lauantai 24. lokakuuta 2015

Vedenpitävää - Halti gem pants


Ostin pari vuotta sitten ensimmäiset vedenpitävät ulkoiluhousuni, sitä ennen olin välttänyt kastumisen yhdistelmällä tavisulkoiluhousut + sadehousut. Olin kyllästynyt sadehousujen moniin epäkäytännöllisiin ja epämukaviin puoliin, joten ajattelin viimeinkin kokeilla, olisivatko kalliit, tekniset housut todella hintansa arvoiset. Astelin sisään paikalliseen Intersporttiin, kerroin kriteerini (mukavat päällä, ei hiosta, ei tunnu märkänä märältä, kestää koirankynsiä ja monen tunnin metsäulkoilua sateessa satunnaisine istumisineenkin) myyjälle ja ulos astelin kassissani Halti gem pantsit. Housujen (vedenpitävän ominaisuuden tekevä) materiaali on nimeltään Drymaxx stretch fabric, tekninen ja kevyt erikoiskalvo, joka ei läpäise vettä, mutta päästää höyrystyneen kosteuden ulos vaatteesta. Vedenpitävyydeksi kerrotaan 10000mm/m2, hengittävyydeksi 20000grs/24h/m2.


Paremmin en olisi voinut rahojani sijoittaa, sillä Haltin housut olivat juuri sellaiset kuin myyjä lupasi - ja edelleen reilun kahden vuoden erittäin aktiivisen käytön jäljiltäkin ne toimivat kuin unelma! Vaikka housut kastuisivat ulkoisesti aivan litimäriksi, ne ovat miellyttävät ja kuivat käyttää (myös paljasta ihoa vasten) eikä kosteus ole vielä kertaakaan päässyt pinnasta läpi edes monen tunnin hakumetsässä rämpimisestä ja vetisessä maassa istumisesta. Housut myös kuivuvat aivan supernopeasti (eivätkä märkänäkään valu vettä), usein jopa vielä päälläollessaankin, jos sää on poutaantunut. Pintamateriaali puhdistuu kuin itsestään, yltiörapaisuudesta on harvoin enää parin päivän, max viikon päästä jälkeäkään, joten pesukonetta näkevät harvoin.

Olen käyttänyt näitä housuja ympäri vuoden, kesällä 20 asteen lämmössä ne ovat kieltämättä hieman liian lämpimät, mutta kuitenkin ihan pidettävät, ja talvella pitkisten kanssa niissä pärjää hyvin muutaman asteen pakkasessakin. Koirien kynsistä (eikä mistään muistakaan raapimisista oli sitten oksa, koira tai jotain muuta) ei housuihin ole jäänyt jälkeäkään, jos kurajälkiä siis ei lasketa. Jos vaatteita voi rakastaa, niin näitä housuja minä rakastan!


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Takaperin ja vastakarvaan

Olis mulla muutakin asiaa kuin laitella tänne vaan metsäkuvia metsäkuvien perään, mutta nämä on niin helppo tyrkätä pois jaloista sen suurempia ajattelematta.



Mesta on taitava peruuttelija. Yleensä se joutuu kulkea takaperin vain kotona ja treeneissä, mutta on hyvää harjoitusta joutua joskus ajattelemaan jalkojaan vähän haastavammassakin maastossa.


Alkulenkistä Mestan pitää vähän väliä napata joku keppi suuhun kannettavaksi, loppulenkistä se ei enää ole niin tärkeää. Kallionlaella pysähdyttiin istuskelemaan hetkiseksi ja Mestalla oli kova tarve saada jotain esiteltävää, mutta kun keppejä ei löytynyt vierestä enkä antanut lupaa leikkiä hanskoillani, se joutui tyytymään sammaleeseen - samalla toki äänekkäästi jutellen.



Mestan valokuvaaminen on siitä jännää verrattuna Lumekseen, että Mestan rakenne näyttää tyystin erilaiselta eri kuvakulmista. Välillä se on hoikka hintelö, välillä sillä on vahvuutta, yhdessä kuvassa pitkä ja notkoselkäinen ja toisessa tappijalkainen. Totuus on ehkä jotain niiden väliltä.



En tiedä, onko monikaan blogin seuraajista huomannut Mestan naamavärkissä mitään outoa? Alla olevasta kuvasta ehkä huomaatte, kun nyt tiedätte, että jotain erikoista siinä on?

lauantai 17. lokakuuta 2015

Pikatikkinä uusi huomioliivi

Koirien vanhat huomioliivit alkoivat olla jo riittävästi elämää nähneitä, joten ostin pari viikkoa sitten kaupasta uuden aikuisten huomioliivin (koko xl), leikkasin sen kahtia ja vähän saksimista, vähän ompelemista ja Lumekselle oli uusi liivi kasassa. Mestan oma odottaa vielä ompelutöitä, mutta eiköhän sekin viikon sisään ehdi valmiiksi tulla. Tarkemmat ohjeet huomioliivin tekoon marraskuulta 2012. Tämä nyt ostamani liivimalli oli huonompi kuin tuo vuosien takainen (lyhempi lähinnä) ja pystyheijastimet puuttuivat, sen puutteen tosin pystyi paikkaamaan leikkaamalla vanhoista heijastimet irti ja ompelemalla ne näihin.

Kahteen osaan leikattuna.

Leikattujen reunojen huolittelu ei ole välttämätöntä, mutta ompelukoneella ne hurauttaa nopeasti.

Koekäyttö suoritettu onnistuneesti päivänvalossa metsässä, pysyi päällä ja näytti sopivasti istuvalta! Nyt kelpaa taas kulkea pimeillä teilläkin.











perjantai 16. lokakuuta 2015

Retkipäivä


Voiko olla sattumalta polun vierustalla näin suorassa rivissä olevia puita vai olisikohan joskus aikanaan ihan tarkoituksella istutettuja? Hauska mäntykuja jokatapauksessa.



Tämän ladon tunnelmaan olisi niin sopinut räsymatto lattialle, ränsistynyt pirttipöytä, penkit ja öljylamppu - tunnelmallinen evästelypaikka olisi ollut valmis!


Polunvarrella lojuneet metallisangot piti ilman muuta tarkistaa, mutta ei niissä mitään mielenkiintoista ollut, vaikka koirat muuta odottivatkin.


Polkua on taidettu leventää kaatamalla puita ja niistä oli kaivettu ylös juurakotkin, joissa oli koirien mielestä mielenkiintoisia tuoksuja.


Reittiä oltiin tosiaan ilmeisesti kunnostamassa ja osassa matkaa polkua oli kivillä ja mullalla pengerretty korkeammaksi, paikoin näkyi työntekoon viittaavaa kalustoakin. Multapohjaiset kohdat eivät olleet miellyttäviä kulkea, mutta ehkä/toivottavasti niihin on tulossa purua tai lankkuja pintaan.


Näyttääpäs Lumes tässä kuvassa jytkyltä. Melkeinpä tuolla kropalla voisi saada puun kaadettuakin, huolettomasta ilmeestä ei vain saa selkoa, tapahtuisiko kaataminen vahingossa vai tarkoituksella...


Mesta ei esittele voimiaan vaan temppujaan, puuhun peruuttaminen käypi tuosta vaan.



Vesi ei ole koskaan liian kylmää Lumekselle, kun mieli tekee, niin sitten mennään!




"On kaksi tietä mentävänä, oikea ja väärä, jos toista lähtee kulkemaan niin toisen täytyy jäädä."



torstai 15. lokakuuta 2015

Kesällä kerran, metsikössä hetken verran...

Koivun oksalla
korvan muotoinen pahka,
kuin se kuuntelis.
Risto Rasa


Lämmin,
kostea, humiseva,
tuuli.
Käpyjä, neulasia,
kaarnanhelpeitä,
varpuja.
Metsä pui riihtään.
Risti Rasa


Metsän seinä
on vain vihreä ovi,
josta valo
ohjaa ystäväänsä.
Risto Rasa


Menin karvatakki
päällä metsään.
Kun kuljin,
mättäistä seurattiin,
kaaduinkin,
sain monta ihailijaa varvikosta.
Risto Rasa


Puut sirisevät.
Istun tässä ja kuuntelen,
mitä maisema puhuu
puuta, heinää.
Risto Rasa


Liikun hiljaa runkojen lomassa,
en lakkaa ihmettelemästä
miten valtava on oravan hyppy.
Tuntuu meren ja pihkan tuoksu:
männikön latvat tuulessa.
Risto Rasa


keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Google laulamaan

Pitäisi kai malttaa mielensä ja odottaa uutta silmälääkärikäyntiä sinne kolmen viikon päähän ja olla sitten viisaampia, mutta ainahan sitä täytyy koittaa itsekin leikkiä lääkäriä ja kehitellä diagnooseja uskollinen Googlen hakukone apuna etsien jotain, joka kuulostaisi edes vähän samalta.


Kuivasilmäisyydessä (keratokonjunktivitis sicca, KCS) silmän sarveiskalvo voi samentua, suonittua ja pigmentoitua aiheuttaen näkökyvyn heikkenemistä. Tosin oireet taitavat usein alkaa sidekalvon punoituksena ja silmän rähmimisenä, lisäksi sarveiskalvoon voi tulla haavaumia. Mestalla ei näistä oireista ole kuin tuo pigmentoituminen, joten ilmeisen epätodennäköinen vaihtoehto, jonka kyllä lääkärikin varmaan olisi pystynyt suoraan diagnosoida.


Pannus (Chronic superficial keratitis) ilmeisesti saattaisi olla tämänkaltainen alkuvaiheessa, lisäksi se on autoimmuunisairaus ja pahenee auringon uv-säteilystä, joka nyt oli se ensiepäily Mestallakin. Lääkäri tosin ihan erikseen sanoi, että mitään tulehdukseen viittaavaa ei silmästä löydy, ja pannus taas nimenomaan on pitkäaikainen pinnallinen sarveiskalvontulehdus. Pannusta myös lapinkoirilla on tavattua jo aiemminkin, joten senkin lääkäri olisi varmaan pystynyt sanoa suoraan.


Kolmas ja tähän mennessä viimeinen löytämäni edes vähän sopiva sairaus on pigmenttiglaukooma (Ocular Melanosis), jota koirilla taisi olla tavattu ainoastaan cairnterriereillä. Siinä silmän keskikalvon pigmenttisolut lisääntyvät aiheuttaen silmänsisäisen paineen nousua ja glaukoomaa. Mestalla ei näkynyt pigmentin kerääntymistä kyseisellä tavalla ja silmänpaineet olivat normaalit.


Eipä näistä paljoakaan viisastunut, ja ihmehän se olisi ollutkin, jos olisi itse tuosta vaan löytänyt jotain, kun lääkärikin oli niin ihmeissään. Mennään siis eteenpäin viikko 3xpäivässä tippoja, toinen viikko 2xpäivässä tippoja ja kolmas viikko 1xpäivässä tippoja. Ehkä yritän edelleen kaivella myös Googlen syövereitä, todennäköisesti huonolla menestyksellä, ja jännittää kolmen viikon päästä olevaa kontrollia.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Outoja pilkkuja silmässä

Mestan oikean silmän pinnalla on pigmenttikertymää silmän reunaosien pigmentistä. Mitään muuta vikaa kyseisestä silmästä, eikä toisestakaan, ei löytynyt, vaikka kaikilla mahdollisilla laitteilla ja aineilla tutkittiin. Samankaltaisia muutoksia esiintyy kuulemma ainakin kolmella koirarodulla, mutta koska lapinkoirilla ei sellaisia silmäsairauksia pitäisi olla, eikä lääkäri ollut koskaan kuullut lapinkoiralla sellaista olleen, hän ei pystynyt suorilta antamaan varmaa diagnoosia. Todella erikoiseksi tapaukseksi nimitti.

Jokin autoimmuunisairaus on yksi mahdollisuus ja ensimmäisenä aloitettiin siihen hoitokokeilu kolmeksi viikoksi kortisonitipoilla, jonka jälkeen käydään kontrollissa toteamassa, onko pigmentoituminen vähentynyt vai ei, ja sen perusteella voidaan päätellä lisää, mikä sairaus kyseessä olisi. Lääkäri lupasi kysellä lapinkoiria enemmän tutkineelta lääkäriltä mielipidettä ja lisäksi ottaa tapauksen puheeksi seuraavassa silmäeläinlääkärien tapaamisessa.

Kovasti toivon, että kyseessä olisi jokin lievä sairaus, joka ei haittaa koiraa eikä aiheuta toimenpiteitä. Huonolta vain näyttää se, että viime vuoden virallisessa silmätarkastuksessa mitään tällaista ei ollut, mutta nyt sitä on jo näin paljon.