Meidänlainen tapa treenata tokoa

Koirien kanssa toimiessa on tyylejä aika lailla yhtä paljon kuin on koirien kanssa toimijoitakin. Osa pitää tiukasti kiinni omasta tyylistään, osa tekee juuri jonkun opetusten mukaan, osa vaihtelee ideoita fiiliksen mukaan, osa poimii yhden ajatuksen tuolta ja toisen täältä, osa tykkää kokeilla uutta, osa tykkää pitäytyä aiemmin toimivaksi todetussa jne. Samankin asian opettamiseen koiralle saa helposti useamman erilaisen ohjeen, esim. noudossa pakkonouto, naksuttelu, takaperin ketjutus, leikkimisen kautta, näiden sekoitus jne. Tärkeintä on löytää itselle ja omalle koiralleen sopivat ajatukset ja toimia niiden mukaan.

Muutama asia kuitenkin toistuu lähes aina samana; koira pitää opettaa työskentelemään palkatta, suorittamaan liikkeet kokonaisina ja kokeenomaisia harjoituksia pitää tehdä. Näin minäkin tein Lumeksen kanssa vuoden 2012 avoimen luokan tokokokeeseen asti "koska niin vaan pitää tehdä". Eikä siinä mitään, koira oli reipas, innokas ja osaava ja saatiin reilu ykköstulos tuomarin kehujen saattelemana.

Kun siinä jossain alkuvuoden 2013 paikkeilla alettiin Lumeksen kanssa tosissaan treenaamaan pk-tottista hakukokeisiin tähdäten, toimintatapani muuttuivat. Vaikka pentu- ja nuoruusajan hyvästä pohjatyöstä johtuen Lumeksen kanssa ei koskaan ollutkaan ollut minkäänlaisia motivaatio-ongelmia, piti pk-koetta varten saada "nupit kaakkoon", jotta maastolajien jälkeenkin riittäisi vielä varmasti potkua tottikseenkin. Niinpä palkat kasvoivat paremmiksi ja niitä alkoi saada joka välissä, ei tehty mitään ilman palkkaa. Kokeenomainen treeni, mikä se on? Ei ainakaan mitään, mitä meidän treeneissä nähtäisiin, ja silti koira on kokeissa ollut aina jopa parempi kuin koskaan treeneissä. Palveluskoirakokeitahan on Lumeksella nyt takanaan neljät ja tottiksien asenteellaan se vetää vertoja ihan mille tahansa "oikealle pk- rodulle". Sen vire ei laske, mitä edemmäs liikkeissä mennään, vaan se nousee ja nousee.

Koska hyvän fiiliksen hakeminen ja jatkuva palkkaaminen treeneissä on tuottanut pk-tottiksessa niin hyvää tulosta kokeissakin, siirryin jossakin vaiheessa myös tokon osalta samaan, josta mainitsinkin lyhyesti helmikuussa Lumeksen voittajaluokan tokokokeen jälkeen. Lisänähän tähän oli vielä se, että tokon monimutkaisempia liikesarjoja en tosiaan ketjuttanut ollenkaan yhteen vaan Lumes suoritti mm. luoksetulon ja ruudun vasta kokeessa ensimmäistä kertaa kokonaisina liikesuorituksina.

Mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että Mestan kanssa voi noudattaa samoja pääpiirteitä kuin Lumeksenkin kanssa. Alokasluokan tokokoe oli ensimmäinen kerta, kun Mesta suorittaa peräkkäin kaikki alokasluokan liikkeet, ensimmäinen kerta, kun Mesta suorittaa mitään liikettä ilman palkkaa (tai on se joskus jäänyt ilman palkkaa, jos joku ei ole onnistunut, mutta hyvin, hyvin harvoin), ensimmäinen kerta, kun liikkeenohjaaja on kaikissa liikkeissä mukana, ensimmäinen kerta, kun luoksepäästävyydessä kädessäni ei ole namia ja ensimmäinen kerta, kun liikkeestä maahanmeno, liikkeestä seuraaminen, luoksetulo ja hyppy suoritetaan kokonaisina liikkeinä.

Olen samaa mieltä siitä, että koiran täytyy osata toimia ilman palkkaa. Molemmat koirani on heti pennusta asti opetettu siihen, että tekeminen kannattaa, vaikka palkka ei olisikaan näkyvillä - toisinsanoen niille on siis opetettu, että palkka on aina jossain, vaikka sitä ei näkyisikään. Ne on opetettu erilaisiin palkkaustapoihin ja myös siihen, että kehuva puhe on merkki onnistumisesta ja siitä, että palkkaa on tulossa. Olen samaa mieltä siitäkin, että koirien tulee oppia jaksamaan pitkäkestoisempaakin työskentelyä ja olemaan välittämättä häiriöistä, ja siitä, että joillekin koirille on ehdottoman hyödyksi tehdä kokeenomaisia treenejä, jotta ne saadaan toimimaan kokeissakin. Sen lisäksi ohjaajat itsekin voivat tarvita harjoitusta koesuorituksesta ennen oikeaan kokeeseen osallistumista (tosin sitähän pystyy kyllä käymään läpi ilman koiraakin). Siitä olen eri mieltä, että koetreenien tulisi olla automaatio, joita jokaisen koiran kanssa pitää tehdä.

Vaikka Lumeksen kanssa oli täysin tarkoituksellista se, että tiettyjä tokoliikkeitä tehtiin aina vain palasina, enkä ollenkaan koonnut niitä ehjiksi liikekokonaisuuksiksi, täytyy myöntää, että Mestan kanssa se oli vähän vahinko. Olisin halunnut treenata osaa liikkeistä vielä valmiimmiksi, mutta koska halusin Mestan kanssa siltikin kokeeseen juuri nyt, oli tyytyminen siihen, että osa liikkeistä olisi vielä keskeneräisiä. Mestan koe oli siis vielä Lumeksenkin koetta suurempi kokeilu siitä, että voiko liikkeet tosiaan jättää palasiksi ja ne silti onnistuvat kokeessa, ja että voinko tosiaan olla treeneissä pahimmanlaatuinen nami- ja leikkitäti ja koirat silti toimivat kokeissa.

Olen iloinen siitä, että ollaan löydetty meidänlainen tapa treenata tokoa! Tällä hetkellä mennään näin, parin vuoden päästä saattaa meidänlainen tapa olla taas hieman toinen, ajatukset ja koirathan muuttuvat koko ajan. Ja tylsäksihän tämä koiraharrastuskin kävisi, jos kaikki olisi aina samanlaista, siispä innolla eteenpäin uutta oppimaan!