskilinjankin, pituus vaihtelee sen mukaan, millainen treeni on suunniteltu. Tässä Lumeksen harjoituksessa tarvittiin alueelta pituutta 150m.

Harjoituksen tarkoitus oli vahvistaa Lumekselle riittävän syvyyden ottamista ja suoria pistoja, eli juoksulinjoja, alueella etenemistä (eikä taaksepäin etsimistä) sekä luoksetulokutsun kannattavuutta, ns. nenä  auki juoksemista heti lähetyksen alussakin ja vielä ilmaisuissa sitä kasvojen haukkumisen välttämistä. Tämä toteutettiin siten, että jokainen alueen takarajalla oleva maalimies (1,3,5,6) teki ns. haamun, eli ollessamme lähetyspaikalla keskilinjalla suorassa linjassa maalimieheen, maalimies nousi ylös piilostaan ja heilui paikoillaan sen verran, että Lumes näki hänet. Näiden apujen avulla Lumes juoksi suoraan (tai no melko suoraan ainakin) sinne asti, missä maalimies oli näkynyt. Näyttäytymisen jälkeen olin kuitenkin kääntänyt Lumeksen hetkiseksi poispäin ja sillä välin maalimiehet etenivätkin noin 10m aluetta eteenpäin uuteen piiloon, joten Lumes ei löytänytkään heitä suoraan vaan vasta edettyään alueella. Haettuani Lumeksen maalimiehiltä 1 ja 3, jätin sen istumaan paikoilleen kuvassa ympyröillä merkittyihin kohtiin ja jatkoin itse keskilinjalle asti. Kutsuin Lumesta ja lähetin sen ns. yliheittona eli suoraan vauhdista ilman pysäytystä etsimään vastakkaiselle puolelle, jossa oikean toiminnan vahvistuksena (ja onko nenä heti alussa auki testinä) oli maalimies piilossa heti lähellä keskilinjaa. Maalimiehillä oli purkki seläntakana ja Lumeksen sai palkata, kun se haukkuu sinne päin eikä naaman edessä.


Mestan kanssa ollaan tehty hajunhakuja, eli maalimiehet ovat valmiina piiloissaan ja kävelen narussa olevan Mestan kanssa kohti maalimiehiä ja sen saadessa hajun maalimiehestä, päästän sen maalimiehelle. Näin vahvistan Mestan nenänkäyttöä ja maalimiehen hajuihin reagoimista. Lumeksen kanssa aikanaan nämä harjoitukset olivat helppoja itselleni, koska Lumeksesta näki, ja näkee edelleen, hyvin selvästi, milloin se on hajulla. Lumes innostuu enemmän ja sillä alkaa häntä pyöriä. Mesta on kuitenkin huomattavasti eleettömämpi ja kiskoo koko ajan samaan malliin ja siitä on vaikea havaita, onko se nyt vaan päämäärätietoista etenemistä sen takia, että se tietää, mitä etsitään, vai sen takia, että se jo haistoi jotain. Aiemmin se on saanut palkan heti maalimiehelle päästyään, mutta muutamana kertana siltä on nyt ennen palkkaamista vaadittu haukunaloitus, jota nyt alkuun vielä helpotettu esillä pidetyn palkkarasian heiluttamisella seläntakana (siksi seläntakana, ettei oppisi tulemaan kasvoja haukkumaan, kuten Lumes). Eilen sitten ensimmäistä kertaa olin ihan satavarma, että nyt Mesta taatusti sai maalimiehestä hajun, kun kaatuneen, tuuhean puunrungon viertä kulkiessamme ja hieman Mestan vauhtia pidättäessäni se alkoi haukkumaan, ja annettuani sille vapaata, tunki itsensä rungon yli, oksien läpi puun toiselle puolelle, jossa maalimies sitä jo odottikin. Ehkä joskus opin niitä Mestan hienovaraisempiakin eleitä ymmärtämään.