lauantai 31. maaliskuuta 2018

Lankalauantai

Meilläpäin ei virvota palmusunnuntaina vaan trullitellaan lankalauantaina. Aiempina vuosina tässä meillä on käynyt trulleja iltapäiväpainotteisesti, joten yllätys oli suuri herätä tänään klo 10.15 Lumeksen murahduksiin ja tajuta, että ovella jo koputtelee joku. Olin aivan laskenut siihen varaan, ettei niitä ennen puoltapäivää tänäkään vuonna näy, mutta aamuvirkkuja olivat tänä vuonna, kun seuraavatkin tulivat jo klo 10.40. Ensimmäisestä porukasta en ehtinyt ovelle asti päästyäni nähdä kuin katoavat selät polkupyörien kyydissä, mutta tämä nelikko olikin yritteliäs ja tulivat uudelleen klo 13.20. Propsit heille, jos olivat oikeasti kolme tuntia pyöräilleet pitkin kyliä talosta taloon. Vähän näissä isommissa pojissa kyllä itsekseni moitin sitä, että pukeutumiseen ei ole panostettu laisinkaan, mutta toisaalta - voisipa sitä huonompiakin ajanviettotapoja olla kuin käydä kerran vuodessa karkkeja kerjäämässä.


Monet trullittelijat pihistelevät virpomisoksienjaossa, kun ovelle saattaa tulla neljäkin tyyppiä kerralla ja oksia annetaan kuitenkin vain yksi. Kyllä sen nyt ihan trullittelun perusteisiin pitäisi kuulua, että jokainen, joka karkkia haluaa, niin myös vitsankin antaa. Olenkin itse alkanut pyytämään sen vitsan kaikilta, jos niitä kädessä kimput ovat, enkä tyydy vain siiheen ainokaiseen oksaan. Tosin kyllä sitten palkitsenkin runsaammin ne, joilta kaikilta saan sen oksan, ja kitsastelijoille tulee vain pienet karkit kullekin. Tekisi kyllä kovasti mieli vielä perustella perään, että miksi karkkisaalis on runsas/vähäinen, jotta syy-seuraussuhde kävisi ilmi, mutta olen kuitenkin jättänyt sen väliin. Ehkä vielä joku päivä sen teen, tai sitten voisi vaikka kysäistä pettyneiltä ilmeiltä, että jos haluatte enemmän karkkia, niin antakaa lisää niitä vitsoja kiitos...


Seuraava virpomisloru löytyy kirjasta Tontun Vuosi ja sen sanotaan olevan karjalaista tyyliä. Itse olen lapsena käyttänyt ja myös täällä meidän nykyisillä suunnilla kuullut käytettävän vain lyhyempää versiota, jossa pelkistetysti virvotaan ja varvotaan tuoretta tervettä tulevaa vuotta ja luvataan vitsa sulle jos palkka tulee mulle. 

Virvon varvon viisahasti,
taputtelen taitavasti.
Munan eestä muksuttelen,
rahan eestä raksuttelen.
Isännälle ison mahan,
emännälle pyöreen pyllyn.
Tuoreeks terveeks tulevaks vuotta!
Vitsa siul, muna miul!


Nettikeskustelujen perusteella osa koiranomistajista ei tykkää virpojista, koska ovella lappaa porukkaa ja koirat hermostuvat. Itse taas koen sen nimenomaan mukavana ja opettavaisena koirien kannalta, koska meillä normaalisti käy niin harvoin väkeä, että koirille tekee oikein hyvää kerran vuodessa kuulla monta ovikoputusta ja olla vieläpä pääsemättä tekemisiin niiden koputtelijoiden kanssa minun asioidessani oven ulkopuolella. En laittaisi yhtään pahitteeksi, vaikka meillä kävisi trulleja tuplasti tai triplasti enemmänkin, mielelläni maksaisin karkkikorvausta lapsille näistä koirien opetustuokioista. Ensi vuonna lehteen ilmoitus: "Trullittelijoita kaivataan, karkkipalkka - sen suurempi, mitä enemmän vitsoja annatte!"


Höyhenet tuntuvat valitettavasti edelleenkin olevan suosituin koriste virpomisoksiin. Ongelmahan niissä on se, että koristehöyhenten alkuperää on mahdoton jäljittää. Näin ollen höyheniä ostaessaan ei voi tietää, ovatko höyhenet peräisin lihatuotannon sivutuotteena kuolleilta linnuilta vai nypitäänkö ne irti eläviltä linnuilta. Tästä aiheestahan on joskus ollut kohua untuvapeittojen ja -takkien kohdalla, jolloin niiden valmistajat ovat joutuneet alkaa selvittämään asioita, mutta koristehöyhenten alkuperään ihmisillä ei vielä ole riittävästi kiinnostusta. Kuten näistä meillekin saapuneista oksista näkyy, vaihtoehtoisiakin koristelutapoja on, jos niitä halutaan käyttää.

Loppukevennyksenä aiheeseen vielä behind the scenes-kuva Neidin pääsiäiskuvauksista.

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään


Mesta on siitä vähän hassu koira, että sen mielestä vapaana lenkkeilykin on tylsää. Se kyllä osan lenkistä juoksentelee ja tutkailee "kuten normaalit koirat", mutta aina jossain kohtaa se tylsistyy ja järjestää itselleen tekemistä. Metsässä näitä tilanteita ovat heti irtipääseminen jälkeen, pitää hakea joku risu jostain, juosta sen kanssa ja pätkiä palasiksi minua odottaessa. Alkutouhotuksien jälkeen se juoksentelee itsekseenkin, mutta jossain vaiheessa taas alkaa etsiä jotain aktiviteettia oksien muodossa. Joka vuosi Mestan kanssa olen miettinyt, että mikä olisi sellainen lelu, jota olisi helppo kantaa lenkeillä mukana ja antaa Mestalle keppien tilalle silloin, kun pelkkä vapaana oleminen ei riitä. En ole keksinyt, joten talvisin se on saanut leikkiä lapasillani, joskaan niitäkään ei joka kelillä tee mieli kädestään sille antaa, ja muutoin se on sitten värkännyt niiden keppien kanssa.


Alkuvuodesta koin ahaa-elämyksen antaessani koirille ulos etupihan leikkeihin köyden, jonka sain joskus vuosia sitten Lumeksen vepe-harjoituksia varten. Köysihän olisi helppo heittää olan yli, joten se kulkisi vaivatta mukana, sekä se on niin pitkä ja näkyvä, ettei huku metsään, vaikka Mesta sattuisi jättämään sen jonnekin. Tämän huippuidean seurauksena köysi lähtikin metsälenkeille mukaan aina, kun vain muistin sen matkaan ottaa. Mestankin mielestä lenkkeilystä tuli monta kertaa aiempaa mukavampaa, kun minun ei enää tarvinnut rajoittaa sen keppitouhuja, vaan se sai rellestää köyden kanssa niin paljon kuin vain halusi. Ja Mestahan halusi! Se touhuilee köyden kanssa vähintään puoli tuntia per metsälenkki. Juoksee, tiputtelee, noukkii, kaapii, kieriskelee päällä, esittelee minulle, esittelee Lumekselle, heittelee ilmaan, raahaa perässään, kiskoo minun kanssa, juoksee minua pakoon jne. Vapaana lenkkeilyn mielekkyys Mestalla tuplaantui, enää ei ole ollenkaan tylsää ja mikä parasta, nyt säästyvät myös lapaseni koiranhampailta, ei tarvitse pelätä keppileikkien riskejä + Mesta ei hypi Lumeksen päälle saadessaan kantaa jotain.


Reilu viikko siitä, kun olin käyttänyt Mestan silmälääkärillä pienentyneen pupillin takia ja lääkäri kertoi myös syvyysnäön puuttuvan siitä silmästä, jätin kerran ottamatta köyden mukaan metsään, koska tarkoitus oli kiertää vain ihan pieni lenkki. Päästin Mestan irti heti päästyämme metsän puolelle ja Mesta alkoi samantien karsia männyntaimea oksista. Pyysin sen käymään luonani, vapautin, ja Mesta meni suoraan sen saman männyntaimen luo, avasi suunsa tarratakseen sen runkoon kiinni, mutta silmä osui terävään katkaistun oksan päähän ja Mesta vingahti. Käskin Mestan takaisin ja tirkistelin sen silmää näkyvän vaurion varalta. Olin näkevinäni jonkin pienen pisteen, jota silmässä ei kyllä aiemmin ole ollut, joten palattiinkin sitten heti kotiin ja taskulampun valossa tarkastin silmän uudelleen ja kyllä vain, pieni piste siinä oli. Ei muuta kuin soittoa lääkäriin ja onneksi saimme luvan tulla samantien näyttämään silmää, joten reilu tunti vahingon sattumisesta Mesta oli jo lääkärin tutkittavana.


Sattui niin hyvin, että työvuorossa oleva lääkäri oli juuri se silmälääkäri, jolla ollaan Mestan kanssa käytykin. Hän ehtikin jo säikähtää, että oliko Mesta mennyt telomaan sen ainoan terveen silmänsä, mutta onni onnettomuudessa se oli se sama oikea silmä, johon kaikki vaivat tuntuvat muutenkin kerääntyvän. Silmä tutkittiin perusteellisesti poissulkien laajemmat vauriot, mutta onneksi oksanpää oli osunut vain ihan pintakerrokseen ja silmä oli muutoin ehjä. Mesta sai viikon antibioottitipat silmäänsä, jottei haava tulehdu ja aiheuta isompaa vahinkoa. Tästä on nyt kulunut aikaa pari viikkoa ja haava edelleenkin näkyy silmässä, aika näyttää jääkö siihen arpi vai paraneeko kokonaan. Kuvassa nuoli osoittaa tikunreikään, silmän yläosassa näkyy tummanruskeat pigmenttiläiskät, muut vaalennokset ovat useammanlaisia heijastuksia kameran salamasta ja yläosan "viivat" ripsien varjoja.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Pienentynyt pupilli

Mesta on käynyt ensimmäisessä silmätarkastuksessaan reilu vuotiaana kesäkuussa 2014. Silloin Mestalla todettiin olevan täysin terveet silmät, joskin eläinlääkäri sanoi, että oikeassa silmässä ehkä näkyy jotain pienen pientä juttua, mutta ei ole varma, koska silmään ei mennyt riittävästi laajentavia silmätippoja eikä pupilli siten ollut ihan niin riittävän laajentunut kuin silmätarkissa pitäisi olla.


Alkusyksystä 2015 huomasin Mestan oikeassa silmässä kummallisia pigmenttipilkkuja ja käytiin toisella silmiin erikoistuneella eläinlääkärillä niitä ihmettelemässä useamman kerran. Samaisen silmän pupilli ei edelleenkään laajentunut kunnolla, vaikka tipat varmasti menivät silmään, kuten pitikin. Käväistiin pigmentin vuoksi vielä yhdellä toisellakin, vielä enemmän silmiin erikoistuneella eläinlääkärillä ja todella erikoiseksi tapaukseksi hänkin pigmenttikertymää nimitti.


Kesäkuussa 2016 Mestan virallinen silmätarkastus uusittiin ja se olisi mennyt puhtain paperin, kuten vuonna 2014, mutta kerroin siitä parin vuoden takaisesta "ehkä siellä jotain on, ehkä ei" ja niinpä kun silmään oikein kovasti tirkisteli, sieltä juuri ja juuri erottui PHTVL aste1 eli sikiöaikaisia verisuonijäänteitä oikeassa silmässä.


Vuoden kuluttua, eli viime vuoden kesäkuussa, Mesta kävi jälleen silmätarkissa (sittemmin SM-kisojen alle jääneiden) pentusuunnitelmien vuoksi ja silmissä oli vikana edelleenkin vain ne  oikean silmän pigmenttipilkut ja PHTVL, sekä toki se, ettei oikean silmän pupilli edelleenkään laajentunut normaalisti.


Viime vuoden lopulla huomasin Mestan oikean silmän pupillin olevan noin puolet pienempi kuin vasemman silmän pupilli. Kirkkaassa valossa se pieneni niin pieneksi, että melkein kuin ei olisi pupillia ollenkaan. Muutama viikko sitten käytiin sitten sen vuoksi silmäeläinlääkärillä ja on kuulemma yhtä erikoinen juttu kuin ne pigmenttiläiskät. Silmästä ei edelleenkään löydetty mitään muuta vikaa (paitsi syvyysnäkö puuttuu nyt tästä silmästä tuon pupillihomman vuoksi), kaikki ihan puhdasta, myös silmäultra. Tällä kertaa pupilli ei vain laajentunut enää yhtään, vaikka siihen laitettiin jotain erikoislaajentavia tippoja. Sillä testillä saatiin suljettua pois jokin sympaattisen hermoston ääreisosien vammat. Mitään diagnoosia ei tähänkään pystytty antamaan, kuten ei niihin pigmentteihinkään, mutta epäilynä synnynnäinen hermostosairaus. Magneettikuvauksella selviäisi, missä hermotuksessa vika on, mutta mitään parannusta ei siltikään olisi. 


On tuo Mesta nyt näköjään oikeasta silmästää vallan erikoinen koira, kun siinä on kaksi hyvin erikoista sairautta/vikaa. Kysyin lääkäriltä, voisivatko silmäviat liittyä Mestan pään erikoiseen kuviointiin (päänalueen merkit ovat epäsymmetriset) ja karvojen kasvusuuntaan (kuonolta otsalle menee ns. ridge eli vastakarvaan kasvava harjanne), mutta kuulemma siinä tapauksessa pupillissa olisi pitänyt jo heti syntymästä näkyä epämuodostuma. Tosin, ehkä tuo hermotusvikakin olisi näkynyt magneettikuvissa jo pentuna...

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

RIP Joku Muu

Järkyttyneinä otimme viime viikolla vastaan tiedon, että yhdistyksemme kunnioitettu ja arvostettu jäsen, Joku Muu, on poistunut keskuudestamme. Jonkun Muun poismeno ei ole korvattavissa. Hän on ollut yhdistyksemme kantavia voimia jo vuosikymmeniä. Hän teki aina paljon enemmän yhdistyksen hyväksi kuin hänen osalleen olisi kohtuudella kuulunut.

Aina, kun tehtävä, joka piti hoitaa, projekti, joka piti vetää, työryhmä, joka kaipasi sihteeriä tai joku kiireellinen, tärkeä työ, oli kaikkien huulilla heti sanat - "Eikö Joku Muu voisi mennä?" On yleisesti tiedossa, että Joku Muu oli yhdistyksen historian ahkerimpia jäseniä. Aina, kun tarvittiin vapaaehtoisia, kaikki olettivat Jonkun Muun ilman muuta osallistuvan.

Joku Muu oli valloittava ihminen - joskus syvästi inhimillinenkin, koska yksi ihminen ei ehdi kaikkea tehdä. Ne, jotka tunsivat hänet lähemmin, tiesivät, että jokainen odotti häneltä liikaa. Nyt Joku Muu ei ole enää joukossamme. Olemme ymmällämme - mitä tehdä. Joku Muu oli meille esimerkillinen esikuva, mutta kuka nyt tekee kaikki ne työt, jotka Joku Muu teki puolestamme.

Kun sinua seuraavan kerran pyydetään apuun, muista - emme enää voi luottaa Jonkun Muun apuun.

Ylläoleva teksti lainattu kirjasta "Siistiä sisätyötä, kopiohuumoria" ja sanojen "yritys" ja "yhtiö" tilalle olen vaihtanut sanan "yhdistys". Innoituksena mm. eräs yhdistys, johon itse kuulun, ja jonka toimintaa pyörittää yhden käden sormilla laskettava määrä ihmisiä, vaikka jäseniä yhdistyksessä on noin 150. Samankaltainen tilanne taitaa olla monessa muussakin yhdistyksessä lajista riippumatta. Jäsenet haluaisivat yhdistyksen tarjoavan monipuolista ja runsasta toimintaa, vielä mahdollisimman edullisesti tietenkin, kunhan sen vain järjestäisi se kuuluisa Joku Muu, koska itse ei jakseta/viitsitä/"osata"/haluta. Olisiko tänä vuonna kuitenkin juuri sinun vuorosi olla se Joku Muu?

Tunsitko sinä sen Jonkun Muun?

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Kiitos aktiivisuudesta

Alkuvuodesta, juuri masistellessani Mestan pulautusongelmien vain jatkuvan ja jatkuvan, löytyi postilaatikosta paketin saapumisilmoitus. Olin vähän ihmeissäni, että en ole kyllä tilannut mitään, kunnes huomasin lähettäjänä Mestan isän omistajan. En keksinyt mitään muuta, mitä lähetettävää hällä voisi minulle olla, kuin haastekirjeen Mestan kastroinnista, ja senkin keksin lähinnä vitsillä. Jännitystä kesti sitten siihen asti, kunnes pääsin postista paketin hakemaan ja sen aukaisemaan. Olin niin surkeana ja murheissani Mestan terveyden reistailusta, että taas vaihteeksi mietin sitäkin, että mitä jos siitä ei jossain vaiheessa ole enää edes eläjäksi, että kyyneleethän siinä alkoivat vuotamaan, kun paketin avasin, ja sieltä paljastui tyyny Mestan pentuaikaisella kuvalla, muki Mestan lammaspaimennuskuvalla ja tekstillä "Mestari työssä" (oli muuten just ihana, että siinä luki Mestari työssä eikä Mesta työssä), sekä Mestan isän omistajalta ja Mestan kasvattajalta kiitokset aktiivisuudesta Mestan kanssa. Tämä mieltä piristävä lähetys tuli kyllä niin just oikealla hetkellä, ettei olisi voinut oikeammalla hetkellä tulla. Nyt voin löhöillä sohvalla Mestat molemmissa kainaloissa, joskin tuli mietintään myös Lumes- ja Allu-tyynyjen hankinta, jotta saisi koko koiraperheen kasaan...



perjantai 2. maaliskuuta 2018

Tavoitteiden tarkistus

LUMES

Toko-tavoitteet vuodelle 2017
Ehkä treenataan, ehkä ei. Ehkä mennään kokeeseen, ehkä ei. Jos mennään tulos ois kiva. Ei mitään suuria suunnitelmia, fiiliksellä mennään.

Toteuma
Jotain tokojuttuja ollaan vähän tehty huviksemme, mutta ei voi sanoa, että varsinaisesti oltaisiin treenattu.

Toko-tavoitteet vuodelle 2018
Eiköhän tokojutut ollut nyt tässä, ei ole yhtään motivaatiota keskittyä tarkkaan treenaamiseen.


Koiratanssi-tavoitteet 2017
HTM-koiratanssivalioksi? Suomenmestaruuskisoihin? Koiratanssin maajoukkueeseen ja osallistuminen Pohjoismaiden mestaruuskilpailuhin? Yksi kokeilu freestylen alokasluokassa? Esiintymään pariin oman yhdistyksen kesätapahtumaan? Eli ihan hirveesti harjoiteltavaa! Ja tähän sopii varmasti myös maininta siitä, että jatketaan kesäteatterissakin mukana.

Toteuma
Lumeksesta tuli rotunsa ensimmäinen koiratanssivalio, osallistuttiin SM-kisoihin, oltiin mukana koiratanssin maajoukkueessa ja Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa. Käytiin yksi kokeilu freestylen alokasluokassa, temppuja esiteltiin parissa tapahtumassa ja koiratanssittiin messarissa, kesäteatteriin ei aika enää millään riittänyt.

Koiratanssi-tavoitteet 2018
Päätin jo viime kesänä, että tänä vuonna otetaan kevyesti eikä tehdä mitään eikä mennä minnekään "vaan siksi, että pitää". Mitään tavoitteita ei ole, mutta jatketaan hyvän mielen treenailuja ja mahdollisesti kisataan jokunen kisa freestylessä.


MESTA

Toko-tavoitteet 2017
Tipahdettiin pois nuorten koirien tokoringistä, kun oltiin oltu siinä se maksimiaika kaksi vuotta, joten mitään vastaavia yhteistreenejä ei enää ole tiedossa ja treenaaminen täysin oman itsensä varassa. Ehkä koitan jaksaa sinne voittajaluokkaan meidät väkertää, jos hyvin käy.

Toteuma
Ei tehty kerrastaan yhtään mitään tokon eteen.

Toko-tavoitteet 2018
Oma motivaatio tokoon on nolla, joten turhapa sitä on mitään tavoitteitakaan asettaa.


Haku-tavoitteet 2017
Tää on vaikee! Saatiin Mestan kanssa tänä vuonna jo niin huikeat tulokset, etten olisi mitenkään osannut tai edes uskaltanut haaveilla niistä. Kaverit sanoo, että pitäisi yrittää osallistumisoikeutta palveluskoirien SM-kisoihin. Jos vaatimukset osallistumisoikeuteen ei muutu, pitäisi Mestan saada kaksi HK3-koularia päästäkseen mukaan niihin karkeloihin. Ja jos haluaisi käyttövalioksi, ei riitä pelkät koulutustunnukset vaan pitäisi tulla 1-tuloksia. Nää on niin isoja ajatuksia, etten uskalla niitä tavoitteiksi laittaa. Ehkä me vaan treenaillaan, yritetään pitää saavutettua koulutustasoa yllä ja katsotaan, mihin se riittää.

Toteuma
Mesta sai ensimmäisenä rotunsa edustajana osallistumisoikeuden palveluskoirien SM-kisoihin ja on yhtä ykköstulosta vaille rotunsa ensimmäinen haun käyttövalio.

Haku-tavoitteet 2018
Päätin jo viime kesänä, että tänä vuonna otetaan kevyesti eikä tehdä mitään eikä mennä minnekään "vaan siksi, että pitää". Haikein mielin olen ajatellut luopua niistä aiemmin kertomistani ihan parhaista hakutreeneistä 100km päässä ainakin alkukauden ajaksi. Viisi vuotta olen sitä matkaa kulkenut ja neljä vuotta harkinnut, että enää en niin kaus lähde, mutta kun kevään ekoissa treeneissä käy, niin ei vain pysty olla käymättä sitten kaikissa lopuissakin. Olen vain niin väsynyt siihen ajamiseen, että tarvitsen taukoa, vaikka tulee jo valmiiksi surullinen mieli siitä, että luovun siitä huippuporukasta, jotka on auttaneet ja tukeneet minua koirieni kanssa ihan hirveästi. Koitan nyt kuitenkin ainakin kokeilla sitä, että käytäisiin vain näissä lähempänä olevissa pikkutreeneissä edes kevät ja alkukesä.


Agility-tavoitteet 2017
Jos saan jostain agi-innostukseni takaisin, niin treenataan ja kisataan, jos en saa, ei tehdä taaskaan mitään.

Toteuma
Ei palannut agi-innostus, ihan vähän vain treenailtiin ja extempore yksi möllikisa käytiin.

Agility-tavoitteet 2018
Ei tavoitteita.


Koiratanssi-tavoitteet 2017
Mesta osaa jo sen verran erilaisia seuraamispaikkoja, että eiköhän olisi silläkin jo aika koettaa onneaan koiratanssin HTM-lajin parissa...

Toteuma
Mesta kävi yhdessä HTM alokasluokan kisassa sekä freestylen alokasluokan ja avoimen luokan kisoissa.

Koiratanssi-tavoitteet 2018
Päätin jo viime kesänä, että tänä vuonna otetaan kevyesti eikä tehdä mitään eikä mennä minnekään "vaan siksi, että pitää". Mitään tavoitteita ei ole, mutta jatketaan hyvän mielen treenailuja ja mahdollisesti kisataan jokunen kisa freestylessä.

torstai 1. maaliskuuta 2018

Hakupiilo pienille ihmisille / pesämaja koirille 10€

Käytiin Suomen suurimmassa kyläkaupassa. Minkäänlaista ostoslistaa en ollut tehnyt, kunhan haahuilin paikasta toiseen. Siinä haahuillessa sitä sattui aina välillä näkemään jotain, joka olisi lukenut ostoslistassa, jos sellainen olisi ollut tehtynä, joten sitäpä sitten ostettiin. Satuin talsimaan eräosaston läpi ja sieltä nappasin ostoskärryihin saapassukat (sukkia tarvitsee aina), lasisen juomapullon silikonipäällysteisellä muumiteemalla (juomapullo on pitänyt ostaa jo kauan, mutta jäänyt ostamatta, kun en tykkää muovisista) ja koiran naamiopedin - WHAT?


Koiran naamiopeti on kai tarkoitettu sellaiseen kyttäysmetsästykseen, jossa piiloutuneina vain ootetaan ja ootetaan lintuja(?) paikalle ja kun niitä tulee ja ammutaan, niin lopuksi koira saa luvan käydä noutamassa ammutut linnut. Minä sen sijaan näin naamiopedissä hakupiilon. Siellä oli yksi mallikappale koottuna ja sitä vääntelin ja kääntelin ja olin jo lähdössä pois, kunnes näin lattialla kyltin "koiran naamiopeti 10€". No siis jos tää maksaa vaan kymmenen euroo, eli sehän on vähän niin kuin melkein ilmainen, niin pakko kai se on uusi hakupiilo ostaa, vaikka en nyt tälle vuotta olisi sellaista välttämättä tarvinnutkaan.


Kääntelin ja vääntelin vähän lisää ja tuumailin mielessäni, että joo´o, kyllä sinne taitaa ihminenkin mahtua. Joo kato tänhän voi laittaa myös tälleen pystyyn, joo´o, todellakin mahtuu ihminenkin tähän. Melkein kysyin myyjältä, nää naamiopedit oli eräosaston infon vieressä, että saako sovittaa, mutta en kehdannut vaan päätin luottaa omaan arviointikykyyni. Ja sitä paitsi - täähän toimis myös kevythäkin virassa eli tosi monikäyttöinen, ei sillä väliä, että meillä on jo kaksi kevythäkkiä, mutta toinenhan on vähän rikkinäinen, että sitähän ei oikeastaan kyllä edes lasketa mukaan.


Kaiken lisäksi tää naamiopeti on suunniteltu mukana kantamiseen, toisin kuin kevythäkit, joten sen pidemmät pohjatangot on saranoidut ja siten pedin saa kantamista varten tuplasti pienemmäksi ja siinä on vielä ihan kunnollinen, pehmustettu kantolenkkikin. Ihan täydellinen metsässä raahaamiseen hakutreeneissä. Myyjä kävi näyttämässä, miten peti puretaan ja kasataan, eikä se vaikeaa ollut, joten en sitten voinut mitään muuta kuin lisätä senkin ostoskärryihin. Olinhan jo hirveen monta plussa-puolta keksinyt enkä oikein yhtään mitään negatiivista muuta kuin sen, etten muka tarvisi uutta hakupiiloa tälle vuodelle ja ettei muka koirat tarvisi uutta varakevythäkkiä. Mutta hei jos kympillä saa, niin eihän sitä vaan voi jättää kauppaan!


Kotona piti tietenkin heti avata laatikko ja testikoota ja -maata piilomaja. Mies meinasi, etten millään kyllä mahdu sinne sisään, mutta peukutus puhukoon puolestaan, jotta mahduinko - no totta hitossa, kun kerran niin olin kaupassa ajatusmittaillut. Huomasin myös lisää hyviä hakupiilon ominaisuuksia, ovikankaissa on koukulliset narut, joilla ovet saa pysymään auki sen jälkeen, kun koira on piilossaolijan löytänyt. Laatikosta löytyi myös maakiilat, joilla juntata piilo maahan kiinni, niin ei tuuli vie tyhjää piiloa, ja piilon katollakin on kantokahva, joten koottunakin sitä on helppo liikutella. Niin ja Lumes on nukkunut piilomajassa jo kahtena iltana, joten yhtään ei voi sanoa, että turhan ostoksen tein.