Ylistyslaulu hiljaisuudelle

Olen ollut viikon verran puolisairaan ja sairaan olotilan välimaissa, mutta silti on tullut käytyä treenaamassa normaaliin tahtiin, vaikka se ei ehkä ihan viisasta ole ollutkaan. Viime viikonloppuna ei tosin edes olisi yhtään huvittanut lähteä hakutreeneihin, väsytti vain ja olisin mieluusti jäänyt lämpimän peiton alle sänkyyn nukkumaan. En ole kuitenkaan koskaan aiemminkaan kehdannut perua treenejä ilman oikeaa syytä (puolisairas ei ole riittävän sairas...) enkä tehnyt niin nytkään ja onneksi näin, koska kylläpä jälleen kerran oli taas mukavaa ja niin hyvällä mielellä pääsi lähtemään kotiin!

Tässä metsässä oltiin viimeksi treenattu joskus kauan sitten, ehkä viime vuoden keväällä. Periaatteessa metsä on helppokulkuista maastoa hyvällä näkyvyydellä, mutta siihen yhdistyy mukavalla tavalla erilaisia haasteita. Alueen vasemmalla puolella kulkee polkuja, metsäkoneuria ja ojia sekä pitkittäin että poikittain, oikealta puolelta löytyy polkujen ja ojien lisäksi useita suuria, kaatuneita puita juurakoineen.

Mestalla oli etsittävänään viisi henkilöä. Ensimmäinen oli vasemmalla puolella alueen syvyyssuunnassa ojan takana, Mesta juoksi hetkisen ojan reunaa ees ja taas, kunnes huomasi hajun tulevan ojan toiselta puolelta ja hyppäsi sinne. Toinen maalimies oli oikealla ryömineenä kaatuneen, tuuhean kuusen sisuksiin ja löytyi helposti. Haukku tuli tässäkin helposti, vaikka Mesta joutuikin tunkeutumaan itsekin kuusen oksien alle. Kolmas jälleen vasemmalla ja tällä kertaa aluetta eteenpäin ojan toisella puolella, tässä ei Mestan tarvinnut jäädä miettimään yhtään vaan hyppäsi suoraan juoksuvauhdista ojan yli. Neljäs maalimies oli sijoitettu oikealle puolelle siten, että maalimiehen luo päästäkseen Mestan tulisi hypätä yhden kaatuneen puunrungon yli. Mesta ei meinannutkaan kiertää vaan humps vaan hypääsi rungon päälle ja alas ja jatkoi matkaa maalimiehelle.

Viimeinen maalimies oli luoksetulon yhteydessä, jotta Mesta muistaisi myös kutsuttuna pitää etsimistä yllä. Jätin Mestan istumaan, lähdin kävelemään noin 30m päähän ja maalimies oli matkan puolivälissä kaatuneen puunrungon minun puolellani. Hypätessään puunrungosta yli, Mesta samalla huomasi maalimiehen ja pysähtyi viereen. Normaaleissä löydöissä Mesta aloittaa haukun aina välittömästi, mutta tämä luoksetulolöytö oli vielä niin uusi ja outo juttu, että se joutui pari sekuntia miettimään, mitä tehdä, ja alkoi sitten haukkumaan.

Muistelisin ainakin pari kertaa täällä joskus maininneeni siitä, että jos Mesta jää hakutreeneissä yksin autoon, se alkaa haukkua siellä. Koko viime vuosihan meni Lumeksen treenatessa ja Mestan enemmän tai vähemmän autossa sen aikaa haukkuessa. Meidän hakuporukka on siitäkin tosi mukava, että kaikkien koirat osaa olla hiljaa autossa, ei ole peräänhuutajia tai ohimeneville rähiseviä. Mesta oli se musta lammas ja mua ärsytti ihan vietävästi sen huuto. Tämän vuoden keväällä aloitettiin rauhoittumisharjoitukset autossa ja se on ollut ihan yhtä hiton ärsyttävää kuin sen haukkumisen kuuntelukin, mutta on se vaan tuottanut tulostakin.

Muutaman kerran kesän aikana Lumes on päässyt hakutreeneissä tekemään 1-2 maalimiehen etsintää siten, että lähetyspaikka on ollut ihan auton vieressä ja hakiessanikin Lumesta maalimieheltä, on Mestalla autosta ollut koko ajan näköyhteys meihin, koska näkiessään meidät se ei hauku. Näissä treeneissä päätin olla uhkarohkea ja kokeilla, mitä tapahtuu, jos mennäänkin Lumeksen kanssa ihan sinne hakualueelle asti eikä jäädä auton viereen. Huutelin Mestalle hiljaisuuskomentoja kävellessämme Lumeksen kanssa metsään ja sieltä metsästäkin vielä varmuuden vuoksi välillä huikkasin kuuluvasti "Nyt hiljaa siellä!" ja "Höpöhöpö!", vaikka mitään haukuntaa ei kuulunutkaan. Lumeksen löydettyä kaksi maalimiestään ja palatessamme takaisin autolle, yllätyin, kun Mesta ei ollut edes veräjän edessä skarppina vinkumassa vaan se makasi aidon rennosti kontin takakulmaan nojaillen. Uskomaton työvoitto!

Jäin treenien jälkeen hetkiseksi metsään ja koirat tykkäsivät juoksennella, mutta valitettavasti tykkäsivät myös pulikoida liejuisessa löllöojassa... Onneksi autossani on aina pari pyyhettä koiria varten sateisten treenien varalta, joten sain enimmät liejut pyyhittyä koirista pois. Yleensä en koiria pese, vaikka olisivat miten rapaisia, sillä hiekka kyllä varisee kuivuttuaan turkista pois, mutta mutalieju jouduttiin kyllä kotosalla suihkussa huuhtelemaan vähemmäksi.