keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Puuhapuisto Veijari - lisää eläimiä

Näiden kukkosten rotua en tiedä, taisivat olla jotain "hienompaa" kuin maatiaiset.




Undulaatteja



Nämä taisivat olla riikinkukkokyyhkyjä.



Alpakat eivät olleet kauneimmillaan juuri kerittyinä...




Tämä kani näyttää väriä lukuunottamatta juuri samanlaiselta kuin Nafta (, joka on leijoharjas/kääpiöluppa-risteytys), jopa tympeä ilmekin täsmää.


Mä niiiin olisin voinut napata tämän karitsan kainaloon ja tuoda kotiin, oli kovasti seurallinen tapaus.


Bää!



Aasi käveli levottomana ympäri aitaustaan ilmeisesti sen vuoksi, että sen poniystävät olivat talutusratsastettavina. Kuultiinpa aasin kovaääninen "hii-hoo" huutokin.


lauantai 24. toukokuuta 2014

Puuhapuisto Veijari - eläimiä

Aina erilaisissa eläinpuistoissa ja vastaavissa käydessä jännittää, että miten siellä eläimistä huolehditaan ja millaiset tilat ja olot niille on järjestetty. Viime vuonna vierailin Limingassa Kukka- ja eläinpuisto Escurialissa, josta tännekin laittelin kahteen (yksi / kaksi) otteeseen eläimistä kuvia. Kyseistä paikkaa voin suositella eläinystävillekin, vaikka tokihan sielläkin pieniä petrattavia asioita olisi, mutta ainakin minä pystyin lähtemään sieltä kotiin ihan hyvillä mielin.

Nyt tuli käytyä Saarijärvellä Puuhapuisto Veijarissa (entiseltä nimeltään Saarijärven vesieläinpuisto). Joskus lapsena ollaan perheen kanssa siellä kerran käyty, mutta paljon ei muistikuvia ollut siltä reissulta enää tallelta. Tämä paikka ei ole keskittynyt pelkästään eläinpuistoon vaan nimensä mukaisesti siellä on runsaasti kaikenlaista muutakin puuhaa jopa sen verran, että näytti lapsia kiinnostavan ne muut jutut eläimiä enemmän, mikä tietysti eläimille on varmaan ihan mukavaa, kun niiden osastoilla on siten vähemmän hälinää. Eläimet olivat pääosin sijoitettu puiston perälle omaan rauhaansa, mikä on hyvä asia. Eläimet näyttivät hyvinhoidetuilta ja suurimman osan viihtyvyyteen näkyi panostetun. Pari näkemääni eläintenhoitajaa tuntuivat aidosti välittävän eläimistä ja esim. ruokinnan ohessa heillä oli aikaa rapsutellakin niitä, vastailivat myös mielellään kysymyksiin.

Tämä mikrosika kipitti heti paikalle, kun pysähdyin niiden aitauksen viereen.

Kohta paikalle saapui tummempikin yksilö, joka kaverinsa tavoin uteliaasti kurkisteli aidanraoista.

Toisin kuin virkeät emakot, karju köllötteli lämpölampun alla sikeässä unessa.

Suomenvuohet viihtyivät koppinsa katolla.


Toisesta vuohiaitauksesta löytyi isokokoinen pukki...

...sekä kuttu kileinensä.

Vuohiaitauksen vieressä oli aitaus näille sorsille, vai sorsannäköisille ankoille.

Marsulassa oli muutama marsu, mutta myös muita jyrsijöitä...

...mm. gerbiili. Kesyrotilla oli pienet häkit, ajattelin siitä laittaa vielä palautetta menemään.

Kanarianlinnut olivat älyttömän kauniita!

Seeprapeippojenkin väritys on hauska.

Parta-agamalla olisi ehkä saanut olla aavistuksen isompi terraario. Sen sijaan sinikieliskinkillä oli aivan liian pieni terraario, siitäkin laitan vielä palautetta puistoon.

Suokilpikonnilla oli kivasti vedenalaista ja maanpäällistä tilaa.


Matelijatalon pienin käärme näytti tältä.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Hellepäivän pika-agit

Muutamana päivänä on pidellyt vähän liiankin lämpöisiä kelejä ja jopa helleraja +25 on ylittynyt. Käytiin silti Mestan kanssa tekemässä pika-agit seuraavan harjoituksen mukaan: Putki on ensimmäinen este, lähdetään koiran kanssa yhdessä matkaan. Ensimmäisellä kerralla työnnetään koira hypylle B, toisella kerralla vedetään hypylle A.


Tässä ollaan onnistuneesti menossa hypylle B, jonka takana odotti Mestan nähden laitettu etupalkka.


Nyt putkesta pitäisikin jatkaa suoraan hypylle A, mutta Mesta on jo lukinnut reittinsä hypylle B (katseen suunta...), vaikka hypyn A taakse on sen nähden laitettu etupalkka. Koska en tiennyt B-hypyn jääneen Mestalle noin vahvasti mieleen (tällaista tilannetta ei ole aiemmin tullut vastaan), en hakenut sitä putken suulta asti, josta tämän tilanteen olisi saanut vielä oikeaan suuntaan käännettyä, joten Mesta meni sinne, minne päättänyt oli eli kääntyi ja hyppäsi B:n. Vähän hämmentynyt se oli, kun minä ja palkka oltiinkin ihan eri suunnassa.


Kun koira sitten seuraavaksi vedettiin putkelta asti mukaan, oli reitti oikean suora kohti A-hyppyä.


Mesta jää tosi kivasti odottelemaan makuulle jutustelujen, esteiden siirtelyn ym. sellaisen ajaksi, varsinkin, jos jätän sille jotain "vahdittavaa", kuten kuvassa. (Viilipurkin kantena on muovisen Pirkka hedelmiä mehussa-pikarin kansi, istuu täydellisesti viilipurkkiin ja säilyttää treeninamit kätevästi.)


Halusin nähdä Mestan hyppytyyliä kuvista, jotta tietää, pitääkö sitä alkaa treenimään, joten laitettiin sarjakuvaus kameraan päälle. Ei se normaalisti kyllä näin kaukaa hyppää, ehkä vedätin vähän liikaa, mutta taitaa tässä silti olla oikean ponnistuspaikan arvioinnin treenisarja edessä... Tässä hypyssä rima sentään pysyy ylhäällä, kahdessa ensimmäisessä ei, mutta onneksi niissäkin meni siististi eikä suoraan päin rimaa, jossa olisi jo loukkaantumisriskikin. Tai sitten Mesta vain päätti lentää esteiden yli virallisen nimensä mukaisesti, siinähän nimittäin on sana nuoli...


Tuon hypyn jälkeen kuvaajamme (kiitos Nikken & Pojun emäntä!) joutui poistumaan paikalta ja me siirryimme kontaktiesteiden pariin. Ensin kerran muistutus puomin loppuasennosta, sitten kerran puomi kokonaisena, jonka jälkeen sarjana (tais olla ensimmäistä kertaa) puomi + hyppy ja hyppy + puomi. Viimeisenä muistutus A-esteen loppuasennosta, jonka jälkeen kahdesti A-este kokonaisena ja siinäpä ne sen kerran treenit sitten olivatkin.

Sen verran noista kontakteista, että vaikka loppuasennosta puhunkin, niin Mestalla ei ole ns. 2on2off-pysäytyskontaktia, liian pitkällinen opetettava minun kiinnostukselleni enkä koe sitä tarpeelliseksi. Mestalla on vähän sen ja juoksukontaktin välimuoto, jota kutsun ruokakontaktiksi, eli kontaktiesteen päässä on aina namikuppi, johon pysähdytään syömään 2on2off-asentoon, mutta jos kuppia ei ole, matka jatkuu suorilta tein. Tämä kontaktityyli siksi, että on nopea opettaa ja tuo vauhtia, silti varma, ja myös sopii sekä minun että Mestan luonteelle oikein hyvin.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Kuka meillä oikein sotkee?

Helpompaa, kuin korjata opittu huono tapa, on ennaltaehkäistä sen esiintuleminen. Tämän vuoksi Mesta sai oppia jo heti pennusta, että pahvilaatikot ja lehdet ovat repimistä varten ja niitä pidettiin aina sen saatavilla, jonka vuoksi se ei olekaan koskaan koskenut mihinkään "ihmisten omaan" vaan on purkanut kaiken hammastelutarpeensa ainoastaan opetettuihin kohteisiin, jonka vuoksi meillä pitkään näytti tältä:




Vielä alkuvuodestakin hamstrasin kaikenlaisia pahvilaatikoita töistä, kaupoista yms. paikoista, jotta yksinoloja varten oli jättää pari ehjää laatikkoa (paljon kivempia revittäviä kuin jo revityt) touhuttavaksi. Huomattavasti mielummin siivoan näitä sotkuja kuin revittyjä mattoja, sohvia, järsittyjä tuoleja, kirjoja tmv. Nyt en ole hetkeen keräillyt enää suurempia, ainoastaan kotitarpeina tulleet maitopurkit, keksirasiat yms. säästän koiria varten, vaikka edelleenkin aina yhden sanoma-/ aikakauslehden ja pahvilaatikon palasen myös yksinoloihin saataville huolehdin mahdollisia Mestan tylsyydenhetkiä varten. Tarvittava lisätaito näiden repimisten kylkiäiseksi on toki rauhoittumisen taito, eli että touhukkuus ei jää päälle ja siirry niihin vääriin kohteisiin vaan että annetun tekemisen jälkeen yksinollessakin onnistuu off-vaihteen kytkentä päälle.

Lumes ei ole enää yhtä innokas repijä kuin Mesta, mutta toisinaan Lumestakin alkaa lapsettaa ja se pistelee pahvilaatikon palasiksi tuosta vaan. Parastahan tässä laatikoiden ja lehtien repimisten tarjoamisessa sen lisäksi, että se on hyödyllistä ja hauskaa koirille, on se, että materiaalia saa yllin kyllin ilmaiseksi, ei ota kukkaron päälle.