sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Tavoitteiden tarkistus

Koska meillä ei tälle vuotta ole enää mitään kisasuunnitelmia, voidaan varmaankin jo käydä läpi vuodelle 2016 suunnitellut tavoitteet, tarkistaa niiden toteuminen sekä suunnitella uuteen vuoteen uudet tavoitteet.


LUMES

Toko-tavoitteet vuodelle 2016
Jotenkin lässähti tokoinnostus sen yhden, menestyksekkään voittajaluokan kokeen jälkeen. Tuntuu, ettei siitä enää paremmaksi pysty laittamaan. Nyt alkaisi tosin paikallamakuukin olla niin rauhallisessa kuosissa kuin koetta varten haluaisin, että en tiedä pitäisikö kuitenkin käydä kokeilemassa? Tai sitten ei?

Toteuma
Vähän ollaan tokojuttuja hassuteltu Lumeksen kanssa, mutta ei mitään kunnon treeniä eikä siis kokeessakaan käyty.

Toko-tavoitteet vuodelle 2017
Ehkä treenataan, ehkä ei. Ehkä mennään kokeeseen, ehkä ei. Jos mennään tulos ois kiva. Ei mitään suuria suunnitelmia, fiiliksellä mennään.


Haku-/jälki-/vot evör pk-tavoitteet vuodelle 2016
Jaah, en oikein tiedä. Kyllä me varmaan joku kerta hakumetsässä käydään ja saatetaanpa jälkeäkin tehdä, mutta ehkä Lumeksella on jo meriittiä pk-saralla ihan riittävästi. Joku viikko sitten juttelin yhden pelastuskoiraharrastajatreenikaverin kanssa ja tuli puheeksi, että hälytystehtäväkelpoisia koiria pelastusetsintöihin tarvittaisiin meidän alueella lisää ja pienen hetken mietin, että pitäisköhän, koska Lumes ois kyllä just omiaan siihen hommaan. On se kuitenkin niin sitovaa ja pitäisi itsekin kouluttautua ensiapu-, suunnistus- yms. jutuissa, että taitaa se kuitenkin jäädä.

Toteuma
Lumes kävi muutaman kerran hakutreeneissä tekemässä pientä etsintäjuttua ja on se vaan niin pätevä, ettei siitä mihinkään pääse. Tottistreeneissä Lumes pyöri Mestan mukana ja toimi oivana noutokoirana mun kapulanheittoharjoituksissa.

Pk-lajitavoitteet 2017
Tää taidetaan tipauttaa kokonaan pois, kun ei virallisia suunnitelmia enää ole, niin eipä tarvi erityisiä tavoitteitakaan.


Koiratanssi-tavoitteet 2016
Mä jotenkin hurahdin siihen hooteeämmään eli seuraamiseen musiikin tahdissa ja Lumes osaa jo melkein kaikki positiot eli seuraamispaikatkin, niin ois aika siistiä osallistua tänä vuonna äsämmiin?

Toteuma
Harjoiteltiin enemmän kuin viime vuonna ja käytiin muutamissa kisoissa, myös niissä SM-kisoissa. Lumekselle tuloksina avoimesta luokasta KM, voittajasta SERTI sekä suomenmestaruus. Aivan huikee tulosvuosi!

Koiratanssi-tavoitteet 2017
HTM-koiratanssivalioksi? Suomenmestaruuskisoihin? Koiratanssin maajoukkueeseen ja osallistuminen pohjoismaiden mestaruuskilpailuhin? Yksi kokeilu freestylen alokasluokassa? Esiintymään pariin oman yhdistyksen kesätapahtumaan? Eli ihan hirveesti harjoiteltavaa! Ja tähän sopii varmasti myös maininta siitä, että jatketaan kesäteatterissakin mukana.



MESTA

Toko-tavoitteet 2016
Sikäli mikäli ei tule mitään uusia lääkityksiä ja sitä myöten estoa osallistua kokeisiin, niin pitäisiköhän tälle vuodelle olla tavoitteena ylimpään luokkaan pääsy...

Toteuma
Helmikuulla osallistuttiin ekan kerran avoimeen luokkaan ja sieltä Mestalle 1-tulos. Kevätkausi kyllä treenattiin voittajaluokan juttuja, mutta kun piti päästä osallistumaan hakukokeisiin ja pk-tottista treenatessa en piitannut mitään Mestan ääntelystä (jota se talvella ei oikeastaan ollut tehnyt yhtään), kunhan vaan vire oli ylhäällä ja tehtiin hommia täysillä, niin ei tokotreenit oikein sopineet siihen mukaan eikä siten kokeetkaan.

Toko-tavoitteet 2017
Tipahdettiin pois nuorten koirien tokoringistä, kun oltiin oltu siinä se maksimiaika kaksi vuotta, joten mitään vastaavia yhteistreenejä ei enää ole tiedossa ja treenaaminen täysin oman itsensä varassa. Ehkä koitan jaksaa sinne voittajaluokkaan meidät väkertää, jos hyvin käy.


Haku-tavoitteet 2016
Talven jäljiltä etsintähommat taas vauhtiin ilmaisun kera ja tottiksessa estenoudot ja eteenmeno valmiiksi, niin ei pitäisi olla estettä, etteilö voitaisi HK1 saada. Tosin saattaapi olla pieni aavistus, että Mestan kanssa ei välttämättä ole kokeissa yhtä helppoa kuin Lumeksen kanssa. Lumes paikkailee mun virheitä hyvin, mutta Mesta kyllä odottaa, että mä hoidan oman hommani kunnolla...

Toteuma
Mestasta kuoriutui esiin aivan valtavan taitava palveluskoira! Keväällä ahdistavien treenien jälkeen tajusin muuttaa ajatteluni Mestan treeneistä uusiksi ja siitä alkoi tulosputki vertaansa vailla: toukokuulla meidän ihka ensimmäinen hakukoe ja sieltä koulutustunnus HK1, syyskuulla siirryttiin 2-luokkaan ja Mestalle koulari HK2, marraskuun alussa kaiken huipentumana voittajaluokan kokeesta HK3 ja koska nämä kaikki tulivat 1-tuloksilla, sai Mesta näin myös ensimmäisen kiinnityksensä käyttövalion arvoon.

Haku-tavoitteet 2017
Tää on vaikee! Saatiin Mestan kanssa tänä vuonna jo niin huikeat tulokset, etten olisi mitenkään osannut tai edes uskaltanut haaveilla niistä. Kaverit sanoo, että pitäisi yrittää osallistumisoikeutta palveluskoirien SM-kisoihin. Jos vaatimukset osallistumisoikeuteen ei muutu, pitäisi Mestan saada kaksi HK3-koularia päästäkseen mukaan niihin karkeloihin. Ja jos haluaisi käyttövalioksi, ei riitä pelkät koulutustunnukset vaan pitäisi tulla 1-tuloksia. Nää on niin isoja ajatuksia, etten uskalla niitä tavoitteiksi laittaa. Ehkä me vaan treenaillaan, yritetään pitää saavutettua koulutustasoa yllä ja katsotaan, mihin se riittää.


Agility-tavoitteet 2016
Mestan niin pitäis päästä treenaamaan agia ja saada kisaamista varten tarvittavat loppusilaukset kasaan. Itseäni ei vain jostain syystä nyt yhtään kiinnosta agility ja ärsyttää, kun menee kaikki aiemmin sen eteen tehty työ hukkaan... Kaikki mahdolliset lainaohjaajatkin asuu vähän väärillä suunnilla.

Toteuma
Ei tehty agia kyllä sitten yhtään.

Agility-tavoitteet 2017
Jos saan jostain agi-innostukseni takaisin, niin treenataan ja kisataan, jos en saa, ei tehdä taaskaan mitään.


Koiratanssi-tavoitteet 2017
Mesta osaa jo sen verran erilaisia seuraamispaikkoja, että eiköhän olisi silläkin jo aika koettaa onneaan koiratanssin HTM-lajin parissa...


perjantai 18. marraskuuta 2016

Huono kaikessa


Olen huono häviäjä. En tosin siinä perinteisessä mielessä, että mitenkään hermostuisin tappiolla olemisesta. En vain jaksa enää yrittää uudelleen, jos epäonnistuminen seuraa toistaan. Olen luovuttaja, lannistuja, luuseri. Jos minulla ei olisi niin onnistuvia koiria kuin on, olisin jo lopettanut lajin toisensa perään heti alkuunsa. Ihailen ihmisiä, jotka yrittävät uudelleen ja uudelleen, eikä se pelkkä tulos ole tärkein. Minusta ei siihen ole.


Aina ennen kisoja niin sanotusti petaan meille valmiiksi epäonnistumisen, niin ei tarvi kisan jälkeen enää selitellä, mikä meni pieleen, jos menee pieleen. Voi ihan vapaasti onnistua tai epäonnistua, kun on jo ääneen kerrannut kaiken, mikä ei välttämättä onnistu ja miksi, ja laskenut tavoitteet alas. Mitä useampi onnistuminen on takana, sitä enemmän pitää varautua siihen, että seuraavalla kerralla ei enää menekään yhtä hyvin. Minusta ei ole sellaiseen "jes, nyt me onnistutaan kaikessa"-asenteeseen.


Olen jopa niin epäonnistumispelkoinen, että jos tuntuu, ettei homma voi mennä enää paremmin kuin on jo mennyt, on parempi olla osallistumatta ollenkaan tai lopettaa koko homma, ettei vaan tule mitään heikompaa suoritusta eteen. Minulla ei ole edes kilpailuviettiä kannustamassa yrittämään ja yrittämään, kisaamaan ja kisaamaan. Ilman kannustavia, eteenpäin potkivia treenikavereita ei osassa lajeja oltaisi missään.


Sinänsä on ristiriitaista, että haluan harrastaa tulostavoitteellisesti - eli käydä kisoissa - mutta kuitenkaan minulla ei ole sitä minkään sortin kilpailuviettiä. Ei sinänsä mitään tarvetta päästä luokkia ylemmäs, saada menestystä tai olla toisia parempia. Se vain on tavallaan pakollinen jatkumo sille, että haluaa harrastaa koiriensa kanssa ja voi todistaa niiden osaamista.


Tästä päästäänkin siihen, että olen myös huono voittaja. Vaikka pärjääminen onkin mukavaa, se on myös tavallaan epämukavaa. On jotenkin hämmentävää olla hyvä, että miten tässä nyt näin kävi. Kuka on mennyt keksimään sanonnan "Voittajan on helppo hymyillä"? Ei todellakaan ole! Olisi painajainen voittaa jotku oikein isot kisat. Olisin vaan silleen ööh, anteeksi olemassaoloni, saako jo lähteä pois, voisiko maa nielaista minut, sammuttakaa edes valot.



Olen tottakai ylpeä koiristani ja nautin kisaamisesta niiden kanssa. Voin kirjoittaa niistä suuria ylistystekstejä ja levittää videoita pitkin maailmaa. Voisin kuitenkin skipata kokonaan oman osuuteni, unohtakaa, että olen olemassa, katsokaa vain koiraa.


Pitäisi varmaan lopettaa koko koiraharrastus, pääsisi näistäkin olemattomista ongelmista eroon. Olen sitä paitsi aina inhonnut esiintymistä ja esillä olemista. Koiraharrastuksessa siihen vain on ollut pakko tottua. Eniten ahdistaa koiratanssi, jossa joutuu kirjaimellisesti esiintymään. Olisi hyödyllistä tehdä lajia tutuksi esiintymällä Lumeksen kanssa tapahtumissa ja mahdollisesti näin saada uusia harrastajia, mutta en vain kehtaa. Koska luuser...

perjantai 11. marraskuuta 2016

168+13+94=HK3 275p.

Olin toivonut, että Mestan ei tarvitsisi kovin lämpimässä kelissä juosta läpi 3-luokan hakukoerataa. Ei sillä, että marraskuussa erityisen lämpimiä päiviä muutenkaan olisi, mutta ainakin sain, mitä toivoin, kun lämpimän syksyn päätteeksi koepäivän aamuna ulkomittari näytti kylmyyttä -13°C... Tarkenin kuitenkin suhteellisen hyvin sen noin viiden tunnin pakkasoleskelun, kun vetäisin kotona jalkaan toppahousujen alle kolmet pitkikset + villasäärystimet + koirankarvavuoratut villasukat ja vielä väljät, vanhat talvikengät tallusteluun. Toppatakin alla lämpöä oli pitämässä kaksi pitkähihaista aluspaitaa + villapaita + treenitakki + käsissä kahdet lapaset, päässä pipo ja huppu vielä yllä. Olin kyllä onnellinen hyvästä pukeutumisestani! Mestaa ei onneksi palella edes kylmässä maassa makoilu, rotuvalinnan (harvoja?) hyötyjä.

Ei ehkä katseenkestävää, mutta kukapa sinne kenkien sisään katselisikaan - pääasia, että tarkenee!

Pakkasin illalla kaiken valmiiksi siten, että aamulla aikaisin kokeeseen herätessä ei tarvinnut kuin ulkoiluttaa koirat, lämmittää glögi, ottaa kamppeet mukaan ja lähteä. Onneksi pakkasin illalla, koska molemmat vara pk-liivit (maastolajeissa pakko olla koiralla päällä) olivat lukko-osasta rikki, vaikka en tiennyt kummankaan olevan rikki... Siitä sitten pikaista patenttiratkaisua peliin, onneksi kokeessa kuitenkin se päälle laitettu ainoa ehjä pk-liivi myös pysyi Mestan päällä eikä kadonnut metsään, joten varaliivin lukkovirityksen toimivuutta tositilanteessa ei tarvinnut testailla.


Ollessamme puolen kilometrin päässä koepaikalta, saan puhelun, jossa kysellään, olenko tulossa kokeeseen. Kello oli vähäsen yli 8.30 ja luulin olevani vain pari minuuttia myöhässä toivotusta ilmoittautumisajasta kokeen alkaessa sitten klo 9.00. Nyt tätä kirjoittaessani piti käydä oikein sähköpostista katsomassa, että mitä siinä Tervetuloa kokeeseen-viestissä oli kellonajoista sanottu - ja hups keikkaa, koe alkaa 8.30, ilmoittaudu siihen mennessä, jotta päästään heti aloittamaan. Olisipa ollut noloa tulla poistetuksi kokeesta myöhästymisen takia. Ei kannattaisi lukea, mitä kuvittelee, vaan ymmärtää, mitä lukee...

Kokeessa oli yhdeksän koirakkoa ja ajansäästämisen vuoksi arvostelut oli jaettu kahdelle tuomarille. 1- ja 2-luokan koirakot jäivät tekemään ensin tottikset, sitten esineruutuun ja viimeisenä hakuun, 3-luokka lähti ensin hakuun, sitten esineruutuun ja viimeisenä tottikseen. Voittajaluokan koiria oli neljä ja arvoin meille viimeisen suoritusvuoronumeron. Metsätiellä ooteltiin ehkä parisen tuntia? omaa vuoroamme. Ihan normaali autossaodotteluaika hakutreeneissäkin, tosin treeneissä ei ihmiset seurustele autojen vieressä vaan kaikki siellä metsässä. Hakukokeet on siitä mukavalla tavalla poikkeavia luonteeltaan esim. tokoon ja agilityyn verrattuna, että osallistujat lähes poikkeuksetta seurustelevat keskenään. Aika tylsä siellä maastossa olisikin vuoroaan odotella yksin autoon lukittautuneena, mukavammin kuluu toisten kanssa jutellessa. Nytkin saatiin hyvät, (tietenkin koira-aiheiset) keskustelut aikaan ihan toisilleen vieraiden ihmisten kesken.

Kävelytin Mestaa vähäsen ennen meidän vuoroa. Oli innokas ja se ois ollut jo hajuvanan mukana menossa koealueelle. Mesta kertoi myös ihan itse olevansa haukkuilmaiseva koira, sen verran railakkaalla ääntelyllä kohdattiin tuomari ja muu ratahenkilöstö metsässä. Vouvouvou... Alla olevassa piirroksessa on kokeen hakurata. Pystysuora viiva on 300 metriä pitkä keskilinja, jota pitkin käveltiin ja koira lähettiin etsimään molemmin puolin. 100m ja 200m on oikeastikin merkattu keskilinjalle numeroin, mutta 300m merkki puuttuu. Jos astut yli 300 metristä, suoritus päättyy siihen. Pitää siis itse osata arvioida, että koska ollaan lähestymässä radan loppua. Vaakasuora viiva on vain näyttämään, että etsintäalue jatkuu 50 metriä metsään keskilinjan (joka oli polku) molemmin puolin. Hymynaamoin on merkattu maalimiesten sijainnit noin suunnilleen sen, mitä siinä kokeen keskellä ehkä etäisyyksistä tajusin.


Laitoin Mestan etsimään ensin vasemmalta, sitten oikealta, josta ensimmäinen maalimies sitten löytyikin. Juostessani Mestaa ja maalimiestä kohti ihailin, miten hyvin Mesta haukkuu! Ihan tosi hyvin! Perille päästyäni toimin, kuten niissä vipoissa treeneissä ennen koetta mun käskettiin toimia, eli ei mitään hellyttelypuhetta voianteeksimestakultapienikunjoudunpyytämäänsutkeskenilmaisunvierelleetkäsaaeesmitäänpalkkaasiitä (mä siis oikeasti puhun sille tuohon tyyliin....) vaan selkeä käsky sivulle. Ja katos, mun koira tulee vierelle, pysyy melkein istumassakin siinä, mutta käväisee tervehtimässä roskiksesta poiskömpivän maalimiehen (näin saa sääntöjenkin mukaan kyllä tehdä) ja tulee yhdellä (vai kahdella) käskyllä takaisikin vierelle.

Seuraavaa maalimiestä ei sitten löydykään vähään aikaan. Mesta on silti edelleen reipas, haukkuu jokaisessa lähetyksessä (treeneissä se kyllä taitaa olla hiljaa?) ja lähti mielellään etsimään. Pari vähän lyhyempää kierrosta se tekee, mutta en välitä siitä. En muista oliko se tällä välillä vai vasta toisen maalimiehen löytymisen jälkeen, kun Mesta tekee sen saman, mitä niissä viime treeneissä, että juoksee vaan muutaman metrin ja pysähtyy. Muistaakseni kutsuin vain Mestan takaisin ja lähetin vähän eri kohdasta uudestaan ja meni sitten hyvin. Ja yhdellä lähetyksellä Mesta taisi juosta vain jonkun 15 metriä alueelle ja kääntyi sitten tulemaan takaisin mun luo (en muista, onko ikinä treeneissä noin lyhyeen jättänyt) ja minä iloisesti lässyttän sille jotain tyyliin "voi sua höpsöläistä, olipa hassua" tjsp. Oikein ihailin itseäni, miten ystävällisenä, kannustavana ja positiivisena pysyin sekä omissa ajatuksissani (kyllä, siinä keskilinjaa kulkiessani ehdin koiran ohjaamiselta ajatella, että vautsi, osaanpa mä olla tyyni ja pirtsakka, tän olon kun sais treeneihinkin, niin ois huippua) että Mestaa kohtaan, vaikka sen työskentely ei joka lähetyksellä niin hyvää ollutkaan.

Tämän vuoden ainoa hakutreenikuva? Kaveri näppäsi syyskuussa.

Oltiin edetty rataa eteenpäin ehkä jotain 150 metriä? vähän yli? ja Mesta oli vasemmalta palaamassa takaisin mun luo, kun jossain 20m? ennen keskilinjaa Mesta nostaa nokkansa pystyyn ja lähtee takaisin syvemmälle aluetta sekä samalla aluetta eteenpäin. Ja mä kun oon aina valittanut, ettei se takas tullessa ajattele muuta kuin takaisin tulemista ja nyt se kokeessa menee ja saa hajun just siinä tilanteessa, vautsi Mesta! Aika kauas se juoksi ja hetken siinä sai odotella, mitä tuleman pitää, mutta jännityksen tiivistyttyä alkaa lopulta sieltä jostain kaukaa kuulua haukku. Ja haukkuu hienosti! Ja tulee vierelle hienosti! Ja pysyy vierellä, vaikka maalimies kapuaa laatikosta ulos!

Mestasta alkaa jo enemmän näkyä, että on joutunut etsiä paljon löytämättä ketään ja löydötkin jääneet ilman palkkaa. Silti se muistaakseni vieläkin lähtöhaukkuu ja liikkuu ihan hyvin alueella. 2-luokan kokeessa käytin melkein joka lähetyksessä sille virittelysanoja (hermostuksissani varmuuden vuoksi), nyt en tainnut kuin pariin lähetykseen sanoa ensin "onko ihminen" ja vasta sen jälkeen etsintäkäskyn "missä ukko". Ainoaltakaan pistolta (eli etsintäkierrokselta) en huikkinut Mestaa takaisin vaan odottelin ihan hiljaa keskilinjalla sitä takaisin ja niin se vain aina tuli ja homma oli oikein sujuvaa.

Mentyämme jonkin verran 200 metrin merkistä ohi, pelkäsin joka askeleella tuomarin sanovan, että nyt 300m ylittyi ja suoritus loppui tähän, vaikka järkevästi ajateltuna ei voitu olla edes lähelläkään vielä radan loppua. Jossain 230m?250m? tienoilla tuli mieleen kysyä, että mitä kello näyttää, pitääkö alkaa kiirehtiä vai saadaanko edetä rauhassa. 3-luokassa etsintäaikaa on 20 minuuttia ja suoritus loppuu, jos aika loppuu. Radan loppumisen lisäksi tuli hätäännys, että aikakin loppuu enkä voi madella enää ja sitten astun yli rajasta. 10min40s. Mitä!?! Ollaan vasta puolivälissä aikaa? Valtava helpotuksen huokaus, ei mitään kiirettä! Siinä samassa alkaa kuulua Mestan haukku. Se löysi kolmannen maalimiehen! Me selvittiin läpi voittajaluokan hakuradasta! Huh, mikä fiilis! Ja Mesta haukkui taas oikein pätevästi, tulee heti käskystä vierelle ja pysyy siinä maalimiehen noustessa ylös. Siis vau, me todellakin tehtiin se!

Treenikaverin kännyräpsy meistä hakuradan lopussa, minä kuuntelen tuomaria, Mesta kiehnää ja häärää.

Esineruutuun päästiin tunnin? odottelun jälkeen. Ei ollut meidän juttu tällä kertaa. Olen koko syksyn kiertänyt Mestan tallaustenjäljestysongelmaa jättämällä ruudun tallaamatta ja se on toiminut hyvin, mutta nyt jäisessä kasvillisuudessa ja pienessä lumessa tallaukset näkyivät niin selvästi, että Mesta jäi niihin ihan jumiin. Ärsytti oma tyhmyyteni ja olin tyytymätön koiraan, vaikka oikeasti olin vihainen itselleni. Mutta Mesta pieni pelastava enkeli toi kuin toikin silti edes yhden esineen, vaikka oli jonkun verran paineistunutkin, kun tajusi itsekin, ettei homma mennyt ihan kuten piti (vaikka mä olin kyllä tosi kannustava ja pidin hermoni kasassa).

Siirryttiin tottiskentälle. Voittajaluokan neljästä koirasta kolme jatkoi, joten tottisparit kierrettiin kolmen ryhmässä. Mesta joutui eka paikallaoloon, sit lepovuoroon ja vimppana varsinaisiin liikkeisiin. Tokoringistä poistippumisen (oltiin se maksimiaika kaksi vuotta) jälkeen paikallaolotreenit on jääneet tosi vähiin ja piilopaikallaolot on vielä vähemmässä. Piti vähän pikakelata paikkistreenejä, kun kerta tuli kokeeseen ilmoittauduttua. 1- ja 2-luokissa ohjaaja on siis näkyvillä paikallaolossa, 3-luokassa piilossa. Kaverin kanssa käytiin kahdesti yhdessä kentällä eikä oikein lupaavalta tuntunut Mestan makoilu. Kyllä se pysyi, mutta ihan hirveen levoton ja hirvee vinkuna. Aattelin toivorikkaana, että jos se treeneissä pysyy, kun kaveri hihkuu ja palkkaa omaa koiraansa ja toisella kertaa huuteli Lumekselle kovaan ääneen "syömään", niin ehkä se pysyy kokeessakin, jossa meno on sentään vähän hillitympää. Ja pysyi se, olipa jopa aika levollinen.

Tauolle, jäävät testiin ja hömpsöteltiin. Suorituspaikalle mennessä unohdan, että kokeessa Mestaa saa kehua, mutta ei koskea, koska koskemisesta se alkaa odottaa palkkaa ja hyvä fiilis katkeaa. Silitin sitä vähän, huomaan virheeni ja vähän ärsyynnyn itseeni, käsken päälle hyppivän Mestan takas istumaan. Seuraaminen -heti ekasta askeleesta Mesta menee väljäksi, edistää eikä ole lopulta edes vieressä enää. Ei oo koskaan tehnyt noin, en tiiä antaako lisäkäskyä vai ei. Siinä tulee sitten laukauksetkin ja niitten jälkeen annan lisäkäskyn, koska muuten koko seuruuliikkee lakkaa tähän. Mesta palaa vierelle ja suorittaa koko loppu seuraaminen todella hyvin. Liikkeestä istuminen - taas se väljähtää ja on jotenkin paineessa, mitä ihmettä? Ehdin antaa istumiskäskyn ennen kuin ihan katoaa sivulta, istuu nopsaan. Juoksusta maahanmeno ja luoksetulo - tosi hyvät! Juoksusta seisomaan jääminen ja luoksetulo - pari askelta otti mun perään, ei muuta huomautettavaa. Tasamaanouto (2kg kapula) - vaihtaa ennen eteentuloa raville, muuten tosi hyvä! Hyppynouto (este 1m kapula 650g) - ihan paras! A-estenouto (kapula 650g) - tosi hyvä! Eteenlähetys - lähtee kuin ohjus suoraan, kentän päässä on isoja, jäätyneitä vesilammikoita ja kuullessaan käskyn "maahan", sattuu olemaan juuri lammikon päällä ja jarrutus luistaa, jää hämillään seisomaan pitävälle maalle, lisäkäskyllä maahan.

Saankohan itse korjata tuohon kakkoseen yhden koukeron lisää... Koulutustunnuksena kyllä lukee ihan oikein 3.

Tässä kokeessa kaikista ihaninta oli se, että kaikki meidän vakihakutreeniryhmästä oli paikalla, myös se kesällä poismuuttanut, jonka edelleen lasken kuuluvan meidän ryhmään. (Ja muissa osallistujissa ja työntekijöissä oli myös paljon tuttuja/toisinaan meidän kanssa treenaavia, että vain pari tais puuttua.) Tää oli paras paikka ja hetki ja seura onnistua! Oon saanut niin paljon kannustusta, tukea, apua, eteenpäin potkimista ja ennenkaikkea meihin on uskottu ja luotettu, että oli aivan parasta saada jakaa tämä huikea saavutus heti paikanpäällä niiden ihmisten kanssa, ketkä meidän matkalla on alusta asti olleet mukana. Me ei Mestan kanssa oltaisi mitään ilman heitä.

Voittajalle viisi kiloa ruokaa, nam!

maanantai 7. marraskuuta 2016

Onko totta ollenkaan?

Meidän piti Mestan kanssa lopettaa haku sen 2-luokan kokeen jälkeen. Selitin silloin treeneissä, että ois kiva lopettaa nyt kun on huipulla ja erinomaisesti mennyt koe takana. Ajatus tyrmättiin typeränä ja raukkamaisena (treenikaverimme ovat mukavan suorasanaisia) ja lopulta löysin itseni ilmoittamasta Mestaa 3-luokan hakukokeeseen. "Saan sitten syyttää treenikavereita, jos menee pieleen, että mitä mä sanoin, ois pitänyt lopettaa huipulla."

Viimeiset hakutreenit ennen koetta piti olla kivat, helpot ja motivoivat. Jos olisin kirjoittanut tänne vielä vaikka pari päivää niiden treenien jälkeen, olisi otsikkona ollut "ihan hermona". Ei ihan mennyt treenit suunnitelmieni mukaan, joskaan koiralle sillä tuskin olisi muuten ollut merkitystä, ellen itse olisi ollut ihan hermona siitä, että mikään ei niin sanotusti onnistu... Olin sijoitellut maalimiehet, eli etsittävät henkilöt, suunnilleen alla olevan kuvan mukaisella tavalla. Numerot tarkoittavat maalimiehiä etsintäjärjestyksessä. Keskellä oleva suora viiva on keskilinja, jota pitkin itse kävelin ja etsintäalue keskilinjan molemmin puolin on noin 50 metriä syvä. 3-luokan kokeessa keskilinjaa jatkuu 300 metriä, tähän Mestan treeniin se oli niinkin lyhyt kuin 50 metriä.


Mestalla on välillä sellaista täysillä juoksemista parilla ensimmäisellä etsimään lähetyksellä, joten teen sille toisinaan ihan alkuun nenänavauksia sijoittamalla ensimmäisen maalimiehen aivan keskilinjan läheisyyteen. Maalimies nro1 oli noin viiden metrin etäisyydellä keskilinjasta ja ehkä metrin eri paikassa siitä, mitä olin ajatellut ja se sekoitti mun pasmat ihan täysin. Ei sillä normitreeneissä olisi ollut mitään väliä, ihan sama, mutta kun se koe! Mesta juoksee maalimiehestä ohi, mutta saa kuin saakin hajun, mutta ei syystä tai toisesta saa hajua paikallistettua ja juoksee varmaan kymmenen pienempää ja suurempaa rinkiä hajun perässä ennen kuin löytää maalimiehen. Tähän oli kyllä tyytyväinen, koska ihailin Mestan sinnikkyyttä. Kakkos-maalimies oli tahallaan vähän hankalassa paikassa - ja armaan Sulo-roskiksen sisään sijoitettu - sinne Mesta tarvi kaksi vai kolme lähetystä ennen löytämistä. Siinä välissä ehdin jo syyttää maalimiehenkin menneen väärään paikkaan, kun Mesta ei löydä, mutta piilo oli sentilleen oikeassa paikassa.... Ja Mesta haukkui roskista tosi hyvin!

Laitoin tällä kertaa kaksi nenänavausmaalimiestä ja sen toisen, eli numeron kolme, Mesta haistoi jo keskilinjalle ja syöksyi suoraan maalimiehen luo. Haukkui hyvin ja oltiin sovittu, että tulen ottamaan Mestan hallintaan eli tulen siihen viereen ja pyydän Mestan sivulle, jonka jälkeen palkkaan sitä itse, maalimies nousee ja vasta sen jälkeen palkkaa Mestan. Mesta tietää, että palkkaushetki lähestyy, kun minä lähestyn, ja kun yritin kävellä Mestan viereen, että pyytäisin sen sivulle, Mesta pyörii maalimiestä ympäri (edelleen toki haukkuen) ja minä pyörin perässä. Lopulta oli pakko pyytää se vierelle kauempaa ja Mesta tulee ihan nätisti. Sain kovan ukaasin olla tekemättä samaa (sitä pyörimistä siis) kokeessa, ei kuulemma näyttänyt yhtään hyvältä. En ihmettele... 

Neljäs maalimies on kompostikehikkopressupiilon sisällä, Mesta ei löydä ja mulla menee hermo. Tai löytää se, mutta ei heti ensimmäisellä lähetyksellä. Normaalisti ei haittaisi yhtään, nyt oon ihan hermona. Viides maalimies on roskiksessa taas ja kuudes kompostikehikkohärvelissä ja molempiin piti olla ääniapu (koska motivointi ja koe tulossa) eli maalimies piilosta huikkaisi Mestaa nimeltä saatuaan radiopuhelimella siihen kehoituksen lähetettyäni Mestan matkaan. Vitoselle ei otetakaan ääniapua, koska pitäisi Mestan nyt ihan itse löytää ees yksi maalimies ekasta kerrasta (sitä numero kolmosta ei lasketa). Ei muuten löydä kuin vasta toisella lähetyksellä ja jää siinäkin ensin pysähdyksiin parin metrin päähän keskilinjasta eikä oo koskaan ikinä ennen tehnyt niin. Oon ihan tosi hermona. Mulla on niin paska koira (en yleensä puhu koiristani näin, mutta olin tosiaankin aivan hermona, koska koe tulossa ja koira ei tunnu löytävän ketään). Kuudennelle on pakko ottaa se ääniapu, että saa ees koiralle hyvän mielen. Ei sillä kyllä huono mieli olisikaan, jos en itse sitä sille aiheuttaisi."Mesta ei oo vuosiin ollut näin paska." Treenikamu kuittaa heti takaisin "et sinäkään..." ja se on ihan totta. Mä en oo varmaan koskaan ollut näin paska.

Ennen hakutreenejä kävin kentällä treenaamassa esteet ja eteenmenon. Mesta kiersi A-esteen palatessa. Seuraavana päivä esineruutuharjoituksessa piilotan maalipensselin ja Mesta ei löydä sitä, vaikka lähetän sen varmaan kymmenen kertaa uusiksi ja se juoksee suoraan pensselistä yli ja välillä käyn vielä näyttämässä sitä sille. Ihan onnessaan se huitelee jossain 100 metrin päässä tekemässä etsintää, vaikka etsintäalue loppuu 50 metrin kohdalla. Laitan Lumeksen etsimään pensselin, että onko muka liian vaikea. Lumes löytää sen heti. Surkea Mesta (vai nenäpunkkinen, kun ei maalimiehiäkään löydä?), vaikka toisaalta tosi upeasti se irtosi uudestaan ja uudestaan etsimään. Seuraavien päivien treeneissä se löytää hyvin esineet ja käydään esteetkin treenaamassa vielä yhden kerran, joissa autan A-esteen takaisintuloon käskyllä.

Sitten tulee koe. Jos ikinä koskaan enää sanon Mestasta moitteen sanaa ihan turhaan (eli 90-95% moitteista?), niin lyökää mua, että tuun järkiini ja perun sanani ja etsin vian itsestäni. Mesta nimittäin suoritti itselleen koulutustunnuksen HK3 ykköstuloksella ja sai samalla ensimmäisen kiinnityksensä käyttövalion arvoon!!!!!! Mesta on ihan sairaan hyvä, olisinpa vaan itse aina sen arvoinen.

Kaverin ottama kuva meistä kokeessa hakuradan lopusta, kun kaikki maalimiehet oli löydetty. Mesta hyöri ja pyöri ja antoi pusuja ja oli niin höpsö oma itsensä, vaikka vähän sitä kyllä harmitti, kun ei saanut keneltäkään herkkuja...