tiistai 31. tammikuuta 2017

Terveyttä ja pitkää ikää - ei etenevää selkäydinrappeumaa

Lumes ja Mesta ovat nyt molemmat geenitestattu degeneratiivisen myelopatian eli etenevän selkäydinrappeuman osalta terveiksi. Ne eivät tule itse sairastumaan kyseiseen tautiin ja jos joskus saavat pentuja, ei niiden pennuillakaan ole sairastumisriskiä. DM on perinnöllinen autoimmuunisairaus, jossa koira vanhetessaan vähitellen halvaantuu takaosastaan. Onneksi ei tätä tarvitse nyt omien koirien kanssa missään vaiheessa pelätä! Testit tehtiin Laboklinin laboratoriossa Saksassa, laskua en ole vielä saanut, mutta jotain 60e/kpl on testien hinta ilmeisesti. Ymmärtääkseni dm-testi on käytettävissä kaikille roduille. Lisäksi samalla testattiin molemmilta pompen taudin (etenevä glykogeeniaineenvaihdunnan sairaus) status ja siinäkin kummankin tulos terve.

Ja Lumes on nyt 8-vuotiaana (onnea synttärisankarille) käynyt uusimassa silmätarkastuksensa ja sai edelleen täysin puhtaat paperit! Sitä en tiedä, miten nopeasti tai hitaasti tieto päivittyy koiranettiin, eläinlääkäri veikkasi jopa muutamaa viikkoa, mutta jospa ei ihan niin kauaa menisi.


Mestalla on mahanalus jalkoja täys.




Hengitys huuruaa naaman eteen, siksi silmät näyttävät vähän oudoilta.




sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Tanssivat lapinkoirapojat

Koiratanssikilpailuja on tällä tietoa tälle vuodelle suunnitelmissa yhdeksän. Ei siis yhdeksää kilpailua, mihin me mennään, vaan ylipäätään alustavan tiedon mukaan koiratanssikisoja tälle vuotta järjestetään yhdeksän. Se on ihan hurjan vähän verrattuna muihin koiraharrastuslajeihin. Paikkakuntia, joissa koiratanssikilpailuja järjestetään ovat Akaa, Jyväskylä, Janakkala, Tampere ja Oulu. Jos haluaa kisata tässä lajissa, niin oikein paljon valinnavaraa ei ole, että koska ja minne menee kisoihin. Meidän lyhin koiratanssikisamatka on ollut 200km ja pisin 300km, tänä vuonna saatetaan joutua vielä ylittämään tuo kolmisatanenkin. Olisi varmaan pitänyt hurahtaa johonkin yleisempään lajiin...

Käytiin taas (no taas ja taas, syykuussa edellisen kerran) kisaamassa ja ensimmäistä kertaa Mestakin oli osallistujana. On pitänyt ilmoittaa se mukaan jo aikaisemminkin, mutta on tuntunut liian vaikealta suunnitella ja muistaa ohjelma kahdelle koiralle. Nyt vihdoinkin tuntui, että kokemusta Lumeksen kanssa on kertynyt sen verran, että selviytyisin toisestakin koirasta mukana. Harmillisesti olin kisaviikonlopun sairaana ja viisas olisi jäänyt kotiin, mutta olin maksanut sen verran paljon ilmoittautumismaksuista, etten viitsinyt olla lähtemättä, kun ei kuitenkaan aamulla vielä kuumetta ollut ja mies lähti mukaan kuskiksi. Kisapaikalla olo olikin sitten niin huono, että istuin vain koirien häkin vieressä lattialla itseäni keräillen ja toivoen, että pysyisin pystyssä esityksien ajan.

Mestan kanssa en pystynyt ennen kehäänmenoa harjoittelemaan yhtään, heikotti liikaa, joten heittelin sille vain muutamia nameja lattialle, ja Lumeksen ohjelman kuivaharjoittelun kehääntutustumisajalla jouduin jättämään väliin. Mesta olikin vähän hämmentynyt esityksen läpi, se ei oikein ollut tajunnut, että ollaan jossain treenitilassa (niitähän ne kisapaikatkin on), musiikki soi kovalla (kotona vaan tietsikalta kuunneltu) ja ensimmäistä kertaa mentiin ohjelma läpi ilman välipalkkoja. Lumes taas käytti mun keskittymisen puutteeni totaalisesti hyödykseen ja veti ihan omia koreografioita vähän joka väliin. Tuntui, että esitys meni ihan pipariksi, mutta jälkeenpäin esityksen videolta katsellessa näkyi, että ihmeen hyvin sain pidettyä ohjelman kasassa eikä se hullummalta Lumeksen suunnitelmamuutosten kanssakaan näyttänyt.

Lajina molemmilla HTM (seuraamista musiikin tahtiin) ja Mestalle 179p + kuma + luokkavoitto, Lumekselle 166p + serti + luokkavoitto. Mesta saa seuraavaksi osallistua avoimeen luokkaan ja Lumekselta puuttuu enää yksi serti koiratanssivalionarvosta. Koiratanssissa ensimmäisen ja viimeisen sertin välillä pitää tosin olla vähintään yksi vuosi ja yksi päivä, joten vasta heinäkuun puolivälin jälkeen on mahdollisuus yrittää valioitumista. Vaihtelu virkistää, joten seuraaviin kisoihin mahdollisesti osallistutaankin sitten freestyle-puolelle...



keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Pyykinpesuperfektionisti

Kauan aikaa sitten radiossa oli juttu hankalista ihmisistä, perfektionisteista. Olin ensin, että hahaa, ei osu yhtään, kunnes puhe kääntyi pyykinpesuperfektionisteihin ja tunnistin itseni... Google löysi Yle-uutisten artikkelinkin aiheesta, tässä siitä poimintoja:

"Monessa suomalaisperheessä vaikuttaa niin kutsuttu pyykkiperfektionisti. Hän on tarkka siitä, että pyykki pestään ja kuivataan oikein, eikä perfektionisti välttämättä anna kenenkään muun perheenjäsenen koskea pesukoneeseen."

Eikö tämä ole vain hyvä asia? Eipä tarvitse kenenkään muun pyykätä, kun perfektionisti hoitaa...

"Pyykkiperfektionisti lajittelee pyykkinsä tarkasti vaaleisiin, mustiin ja värillisiin. Sen jälkeen vaatteet jaotellaan vielä pesulämpötilan mukaan 30, 40 ja 60 asteeseen. Perfektionismin asteesta riippuu, miten kirjopyykki saa olla: pitääkö punaiset ja sinisetkin pestä erikseen vai voiko ne laittaa samaan koneeseen."

Kyllä, pyykki kuuluu lajitella kolmeen värikategoriaan ja ihanne olisi, jos joka värille olisi oma pyykkikorinsakin. Jos pyykkiä tulisi enemmän, lajittelisin ne myös eri pesulämpötilojen ja väripyykin värien mukaan, mutta nykymäärällä tulisi niin vajaita koneellisia, että kaikki vaatteet pestään 30-40 pesussa ja ainoastaan liinavaatteet 60.

"Usea pyykinpesijä saattaa elää sen uskomuksen vallassa, että kaikki vaatteet on käännettävä pesua vasten nurinpäin."

En jaksa käännellä kuin ne, joissa niin käsketään tehdä, on kuvia tai materiaali tuntuu siltä, että saattaisi ajanmyötä nyppyyntyä.

"Vahvan esteettisen silmän omaava pyykkiperfektionisti asettelee pyykit telineelle vuosien saatossa hioutuneella rutiinilla. Henkilökohtaisesta tyylistä riippuu, pitääkö vaatteet kuivattaa oikein- vai nurinpäin."

Kyllä, juuri näin ja tämä perustuu siihen, että kuivat pyykit on helpompi lajitella, kun ne on laitettu kuivumaan tiettyyn järjestykseen. Minun ja miehen vaatteet laitetaan eri puolille kuivaustelinettä, se on eka sääntö, josta en tingi. Toinen sääntö on se, että sukat laitetaan kuivumaan aina parit vierekkäin (ja sukat muuten pestään pesupussissa, etteivät ole sikin sokin pitkin pyykkiä) ja kärkiosa etupuolelle narua. Paidat kuivuvat kaula-aukko ja hihat narun takapuolella, housut taas lahkeet narun etupuolella. Vaatteet saavat olla joko oikein- tai nurinpäin, en märkiä käännä.

"Mutta pitääkö vaate ripustaa yhden vai kahden pinnan leveydelle?"

Yhden, joskus jotku vaatteet kahden, pyyhkeitä ja lakanoita laitan usein useammallekin narulle.

"Neuleet tulisi asetella vaakatasoon ja paitapuserot kuivuvat kätevästi leveillä vaateripustimilla. Kun samalla oikoo saumat suoriksi, pääsee silittämisessäkin vähemmällä."

Muuten juuri näin, paitsi henkarit on tavallisia ja silittämistä en harrasta.

"Perfektionistin kauhuksi nämä suositukset eivät estä kaikkia pesijöitä asettelemasta märkiä pyykkejä telineelle epämääräisiksi mytyiksi."

Pesköön toiset pyykkinsä miten lystää, kunhan eivät sekaannu minun pyykkeihini. Tosin myönnetään, että joskus, jos pestyt pyykit unohtuvat koneeseen (todelliselle pyykinpesuperfektionistille ei tosin varmaan kävisi edes näin) ja muistan ne vasta juuri nukkumaanmennessä, niin en aina jaksa alkaa asetella niitä niin kuin kuuluisi, vaan saatan levitellä ne epämääräiseksi kasaksi telineelle ja aamulla vasta sitten kunnolla.


Lumeksen uusin keksintö on ennen makuulle asettumistaan kaapia matto rutulle tyynyksi...

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Uroskoiran jalostukseenkäyttösuunnitelma

Selailin tekstiluonnoksiani, niitä on kertynyt aika paljon, ja tämä pomppasi silmille reilun vuoden takaa. En muista, miksi jätin sen silloin julkaisematta, ehkä en vain uskaltanut. Lisäsin nyt pari uutta kappaletta loppuun, muuten tämä on lähes sama kuin miten sen tuolloin aiemmin kirjoitin. Omia pohdintoja, ei haudanvakavaa. :)


Vuosina 2003-2013 syntyneistä lapinkoirauroksista on lisääntynyt 740, nartuilla vastaava luku 1390. Narttuja on pakko käyttää jalostukseen määrällisesti enemmän kuin uroksia, koska samalla nartulla ei voi teettää loputtomiin pentuja. Toisin on urosten laita, lisää pentuja, lisää pentuja, lisää pentuja... Vaikka geneettisen monipuolisuuden kannalta olisi parempi, että uroksiakin käytettäisiin laajemmin jalostukseen - eli siis vähemmän pentueita per uros (se sama max viisi riittäisi uroksillekin, mikä nartuilla on), jolloin useampi eri koira pääsisi jatkamaan sukua, olettaen tietysti, että on luonteeltaan ja terveydeltään kelvollinen. Nyt tilastosuhde on se, että eri uroksia on pentupuuhissa puolet vähemmän kuin narttuja.


Vuosina 2003-2013 syntyneistä lapinkoirauroksista vähintään viisi pentuetta on 113 koiralla, joka on 15% koko ikäluokan isäkoirista. Vähintään kuuden pentueen isäkoiria on 74 (10%), seitsemän pentueen 51, kahdeksan pentueen 37, yhdeksän pentueen 32 ja näistä koirista jopa 25 on vähintään kymmenen pentueen isä. Tämän ikäluokan "huippulukemiin" yltää uros, jolla on 33 pentuetta (179 pentua). Saman ikäluokan kultaistennoutajien "pukkiuros" on saanut alulle 39 pentuetta (222 pentua). Jos nämä lukemat kuulostavat suurilta, voidaan ottaa vielä yksi esimerkki suomenajokoirista, jossa tällä samalla kymmenen vuoden aikarajauksella 73 pentuetta (441 pentua) on erään uroksen "saavutus".


Uroskoiran omistaminen on helppo keino tienata rahaa, kunhan vain saa sille rakennettua myyvän imagon. Jos ajokoiranpentu vaikka maksaisi 600e ja astutuspalkkio uroksen omistajalle olisi 10% per pentu ja pentuja tällä eräällä uroksella riitti tosiaan sen 441kpl, joten omistaja olisi saanut astutuspalkkioina rahaa 26460e. Tosin vielä koiriakin enemmän ihmettelen hevospuolen kasvatustoimintaa, jossa jalostusorien pitäminen on nimenomaan bisnestä ja sitä hienompaa, mitä enemmän jälkeläisiä orilla on. Jos uroskoiralla on sata jälkeläistä, niin pentueiden emoja on kuitenkin "vain" noin 10-20, mutta kun hevosorilla on sata jälkeläistä (uskokaa pois, näitä löytyy Suomestakin), niin niitä astuttuja tammojakin on se sama sata - onko siinä rodun kannalta mitään järkeä? Mielestäni ei...


Jokaisella uroskoiranomistajalla, joka suunnittelee koiransa antamista jalostukseen, pitäisi olla mietittynä sille omalle urokselleen jalostukseenkäyttösuunnitelma. Kyllähän se imartelee, kun joku sitä omaa urosta kyselee, mutta joku mietintä siinäkin pitäisi pitää mukana, että antaako vai eikö anna ja kenelle antaa ja kenelle ei anna. Koska kaikilla kasvattajillakaan ei se mietintä aina pysy mukana (viitaten mm. näiden ns. matador-urosten käyttäjiin), on rotujen tulevaisuudesta osavastuu myös niillä urosten omistajilla. Mutta kun... Mutta kun... Mutta kun...


Jotta ei mennä liikaa yleistämään, niin tietenkin myös uroskoirien omistajissa, ihan kuin nartulleen pentuja suunnittelevissakin, on runsaasti myös tätä määräpuolta ajattelevia ihmisiä. Ja joskus voi olla niinkin, että se viiden pentueen isä vain olisi sille omallekin nartulle kaikin puolin sopivin. Toisinaan taas kuulee kasvattajien harmittelevan myös päinvastaisia tilanteita, eli että ovat löytäneet mielenkiintoisen uroksen, mutta omistaja ei syystä tai toisesta halua antaa urostaan yhtään kenellekään jalostuskäyttöön, vaikka luvattaisiin kuuta taivaalta siitä hyvästä. Terveystarkastusten teettäminenkään ei kaikkia kiinnosta, tosin lapinkoirilla on nykyään poikkeuslupamahdollisuus käyttää vanhempaa urosta ilman pevisa-tutkimuksia.


Itse urostenomistajana olen lähtenyt liikkeelle siitä ajatuksesta, että jos kasvattaisin lapinkoiria, niin millaisia lapinkoiria haluaisin kasvattaa. Ensinnäkin (näin vahvasti liioitelluin ilmaisun) mielestäni lapinkoira ei ole kääpiökoira eikä welsh corgi, sen tulee olla keskikokoinen (ok, nartut saa toki olla vähän uroksia pienempiä) ja suht korkeajalkainen, hieman korkeuttaan pidempi. Turkin osalta ei liioittelua puoleen eikä toiseen, eli ei mitään muhkua, mutta kuitenkin rodunomaisen "pörrö" ja itsekseen kunnossapysyvä, ei takkuuntuvaa ja/tai kaikki risut/lumet keräävää höttöä. Ehdottomasti luonteeltaan iloisia, avoimia ja sosiaalisia, hyvällä ruokahalulla varustettuja, reippaita jokapaikanhöyliä. Kasvatustyöhön käytettävät koirat laajasti terveystutkittuja, jotta ei pidetä päätä pensaassa ajatellen kaiken olevan hyvin, vaan voidaan tiedostaa mahdolliset terveysriskit.


Monet kasvattajat kirjoittavat kotisivuillaan, että teettävät vain sellaisia pentueita, joista olisivat valmiita jättämään itselleenkin pennun. Tämä on mielestäni hassu ilmaisu, koska eikö sen pitäisi olla itsestäänselvyys, sillä kasvatustyötä nimenomaan tehdään myös itselleen ja joka pentueesta pitäisi jonkun koiran jatkaa sukua (olettaen tietty, että luonne ja terveys täsmää) juuri sille kasvattajalleen, jotta kasvatustyöllä on jatkumo ja päämäärä. Jos pentuja teettää vain myyntiin eikä oman kasvatustyönsä jatkoksi, niin silloinhan se on vain pentujen teettämistä, ei pitkäjänteistä kasvattamista. Jos teettää nartullaan kolme pentuetta ja vain yhdestä pentueesta jättää yhden pennun jalostuskäyttöön itselle, niin sitten sitä "on vähän pakko käyttää", vaikka sattuisi kasvamaan vähän huonompikin yksilö. Jos sen sijaan olisi niistä kaikista kolmesta pentueesta jättänyt yhden pennun, olisi valinnanvaraa kasvatuksen jatkolle. Tämä pohdinta siis sen takia, että itse uroskoiran omistajanakin ajattelen sillä tavoin, että annan urostani vain sellaiselle nartulle, että jos olisin itse pentua vailla, voisin kyseisestä yhdistelmästä hyvillä mielin ottaa koiran.


Tiedetään. Kuten lähes kaikissa muissakin asioissa elämässä, myös koirien kasvatuksessa on tehtävä kompromisseja. Täytyy päättää ne asiat, joista haluaa pitää kiinni ja ne asiat, joista voi joustaa, ja ne toki voivat vielä vähän vaihdella yhdistelmästä toiseen. Täydellisiä koiria ei ole, muutoinhan kasvatus olisikin helppoa. Itsekin viime kesänä lupasin Mestan yhdelle nartulle, vaikka itse en olisi pentua kyseisestä yhdistelmästä ottanut. Homma oli muuten ihan ok, jos narttu olisi käytetty uusimassa silmä-&polvitarkit, mutta se oli pienikokoinen ja koska Mestakin voisi vielä parisenttiä korkeampi olla, niin pentueessa oli "riski" hyvästi alle 50 senttisiin uroksiinkin, ja koska itse haluan harrastaa myös palveluskoiralajeja (ja agilitya), lapinkoirilla tarvitaan sopivan luonteen lisäksi jokainen mahdollinen sentti korkeuttakin. Tämän kokoasian annoin anteeksi, koska en itse ollut ottamassa pentua, joten sillä ei ollut siinä kohtaa väliä, ja kasvattaja oli hyvin perustellut, miksi Mestaa halusi. En ole aiemmin tästä maininnut, koska ei pentuja, ei kerrottavaa, kasvattaja päätti syystä x tai y käyttääkin jotain muuta urosta. Ihan vapaasti toki, kyllä Mesta ehtii lisääntyä myöhemminkin, jos terveenä ja elossa pysyy (sitähän ei koskaan tiedä, jos jotain sattuu).


Sen, mitä olen omien urosteni kohdalla näitä "kelle annan, kelle en" pohdintoja joutunut miettimään, niin ei se aina helppoa ole. Mestan ollessa vasta parivuotias oli toki vaivatonta sanoa kaikille, että se on vielä liian nuori lisääntymään, mutta nyt molempien koirien ollessa kunnolla aikuisia joutuu jo enemmän ajatella asiaa ja pohtia ihan itselleenkin perusteluja myöntävän vai kieltävän vastauksen puolesta. Ehkäjottakoskakunjosvaikka...

lauantai 21. tammikuuta 2017

Pennut pissivät ja kakkivat!

Suomenlapinkoirien Facebook-palstoilla kysellään vähän väliä pentujen sisäsiisteydestä. Osa kyselyistä on ihan tavallista pennunomistajien jutustelua, että mihin ikään mennessä kelläkin on pennut olleet sisäsiistejä.


Iso osa sisäsiisteyteen liittyvistä aloituksista on kuitenkin sävyltään negatiivisia. Facessa pystyy kirjoituksiinsa laittamaan tunnetilan, millä mielellä on, ja joissakin sisäsiisteysketjuissa aloittajan tunne on "harmistunut", toisilla jopa "raivostunut".


Pahimmillaan ollaan oltu kolmikuisen - siis kolmikuisen - pennun kanssa epätoivoisia, kun se vieläkin pissii ja/tai kakkii sisälle. Että eikö se koskaan opi! Ihan sama kuin menisi vauvapalstalle ihmettelemään, että 1-v lapsi käyttää vieläkin vaippoja eikä pottaa. En tosin seuraa vauvapalstoja, että vaikka ihmeteltäisiinkin...


Tuleeko joillekin ihmisille ihan oikeasti yllätyksenä, että koiranpennut pissivät ja kakkivat aika paljon, ja että ne tekevät sitä myös sisälle - toiset pidempään (useita kuukausia) ja toiset lyhempään (vähemmän kuukausia)? Ja jos jollakin nyt joskus on ollut pentu jo 8vko:a vanhana sisäsiisti, niin se ei todellakaan tarkoita, että ne kaikki olisivat...


Oma lukunsa ovat vielä ne, joiden mielestä vähänkin isomman pennun tarpeidenteko sisälle on sitä kuuluisaa protestointia. Että koira nyt osoittaa mieltään jostakin ja sen takia tekee ne pissat tai kakat sinne olohuoneen matolle. Että eihän sillä nyt millään voi olla mitään pissahätää/pissatulehdusta/henkistä ahdistusta/tmv. vaan ihan tahallaan se vaan tekee noin.


Olisi mielenkiintoista tietää, onko muidenkin koirarotujen face-palstoilla samanlaisia kyselyjä ja ihmettelyjä vai onko tämä vain joku lapinkoiranomistajien erityis-/erikoispiirre...


perjantai 20. tammikuuta 2017

Ei huolen häivää, päivä on huoleton...

Koirille kuuluu hyvää ja Lumeskin on ollut ihan normaali. Nyt on ollut kivoja kelejä ulkoilla metsässä ja pellolla, kun se vähäinen lumi, mitä on, kantaa koiria aika hyvin ja väliin minuakin. Molemmat nelijalkaiset ovatkin nelistäneet menemään kovaa kyytiä. Tulisipa vielä joku aurinkoinen päivä sellaisena päivänä, että ehdin valoisaan aikaan koirien kanssa lenkille, niin olisi parempi koiriakin kuvailla. Pilviset päivät ovat jotenkin hämäriä varsinkin mustien koirien kuvaamiseen.


Kertoilin toissapäivänä hieman (Allun ja) Lumeksen ja Mestan yhteiselosta ja mainitsin Mestan halusta hallita tiettyjä resursseja ja rajusta tyylistä leikkiä Lumeksen kanssa. Tuli mieleen, että nämä käsitteet voi ymmärtää myös aggressiivisena käytöksenä Mestan puolelta, mutta Mestan resurssihallinta ei ole aggressiota. Mestalla on ovela tyyli yrittää toteuttaa visiotaan tunkemalla paikalle "näennäisen ystävällisen oloisena", fyysisenä estämisenä, äkkiryntäyksinä, sinnikkyydellä, tilanteiden havannoilla jne. Alla kuvassa tyypillinen tilanne, jossa Lumes juoksee ja Mesta rynnistää täysillä päälle. Tässä kuvassa Mesta käy suu auki Lumeksen kaulukseen "kiinni", mutta yhtä usein se vain kehollaan törmää Lumekseen. Se ei ole leikkimistä, ei kurmottamista, ei härkkimistä, enkä pidä sitä puhtaana kiihtymisenäkään vaan jonkinlaisena "kiusantekona", jos nyt käyttää ihmismäistä termiä. Toisinaan Mesta katselee tyynen rauhallisena, kun Lumes juoksee täysillä ohi (pitäisi päästä palkkaamaan sitä enemmän näistä hetkistä), toisinaan taas "pitää esittää" ja tehdä tätä. Jos joskus kuulette karjahduksen "MESTA!!!!", ennakoin kuvan tilannetta.


Mestan ensimmäisenä vuotena olin huolissani, että on tämäkin lapinkoira, kun ei edes piehtaroi lumella, mutta oppi se onneksi senkin taidon. Yleensä Mesta kyllä piehtaroi lelujen ja luiden päällä, mutta tässä alla ihan aito ja naturel piehtarointitilanne. Tosin sellainen tarina tähänkin liittyy, että Mesta ei oikein ehdi keskittyä piehtaroimiseen, koska tekee sataa ja yhtä muuta asiaa, mutta jos pysähdyn, kuten tässä kuvaamaan lumesta nautiskelevaa Lumesta, se tylsistyy ja toteaa, että kai tässä sitten itsekin voisi vähän kieriskellä.


Ne meni jo, minä oon vasta ojan tällä puolen...

Ensin on toisella hyvä ilme ja toisella ei...

...ja sit sillä toisella on hyvä ilme ja toisella ei...

Milloinhan muistaisin vertailla vanhemmista kuvista nykypäivään tuota Lumeksen kuonon harmaantumisastetta?

Lumes on saanut viime aikoina entistä useammin juoksuhepuleita, siis niitä, että juostaan hepulissa eestaas tai ympyrää. Yksi treeneissä loppuleikkitilanteessa sattunut hepuli olisi videollakin, josko joku päivä laittelisin sen näkyville.




Halloota! Kuuluuko Kiinaan asti?


keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Poikien välisestä ystävyydestä

Allun kanssa Lumeksen elämä oli rauhaisaa. Niiden luonteet sopivat hyvin yhteen ja kummallakaan ei ollut minkäänlaista tarvetta kyseenalaistaa toisen resursseja. Niillä ei ollut koskaan mitään pienintäkään kismaa mistään enkä muista kummankaan koskaan edes murahtaneen toiselleen. Ne tulivat loistavasti toimeen sekä leikkivät nätisti ja kohteliaasti. Suuren ikäeron (Allu oli melkein 10,5v Lumeksen tullessa) vuoksi niistä ei ehkä tullut samalla tavoin bestiksiä kuin mitä Allu oli nuorena (alle 4-vuotiaana) ollut silloisen kaverinsa kanssa, vaikka Lumes usein yrittikin hakeutua läheisyyten ja ns. hengata Allun kanssa.

Lumes ja Mesta tulevat yleisesti ottaen hyvin toimeen keskenään ja pääosin elo on leppoisaa, mutta Mestan kanssa elämisessä Lumes joutuu olemaan valppaana, sillä Mesta haluaisi hallita monia asioita (=lelut, luut, ihmisten ja toisen koirien huomio, sängyllä/sohvalla oleminen, kovaa juokseminen) jos sen annettaisiin niin tehdä. Suurimmalta osin Lumes antaakin sille periksi "antaa kersan vouhottaa", jonka vuoksi siltä on kadonnut tiettyjä luonteenpiirteitä/käyttäytymistapoja Mestan tulon jälkeen. Lumekselle oli tosi vaikeaa alkaa käyttämään uhkaavia eleitä ja ääniä (koska se mielummin välttelee ristiriitoja ja sen vuoksi puutun moniin tilanteisiin Lumeksen puolesta), mutta sen oli pakko opetella, jos edes joskus halusi pitää jonkun luun tai lelun itsellään (itse en ihan koko ajan ehdi olla poliisina). Normaaleissa ruokatilanteissa Mesta on aina kauniisti eikä esimerkiksi koskaan mene Lumeksen ruokakupille. Pystyvät myös oikein hyvin nuolla jotain ruuanjämiä samasta kiposta yhdessä. Myös minun tehdessä jotain koulutusjuttuja Lumeksen kanssa, Mesta pysyy itsekseen syrjässä.

Mestalla on raju ja epäkohtelias tyyli rynniä Lumeksen päälle "leikillään", joka on harmi, koska muutoin niillä menisi leikit hyvin yksiin molempien tykätessä juoksuleikeistä. Ainoastaan aidatulla takapihalla tilan rajallisuuden vuoksi Mesta leikkii siististi, jolloin Lumes usein mielellään itsekin haastaa Mestaa leikkimään. Takapihalla ne myös viihtyvät oleskelemassa keskenään, mm. saattavat istuksia pitkään vierekkäin maisemia katsellen. Sisällä Mesta hakeutuu toisinaan Lumeksen viereen nukkumaan ja joskus löytyvät kevythäkistäkin yhdessä. Sinänsä on toisaalta onni, että Lumes on niin leppoisa kaveri, koska kärkkäämpi koira saattaisi provosoitua Mestan käytöksestä. Allu taas oli olemukseltaan niin arvovaltainen, että Mesta oli sille täydellisen kohtelias, vaikka Lumesta kohtaan oli ja on edelleen ihan toisenlaista.

Ennen se oli Lumes, joka kantoi tienvarsilta tavaroita kotiin. Nykyään se ei enää viitsi vaivautua, koska Mesta kuitenkin ryöväisi siltä kaiken samantien, kun suuhunsa ottaa. Tässä Mesta huippusaaliinsa - jäätyneen pipon - kanssa.

Näinkö jotain Lumeksen suussa? Äkkiä perään!



Videon alkupuolella näkyy Mestan vaikeaa oloa, kun Lumes on saanut lelun, ja miten Lumes ei halua antaa leluaan Mestalle. Siihen nähden, miten kovasti Mesta haluaisi lelun Lumekselta, se on näissä pihaleluleikeissä oppinut ihailtavaa itsehillintää. Alkuperäinen tilannehan silloin pentuna oli se, että Mesta syöksyi täysillä Lumesta kohti ja jatkoi yrittämistä/roikkui lelussa kiinni niin kauan, kunnes sai lelun itselleen. Tässä näkyvä hyökkäys on hyvin kesy aiempaan verrattuna ja nykyään Lumes tosiaan aina toisinaan pitää kiinni oikeuksistaan (ja Mesta uskoo sitä). Videon lopulla Mesta leikkii oman lelunsa kanssa.


perjantai 13. tammikuuta 2017

31.12.2016 klo 23.20

Koirien uudenvuodenyön leikit

Meidän uusi vuosi meni rauhallisesti niin ihmisten kuin koirienkin osalta. Täällä ilotulitteita yms. härpäkettä tuntuvat ostavan ja käyttävän vain järkevät, aikuiset ihmiset, koska ainuttakaan pamahdusta ei kuulunut ennen kello kuutta ja yön jälkeen oli taas vallalla täysi hiljaisuus siltä osin. Kaikki kuudesta ennen kahtatoista ammutut raketit olivat jotain tavallisia eivätkä koirat piitanneet niistä jonninjoutavaa, vaikka ihan naapuristakin niitä taivaalla ammuttiin. Oltiin tänä vuonna niin tylsiä, ettei valvottu puoleen aamuun, sängyssä vällyjen alla oltiin 23.50. Osittain tämä oli pieni testikin koirille, koska siinä tasan puolilta öin ammutaan yleensä ne kaikista suurimmat ja kovaäänisimmät, raketit ja halusin kokeilla, onko koirien olo paukkeessa yhtä rento yöunille mentyä kuin ihmisten ollessa valveilla.

En tiedä mitä pommeja naapurissa ammuttiin enkä oikeastaan olisi ihmetellut, vaikka talon vierestä olisi aamulla löytynyt muutama norsun mentävä kuoppa, koska niin kovia pamauksia kuului, että melkein talokin hyppäsi niiden voimasta ilmaan. Jos ei olisi ollut uudenvuodenyö, olisin jo soittanut 112... Lumes sanoi pari vahti-hauta, mä sanoin, että hiljaa, ei tarvi vahtia, jonka jälkeen kuului, kun Lumes kävi maate ja nukkumaan. Mesta hyppäsi sänkyyn jalkopäähän - kuten sillä usein on tapana - ja kävi nukkumaan. Ja sitten nukahdin itsekin enkä tiedä mitään loppuyön raketeista eikä aamullakaan sentään löytynyt niitä kuoppia talon vierustalta ja parempi niin.

lauantai 7. tammikuuta 2017

Satunnaista ontumista

Lumes on syksyllä ontunut pari kertaa toista etujalkaansa. Ensin se on juossut pihassa Mestan kanssa, yhtäkkiä vingahtanut ja ollut kolmijalkainen. Olen laittanut sen makaamaan hetkeksi ja kun parin minuutin päästä jalka on vaikuttanut taas olevan kunnossa, en ole huolestunut asiasta. Vuodenvaihteessa Lumes alkoi ontua hypättyään sängystä alas ja tällä kertaa ontuminen kesti muutaman tunnin. Koska Lumeksella on kyynärät 0/1, olin ihan varma, että nyt sillä on sitten kehittynyt nivelrikkoa siihen ykkösen kyynärään, joten varasin ajan lääkäriin.

Molemmat etujalat taivuteltiin ja paineltiin läpi, kaikki kunnossa ja Lumes ei reagoi mihinkään. Olat ja kyynärät kuvattiin ja lääkärin mukaan olkanivelet olivat siistit, ei biceps-jännetulehdukseen viittaavia kalkkeumia ja olkaluut normaalit, ja kyynärnivelissä ei nivelrikkomuutoksia tai inkonguerssia todettavissa. Tosin niin sillä ystävällämme Vallu-lapinkoirallakin oli, että ensin alkoi satunnainen ontuminen ja siinä vaiheessa kuvissa ei näkynyt mitään, mutta vähitellen ontuminen lisääntyi ja vuoden päästä kuvissakin jo näkyi nivelrikkoa. Myöhemmin minulle sanottiin (juu, mukava tämä netti), että kyynärkuvat pitäisi aina ottaa nivel virallisen ohjeen mukaan taivutettuna ja tätä Lumeksen kuvaa nyt ei otettu siten, että näkeekö siitä nyt sitten oikein vai ei, en tiedä. Toivottavasti lääkäri tiesi, jotenkin vaikea ajatella, että kokenut lääkäri tekisi virheen niinkin helpossa asiassa kuin kuvausasennossa.

Mihinkään toimenpiteisiin tässä ei nyt alettu. Jonkun aikaa varoa hyppäämistä, mutta muuten normaalia elämää. Jos oireilu jatkuu ja/tai lisääntyy, otetaan lisää kuvia ja jos niistäkään ei syytä löydy, niin ct-kuvaus vielä mahdollisuutena. Kerrankin olen onnellinen siitä, että koirilla on vakuutus, vaikka tietysti sitä mielummin toivoisi, ettei sille koskaan mitään käyttöä tulisi. Ylemmässä kuvassa olat ja alla kyynärät.




torstai 5. tammikuuta 2017

Koiratanssin kehityslista

Koiratanssikilpailuista tuomareilta saamamme palautteen perusteella olen alkanut työstää ohjelmaamme eteenpäin. Vielä siitä hyvä tulee, ainakin toivon niin!


Osaa positioista (seuraamispaikoista) näytettiin lyhyesti

Tähän on pari syytä:

1. Valitsemassani musiikissa on hyvin selkeästi kohdat, joissa tyyli/tempo/rytmi/tmv. vaihtuu ja niihin kohtiin soveltuu täydellisesti positioiden vaihdot. Osa positioista joutuu sijoittumaan sellaiseen kohtaan musiikkia, joissa tietyntyylistä tyyliä/tempoa/rytmiä/tmv. on lyhyemmin. Musiikin lyhyehkö kesto taas määrittää sen, että positioissa on pakko mennä eteenpäin eikä toistaa uudelleen samoja, koska muuten jäisi moni positio kokonaan pois ohjelmasta. Valitsemani musiikin ohjelmaan tuomien rajoitteiden vuoksi yritin etsiä meille uutta kappaletta, johon rakentaa ohjelmaa hieman eri tavoin, mutta testailtuani lähemmäs parikymmentä muuta kappaletta, ei mikään vain sovi yhtä hyvin kuin se nyt oleva. Sillä siis mennään eteenpäin ainakin toistaiseksi. Yksi mahdollisuus toki olisi koittaa itse miksata valittua kappaletta pidemmäksi, ehkä teen sen jossain vaiheessa.

2. Lumes ei vielä osaa kaikkia positioita yhtä hyvin, joten heikommin osattuja on sijoitettu tanssiohjelmaamme lyhyemmin kuin paremmin osattuja. Toisinaan se myös vaihtaa itse positiota kokiessaan sen hetkisen liikkeen liian vaikeaksi ja mitä innokkaammalla mielellä se on, sitä helpommin sillä keskittyminen askellukseen ei pysy yllä, positio ei suju ja positio vaihtuu. Lumes kyllä koko ajan oppii suorittamaan positioita paremmin ja se on kehittynyt jo paljon syksystä, joten tämä syy positioiden lyhyyteen jää toivottavasti vähitellen historiaan.

Välillä koira oli positioissa vähän vino

Osassa positioita suorassa pysyminen on Lumeksella vielä vähän vaiheessa, mutta niitä opetellaan koko ajan paremmin haltuun.

Koira nojaa sinuun

Tiettyjen positioiden tietyissä liikesuunnissa Lumes nojaa jalkoihini, on tullut opetettua sille sellainen tapa. Osa tuomareista on maininnut nojaamisen virheenä. Osa taas on kirjoittanut asiasta todeten, ettei se ole virhe, mutta siihen kannattaa sen vuoksi kiinnittää huomiota, että voi haitata esitystä estämällä minun liikkumistani. En 8-vuotiaalta koiralta enää lähde opettamaan pois pinttynyttä tapaa, mutta pystyn jonkin verran vaikuttamaan nojaamiseen omalla liikkumistyylilläni. Onhan se toki totta, että paremmalta suoritus näyttää ilman sitä nojaamista, joten yritän edellä mainitulla keinolla saada sitä hieman vähennettyä.

Peruutus on osittain pomppimista
Lumes kyllä osaa peruuttaa normaalisti askeltaen reipastakin vauhtia, mutta ollessaan innoissaan, peruuttaminen helposti menee pomppimiseksi. Samoin kuin nojaamiseen, pystyn tähänkin osittain vaikuttamaan omalla liikkumistavallani.

Koira jää toisinaan ohjaajan taakse piiloon
Koiratanssiesityksissä pitäisi ohjelmaa suunnitellessa miettiä sekin asia, että suoritusta esitetään tuomariston ja yleisön suuntaan. Minulle on tuntunut jo itse ohjelman suunnittelu ja muistaminen sen verran haastavalta, etten ole liiemmin ajatellut näitä muita seikkoja. Ohjelma on vedetty läpi fiiliksellä siihen suuntaan ja niin päin kuin sattuu menemään. Täytyy harjoitellessa alkaa kiinnittämään tähän huomiota ja varsinkin videoidessa koittaa muistaa olla piilottamatta koiraa kameralta. Lisäksi koiratanssikilpailuissa on ennen luokkaa muutaman minuutin kehääntutustumisaika, jota en ennen ole käyttänyt ollenkaan, mutta jatkossa ajattelin hyödyntää kehääntutustumisen suorittamalla itsekseni ohjelman läpi ja miettien samalla sitä omaa sijoittumistani ja esityssuuntaa tuomaristoon päin.

Kehää voisi käyttää monipuolisemmin
Tähän pätee oikeastaan samat asiat kuin tuohon äskeiseenkin kohtaan eli en ole juurikaan suunnitellut kehänkäyttöä sen enempää kuin että mistä kohdasta aloitan, mutta jatkossa tuo kehääntutustuminen tulee käytettyä hyödyksi ja toivottavasti saan parannusta tähänkin asiaan.

Koreografiassa voisi olla enemmän vaihtelua
Niinpä! Työnalla...

Ohjaajan esiintymiseen lisää iloa ja irrottelua
Tää on se vaikein, kun en osaa ja/tai pysty olla sellainen iloinen ja irrotteleva suorituksen aikana, hyvin keskittynyt vain. Ehkä tämäkin on sellainen, jota vain pitäisi harjoitella ja harjoitella (hymy naamalle ja kuviot haltuun), jolloin ehkä jossakin vaiheessa oppisi olemaan vähän rennommin ja pystyy muuhunkin kuin tiukkaan keskittymiseen.

Varo käsiohjausta
Olen saanut vähennettyä sitä kesästä todella paljon ja edelleen työstän asiaa. Käsiohjaushan sinänsä on sallittua, jos sen saa piilotettua sujuvaksi osaksi koreografiaa, mutta minulla se on ollut erittäin selkeää, pelkkää käsiohjausta.

Näillä mennään kevättä kohti! :)

tiistai 3. tammikuuta 2017

Koiratanssitreeniä

Pitäisiköhän sitä vähitellen alkaa höpisemään enemmän koiratanssistakin. Minähän olen harjoitellut koiratanssia aina sillä tavalla yksin, että vaikka muitakin ihmisiä olisi ollut paikalla, niin he ovat olleet ihan eri lajien harrastajia ja olen itsekseni tehnyt siinä sivussa tanssijuttuja Lumeksen kanssa enkä ole siis koskaan saanut lajiin mitään opastuksia tai edes toisten kanssa mietintöjä meidän suorituksiin. Meidän seutuvilla ei tietääkseni ole muita koiratanssin harrastajia kuin minä, joten siitä tämä yksinäisyys treenaamisen suhteen.


On toisaalta ollut tosi hienoa rakentaa Lumeksen osaamista ja meidän esityksiä ihan yksin, mutta kylläpä niissä meidän esityksissä näkyykin sitten puutteellisella tavalla se, että olen tosiaan tehnyt kaiken yksin. Varsinkin ohjelmien taiteellisuus olisi varmasti huomattavasti parempaa, jos olisi saanut vähän auttavia kommentteja toisilta. Sitä ei myöskään itse näe, että miltä esitys näyttää, kun jokaista musiikin tahtiin tehtyä harjoitusta ei saa videoituakaan, joten sitten on vähän "yllätyys"-olo, kun katselee kisavideoita ja esimerkiksi tajuaa, miten ankeasti itse liikkuu...


Koiratanssikilpailuissa on aina kolme tuomaria arvostelemassa, SM-kisoissa oli jopa neljä, ja tuomarit kirjoittavat arvostelulipukkeille huomioita koirakkojen esittämistä ohjelmista. Nämä lipukkeet jaetaan sitten osallistujille itselleen kilpailukirjojen palautuksen yhteydessä. Tuomareiden kirjallisesta palautteesta on oiva apu tuleviin treeneihin ja kisoihin, kun niistä saa ulkopuolista näkökulmaa kulloisenkin suorituksensa vahvuuksista ja parannettavista asioista. Varsinkin minunlaiselleni yksintreenaajalle ne ovat olleet tärkeitä.


Voittajaluokan kilpailuista positiivisina asioina tuomarit ovat meidän esityksistä kirjoittaneet seuraavaa: + koira työskentelee hienosti + kiva ohjelma + onnistuneet temponvaihtelut + sujuva kokonaisuus + positioita esitetty monipuolisesti + koirakolle sopiva musiikkivalinta, jota hyödynnetty hienosti + positiot pitivät hyvin + hyvä yhteistyö + temponvaihteluita paljon + jalkojen väliin peruutus hieno  + upea kontakti


Kehitettävää tuomarit ovat löytäneet seuraavista asioista: - osaa positioista näytettiin lyhyesti - välillä koira oli vähän vino - koira nojaa sinuun - peruutus on osittain pomppimista - koira jää toisinaan ohjaajan taakse piiloon - kehää voisi käyttää monipuolisemmin - koreografiassa voisi olla enemmän vaihtelua - ohjaajan esiintymiseen lisää iloa ja irrottelua - varo käsiohjausta


SM-kisojen jälkeen, miettiessäni hakemista koiratanssin maajoukkueeseen, tuli siskoni kanssa puheeksi, että tarvisin apua omaan esiintymiseeni. Sisko esittelikin pian minulle ihan videon muodossa tanssillista askellusta tavallisen juoksemisen ja sivuaskelten sijaan. Otin ne heti harjoitteluun mukaan ja muuttui kyllä siltä olin liikkumiseni paljon paremmaksi. Nyt kehtaa jopa laittaa pienen pätkän videota meidän treenistä, kun en ole aivan niin tönkkö mitä aiemmin. Paljonhan on vielä harjoittelemista ja ideoimista ohjelman ja oman liikkumiseni kehittämisessä edustavammaksi, mutta tämä on pieni askel oikeaan suuntaan.