keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Hellepäivän treenit

On ollut lämmin, jopa helteinen toukokuu. Hassua, että yhtäkkiä kesken kevättä on aivan kesäkelit. Se on ihan mukavaa, että kesällä on lämmin, mutta itse en ole ollenkaan näin kuumien kelien ystävä. Ei jaksa itse tehdä mitään ja useamman päivän hellejakso rajoittaa ikävästi koirienkin elämää, vaikka tuo muutama päivä rauhallisempaa oloa ei sinänsä paljon olekaan koko vuoden päiviin verrattuna. Nyt on kuitenkin jälleen käynyt mielessä oman, pienen uima-altaan hankkiminen koirille vedessä lutraamista varten, mutta enpä tiedä viilentääkö se paljonkaan, sillä äkkiäpä näillä keleillä sellainen pikkutippa vettä lämpenee, ja jatkuva veden vaihtaminen taas tuntuu ihan liialta tuhlaamiselta. Jäänen edelleen harkinta-asteelle tässä asiassa.



Mittarin näyttäessä enimmillään jopa 26C, ei ensimmäisenä tulisi mieleen lähteä koirien kanssa treenaamaan, mutta niin vain lähdettiin. Perillä todettiin Nikken ja Pojun emännän treenihallin olevan juuri niin ihanan viileä, kuin olin kuvitellutkin. Hallissa on ollut talvella enimmillään +16C lämmintä ja se on ollut oikein sopiva lämpötila treeneihin pakkasen paukkuessa ulkona. Nyt hellepäivänä hallissa on edelleen talvesta tuttu +16C ja aivan ihana oli saada koirien kanssa puuhailla sellaisessa viideydessä. Onneksi olin ottanut treenitakin mukaan, muuten olisi tullut jopa kylmä! Treenien jälkeen käväistiin vielä kotosalla pienellä metsäkävelyllä laskevan auringon säteiden kadotessa metsän siimeksiin ja sieltä tuli napsittua nämä muutamat kuvat.



1 kommentti:

  1. Mahtava treenihalli, jos siellä on talvella lämmin ja kesällä viileä! :)

    VastaaPoista