Kolomen pusun silta

# kevätkalenteri

"Lähetä postikortit viidelle tuttavallesi. Nyt ei tarvitse olla huomaavainen tai kiltti, vaan lähetä ne juuri niille ihmisille kuin itse haluat."

Sain pari kolme vuotta sitten kasan käyttämättömiä postikortteja ja olen siitä lähtien lähetellyt postikortteja joulun lisäksi pari muutakin kertaa vuodessa aina joillekin, jotta korttikasa pienenisi. Nyt sain taas hyvän syyn selailla kortit läpi pohtien samalla, että kenelle niitä lähettäisin.

Saajiksi valikoituivat molemmat siskoni pojat, toisella on synttärit tulossa ja ollaan kyllä menossa käymäänkin heillä, mutta laitetaanpa nyt ihan postitsekin kortti menemään, kun niitä harvemmin enää kukaan saa, ja toiselle muistutuskortti eräästä tehtävästä, jonka olen hänelle antanut ja josta palkaksi saa laskettelulippuun rahaa. Kohta on laskettelukausi ohi ainakin heidä lähimäessään, joten kannattaa pitää kiirettä tehtävänsä kanssa tai jää laskettelut käymättä. Heidän lisäkseen kortin saavat äiti, ihan vain siksi, koska yhdessä kortissa oli teksti "äidille", sekä tätini ja vanha kirjekaverini.

#

Ja sitten siihen varsinaiseen asiaan, eli kolomen pusun siltaan! Lähdettiin toissa päivänä koirien kanssa tutulle lenkkireitille ajatuksena jatkaa pidemmälle kuin ollaan aiemmin kuljettu. Aika alkumatkasta polulla olikin jo muuta väkeä, pari metsonaarasta nimittäin. Ehdin jopa saada toisesta kuvan, kun eivät ihan heti lentäneet pakoon. Tämä olikin jo neljäs kerta, kun kyseisessä metsässä metsoja näen. Metsojen tarjoamat luontokokemukset eivät päättyneet tähän, sillä päästyämme pidemmälle metsään alkoi lumessa näkyä ruskeita väriläiskiä. Vielä pidemmällä metsässä oli lisää ruskeita läiskiä ja lisäksi parissa läiskässä oli ulostekikkarakin. Suurimmalta osin oli silti vain niitä läiskiä ilman ulostetta, ja jäljistä päätellen joku tai jotkut nelijalkaiset olivat tainneet käydä syömässä kikkareet parempiin suihin. Onneksi asialla eivät olleet Lumes ja Mesta... Kotona vertasin kuvia ja netin kuvia/tekstejä ja päädyin siihen, että metsojen ulostetta se metsä oli täys.

Ei vielä siinä, että metsoissa olisi ollut riittävästi metsänelävää, mutta Lumes-reppana meinasi liiallisen uteliaisuutensa johdosta pudota metsänpeikon koloon! Ihan joka paikkaan ei kuonoaan kannattaisi työntää, mutta onneksi vielä tällä kertaa Lumes sai pelastauduttua takaisin maanpinnalle.

Kun peikosta oltiin selviydytty, tuli vastaan pieni silta ja sen jälkeen pari mukavaa kylttiä. Sitä pususiltaa ei valitettavasti kyllä päästy näkemään, koska se oli vielä ihan kokonaan lumipeitteen alaisena. Meidän täytyy kai ulkoilla siellä uudelleen lumien sulettua, sillä eihän tuollaista nähtävyyttä voi katsomatta jättää.

Mitäpä muutakaan tekisivät lapinkoirat lumihangilla kuin piehtaroisivat ja taas piehtaroisivat, mutta kyllä siellä metsässä olisi sentään ollut tilaa valita oma paikka kummallekin eikä ahtautua vieri viereen ja joutua toisen potkimaksi. Huvinsa kai kullakin.

Ja mikä yllätys meitä yhtäkkiä odottikaan keskellä metsää, sievä nuotiopaikka - eikä ollut tietenkään edes eväitä mukana. Kylläpä tuonne kannattaa talsia uudemmankin kerran ja sillä uusintakerralla vielä muistaa pakata eväsreppukin mukaan, niin retkestä tulee täydellinen! Todellakin on joskus suositeltavaa poiketa siltä tutulta reitiltä ja löytää uusia maisemia, ja jos ei nyt ihan joka nurkan takaa laavua löydy niin ehkä joku hauskalta näyttävä puu, kallionkolo, marjapaikka tai muu näkemisen/kokemisen arvoinen asia kuitenkin.

Palatessa tuli huomattua vielä muutamia kuvaamisen arvoisia pienempiä kohteita - kun näkee metsän puilta, on mahdollisuus nähdä myös vielä paljon enemmän. Tämän kevään ulkoiluteemaksi taidankin ottaa uusiin paikkoihin tutustumisen - niin tuossa meidän lähimetsässä kuin paikkakunnan muissakin luontokohteissa. Pian olemme taas monia, uusia kokemuksia ja "näkemyksiä" rikkaampia!