torstai 31. heinäkuuta 2014

Kerrassaan viehättävää!

Tämä söpö huvimaja löytyi keskeltä metsää.

Suomen pienin kivikirkko.

Muutama henkilö mahtuu sisällekin istumaan.

Vain sateenkaari puuttuu...

See you later alligater!

Kot kot kot koot...

Kivipalkkisilta, jonka kivillä ikää reilu 3 miljardia vuotta.

Shhh, siinähän on sisilisko.

Jättimäinen timantti.

Olikohan siellä vielä lampaitakin vastarannalla.

Tätä kuvaa katsellessa ei ajattelisi olevansa keskellä kaupunkia.

Ei taistella tuulimyllyjä vastaan, ihailla niitä sen sijaan kannattaa.

Miten söpö tällainen olisi omassa pihassa!

Vanhat, elämää nähneet... 

...oman onnensa nojaan jätetyt, hylätyt talot...

...kuinka paljon kerrottavaa niillä olisikaan...

...oi kunpa voisin pelastaa ne kaikki!

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Miksi lapinkoiranpennun tulee olla rekisteröity? Osa 3 Menoerät

Kirjoittelin alkuvuodesta kahdesti siitä, miksi lapinkoiranpennun tulee rekisteröity. Ensimmäisessä kerroin suomenlapinkoirilla tavattavista silmäsairauksista, joita esiintyy 9% koko kannasta, joka kymmenes lapinkoira on siis silmistään sairas. Vain rekisteröidyn koiran ottamalla voi varmistua pentunsa lähisuvussa esiintyvistä/esiintymättömistä silmäsairauksista ja siten valita pentunsa tervesilmäisistä vanhemmista, silmätarkastus kun on yksi rekisteröinnin ehto lapinkoirilla. Myös paperittomilla lapinkoirilla esiintyy tietenkin samoja silmäsairauksia, niistä ei vain tiedetä, koska koiria ei tutkita.

Toisessa kirjoittelin luustopuolelta lonkista, joiden kuvauttaminen lapinkoirien perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmassa rekisteröinnin ehtona vaaditaan silmätarkastuksen lisäksi. Suomenlapinkoirista 31% on lonkiltaan sairaita (asteet C-E), eli joka kolmas lapinkoira on lonkkavikainen, ottamalla paperittoman pennun ottaa siis samalla aika suuren riskin lonkkavikaisen koiran saamiseen, koska vanhempien lonkkaterveydestä ei ole tietoa.

Rekisteröidyt suomenlapinkoirat maksavat kuitenkin enemmän kuin paperittomat. Mikä niissä rekisteröidyissä rotukoirissa oikein sitten maksaa? Miksi maksaa "papereista" enemmän kun halvemmalla saa ilman? Onko paperillisten koirien hinnassa pelkkää ilmaa? Oletko miettinyt, mistä säästät, kun ostat sen halvemman, paperittoman version? Minkälaisista lähtökohdista olevan pennun haluat? Minkälaista koirien kasvatustyötä haluat tukea? Minkälaiselle kasvattajalle haluat jäävän vaivanpalkkaa pentueen hoidosta?

Olen jo pidemmän aikaa muokkaillut tätä summittaista, suuntaa antavaa kuluvertailua pentueen kasvatuksesta, terveystarkastukset suomenlapinkoirien mukaan, mutta periaatteessa pätee rotuun kuin rotuun. Näyttely-yms. harrastuskulut eivät mielestäni kuulu pentuekuluihin mukaanlaskettaviksi, joten ne puuttuvat. Hinnoissa voi olla heittoja paikkakuntien ja lääkäriasemien mukaan, joten täysin tarkkoja, kaikkiin tilanteisiin päteviä laskelmia on mahdotonta tehdä. Kasvattajiakin on montaa erilaista ja näiden esimerkkienkin väliin niitä mahtuu, mutta ideasta varmasti saa kiinni näilläkin.

Kasvattaja1

Ei ole jäsenenä Suomen Kennelliitossa eikä suomenlapinkoirien rotuyhdistyksessä Lappalaiskoirat ry:ssä eikä ole myöskään allekirjoittanut Kennelliiton kasvattajasitoumusta(pdf).

-Pentujen hinta 500e x 5 pentua
-Pentueen vanhempia ei ole silmätarkastettu eikä lonkkakuvattu
-Astutusmaksu uroksen omistajalle nimellinen summa 50e
-Pentuja ei rekisteröidä
-Pentuja ei siruteta eikä niille suoriteta eläinlääkärissä pentuetarkastusta
-Pentujen ja emän madotukset, ruokinta yms. muut kulut 200e

Tulot = 2500e
Menot = 250e
Kasvattajalle jää käteen: 2500e - 250e = 2250e (helppoa rahaa, jota ei käytetä edes omiin koiriin)

Mikäli jollain pennuista todetaan (purentavika tai) kivesvika, kasvattaja ei ole velvollinen palauttamaan osaa koiran kauppahinnasta takaisin. Mikäli jollakin pennulla todetaan nuorena jokin vakava, piilevänä jo ostohetkellä ollut sairaus, kasvattaja ei ole velvollinen osallistumaan eläinlääkärikuluihin/palauttamaan kauppahintaa tai siitä osaa takaisin.

Tälle "kasvattajalle" jää eniten rahaa käteen pentujen jälkeen, vaikka hän on tehnyt kaikista vähiten työtä pentueen ja pentujen eteen. Vaikka pennuista pyytäisi puolet vähemmän hintaa, saisi hän silti vaivaansa nähden runsaasti rahaa.

Kasvattaja2

On jäsenenä Suomen Kennelliitossa sekä suomenlapinkoirien rotuyhdistyksessä Lappalaiskoirat ry:ssä, on allekirjoittanut Kennelliiton kasvattajasitoumuksen.

-Pentujen hinta 800e x 5 pentua
-Pentueen vanhemmat ovat Pevisan mukaisesti silmätarkastettuja ja lonkkakuvattuja, uros on tarkastettu omistajansa toimesta, kasvattaja huolehtii narttunsa tarkastuksen 250e
-Astutusmaksu uroksen omistajalle 10% per pentu, 5x80e
-Pennut rekisteröidään, 5 x 40e
-Pennut sirutetaan ja niille suoritetaan eläinlääkärissä pentuetarkastus 200e
-Pentujen ja emän madotukset, ruokinta yms. muut kulut 300e
-Matkakulut eläinlääkäriin, uroksen luo yms. 100e

Tulot = 4000e
Menot = 250e + 400e + 200e + 200e + 300e + 100e = 1450e
Kasvattajalle jää käteen: 4000e - 1450e = 2550e (ainakin osa käytetään sekä omiin koiriin että mahdollisiin kasvatustyön jatkosuunnitelmiin, kuten esim. uuden jalostuskoiran osto 800e)

Mikäli kasvattaja sijoittaa pentueesta yhden nartun, vähenevät tulot puolella pennun hinnasta, eli 400e ja kasvattajalle jää pentueesta rahaa 2150e. Mikäli sijoitusnarttua käytetään jalostukseen, palauttaa kasvattaja pennunostajalle vakuusrahankin, tässä tapauksessa siis sen toiset 400e takaisin, joka tietenkin sitten lisää kasvattajan menoeriä (rahaa jää 1750e).

Mikäli kasvattaja on käyttänyt nartun tiineysultrassa, nousevat kulut 100e, rahaa jää 2050e (1650e).

Mikäli jollain pennuista todetaan (purentavika tai) kivesvika, kasvattaja on velvollinen palauttamaan osan koiran kauppahinnasta takaisin (kivesviasta hinnanalennus olisi noin 265e, eli 1/3 täydestä hinnasta) Mikäli jollakin pennulla todetaan nuorena jokin vakava, piilevänä jo ostohetkellä ollut sairaus, on kasvattaja mahdollisesti velvollinen osallistumaan eläinlääkärikuluihin/palauttamaan kauppahinnan tai siitä osan takaisin.

Tälle kasvattajalle jää helposti vähemmän rahaa pentueesta kuin kasvattaja1:sellä, vaikka on tehnyt enemmän työtä pentueen ja pentujen toivottavasti hyvän tulevaisuuden eteen. Toisaalta tälle kasvattajalle jää huomattavasti enemmän rahaa pentueesta käteen kuin kasvattaja3:sella, vaikka kolmonen näkee pentueen eteen enemmän vaivaa.

...paitsi mitä jos...

-synnytys ei käynnistykään normaalisti ja tarvitaan eläinlääkärin apua, keisarileikkaus 600e
-2 pentua ehti menehtyä ja yksi narttu annetaan sijoitukseen, joten tuloja 800e x 2 ja 400e x 1

Tulot 2000e ja menot 1830e, plussalle jää vain 170e. Mikäli sijoitusnarttua käytetään jalostukseen ja vakuusmaksu 400e siten palautetaan, ollaan pentueen tuloista miinuksella 230e... Leikkauksen jälkeen narttua ja pentuja ei välttämättä voi jättää pitkäksi aikaa keskenään, joten jos pennut eivät ole syntyneet kasvattajan loman tai muun kotonaolon aikan, voi hän joutua ottamaan töistä palkatonta vapaata tai palkkaamaan jonkun toisen katsomaan pentueen perään muutamaksi päiväksi työaikojen ajaksi, jollon luonnollisesti kustannukset lisääntyvät edelleen.

Kasvattaja3

On jäsenenä Suomen Kennelliitossa sekä suomenlapinkoirien rotuyhdistyksessä Lappalaiskoirat ry:ssä, on allekirjoittanut Kennelliiton kasvattajasitoumuksen. Pentueella on Lappalaiskoirat ry:n jalostustoimikunnan suositus (ei liian suuria sairausriskejä).

-Pentujen hinta 800e x 5 pentua
-Pentueen vanhemmat ovat Pevisan mukaisesti silmätarkastettuja ja lonkkakuvattuja, ainakin nartulta lisäksi kuvautettu kyynärät, tutkittu polvet ja geenitestattu prcd-pra:n ja pompen-taudin osalta, tietenkin myös terveiksi näiltä osin todettuja, uros on tarkastettu omistajansa toimesta, kasvattaja huolehtii narttunsa tarkastuksen 500e
-Astutusmaksu uroksen omistajalle 10% per pentu, 5x80e
-Pennut rekisteröidään, 5 x 40e
-Pennut sirutetaan ja niille suoritetaan eläinlääkärissä pentuetarkastus 200e
-Pentujen ja emän madotukset, ruokinta yms. muut kulut 400e
-Matkakulut eläinlääkäriin, uroksen luo yms. 100e
-Kasvattaja tukee pentujen omistajia virallisten terveystarkastusten kustannuksissa ja palauttaa kaikille takaisin 100e, kun koirien silmät ovat yli 1-vuotiaina kerran virallisesti tarkastettu ja lonkat ja kyynärät kuvattu, 5 x 100e

Tulot = 4000e
Menot = 500e + 400e + 200e + 200e + 400e + 100e + 500e = 2300e
Kasvattajalle jää käteen: 4000e - 1800e = 1700e (käytetään omiin koiriin ja kasvatustyön jatkosuunnitelmiin, kuten esim. uuden jalostuskoiran osto 800e)

Mikäli kasvattaja sijoittaa pentueesta yhden nartun, vähenevät tulot puolella pennun hinnasta eli 400e, mutta toisaalta terveystarkastuskannustinta ei silloin makseta (vaan ne kulut sisältyvät sitten sen koiran tulevan mahdollisen pentueen kustannuksiin), joten säästyy 100e, eli kasvattajalle jää pentueesta rahaa 1400e. Mikäli sijoitusnarttua käytetään jalostukseen, palauttaa kasvattaja pennunostajalle vakuusrahankin, tässä tapauksessa siis sen toiset 400e takaisin, joka tietenkin sitten lisää kasvattajan menoeriä (rahaa jää 1000e).

Mikäli kasvattaja on käyttänyt nartun tiineysultrassa, nousevat kulut 100e, rahaa jää 1300e (900e).

Mikäli jollain pennuista todetaan (purentavika tai) kivesvika, kasvattaja on velvollinen palauttamaan osan koiran kauppahinnasta takaisin (kivesviasta hinnanalennus olisi noin 265e, eli 1/3 täydestä hinnasta). Mikäli jollakin pennulla todetaan nuorena jokin vakava, piilevänä jo ostohetkellä ollut vika/sairaus, on kasvattaja mahdollisesti velvollinen osallistumaan eläinlääkärikuluihin/palauttamaan kauppahinnan tai siitä osan takaisin.

Tälle kasvattajalle jää kaikista vähiten ns. vaivanpalkkaa pentueesta käteen, vaikka hän on tehnyt kaikista eniten työtä pentueen ja pentujen toivottavasti hyvän tulevaisuuden eteen.

Mikäli pentueesta jätetty sijoitusnarttu ei terveytensä tai luonteensa puolesta sovellukaan jalostukseen, on kasvattajan, mikäli kasvatustyötään haluaa jatkaa, hankittava uusi, mahdollinen suvunjatkaja joltain toiselta kasvattajalta, 800e, johon käytetään tästä pentueestä "ylijääneitä" rahoja. Tilipussi tässä tapauksessa olisi enää 500e plussalla, ja jos kasvattajan pentujen kanssa viettämälle ajalle vielä laskettaisiin palkkaa, niin miinukselle taitaisi mennä.
-----

Niin, näistä asioista ne pentujen hinnat muodostuvat noin suunnilleen...


sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Mistä on Mestan aamujumpat tehty?

Vinkupallon tuomisista,





uuden heiton odotteluista,



pallon perään ryntäilyistä,



sylissä kiehnaamisista,



kaverin kanssa leikkimisistä,






ja loppurentoutuksista.




Niistä on Mestan aamujumpat tehty.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Rakkautta ensisilmäyksellä!

20.9.2005 tuli kaikkien autoalkutaipaleen hankaluuksieni jälkeen sitten ostettua auto aikalailla extempore. Mies vaan yks kaks soitti, että nyt lähdetään hakemaan mulle auto, että käy nostaas rahat valmiiksi. Mitäs siinä sitten muuta kuin tehdä työtä käskettyä. Hieman olin kyllä epäilevällä kannalla, koska auto on kuulemma Opel, ja siitä mulle tuli heti mieleen autokoulunopettajan (sen vanhemman) Opel-vitsit: "Olisi Poistettava Euroopan Liikenteestä." "Autosuunnittelja suunnitteli hyvän luomuksen, nimesi sen Audiksi ja viimeinen vaihe oli pohdinta, millaisen merkkilogon (tai mikä sen hössäkän virallinen nimitys nyt onkaan) kyseiseen autoon iskisi. Tämä Audi kun vaikutti kelpo menijältä, keksi hän piirtää neljä toisiinsa kiinnittynyttä rengasta (tai mitä ympyrää lienevätkään) merkiksi jokaista 100 000 kilometriä kohden, jotka sillä ainakin olisi edessään. Seuraavan suunnittelytyön hän sai autoon, jonka nimi olisi Opel. Mitään uutta logoideaa hän ei jaksanut keksiä, kun yhden toimivan ja havainnollisen oli jo saanut aikaiseksi. Opel ei kuulemma ollut oikein mitään verrattuna Audiin, joten sille riittäisi vain yksi rinkula. Tarkemmin harkittuaan hän yliviivasi sen ainokaisenkin, tämä auto on syntyjään susi." Nämä mietteet mielessäni en ollut positiivisella kannalla Opelin oston suhteen, vaikka mies aiemmalla kokemuksellaan vakuutteli niiden olevan hyviä autoja.

Ja kun näin sen auton, se oli siinä (no siis, tottapa toki se oli siinä, jos kerta näin sen). Unohtui kaikenmaailman vitsit ja muut hömpötykset, siinä on mun autoni. Ei mikään poistettava liikenteestä vaan Opelia Parempaa Ei Löydy, ei ainakaan tällä hetkellä mun autoksi. Myyjällä se ei ollut kesää kauempaa ollut, oli ostanut halvan vara-auton omansa joutuessa korjaukseen, töihin kun oli jollain kuljettava. Nyt alkoi olla korjauksen kanssa valmista ja toisesta (eli vara-autosta) päästävä eroon. Myyjän äiti kertoi ystävänsä käyneen jo sitä kokeilemassa, mutta vierastaneensa jäykkää kytkintä. Minä olin iloinen jäykästä kytkimestä, jos se oli säästänyt tän auton mulle. Mun mielestä se oli tosi hyvä ajaa eikä ollut laisinkaan minkään sortin ongelmia, kuten auempien kokelaiden kanssa. Tää mun autonhankinta menikin oikeastaan ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, tai jos ei nyt ihan kaikkien, niin yhden ainakin: "Kolmas kerta toden sanoo." - ja niin todellakin sanoi.

Auto oli nyt siis mun ja kotiin piti päästä. Ensimmistä kertaa ihan yksin autossa (mieshän kun joutui ajamaan sen auton kotiin, jolla tätä mun omaa mentiin katsomaan) ja heti piti tehdä hurja juttu. Jouduttiin (siis minä ja auto) ohittamaan puoltoista kaistaa leveä puimuri. Ensin piti hidastaa, vaihdetta pienemmälle ja sitten vaan lähteä ohi, kun ei vastaan tullut autoja. Ihan sujuvastihan tuo meni, mutta ohituksesta palatessamme vasta muistin, että olisihan sitä voinut tietenkin perässämme ajavalle hieman vilkutella aikomuksista. Noh, huomasi se kai sen muutenkin ja kyllä mä sen verran vilkaisin taakse, ettei se ainakaan samaan aikaan mun kanssa ohittamaan.

Ja sitten sattui oikeastaan vielä toinenkin hurja juttu tuolla matkalla, ja vieläpä peräti yhden(!) hengen yleisön katsoessa. Tultiin risteykseen (ihan rajoitusten mukaisella) vauhdilla, kytkintä pohjaan ja vaihdetta pienempään ja hienoista hidastusta vauhtiin. Siinä vaiheessa huomasin, että tie onkin risteyksestä ihan vartijan kanssa suljettu oikealle päin, joten ketään ei voi eteeni tulla, vaan saankin kääntyä vapaasti vasemmalle. Vauhtia ei sitten tarvinnutkaan hidastaa niin paljon, mitä oli aikomus, vaan jatkoimme reippaasti risteyksen läpi. Unohdinpa sitten vain sen tosiasian, että ennen risteystä vaihtamallani vaihteella ei auto (ainakaan mielellään) kulje sitä vauhtia, mikä meillä oli. Ja siitäpä seurasi sitten yhtäkkinen, epämukava vauhdin äkkihidastus eikä ollenkaan sitä mun aikomusta lipua tyylikkäästi ja sulavasti vartijasta ohi. Mutta mitäpä elämästä tulisi, jos kaikki aina (kaikilla) menisi suunnitelmien mukaan.

Näin Temppuauto, nimensä se sai tuosta viimeisen kappaleen tapahtumasta, sit tuli meille. Ja mä olin ihan in lööv, viis ovee, kattoluukku ja kaikki. <3


tiistai 22. heinäkuuta 2014

Viimeisetkin viralliset terveystulokset saapuivat

Nyt on Mestasta sitten virallisia terveystietoja mustana valkoisella aika kasa. Suomenlapinkoirien perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmahan (pevisa) velvoittaa ainoastaan lonkkien ja silmien tarkastamiseen (eikä sekään tietenkään ole pakollista kuin jalostukseen käytettäviltä koirilta, mutta erittäin suositeltavaa toki tavallisille kotikoirillekin, jotta kokonaiskuva kyseisten sairauksien yleisyydestä olisi mahdollisimman tarkka ja saataisiin rotumme pysymään mahdollisimman terveenä), mutta selkä- ja kyynärkuvat tulevat otettua niin helposti samalla kertaa lonkkakuvien kanssa, että ehdottomasti kannattaa aina kuvauttaa myös ne.

- 23.6. ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia & polvet terveet 0/0
- 30.6. terveet lonkat A/A & kyynärät 0/0
- 2.7. selkänikamat normaalit (VA0) & eikä välimuotoista lanne-ristinikamaa (LTV0).

Silloin, kun Lumes aikanaan kävi lonkka- ja kyynärkuvissa, siltäkin otettiin kyllä selkäkuvat, mutta niistä lausunto on vain epävirallinen, koska vuonna 2010 virallisia selkälausuntoja ei vielä annettu kaikille roduille. Mestaltakin puuttuu selän osalta spondyloosilausunto, koska sitä varten koiran tulisi kuvaushetkellä olla vähintään kaksivuotias - ja Mestahan on vasta reilu 1v.

Mestan lempparitemppu

Mesta etsii jotain hyvää...

... ja Lumeskin etsii jotain hyvää...

...ja jo(t)ku sotkee meillä taas!

Rikkinäisellä narulelulla saa parhaat leikit.

Riittää valinnanvaraa...

Suomalaiset Rauh! Hirvennahkarullat on meidän lemppariluita.



sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Maista, maista mansikkaa...

Toisinaan kanit ja okahiiret saavat maistiaisia meidän ihmistenkin ruuista, alkuhämmästyksen jälkeen kaurapuuro näytti maistuvan ainakin Neidille erinomaisesti.


Ostin muutaman kilon laatikon paikallisia mansikoita pakkaseen rasioitavaksi, mutta tulihan niitä itse tuoreeltaankin syötyä. Jostain syystä koirat tykkäävät kovasti mansikoiden kannoista ja niitä muutaman niille syöttelinkin, loput saivat suihinsa hotkaista kanit, joille toki tarjottiin myös yksi kokonainenkin mansikka maistiaisiksi. Herrasmiehenä Nafta antoi Neidin haukkaista ensimmäiset maistiaispalat.


Hiirillekin tarjottiin kesäherkkua, mutta niille laulun "...sitä ei voi vastustaa"-kohta taisi olla vieras, sillä eivät olleet lainkaan kiinnostuneita mansikasta, odottelivat vain ilmeisesti jotain oikeaa ruokaa...


keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Lonkat A/A & kyynärät 0/0

Kyllä ne vain sitten priimaa olivat Mestan lonkat ja kyynärät, voidaan niiltäkin osin harrastuksia jatkella. Tänään tosin jouduttiin jättämään hakutreenit väliin yli +26 asteen helteen vuoksi, käy liian kuumaksi meidän väelle, mutta käytiin sen sijaan viileämmässä ilmastossa autotallissa remonttihommien katseluissa (boooring, tuumasivat koirat).

En muuten ole tainnut muistaa esitellä Lumeksen Monsterit Oy:n örisevä pehmo-virnistystä, joten tässäpä se:


sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Maailman vahvin

Nyt, kun kesä viileän kauden jälkeen aikoo olla taas lämmin, ellei jopa kuuma, voipi itseään viilennellä talvisilla kuvilla. Toissatalvena Allun kanssa kävelyllä ollessani huomasin jäähän jumittuneen potkukelkan. Kokeilin sitä pienesti nykäistä ja tiukassa istui, joten mietiskelin, että joutuupi kelkan omistaja aikansa jäätä sulattavia kelejä odottamaan, että saa menopelinsä käyttöön takaisin. Hämmästys olikin suuri, kun seuraavana päivänä jäähän jumittuneesta kelkasta olikin jäljellä enää jäljet. Sillä taisikin olla luulemaani vahvempi omistaja.




keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Opettele ajamaan äläkä turhia haaveile

Kirjoittelin viime syksynä siitä, miten vuoden 2005 kesällä olin ostamassa ensimmäistä omaa autoani ja se meni, miten sen nyt sanoisi, aika kehnosti, kun en osannut ollenkaan ajaa sillä autokokelaalla. Syykin siihen sitten selvisi, kun miehen kanssa asiaa puimme; autokoulun tuliterillä diesel-autoilla se liikkeellelähtö ei vaatinut mitään muuta kuin kytkimen noston ja jopa opeteltiin auton ryömittämistä eli että se liikkuu ihan hiljaa eteenpäin ilman kaasuakin. Vanhoilla bensakäyttöisillä räminäkasoilla ei ihan homma menekään samalla lailla, mutta ei sitä minulle kukaan autokoulussa kertonut. Oppikirjassa kyllä kaasunkäyttö liikkeellelähdöissä mainittiin, mutta kysyttyäni sitä ajo-opettajalta, oli vastaus, että ei oikeasti tarvitse...

Seuraavaa autokokelasta ei sitten edes etsitty ennen ajon sujumista niillä vanhemmillakin menopeleillä, eikä se edes ollut vaikeaa, kun joku vaan kertoi, mitä pitää tehdä ja miksi, ja ettei kaikki toimikaan niin kuin autokoulussa. Aloitettiin harjoittelu yhdellä Opel-vanhuksella, jonka käynnistys tapahtui kuljettajan, apuauton ja kaapeleiden yhteistyöllä, uusi kokemus sekin. Enhän minä siis tietenkään sammutellut sitä jatkuvasti kesken ajon, ehei, siinä oli vain sellainen sammahteleva ominaisuus... Kahdella Toyotallakin ajelin, ja nyt onnistui jopa se japaninkielikin! Toisella Toikkarilla oli kyllä melkoiset ajohaasteet, kun kaatosade oli ihan kaamea, mutta silti aurinkokin paistoi, vettä aivan tulvi tiellä ja aurinko heijasti valoaan vedestä ja sokaisi. Tarjottuja aurinkolaseja en voinut käyttää, miten muka ajaminen onnistuisi vääränvärisiä maisemia katsellen? Erään Mitsubishinkin kyytiin pääsin, sitä ei tosin vanhaksi rotteloksi voinut kutsua, koska oli jo 2000-luvun paremman (tai no, tästäkin voidaan olla montaa mieltä) puolen mallia. Näiden ajelujen jälkeen sitten loppukesästä lähdettiin luottavaisin mielin uusille autoapajille.

Suuntana oli joku juuri katsastettu Mazda-ajopeli, mutta heti sen luokse saavuttuamme ajattelin, että en oikein kyllä sennäköistä autoa halua, ikä oikein hohkasi siitä eikä mitenkään hyvällä tavalla. Lisäksi se oli täynnä kaikenlaista pientä vikaa, joita olisi pitänyt fiksailla ja ulkonäköä parantaa ja kuskin ovi ei edes auennut sisäpuolelta vaan avonaisen ikkunan kautta ulkopuolelta. Kuitenkin kävimme sitten koeajolla asti, kun kerran katsomaan oli tultu, ja aluksi kaikki sujui ihan niin kuin pitääkin, mutta sitten taas pukkasi ongelmaa... Ajo sujui tosiaan täysin hyvin ja ok siihen asti, kunnes tulimme risteykseen käännöspaikalle ja auto ei käänny! Minä väännän rattia kaikin voimin vasemmalle, mutta auto se vaan porskuttaa suoraan kohti ojaa (aika tyhmää). Pysäytän, peruutan ja käännänväännän minkä itsestäni irti saan ja suostuuhan se auto lopulta menemään sinne haluttuun suuntaan. Ei ohjaustehostinta, ei autonostoa.

Minulla oli kyllä ihan selkeä mielikuva ollut jo pitkään siitä, millaisen auton itselleni haluaisin. Yhtä ja samaa koulumatkaa kolme vuotta kulkiessani olin huomannut loppumatkan kävelyosuudella pari hienoa autoa. Siinä oli samassa kohtaa aina parkissa kaksi maasturia, Mitsubishi Pajero intercooler turbo 2800, metalli viininpunainen ja - vihreä väreiltään. Aina, jos sattumalta tuli jonkun kanssa puhetta autoista, muistin kertoa tuon litanian, että sellainen minä ostan (sitten joskus, kun on rahaa). Maastureihin olin tykästynyt yhden kaverin auton vuoksi, oli vaikuttanut kätevältä kulkukelpoisuuden ja nelivedon vuoksi sekä turvalliselta istumakorkeuden takia ja kyllähän se kaverikin oli autoaan kehunut.

Maasturihaaveeni kylläkin sitten romahtivat autokoulun jälkeen. Ja mikä ihmeen autokoulu edes muka, kun ei siellä autoja kouluteta, eikö se ole autoilukoilu paremminkin (siksi ratsastuskoulukin on ratsastuskoulu eikä hevoskoulu). Kuitenkin siis siellä oli nyt mikäliekoulu sitten, niin yhdellä ajoreissulla nuoremman ajo-opettajan kanssa kerroin maastuajatuksista ja tämä meni sanomaan, että ovat kalliita käyttää, kun vievät polttoainetta niin paljon. Höpöhöpö (tai ehkä ei). Sen lisäksi väitti, etteivät ole sen turvallisempia kuin mitkään normi henkilöautotkaan. Höpöhöpö- Johan se kertoo, kun siellä ollaan korkeammalla ja jos joku posauttaa kylkeen ja oma auto menee siitä kohtaa ruttuun, niin miten käy, jos istut törmäävän auton korkeudella, tai jos istutkin melkein se katon korkeudella... Itse turvallisuussysteemit tuskin sen turvallisempia ovat, mutta onhan se nyt selvää, että iso auto ja raskas auto menee vähemmän ruttuun kuin pieni ja kevyt. Pikkuautoja kuulemma kehutaankin turvallisuustesteissä mm. sen vuoksi, että ihmiset suosisivat vähemmän kuluttavia autoja. Ihan itse tajusin autohaaveestani sen, että ehkä se Pajero on kuitenkin turhan suuri yhdelle (tai kahdelle) ihmiselle ja koiralle. Harvemmin sitä tavaraakaan suuresti mukanaan rahtaa ellei ajatellut autoa varastona pitää. Ja se hankintahinta... No, jäi maasturit minulta ostamatta jo ihan sen ostohinnankin takia. Parkkeerauskin on kätevämpää hieman pienikokoisemmalla ja sitä ominaisuutta arvostan.

Mutta sniif, mä niin haluun.