maanantai 23. helmikuuta 2015

Okahiirten asunto

Okahiirille sopivia asumuksia ovat terraario, verkkokannellinen akvaario (jota myöskin kutsutaan terraarioksi) ja iso muoviterraario, ns. duna. Pienet muoviterraariot eivät ole vakinaiseen asuinkäyttöön tarkoitettuja vaan niitä käytetään ainoastaan kuljetusbokseina. Okat ovat vilkkaita otuksia ja tarvitsevat paljon tilaa vipellyksiinsä. Hiiriyhdistys suosittelee okahiirille tilavuudeltaan vähintään 60 litran kokoisia asumuksia. Itselläni pienin duna on ollut 67 litraa, ulkomitoiltaan 60x37x30 (pituusxleveysxkorkeus). Pienessä ja virikkeettömässä tilassa okat tylsistyvät ja niiden elämänlaatu kärsii, sekä onhan niiden tekemisiä itsekin paljon mukavampi ja mielenkiintoisempi seurata, kun saavat mahdollisuuden kunnolla toteuttaa itseään. Okahiiret hyppäävät korkealle ja kiipeilevät väliin kattoverkossakin, jonka vuoksi kattoverkon pitää olla pienisilmäistä ja mielellään "ruutuista", ei pitkiä välejä, eikä katon ja seinien väliin saa jäädä rakoja.

Jo ensimmäisten okahiirteni aikaan kummisetäni rakensi niille suuren, puukehyksisen terraarion, noin 133 litraa/ 97x36x38 (pituusxleveysxkorkeus). Meillä kaikki ne okahiiret, jotka ovat jossain vaiheessa muoviterraariossa asuneet, ovat siellä pysyneet, mutta kuulemma jotkin yksilöt ovat innokkaita käyttämään hampaitansa myös muoviin, joten niille yksilöille täytyy suorittaa muutto lasiterraarioon (katon tulee kuitenkin aina olla verkkoa ilmanvaihdon vuoksi, eli akvaarioiden lasikatto ei käy). Häkkejä okahiirille ei suositella, pinnojen välistä saattaa päästä hoikka okahiiri karkuun eikä häkin pinnoilla kävely ole mukavaa saati luonnollista hiirten pienille tassuille. Kiipeilymahdollisuuksia voi (ja pitää) tarjota terraariossakin, kuten kuvista näkyy.

Muinainen Tytöntyllerö

Amon, Ra ja Amon-Ra

Okahiirten asumuksen pohjalle kuivikkeeksi sopivat purut (ei sahajauhoa) ja Mörtti-Röpö-niminen haapake, joka on pölyämätöntä. Yleensä okahiiret eivät ole kovin kiinnostuneita kaivamisesta, joten kuiviketta ei tarvitse laittaa kaivuusyvyyksille, mutta jos huomaa jonkin okan kaivamisesta pitävän, täytyy sen asumuksen kuivikemäärää lisätä runsaasti. Okilla olisi hyvä olla myös kasa heinää, jota ne tykkäävät nakerrella. Pesäkoppeja olisi hyvä olla ainakin yhtä monta kuin okia asuu yhdessä, jotta saavat valita mieleisensä pesän ja niille kaikille on tarvittaessa oma rauha taattu esim. ruuannakerruspaikaksi. Kopit voivat olla pahvisia, keraamisia tai puisia, ja pesärakennustarpeiksi voi antaa suikaleiksi revittyä wc-tai talouspaperia. Muina sisustuselementteinä käytetään tunneleita, esim. pahviputkiloita kuten tyhjiä wc-paperirullia (ei huuhdottavia, eikä mielellään muovisia), tasanteita ja kiipeilypaikkoja (lautaa, peitettyä verkkoa, kiviä, oksia, pahvilaatikoita jne.), kattoverkosta roikkumaan riippareita ja köysiä, sekä tietenkin asumuksesta tulee löytyä juomapullo (joka joillain yksilöillä täytyy suojata nakertelulta) tai -kuppi. Ruokakuppi ei ole välttämätön, ruuan voi tarjoilla myös esim. kopin katolta tai puhtaiden kuivikkeiden päältä.

Amon. Ra ja Amon-Ra

Lähes 5-vuotias oma kasvattini Tytöntylleröinen asuttaa nykyään yksinään 133 litraista lasiterraariota, kun äitinsä ja siskonsa ovat jo paremmilla viipellysmailla. Siivouspäivän jäljiltä oli paljon uutta tutkittavaa ja tarkastettavaa tämänkertaisesta sisustuksesta. Puiset kuorma-auto, lentokone ja helikopteri ovat veljeni peruskoulunaikaisia puukäsitöitä, jotka kerran nappasin varastosta pölyttymästä todelliseen hyötykäyttöön. "Liukumäki" ja "reikäinen tunnelipuu" ovat Karlie wonderland-sarjaa, katosta roikkuva puunpala/köysihässäkkä lemmikkilintujen tarvikeosastolta ja taitaa sekin on Karlien. Okahiiret eivät tykkää kävellä maassa vaan mieluiten pomppivat kohteelta toiselle, siksi pidän niillä terraarioiden pohjat aika täynnä tavaraa, jotta voivat toteuttaa luonnollista liikkumistyyliään.






sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Piikkipallopaniikki

Syksyn jälkeen minulla on ollut enää kaksi okahiirtä, nekin jo iäkkäitä. Alkoi tulla huoli, että kohta minulla ei ole ollenkaan okahiiriä, ensimmäistä kertaa sitten yli kymmeneen vuoteen. Siitä asti olen etsiskellyt uusia okahiiriä ja tammikuulla sainkin vihiä parista poikueesta. Pitkien järjestelyjen ja kolmen välikäden kautta eilen meille kotiutui kaksi uutta hiirulaista. Ovat ensimmäiset minulle poikasena tulleet, kaikki muut ovat jo olleet aikuisia, paitsi ne kolme omaa kasvattia tietenkin. Olin suunnitellut kokeilevani niitä toisen vanhuksen seuraan, kesyn ja pelkäämättömän kaverin seurassa niistä olisi nopsemmin kasvanut rohkeita, mutta valitettavasti tämä vanhus menehtyi tiistaina 5v9kk iässä. Onni onnettomuudessa kuitenkin, että nämä uudet hiiret tulivat nyt, muuten minulla olisi enää ollut yksi okahiiri ja olisi tullut hienoinen paniikki, että kohta ei ole enää ainuttakaan. Näiden muutamankin päivän ajan oli jo vaikea katsella toista terraariota tyhjänä. Tämä jäljelle jäänyt vanhus on 4v9kk ikäinen tytöntyllerö ja uudet tulokkaat ovat pojanpalleroita, joten niitä ei voi samaan asumukseen laittaa.

Mutta tässäpä nämä ovat, noudatin nimeämisessä edelleenkin samaa kaavaa, eli kaikilla okahiirilläni on Egyptiin liittyvä nimi (nehän virallisesti siis ovat egyptinokahiiriä), saanen esitellä Saharan Autiomaa "Sahara" ja Gizan Pyramidi "Kisa". Näin pikaisen tuttavuuden perusteella vaikuttavat mukavilta veijareilta, jotka kiipelivät jo ulkopuoliseenkin maailman tuttavuutta tekemässä. Yhden poikkeavan piirteen niissä tosin huomasin kaikkiin aiempiin okahiiriini verrattuna, nämä eivät ole ollenkaan ahmatteja...






lauantai 21. helmikuuta 2015

Voittajan voittaja

Lumes kävi alokasluokan tokokokeessa joulukuulla 2010, video löytyy täältä, katselin sen tuossa äsken huvikseni ja oli hauska huomata, että Lumes on edelleenkin ihan samanlainen. En ole ainakaan kovasti väärin tehnyt sen kanssa mitään näiden vuosien aikana, kun iloisuus, into ja reipas meininki ovat edelleenkin pysyneet yllä. Avoimessa luokassa oltiin elokuulla 2012, siitä video täällä, liikkeiden välit olivat tuolloin meillä ongelma, kun Lumes piti niitä vapautena lähteä ihmisiä moikkailemaan, joten jouduin rapsutellen kuljettamaan sen kaikki siirtymät. Siltikin Lumes jaksoi hyvin läpi kokeen ja loppua kohden vain keräsi intoa, joka näkyi toiseksi viimeisenä suorituksena olleessa kauko-ohjauksessa yliyrittämisenä.

Nyt helmikuulla 2015 oli voittajaluokan vuoro. Toissa kesänä se jo tosin vähän oli ajatuksissa, viime kesänä samoin, mutta nyt tuli viimeinenkin inspis osallistumisesta. Tammikuun kokeeseenhan jo tosiaan yritin, mutta ei mahduttu mukaan. Nyt maksoin jäsenmaksun järjestävään seuraan, että päästäisiin varmasti, ja kannattihan se. Kesällä 2012 sain tokokoulutuksessa vinkit tuohon liikkeiden väliseen ongelmaan, siihen avoimen luokan kokeeseen ei vielä saatu silloin asiaa korjattua, mutta nykyään Lumes pysyy luonani myös vapaalla eikä vain käskyn alla. Saman koulutuksen ansiota on sekin, että ylipäätään nyt päästiin osallistumaan voittajaluokkaan, sillä jos tokotuomari sanoo, että on ihan ok osallistua kokeeseen jättäen paikallaolon välistä, niin oikeasti siten tohtii tehdäkin. Avoimen kokeessahan Lumes silloin osallistui paikkamakuuseen, mutta tässä voittajassa jätin sen välistä, en ole tyytyväinen Lumeksen ryhmäpaikkikseen (vilkuilee ja saattaa vikistä), joten en näe järkeä sitä sillä kokeessa vielä teettää.

En tee koskaan kokeenomaisia treenejä, en koe Lumeksen hyötyvän niistä, enkä koskaan treenaa liikkeestä istumista, ruutua, luoksetuloa ja kauko-ohjausta kokonaisena liikkeenä, en koe Lumeksen tarvitsevan sitä. Sen sijaan vahvistan paljon asioita, jotka vahvistusta tarvitsevat, ja toimivia asioita joskus ja jouluna vain testaan, että toimivat edelleen. Treeneissä pääasia on pitää hauskaa ja niinpä namipussit tyhjenevät nopeaa tahtia, lelut lentelevät, jahtaan lelu suussaan karkuun juoksevaa koiraa, pelleillään, haukku raikaa - ja samassa vähän opitaankin jotain. Ja muistetaan aina lopettaa silloin, kun vielä on hauskaa.

Tähän asti on tuntunut ihan toimivalta menetelmältä:

Seuraaminen 9,5 (Lumes olisi pystynyt parempaankin, oli muutama kontaktikatko ja käännöksissä ei takapää työskennellyt kyllä yhtään.)

Liikkeestä istuminen 9 

Luoksetulo 9 (Alun maanhaistelun vähän arvasin, kun yksi toinenkin uroskoira sitä tohkeissaan nuuskutteli, mutta muuten Lumes teki seisomaan pysähdyksen just niin hyvin kuin osaa ja maahanmeno tosi reipas, vaikka en koskaan ennen ole sitä luoksetuloon yhdistänyt.)

Ruutu 10

Hyppynouto 10

Metallinouto 9,5 (Heitin vähän liian lyhyelle ja vauhti ei ollut yhtä täysii kuin hyppynoudossa, paluumatkalla vähän arpoi, tullako eteen vai suoraan sivulle.)

Tunnistusnouto 9,5 (Oli niin innoissaan, että tassulla vahingossa potkaisi paria kapulaa edetessään kapuloita haistellen.)

Kauko-ohjaus 5 (Eka vaihto oli seisomaan ja Lumes nousi ihan täydellisesti ylös, mutta alkoi olla jo sitä mieltä, että jotain palkkaakin voisi tulla, joten perään tarjosi peruutusta, josko sillä irtoaisi namia. Seiso-istu-vaihdot oli kahteen kertaan, niissä molemmissa Lumes istui eteenpäin. Muut vaihdot oli tosi hyvät.)

Kokonaisvaikutus 10 "Se on keskittynyt, suorittaa liikkeet nopeasti ja innokkaasti, mutta kuitenkin täysin äänettömästi."

Kok.pist. 248/320 sij. 1/5

Vaivaiset kahdeksan pistettä jäätiin ykköstuloksesta, kaukojen seiskalla se oltais saatu. Mutta jos ottaa huomioon, että paikallamakuun väliinjätöstä tuli vapaaehtoiset -40p., niin periaatteessahan tämä on henkinen ykköstulos...

Koira ei ole muuttunut miksikään niistä aiemmista kokeista, mutta itse olen muuttunut omituiseksi pökkelöksi, joka ei osaa enää edes heiluttaa käsiään ja pitää niitä ihan ihmeellisesti irrallaan vartalostakin. Alokas- ja avoimessa luokassa mulla kädet heilui seuraamisissakin ihan luonnollisesti, mutta ei heilu enää, jännitän ne ihan kummallisiksi. Muuten olin kyllä tyytyväinen omaankin suoritukseeni, muistin kaiken mitä pitikin, eli käskyt ja liikkeenohjaajan kuuntelemisen (ei oltu tosiaan harjoiteltu mitään liikkeitä edes liikkuroituina). Luoksarin ja kaukojen alussa kertasin suorituksen ja käskyt mielessäni kokonaisuudessaan läpi, niissä oli mulle monimutkaisimmat kokonaisuudet. Niin ja kirjoitin kotona ennen lähtöä lunttilapun kaikista liikkeistä ja niiden käskyistä ja muista kommenteista ja ennen meidän vuoroa luin sen ainakin kakskyt kertaa läpi, että jäis ees jotain päähän. Ja jätin lunttilapun taskuun meidän suorituksenkin ajaksi, mutta en sitten onneksi tarvinnut sitä, toi turvaa jo taskusta käsin.

Videokin on (superkiitos kuvaajalle!), mutta en saanut sitä ladattua kokonaisena, joten jouduin leikkaamaan kolme viimeistä liikettä pois, ja nytkin se lataus kestää aika kauan.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Natalian kanssa


Kirjaston poistokirjamyynnissä pisti silmään lapinkoirannassuinen opus (vuodelta 1981), ja kun takakansikin antoi ymmärtää sisällönkin siihen liittyvän, nappasin kirjan mukaan. Nyt kirja on luettu läpi, ei se oikein omaan makuuni ollut, mutta kohdat koirasta oli kyllä kivasti ja elävästi kirjoitettu, niitä olisi lukenut enemmänkin muiden löpinöiden sijaan. Nyt tässä mietin, saksiako kirjasta koirakohtaukset ja kansi irti vai laittaako kiertämään eteenpäin vaikka kirjaston saa ottaa-koriin. Natalian kasvattaja on ilmeisesti Martti Vainio, ei sano itselleni mitään, tai ainakin sennimistä henkilöä kirjassa kiitettiin "mitä oivallisimman lapinkoirayksilön alkukasvatuksesta". Takakansi kuvailee kirjaa näin:

"Juhani Peltonen on maan suurimman päivälehden palstoilla ulkoiluttanut pakinoissaan ystävällisen tahdikasta koiraansa Nataliaa. Kirjailija on saanut lapinkoirakaunottarensa ihailijoilta runsaasti suopeaa sekä mielen- että kielenkiintoista postia. Tässä tulee Nataliaa - kera koko peltosmaisen fabuloinnin ilon ja karvauden."

Kevätaurinko kutsuu ulkoilemaan ja eihän siihen kutsuun vastaamatta jättää voi...





tiistai 10. helmikuuta 2015

Kun tunteet tulvivat


Olen töissä ensimmäistä kertaa työssäoppimisjaksolla olevan opiskelijan vastaavana ohjaajana ja sen vuoksi lueskellut ohjaamiseen liittyvää ohjenivaskaa. Yllä olevan kuvan tekstin tunnistin erityisen hyvin itsestäni, en tosin työn puolelta vaan koirien kanssa toimimisesta. Kun joku menee pieleen, kun jännittää, kun koira ei toimi niin kuin kuvitteli, kun tilanne muuttuu yhtäkkiä jne., niin vääränlaiset tunteet valtaavat tilan järkevältä ajattelulta, jonka vuoksi toiminta muuttuu epäjärkeväksi. Niinpä pitäisikin aina muistaa huomatessaan normaalitilan olevan vaihtumassa vaikka vain pieneenkin tunnekouhuun hengittää muutaman kerran syvään, koota ajatukset taas järkevästi kasaan ja jatkaa vasta sitten. Muuten ei oikein saa mitään järkevää aikaiseksi. Itselläni on paha tapa jäädä huonossakin mielentilassa jankkaaman jotain "koska pakko saada onnistumaan". Olen yrittänyt opetella siitä pois ja täytyy jatkossa vain yrittää vieläkin enemmän muistaa tämä.


Parit viime treenit koirien kanssa on olleet tosi kivat! Tajusin, että olen teettänyt Mestalla liian pitkiä treenejä ja sitten ärsyyntynyt, kun se lopputreeneistä alkaa "lässähtää", mutta eihän se mitään väsymiselleen voi. Niinpä nyt nuo parit viime treenit on olleet kestoltaan lyhyempiä ja jaoteltuina siten, että alkuun otan sellaisten liikkeiden treenit, joissa voin palkata Mestaa vauhdikkaasta lelulla ja se saa olla vähän villinä, jolloin se ei ala pitämään sitä vikinää, josta itse taas ärsyynnyn. Yleensä teen molempien koirien kanssa vuorotellen kolme treenipätkää ja Mestan kaksi seuraavaa ovat sitten sisältäneet enemmän keskittymistäkin vaativia liikkeitä ja saatuaan päästää alkuhöyryt pois, vinkunakin jää pois, kun pystyy rauhoittua mieleltäänkin. Kertaakaan en ajatellut Mestasta mitään huonoa, oli koko ajan hyvä fiilis! Täytyy nyt vain muistaa jatkossakin olla ahnehtimatta liikoja ja oikeasti suunnitella treenit koiran mukaan, niin se pystyy antamaan parastaan.


Laitoin Lumeksen toissaviikolla tositestiin paikallamakuussa (eli koira paikallaoloon ja häiriöhenkilö yrittää houkutella sen nousemaan sieltä, mitä koira tietenkään ei saisi tehdä, koska se suorittaa paikallaoloa) ja sen myötä tajusin, että sillä totta tosiaan on ihan vaillinainen ajatus sen suorituksesta, ts. sen ajatus ei riitä pitämään saatua käskyä mielessä, jos tulee jotain oikein houkuttelevaa. Mestallehan tällaisia harjoituksia on muutamia tehty tässä talviharjoituskauden aikana eikä niissä ole sille ollut mitään vaikeaa. Lumes sen sijaan ei millään ymmärtänyt, että jos joku tarjoaa sen kuonon edessä namia, niin sitä ei saa ottaa. Ja jos joku kutsuu sitä luokseen, niin se ei saa lähteä. Ja jos joku heittelee lelua sen edestä, niin se ei saa mennä ottamaan sitä. Lumes oli ihan "vau mikä kiva uus leikki" ja lähdössä heti täysillä mukaan kaikkiin houkutuksiin. Todellakin alamme treenaamaan tätä...

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Mikä se on?



" Sen pitää olla hiljaa ja näkymättömissä - mutta sen on haukuttava ja vartioitava, jos joku on tulossa.

Sen pitää olla kiltti ihmisille - mutta murista epämiellyttäville henkilöille.

Sen pitää olla kiltti lapsille - mutta lasten ei aina tarvitse olla kilttejä sille.

Sen pitää päästää sisään joulupukki ja nuohooja - mutta tukkia tie varkailta.

Sen pitää olla rauhallinen, eikä se saa meluta - mutta sen pitäisi olla myös pirteä ja leikkisä.

Sillä pitää olla omaa tahtoa ja sen on oltava yrettiliäs - mutta kuitenkin sen pitää osata kulkea kytkettynä etanan vauhtia omistajansa kanssa.

Sen pitää ymmärtää, mitä sille sanotaan - vaikka sitä ei ole usein opetettu ensin ymmärtämään.

Sen pitää totella heti - mutta olla kuitenkin itsenäinen ja persoonallinen.

Täytyy sanoa, että koirat ovat hienoja eläimiä, sillä useimmat niistä täyttävät juuri nämä vaatimukset."

(Anders Hallgren kirjassaan Koiraongelmia ja ongelmakoiria)


Lähes täydellisesti nuo omatkin koirat tuntuvat mahtuvan näihin määreisiin...











maanantai 2. helmikuuta 2015

Valittamisen taito

Lumes, tammikuu 2012

Jos haluat valittaa asiasta, johon et voi vaikuttaa, älä valita.

Huomaan syyllistyväni tähän aika monesti treeneissä - valittamiseen asiasta, johon ei voi vaikuttaa. Vertaan monessa Mestaa Lumekseen ja viimeksi toissa treeneissä taas valitin kouluttajalle, että kun Mesta ei yhtään aktivoidu samalla tavalla kuin Lumes. Että Lumes plaaplaaplaa ja Mesta ei sitten yhtään. Kouluttaja on sanonut mulle jo aiemminkin, että ne on eri koirat, niitä ei voi verrata, lopeta se. En vaan pysty, ja se on ärsyttävää, kun ei Mesta mitään sille voi, että se vaan nyt on rauhallisempi, herkempi ja pehmeämpi kuin Lumes eikä vaan toimi aina samalla tavalla. Se kuitenkin oikeasti on tosi kiva koira eikä mulla pitäis olla mitään valitettavaa, se vaan on erilainen. Allun ja Lumeksen välillä mulla ei koskaan ollut vertailuja negatiivisesti, ne oli enemmän samanlaisia kuin mitä nyt Mesta on.

Eniten tässä on vikana sekin, että Mestaan heijastuu se, että näiden vertailujen vuoksi olen siihen joskus treeneissä tyytymätön "kyllä Lumes tekisi tämänkin niin paljon paremmin". Jos en pääse yli tästä vertailusta, kohta pilaan koko koiran. Omatkin ajatukset alkaa keskittyä vain niihin "huonoihin" seikkoihin ja unohtuu kaikki, mikä Mestan treeneissä on oikeasti tosi hyvää. Sillä on tosi kiva, vauhdikas ja innokas nouto (paitsi viimeksi kyllä metallikapulan palautti ravilla)! Se oppi tosi nopeasti luoksetulon loppuasennoksi eteenistumisen perusasennon tilalle ja vauhti ja päämäärätavoitteisuus on kasvaneet tosi hyviksi! Mesta on paikallaoloissa ihanan rauhallinen! Se on tosi hyvä keskittymään häiriötreeneissä (osin jopa Lumesta parempi)! Juoksee kovaa ruutuun ja löytää sinne jo ilman palkan näyttämistäkin! Sitä on tosi helppo palkata leluilla ja nameilla! Sillä on napakat jäävät! Jne. Se ON hieno koira! Mun täytyis vaan alkaa muistaa se ja lopettaa epäreilu vertailu. Seuraavissa treeneissä pyydän kanssatreenaajia lyömään mua, jos vielä vertaan koiria keskenään.

Allu, tammikuu 2012

Jos haluat valittaa asiasta, johon voit vaikuttaa, tee asialle jotain, äläkä valita.

Lokakuisen hakukokeen, jossa siis Lumeksella ei mennyt tottis läpi sen vuoksi, että se tuli aina suoraan perusasentoon, jälkeen meinasin jäädä kiinni asenteeseen, että tyhmä tuomari, ei se kans mistään ymmärrä. Mutta koska tähänkin asiaan olisin voinut jo ennakolta vaikuttaa opettamalla koiran oikein, päätin lopettaa tuomarin syyttelyn ja sen sijaan opettaa koirat tulemaan ensin eteen istumaan.

Lumes, tammikuu 2012

Jos haluat valittaa asiasta, johon voit vaikuttaa, mutta et aio vaikuttaa, älä sitten valitakaan.

Lumeksen vahtihaukku on sellainen ikuisuusasia, joka joskus ärsyttää ja josta joskus tykkään. Ja koiran pitäisi tietää, että koska se ärsyttää (joku tuttu tulee pihaan), eli ei saisi vahtia, ja koska se on ok (joku vieras tulee pihaan), eli saisi vahtia. Tosi loogista... Koska mulla ei kuitenkaan ole edelleenkään aikomustakaan opettaa Lumesta pois vahtimisesta, niin eipä paljon olisi varaa siitä harmistuakaan.

Lumes, tammikuu 2012

Jos haluat valittaa asiasta, johon et oikeasti mitään muutosta haluaisikaan, älä valita.

Lumes on kunnostautunut tällä saralla, eli tekee juttuja, joista periaatteessa en tykkää, mutta kun ne kuitenkin on jotenkin niin hauskoja, niin en halua, että se jättäis ne tekemättä, vaikka helppoa olisi se komentaa lopettamaan. Lumes on välillä ihan kamala ruuan kyttääjä. Se tulee viereen istumaan, kun syön, ja tuijottaa herkeämättä niin kauan, että ruoka loppuu eikä ole mitään tuijotettavaa. Se ei siis tee muuta kuin istuu hiljaa ja tuijottaa, mutta se näyttää niin höpsöltä totaalisen keskittyneine ilmeineen, että sille vaan on pakko aina antaa jotain enkä henno komentaa sitä pois tuijottamasta. Monesti en haluaisi antaa sille mitään, mutta en vaan pysty olla antamatta.

Viikonloppuisin se on ennen tullut herättämään, jos ei olla johonkin kymmenen jälkeen oltu noustu sängystä, mutta nykyään se tulee aina vaan aikaisemmin ja viimeksi jo ennen yhdeksää. Ensin se tulee sängyn viereen tuijottamaan ja jos sitä ei huomata, hyppää sänkyyn, tuijottaa ja alkaa läpsiä patjaa toisella etutassullaan niin kauan, että siihen reagoidaan. Ja pakkohan siihen on reagoida, kun se on niin huvittavaa. Kyllähän se tuonkin lopettaisi, jos käskisi sen vaan pois sängystä, mutta ei vaan henno sitä höppänää. Iltaisin Lumes haluaa joskus tulla ottamaan "alku-unet" sänkyyn (sänkyyn ei oikeasti edes saisi tulla nukkumaan, vain herättäminen on sallittua), jolloin se istuu tai seisoo lattialla sängyn vieressä tuijottamassa sänkyyn niin kauan, että sille annetaan lupa tulla. Yhtenä iltana se oli juuri ennen nukkumaanmenoa lumettanut itsensä ulkona ja märkä koira ei todellakaan saa tulla sänkyyn, mutta kun se oli niin sööttinä siinä tuijottamassa, niin annoin silti luvan...

Lumes, tammikuu 2012

Jos haluat valittaa jostain turhanpäiväisestä asiasta, älä valita.

Ei omista koirista tule nyt äkkiseltään mieleen, mutta näyttelyarvosteluista tai palkintosijoista marmattaminen ainakin on turhista turhinta, ellei sitten kyseessä ole ihan oikea tuomarin virhe, esim. hylätty väärän värin vuoksi, vaikka väri olisi rodulla täysin sallittu.

Allu ja Lumes, tammikuu 2012