perjantai 29. joulukuuta 2017

Koirien kanssa Ruotsiin, Tanskaan ja takaisin - laivalla Ruotsiin

Olen aina ollut vankkumaton kotimaanmatkailun kannattaja enkä koskaan sen kummemmin haaveillut mistään ulkomaanreissuista. Voitettuani Lumeksen kanssa viime vuoden koiratanssin HTM-suomenmestaruuden, aukeni sen myötä suoraan paikka koiratanssin edustusjoukkueeseen. Pitkien mietintöjen jälkeen päätin tarttua tilaisuuteen, sillä mikäpä olisi sen hienompaa kuin edustaa arvokisoissa Suomea suomalaisen koirarodun kanssa vieläpä Suomen satavuotisjuhlavuonna. Olisimme Lumeksen kanssa päässeet osallistumaan sekä syys-lokakuun vaihteessa oleviin Pohjoismaiden mestaruuskisoihin Tanskaan että maailmanmestaruuskisoihin Saksaan marraskuussa, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta lähteä matkalle molempiin, joten valitsin lähempänä sijaitsevan Tanskan. Alunperin tarkoituksenani oli jättää Mesta hoitoon ja ottaa vain Lumes reissuun mukaan, mutta aivan viime hetkilllä tulin toisiin ajatuksiin tajutessani, ettei se tämäkään matkanteko kahden koiran kanssa sen vaikeampaa ole kuin yhdenkään. Matkaan liittyviä etukäteisvalmisteluja pääsee lukemaan täältä.

Päivä 1 - laivalla Ruotsiin

Lähdimme ajamaan kohti Turkua klo 13.10. Se oli hieman suunnittelemaani aikataulua myöhemmin, koska viime hetken pakkaamisissa menikin vähän enemmän kuin ihan pieni hetki. Toisaalta olin kyllä onneksi varannut ajamiseen reilusti aikaa, että periaatteessa olimme aivan aikataulussa, vaikkakaan ei aivan niin kiireettömässä aikataulussa kuin alunperin olin suunnittelut. Vielä autossakin piti tarkistaa ja uudelleen tarkistaa, että ainakin koirien paperit sekä laivamatkan tilausvahvistukset olivat mukana, jotta matkanteko ei missään vaiheessa tyssäisi ainakaan niiden puuttumiseen. Pysähdyimme kahdesti huoltsikoille, vai pitäisikö sanoa liikenneasemille, taukoilemaan, haukkaamaan jotain suuhun ja kävelyttämään koiria. Yksi tärkeä tehtävä oli saada koirat vielä käymään tarpeillaan, koska laivassa ne tuskin suostuisivat kakkimaan, ellen kävelisi laivaa ympäri ja ympäri ja ympäri, kuin lenkillä oltaisiin...

Onneksi osattiin reitti Turkuun ihan itsekin, koska autoni navigaattorissa on joku bugi, että se toisinaan ingnooraa järkevimmän reitin ja opastaa perille aivan ihmeellisin reittivalinnoin. Näin tälläkin kertaa ja paras kohta oli, kun tienvarren opaskyltit jo näyttivät "Turku tuohon suuntaan" ja navigaattori hoki ensin eri suuntaa, seuraavaksi käski kääntyä jokaisesta pienestäkin tieliittymästä takaisin mielestään oikealle reitille, sitten tehdä U-käännöksen ja lopulta totesi, että reittivalinta ei ole mahdollinen - vaikka siis todellakin oltiin aivan oikealla, Turkuun menevällä tiellä. Matkalla tuli viestiä muilta joukkuelaisilta, jotka kaikki olivat eteläisestä Suomesta, että oltaisiinko otettu ennen laivaanmenoa koirista ryhmäkuva Turun linnan edustalla, mutta ei meillä menneet ajat yksiin.

Turussa saatiin jonkin aikaa etsiä Viking Linen lähtöselvityspaikkaa autoille, kunnes nähtiin opasteet ihan eri suuntaan kuin missä oltiin pyöritty. Meidän tavoite oli olla hyvissä ajoin paikalla ja niin oltiinkin, mutta ei silti oltu edes lähellekään ensimmäisiä. Laivan lähtöaika oli 20.55 ja me oltiin lähtöselvityksessä 19.30. Kysyin ja sain luvan kävelyttää koiria reunaverkon vierellä, koska olivat olleet jo ihan riittävästi autossa, joutuisivat kuitenkin vieläkin olemaan autossa ja sitten vielä yön pienessä hytissä. Mesta, joka ei huoltsikkakävelyillä ollut suostunut kakkimaan, teki täällä fiksun ratkaisun ja väkersi ruskean nyytin verkon vierelle. Onneksi oli remmeissä kakkapussit ja ohjaustyypit neuvoivat roskiksen luo.

Nyt en muista enää tarkkaa aikaa, mutta jossain kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä päästiin ajamaan laivaan ramppia ylös autokannelle ja sieltä suoraan koirien kanssa hyttiin. Olin pakannut yhteen reppuun kaiken itselleni ja koirille laivalla tarvittavan kamppeen, joten se oli helppo napata mukaan ja kaikki muu sai jäädä autoon. Hissillä ylös, hytin etsimistä (minähän en ainakaan ollut katsonut väärin hytinnumeroa...) ja pienoisen väärään suuntaan tehdyn kierroksen ja numeron tarkistuksen jälkeen hytin löytyminen. Tiesin kyllä, että hytit ovat aivan tositosi pieniä, mutta oven avatessa se oikein realisoitui silmien edessä, että miten pikkuruinen se hyttikoppero onkaan. Onneksi oli vain näinkin pieniä koiria matkassa ja niitäkin vain kaksi, muuten olisi ollut tositosi ahdasta.

Ei oltu kauaa ehditty olla hytissä, kun puhelin piippasi, että josko me kaikki joukkuelaiset tavattaisiin "karkkikaupan" edessä. Ihan muutenkin oli kiva reissun alkuun nähdä muutkin, he kun olivat jo kaikki ennastaan toisilleen tuttuja, mutta minä en tuntenut ketään heistä, ja sitten oli myös ihan tehtävänä etsiä Suomi100 teemaista suklaata. Näissä koiratanssin Pohjoismaisissa mestaruuskisoissa kun on hassu tapa, että kaikki maat antavat toisilleen tsemppilahjat onnentoivotusten kera. Olin huolissani koirien pärjäämisestä yksin hytissä, etteivät vain hauku siellä tai karkaa ulos, vaikka hytissä olleen pikkujakkaran oven eteen esteeksi väkersinkin poislähtiessäni, joten olin poissa vain suunnilleen reilut puolituntia. Muutenkin tämä matkanteko on koirille todella tylsää, joten voin edes vähän hyvittää sitä niille pitämällä seuraa ja lukittautumalla hyttiin - johon olinkin varautunut ottamalla mukaan iltapalaa ja lukemista. Ei sillä, ihan ongelmitta näyttivät hytissä yksinoloajan olleen eikä haukkumistakaan kuulunut, kun takaisin palasin. Muutenkin Lumes, joka siis lähinnä on se, joka vahtii, jos vahtii, oli yllättävän hiljainen verrattuna elokuiseen hotelliyöpymiseen Turun reissulla, jossa se kommentoi suunnilleen aina joka kolmanteen ääneen haukahduksen, parin verran, kunnes sai unenpäästä kiinni. Hytin yläpuolelta kuului välillä paljonkin kolahduksia, joissa olisi helposti ollut aihetta vahtimiseen, mutta Lumes ei reagoinut niihin mitenkään.

Ennen nukkumaanmenoa käytin koirat iltapissalla. Koirien tarpeidentekopaikka, jota vitsillä nurmikentäksikin voi kutsua, oli kutoskannella ja luonnollisesti ulkona. Se oli ällöttävän epähygieenisen näköinen, kun lattiaa myöten virui lammikoita itse tekonurmipläntistä puhumattakaan. En ihmetellyt lainkaan, ettei koiriakaan huvittanut mennä sinne kusilammikoiden keskelle. Jouduinkin oikein käskeä niitä nostamaan koipea, vaikka luulisi, että uroskoirat nyt tekevät helpostikin omat merkkauksensa toisten omien päälle. Sen verran oli kyllä pakko heltyä ihan oman ällötyksenikin vuoksi, etten pakottanut koiria nurmelle nostamaan koipiaan tolppaan vaan annoin niiden pissia nurmialueen reunaa vasten.

Yö meni hyvin ja Ruotsin rajan ylitys tapahtui koko sakin ollessa unten mailla. Mesta aloitti nukkumalla sängyssä ja oli jossakin vaiheessa yötä siirtynyt lattialle, jossa Lumeskin oli tiettävästi koko ajan ollut.

Kuva otettu aamupissatuksella, jonka vuoksi rantaa ja valoja näkyy jo.

2 kommenttia:

  1. Onneksi olitte sentään autolla liikkeellä. Itsehän ahdistun herkästi, jos koiran kanssa pitää matkustella edes paikallisliikenteessä - saati sitten jonnekin kauemmas. Omalla autolla homma vielä sujuu. Laivamatkustamisesta minulla ei koiran kanssa ole kokemusta kuin yhden Maarianhamina-Helsinki välin verran ja silloin vasta haettu koiranpentu oli hämillään kaikesta, joten ei osannut suuremmin protestoida laivamatkaa. Ja toisaalta... kymmenviikkoinen pienirotuinen koira on aika helppo kantaa mukanaan kaikkialle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalla autolla matkaamisessa on sekin hyvä puoli, että jos erehtyy reittivalinnasta, se on helpompi korjata kuin julkista liikennettä käyttäen. Terv. nimim. kokemusta on. :D

      Poista