Ilo, onni ja tyytyväisyys

No niin, olisikohan se aika sepustaa jotain tarkempaa tuosta hakukokeesta, ja samalla tässä voisi mainita meidän käynnistä toisessakin hakukokeessa - muistattehan, että kerroin ilmoittaneeni meidät varmuuden vuoksi kahteen kokeeseen. Yritin kyllä tarjota sitä toista koepaikkaa parille treenikaverille, mutta ei niille kelvannut, ja hyvä niin, sillä todellakin meidän kannatti siellä käydä.

Eka koe

Mutta siitä ekasta kokeesta ensin. Päivä oli ihan kamala, vaikka kaikki sitten menikin ihan täydellisesti. Jännitykseni oli jotain sanoinkuvaamattoman suurta, pahinta oli aamun ennakkojännitys koko päivästä ja yhteinen kokoontuminen papereiden- ja koirientarkastuksineen ja suoritusjärjestyksenarpomisineen. Päivästäkin oli vielä luvattu aurinkoista ja lämmintä, vaikka olin toivonut ihan päinvastaista. Tokokokeiden tai agilitykisojen jännitys ei ole ollut mitään tähän verrattuna, istuin autossa viittä vaille itkuunpillahtaneena ja kaduin koko kokeeseentulemista. Miksi sitä pitää olla niin hullu, että tällaiseen rääkkiin itsensä haluaa...

Meidän koesuoritukset alkoi tottelevaisuudella ja koska oltiin ainoa alokasluokan koirakko kokeessa, oltiin ensimmäisenä tottiksen suoritusvuorossa. Meidän parina oli söpö bordercollieuros, joten onneksi sentään yksi jännitysmomentti vähemmän, kun ei minkään "tappajakoiran" (anteeksi tämä yleistys) parina jouduttu mun pienen höppänäkoirani kanssa suorittamaan. Lumes teki tosi hienoa tottista, just silleen, kuin se parhaimmillaan osaa. Tuomarikin arvosti, kaikki muut paitsi hyppynouto ja estenouto olivat erittäin hyviä ja erinomaisia. Hyppynoudossa Lumes suoritti pelkän noudon, kuten tiesinkin, ja A-estenoudossa kiipesi mennessä ja kiersi palatessa, kuten arvasinkin. Palveluskoirakokeissa tuomari ei anna osallistujille pisteitä vaan arvostelu annetaan suullisesti (sitä ei saa paperilla edes itselleen) suoritusparin molempien osapuolten suoritettua kaikki liikkeet. Meidän arvostelu alkoi näin:"Koira suorittaa kaiken erinomaisesti. Ohjaaja jännittää huomattavasti, ei vaikutusta koiran suoritukseen". Ja todellakin jännitin, olin ihan kauhusta jäykkänä koko tottiksen ajan, kyselin joka välissä tuomarilta varmistuksia liikesuorituksiin, unohdin kaikki virittelyt yms. ja jouduin A-esteen yli heittämään kapulaa kolmesti ennen kuin sain sen kunnolla yli (treeneissä yleensä onnistuu ihan kerrasta). Onneksi on koira, joka ei omistajan sekoiluista välitä.

Näin hypitään treeneissä, tässä korkeutta 75cm, mutta tästä lautaesteestä Lumes tykkää ja on hypännyt metrisenkin - tosin vasta kerran, mutta edes sen kerran!

Tottiksen jälkeen lähdettiin maastoon suorittamaan esineruutua. Se ei jännittänyt oikeastaan ollenkaan, vaikka vähän pelkäsinkin, että jos valmisteluista huolimatta Lumes luulee olevansa hakumetsässä eikä esineruudussa, tai jos se ei osaa etsiä niitä vierashajuisia esineitä, kun omilla aina treenataan. Esineruutu on kokeissa kooltaan 50x50m ja siellä on kolme esinettä piilotettuna, etsintäaikaa on 5min. ja 1-luokassa koiran tulee löytää yksi esine. Lumeksella ei kauaa nokka tuhissut, vähän reilu 30s. ja mulla oli jo Lumeksen tuoma hanska kädessä.

Toisin kuin tottikseen ja esineruutuun, hakuun päästiin vasta viimeisinä, sillä 1-luokan koirilla on lyhin hakurata ja siksi ne suorittavat aina vasta viimeisinä. Siinä sitä olikin hyvä kerätä jännitystä omaa vuoroa ikuisuudelta tuntuvan ajan odotellessa ja toisten suorituksia jännittäessä. Meidän vuoro kun vihdoin tuli niin oli jännitys taas huipussaan sen verran, että melkein jalat petti alta hakualueelle kävellessä. Sen verran pystyin ajattelemaan, että annoin Lumeksen päättää, kummalle puolelle se haluaisi ensin mennä ja lähetin sen sitten sinne. Mitään ei löytynyt, mutta Lumes teki tosi hienon tyhjän piston. Lumeksen tullessa sieltä takaisin kelasin mielessäni, että lähetänkö vauhdista suoraan yli vai pysäytänkö ensin ja kuinka päin mun nyt pitää Lumesta vastaanottaessa olla jne. ja vähän sekoilin sitten siinä, mutta Lumes lähti hienosti suoraan osoitettuun suuntaan, josta kohta kuuluikin sen haukku. Juoksin paikalle, koira hallintaan (eli pyysin sivulle), tuomarin luvalla maalimies kömpi pois umpipiilosta (jota luulin muoviseksi palakompostoriksi, mutta se kuulemma olikin Sulo-roskis, vissiin olin jännityksissä...), Lumes hyppäs tervehtimään maalimiestä, pyysin takas sivulle ja käveltiin keskilinjalle takas. Lähetin Lumeksen toiselle puolelle ja uppos tosi hyvin ja suoraan sinne metikköön näkyvistä kadoten. Odoteltiin, odoteltiin, odoteltiin.... Lopulta huikkasin pari kertaa Lumesta takas ja taas odoteltiin. Luulin jo, että sinne jäi, kun yhtäkkiä kuuluikin haukku, toinenkin maalimies löydetty! Koko koe hyväksytty! Jännitystä oli kuitenkin edelleen niin paljon ilmassa, etten tunnistanut toista maalimiestä, vaikka tunnen hänet kyllä oikeasti oikein hyvin...

Arvata saattaa, että Lumes sai koepäivän aikana aika paljon herkkuja... Ja juomavesi oli runsaalla määrällä kissanmärkäruokaa maustettua...

Toka koe

En jännittänyt ollenkaan niin paljon kuin viikko sitten. Suurimman osan ajasta en ollenkaan ja silloinkin kun jännitin, jännitin niin vähän, että voisi sanoa, etten jännittänyt ollenkaan. Kannatti todellakin osallistua uudelleen ja vielä näin pian edellisestä kokeesta, sillä nyt ajatustyö toimi koko kokeen ajan ja pystyin olemaan normaali.

Koe alkoi maastoilla ja siitä haulla. Arvonnassa meille jäi suurin numero, joten suoritettiin koko kokeen ajan kaikki viimeisinä. Lumes oli hirveen innoissaan hakualueelle mennessämme, varsinkin, kun oli ensin pitänyt odotella metsässä jonkin aikaa ja kävelymatkaa alueellekin oli jonkin verran. Lähtöpaikalla Lumes haukkui ja haukkui, koska sillä oli jo haju ensimmäisestä maalimiehestä. En vain meinannut saada selville, että kummalta puolen ja kääntyilin ja vääntyilin Lumeksen mukana vuoroin vasempaan vuoroin oikeaan. Viimein näytti, että Lumes olisi vasemmalle enemmän menossa ja lähetin sitten sinne. Maalimies oli kuopassa melko lähellä keskilinjaa ja hämmennyin niin Lumeksen alkaessa haukkua jo vaikka juuri oli vasta alueelle lähtenyt, että kesti muutaman sekunnin tajuta, että sehän ilmaisee siellä jotain. Sitten olikin vuorossa oikean etukulman tarkistus ja Lumes meni todella hienosti suoraan ja syvälle aluetta, ja aika paljon ylikin. Onpahan etukulmatreenit nähtävästi tuottaneet tulosta. Odottelin jonkun ja aikaa huikkasin sitten pari kertaa Lumesta takaisin ja se tulikin aika nopsaa. Vähän mietin olisinko lähettänyt sinne oikealle uudestaan heti perään, kun teki aika kapean piston, mutta päätin sittenkin jatkaa alueen tarkistusta vasemmalta. Lumes lähti hyvin, mutta menikin sitten kurkkaamaan sen ensimmäisen maalimiehen piilon uudestaan, ei löytynyt ketään enää sieltä. Huikkasin takaisin ja lähetin uudestaan vasemmalle, Lumes lähti taas hyvin, mutta kaartoi sitten liian aikaisin aluetta eteenpäin, vain aloittaakseen haukkumisen, se löysi taas jotain! Kesken haukun sitten ilmenikin ihan uusi ongelma, sillä Lumes meni epävarmaksi vanerisen umpipiilon luona (treeneissä on kyllä hyvin haukkunut umppareitakin) ja pätki haukkua, vähän perääntyikin piilolta, mutta palasi takaisin. Siitä lähti sitten ilmaisupisteistä muutama pois, muuten Lumeksen työskentelyssä ei moitetta ollut.

Esineruutualueelle oli pitkästi kävelymatkaa ja välissä joutui odottelemaankin hyvän aikaa metsänreunassa ja Lumeksesta sellainen odottelu oli tosi tylsää. Jännitti vähän viime viikkoista enemmän, että ymmärtääköhän se meidän menevän esine-etsintään vai ei. Hakutreenien pitkät & suorat pistot-treenit on tuottaneet ilmiselvästi tulosta, sillä haun lisäksi Lumes eteni esineruudussakin suoraan alueen loppuun ja ylikin, kunnes aloitti etsintätyöskentelyn. Ensimmäisellä lähetyksellä Lumes jäi pyörimään hieman etsintäalueen ulkopuolelle, mahdollisesti se paikansi hajua, mutta kun ei hetkisen perästä palannut alueelle niin huikkasin sen uuteen lähetykseen. Koska Lumes lähti taas hienosti suoraan takarajaa kohden ja ylikin, jouduin huikkamaan sen toistamiseen takaisin, ja ollessaan tulossa luokse, sattuikin keskimmäisestä esineestä haju Lumeksen nenään ja se pysähtyi sitä etsimään. Esineruudun maasto oli hankalahko, pitäisi vissiin treenata muuallakin kuin tasaisella varvikolla.

Viimeisenä vuorossa olevaan tottelevaisuuteen pelkäsin Lumeksen maastojen ja aurinkoisen päivän jäljiltä hieman lässähtäneen, mutta oikein hyvin Lumes jaksoi. Seuraamiskaaviosta osa meni vähän vaisusti eikä Lumeksen napakoista täyskäännöksistä ollut tietoakaan, mutta muuten Lumes teki taas todella hyvää tottista. (video seuraaminen + liikkeestä istuminen + liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo) Noudoissa esteet meni samalla tyylillä kuin ekassakin kokeessa, eli hyppyä ei ollenkaan ja A-este kiivettiin vain mennessä. (video noudot) Viimeksi, kun unohdin ne virittelyt ja melkein kaiken muunkin, niin nyt sitten muistin kaiken todella hyvin ja pystyin jokaisessa osiossa oikeasti keskittymään ja ajattelemaan. Ennen eteenlähetystä tuli vain sitten hoettua turhankin monta kertaa "missä pallo", sillä Lumes lähti vauhdikkaasti ja suoraan niin kuin pitikin, mutta sen ajatukset olivat niin paljon pallossa (mikä treeneissä oikeastaan aina on juoksumatkan päässä palkkana), että se tarvitsi kaksi käskyä mennäkseen siitä vauhdista maahan.

Treeneissä kiipparoimassa A-estettä yli, esteen oikealla puolella sellainen metrinen vanerihyppy.

Ja samaisissa treeneissä takaisinpäin kiipparoimassa kera noutokapulan. 

Tästä toisesta kokeesta saimme seuraavanlaiset pisteet: haku 166p/170, esineruutu 30p/30 ja tottelevaisuus 71p/100. Kokonaisuudessaan kuusi pistettä vähemmän kuin siitä ekasta viikontakaisesta, mutta saatiinpa siis toinenkin HK1-koulutustunnus, osallistuimme siis uudelleen alokasluokkaan saadaksemme kokemusta ja hoitaakseni kisajännitystäni. Kaikinpuolin kannattavat olivat siis nämä kaksi koeviikonloppua!