Antibioottia ja apuaineita, siitä on vaaleanpunaiset pillerit tehty. Mesta niitä joutui syömään joulukuulla aika ikävään korvatulehdukseen. Podin huonoa omatuntoa huonosta koiranomistajuudesta, kun niin myöhään vasta tulehduksen huomasin, vaikka korva oli mömmöjä täynnä. Lumeksen korvia olen aina kerran viikossa parissa tutkaillut, kun sillä silloin kerran se korvatulehdus oli, mutta eipä tullut mieleen, että Mestallakin saattaisi korva tulehtua. No, tiedänpä vastaisuudessa kurkkia senkin korvakarvojen sisään.
On tullut myös huomattua yksi todella suuri ero Lumeksen ja Mestan hoitotoimenpidekäytöksessä. Mestalle on pennusta asti tehty erittäin paljon käsittelyharjoituksia ja ikävistäkin tilanteista on päässyt pois ainoastaan olemalla hiljaa paikoillaan, mikään vastustelu ei ole koskaan tuottanut tulosta. Mesta antoi mukisematta kaadella korvaansa puhdistusainetta ja lääketippoja, vaikka selvästi oli erittäin inhottavaa, ja syksyllä nenäkennelyskärokotekaan ei aiheuttanut vastustelua. Lumekselle ei ole tehty vastaavalla tavalla harjoitteita kuin Mestalle, vaikka toki sitäkin on paljon käsitelty. Lumes saa nenärokotteista hirveät sätkyt eikä sitä meinaa väkisinkään saada pitämään päätään paikoillaan sen tarvittavan parin sekunnin ajan. Tulehtuneen korvankin hoito piti sille tehdä huijaamalla, koska pakotus eikä komentaminen (mistä olin todella yllättynyt, sillä Lumes sentään on kaikissa muissa tilanteissa erittäin tottelevainen koira!) eikä lahjominen mikään tehonnut. Mestahan tosin on myös huomattavasti Lumesta nöyrempi koira ja sen oma tahto väistyy minun tahdon tieltä. Lumes ei ole ollenkaan nöyrä koira, mutta ennen nenärokotteita ja korvanhoitoa emme vain koskaan kuuden vuoden aikana ole olleet eri mieltä mistään asiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti