Pieniä pulmia

Olen päätellyt Pulmassa joka puolella olevista pienistä kolhuista ja naarmuista, että ilmeisesti sillä ei entisen omistajansa huomissa ole kovin auvoisat oltavat aina ollut. Luultavasti tästä johtuen Pulma ei yhteisellä alkutaipaleellamme minuunkaan luottanut, varsinkin peruuttaessaan se huusi kovaan ääneen "piiipipipiiiiipiiii". Aika pahoja traumoja Pulmalle oli kyllä aiemmassa elämässään kertynyt, sillä toisaalta taas se oli hyvinkin itsetuhoinen ja koetti moneen otteeseen syöksyä vastaantulevia autoja päin, jonka vuoksi Pulman kyyditettävänä oli hieman pelottava olla. Vähitellen Pulman luottamus minuun kasvoi ja se alkoi rauhoittua, ei enää huolestunut peruutteluista ja renkaidenvaihdon jälkeen sen itsetuhoiset ajatuksetkin katosivat.

Sitten satoi lunta. Lämpimästä maasta kotoisin olevalle Pulmalle lumi oli aivan uusi, pelottavakin asia. Vietettyään yönsä tallissa, se aamulla aivan järkyttyi, kun maa olikin valkoinen, ja johan peruutustutka jälleen oli äänessä "piiiiipipiiiipipipiiiii". Yksi työkavereistani tulkitsi Pulman sanovan jotain tyyliin "hullunainenhullunainenhuuuuuullllu". Pulman vastusteluista huolimatta lähdimme liikenteeseen siihen valkoiseen ja parin päivän päästä se jo oli tottunut lumeen ja kulki jälleen mukisematta sekä etu- että takaperin.

Pulman henkilökohtainen sairaanhoitaja oli huolissaan Pulman alilämpöilystä. Se saattoi olla jatkunut jo pitkäänkin, joten toisaalta ei mikään ihme, jos kuukausien alilämmöstä menee vähän nuppikin sekaisin ja tulee fyysisten lisäksi psyykkisiäkin oireita. Pulma kävi sairaalahoidossa sisäelimen- ja nesteidenvaihdossa, olin sille henkisenä tukena koko leikkauksen ajan. Leikkauksen jälkeinen tarkkailuaika olisi vain tässä tapauksessa ollut vielä tarpeen, sillä saatuani luvan lähteä Pulman kanssa kotiin, sillä ilmenikin nesteidenkiertohäiriö hengenvaarallisen korkean kuumeen kera. Soitto hätänumeroon ja ensiapuhoitaja saapui paikalle nopeasti saaden nesteet kiertämään ja kuumeen laskemaan. Olin kyllä tämän jälkeen viikon verran kovin huolissani ja seurasin tarkasti Pulman lämpöä, mutta onneksi kuume ei ole uusiutunut - se kun on alilämpöä huomattavasti vaarallisempi oire.

Oletteko joskus, vaikka sitten lapsena jos ei nyt enää aikuisiällä, koettaneet nostaat maasta esineitä varpailla? Minä olen, ja sekä että. Jotenkin se vain on hassua ja sitä tulee väliin kokeiltua edelleenkin. Lähes kaikki autot nyt taitavat osata pieniä kiviä poimia renkaisiinsa, Jekku ja Temppu ainakin sen taidon hallitsivat, mutta Pulma on vienyt tämänkin aivan uudelle tasolle onnistuessaan ottamaan kiinni jatkoroikasta (ilmeisesti jotain uusien talvirenkaidensa testailua)! Pikkasen nolosti siinä tosin loppuviimein kävi, koska Pulma ei saanutkaan päästettyä johdosta irti, joten se kelautui renkaan ympärille. Onneksi huomasin heti Pulman käytöksessä jotain outoa ja pysähdyin tarkistamaan tilanteen, muuten olisi voinut käydä huonomminkin, jos olisimme ihan kunnolla matkaan lähteneet kymmenmetrinen jatkoroikka renkaan ympäri uudelleen ja uudelleen kelautuen...

En tiedä, ottiko Pulma tuosta jotenkin nokkiinsa, kun silminnäkijöitä tilanteelle minun lisäkseni oli kaksi, vaikka ei meistä kukaan kyllä edes nauranut sille, vai mikä sitä nyt rassaa, koska peruuttaminen on sille tässä parin päivän ajan ollut epämieluisampaa kuin koskaan aiemmin. Pulma huutaa yhtä soittoa "piiiiiiiiiiiiiiiiiiii". Looginen syyhän tähän olisi ollut alla olevassa kuvassa näkyvä rapaisten kelien aiheuttama näkyvyyttä heikentävä ja siten epävarmuutta lisäävä tilanne, mutta perusteellisen suihkun jälkeenkin Pulma oli edelleen samaa mieltä "hullunainenhullunainenhuuuulllluuu". Niin ikävä, kun se onkin Pulman panikoidessa, niin pakko se vain on taaksekin päin hetkittäin kulkea. Olen vähän kallistunut nyt sille kannalle, että joko Pulma näkee kummituksia ja huutaa siksi "piiiiiii", koska yrittää varoittaa minua niistä, tai sitten se on kehittänyt itselleen mielikuvitusystävän, koska pihamme toinen auto (Mastis) ei oikein ole sen ystävä, ja huutaa siksi "piiiiii", koska peruuttaessamme olemme ajaa mielikuvitusystävän päälle. Tarkkailen nyt tilannetta vielä jonkun päivän ja jos se jatkuu, niin täytyy yrittää saada kummituksia muuttamaan muualle (täytyykin ottaa selvää niiden karkottajista) ja/tai järjestää parisuhdeterapiaa Pulmalle ja Mastikselle. Voi olla kyllä hankala saada niitä saman katon alle, joten ensihätiin täytyy varmaan käydä katsastamassa kirjaston parisuhdeopustilanne. Löytyisiköhän niitä muuten äänikirjoina, olisi kätevämpi vain laittaa kummallekin sellainen pyörimään, kun en niiden lukutaidoista ole oikein varma.

Häiriötreeniä

Mestan kuudes kerta hallilla, ei suurempia muistikuvia, mutta ei ainakaan mitään huonoa jäänyt mieleen, ihan ok. Niin, paitsi että Lumeskin oli mukana ja Mesta odotteli teltassa ihan kivasti ja hiljaisesti Lumeksen ollessa vuorossa.

Seitsemäs kerta hallilla, Lumeskin mukana, ei halliinmenonamittelua, kuten ei viimeksikään, kun on hankalampaa kahden koiran kanssa - toki voisi viedä ne yksi kerrallaan sisään, niin saisi namituksen helposti hoidettua. Ei kuitenkaan sellaista ärsyttävää vikinää enää nytkään alkuun ollut, pystyy olemaan hiljaa. Namitin kuitenkin hetken ja leikitin riehakkaasti, jotta sai purkaa enimmät innot hallitusti pois.

Tänään tehtiin erilaisia häiriötreenejä, ensimmäisenä kaksi kehääntuloharjoitusta - ensimmäinen normaalisti, toisella liikkeenohjaaja heitteli leluja Mestan eteen ohjattuaan meidät ensimmäisen liikkeen aloituspaikkaan. Tässä siis ideana, ettei ns. pakka mene sekaisin, vaikka kehässä sattuisikin jotain omituista. Pitäisi alkaa myös miettiä, että mikä olisi paras tapa valmistella Mesta kehäänmenoon.

Toisena harjoituksena kaikki kulkivat koiriensa kanssa sikin sokin toistensa keskellä. En halunnut käskyttää Mestaa seuraamaan vaan antaa sen olla vapaasti ja haluta omaehtoisesti ottaa/pitää kontaktia minuun toisista huolimatta. Lumestahan olen aina käskyttänyt ja se käskynalla onkin hyvin kuuliainen ja häiriövarma, mutta huomannut sen kanssa aikanaan tehdä "vapaaehtoistreenejä", joten Lumes on siitä johtuen vähän huono omaehtoiseen kontaktinpitoon häiriöissä. Mestan kanssa olen koettanut tehdä toisin ja palkannut paljon omaehtoisesta kontaktista ihan kun vaan hengailemmekin hallissa, se on selvästi auttanut, sillä Mesta herkästi vilkuilee minua. Tässäkin treenissä, jossa koirakot siis kulkivat lähimmillään kymmenen sentin päässä toisistaan, Mesta löysällä narulla ei kertaakaan mennyt toisten koirien luo ja vain muutamaan kertaan vilkaisikaan niitä, muuten täyspainoisesti piti huomion minussa - josta toki kehuin ja palkkailin nameilla.

Kolmantena koirakot menivät ns. paikallaoloriviin, jättivät koirat istumaan tai seisomaan (Mesta istui), etääntyivät haluamansa matkan, jonka jälkeen vuorotellen jokainen kutsui koiransa joko luokse tai sitten kaukokäskytti toiseen asentoon. Ensin pyysin Mestan luokse, toisella makaamaan ja kolmannella kävin vain palkkaamassa vierellä, palkkasin myös välissä viereisten koirien suorittaessa oman tehtävänsä ja Mestan ollessa niistä välinpitämätön.

Neljäs harjoitus oli liikkeestä maahanmeno ryhmänä, Mesta suoritui erinomaisesti.

Viidentenä kontaktitreeniä kouluttajan yrittäessä saada koiran huomion herpaantumaan kutsuilla, taputuksilla, lepertelyllä, nameilla... Mesta oli sinnikkäämpi pitämään kontaktia kuin luulin, pari kertaa hairahtui, mutta sitten hoksasi, mitä tässä haetaan, eikä katse hievahtanutkaan minusta, vaikka namia tuotiin ihan kuonon viereenkin.

Kuudes ja viimeinen häiriötreeni oli sellainen, että koirakot olivat ringissä, joku meni vuorollaan keskelle ja teki kaukokäskyjä, kontaktia tmv. pientä ja muut joko pyörivät ringissä heidän ympärillään (ihan lähellä) tai kulkivat lähemmäs ja kauemmas ja taas lähemmäs. Mesta sai olla tässäkin perusasennossa kontaktia pitämässä eikä kertaakaan erehtynyt vilkaisemaan ympärillä kiertäviä toisia koirakoita. Siitä on kaikkinensa kasvamassa ilmeisesti hyvän häiriönsietokyvyn omaava toko-otus.

Lumeksen osuus näissä treeneissä oli paikallamakuu ihan alussa ja sitten ihan lopussa Mestan sijaistaminen häiriöringissä muiden koirien häiriöavuksi, kun Mesta oli jo tehnyt niin pitkän treenin, että päästin sen lepäämään.

Tassua toisen eteen

Koirankarvavillasukat

Koirankarvaa langaksi kehrääviä paikkoja löytyy jo useampia, mutta 100% koirankarvan kehräys on melko hintavaa, koska se tehdään kokonaan käsityönä. Hintaa esim. aikuisen villasukkiin tarvittavalle lankamäärälle tulisi paikasta riippuen muutamasta kympistä jopa sataseen. Tietysti puuhaan voi ryhtyä itsekin, jos tarvittava taito (ja välineet) löytyy. Langan ollessa valmista, oli se sitten itse kehrättyä tai muualla teetettyä, on vielä edessä valmiin tuotoksen valmistaminen, tosin joku kehrääjä taisi mainostaa kutomispalveluakin. Koirankarva on noin 30% lampaanvillaa lämpimämpää, tosin roduittain hieman vaihdellen. Toisaalta koirankarva on lampaanvillaa pehmeämpää, joka tekee siitä hieman vaikeammin kehrättävää ja heikommin käytössä kestävää. Teolliset (lampaan)villalangatkaan eivät tosin ole aina 100% villaa, esim. suosittu 7 veljestä on 75% villaa, 25% polyamidia (synteettinen, öljy-/kivihiiliperäinen kuitu).

Olen pari vuotta kerännyt harjaamisten yhteydessä koirien pohjavillaa talteen ajatuksena joskus tehdä siitä jotain. Muutama viikko sitten keksin oman, halvan ja helpon idean koirankarvasukkiin - neulahuovutin koirankarvaa vanhoihin, tavallisiin villasukkiini. Neulahuovutusneulan väkästen ansiosta karvat menevät läpi sukasta, joten lisälämmike tulee sekä sisä- että ulkopuolelle. Ja jos kovassa käytössä karva (todennäköisesti kantapäästä) kuluu, ei muuta kuin huovuttaa vain uutta siihen kohtaan tilalle. Koirankarvasukkien lämmittävyys on lampaanvillasukkia suurempi (varsinkin, kun niissä tavissukissa tosiaan on keinokuitujakin seassa), mutta kun näissä sukissa on nyt niitä molempia kerroksittain, niin lämmittävyys on vielä yksittäistä laatua suurempi.

Tänään sukat olivat koekäytössä hakutreeneissä, kenkinä kevät-/syyskengät, joissa normaalisti palelee heti pakkaselle kääntyessä jos vähänkin seisahtelee eikä kävele vain. Niissä ei ole villasukkavaraa, joten jätin tavissukat pois ja laitoin vain nämä koirankarvoin tuunatut villasukat. Parin asteen pikkupakkasessa 3,5h, josta alueen tallaus ja oman koiran treeni oli aktiivista liikkumista, muuten ajoittaista kävelyä, seisoskelua ja piilossa nököttämistä. Yhtään ei tullut kylmä, sukat olivat todella lämpöiset ja sisuskin pehmeä ja miellyttävä paljastakin jalkaa vasten. Suuremmilla pakkasilla tietenkin lämpöisenä pysyminen joutuu kunnolliseen testiin, tosin mietin, jos huovuttaisi toisetkin sukat ja niihin laittaisi koirankarvaa vähän paksummin, eli olisivat vielä lämpimämmät, näissä sitä on aika ohuesti juuri siksi, että mahtuisivat juuri ja juuri noihin tiettyihin kenkiini.

Kehräämöissä (ainakin osassa) langat pestään ennen tilaajalle toimittamista. Treeneissä, kun näitä sukkiani hehkutin, kyselivät, että haisevatko ne koiralle. Kotiintulon jälkeen otin sukat jalasta ja haistelin nenä sukissa kiinni, että onko näissä nyt joku koiramainen haju, kun suoraan koirasta on pohjavillat sukkiin laitettu ja vielä kengissäkin käytetty, mutta en mitään erityistä haistanut. Eipä kyllä se poisharjattu pohjavillakaan oikein miltään haise, vaikka koiria jos haistelee, niin kyllähän niissä oma tuoksunsa on. "Kuukkelin" avulla tuli löydettyä muuten ohje koirankarvan langaksi kehräämiseen ilman rukkiakin, värttinän avulla. Ajattelin kotitarpeista sellaisen väsäillä ja kokeilla, saisinko yhtään lankaa aikaiseksi. Siitä sitten myöhemmin lisää, kun kokeilut ovat valmistuneet.

Materiaalia

Ehkä olisi parempi vain luovuttaa?

Lumes on saanut opiskella kaikenlaisia kokeisiin tähtääviä juttuja jo heti pikkupennusta lähtien. Koska ajatuksena oli joskus aikanaan osallistua myös palveluskoirakokeisiin, oli yksi opetuksen kohde ohjaajan eteen istumaan tuleminen, sillä palveluskoirapuolen luoksetulossa ja noutojen palautuksissa se on vaatimuksena. Tämä onnistuikin ja Lumes osaa tulla luoksetulossa myös eteen istumaan, ja osaisi vielä paremminkin (eli pidemmältäkin matkalta varmemmin ja reippaammin), jos sitä aktiivisesti oltaisiin viimeiset pari kolme vuottakin harjoiteltu. Noutoa opetellessakin oli silloin aikanaan tarkoitus opettaa kapulankin kanssa eteentulo pk-puolta varten, mutta joku ajatushäiriö siihen aikaan oli itselläni ja unohdin kokonaan tuon pk-puolen vaatimuksen opettaen noudon palautuksen suoraan sivulle.

Palveluskoirahommiin ryhdyttäessä olin ensin huolestunut siitä, että Lumes on tosiaan vahvasti opetettu tulemaan suoraan sivulle, mutta moni sanoi, ettei se niin suuri virhe oli. Jos olisi sanottu toisin, olisin opettanut noudon uusiksi, mutta kun Lumes tykkää sivulletulosta niin kovin, niin tuntui sille kivemmalta opettaa se iso hyppykin sitten siten. Vielä toissa keväänä koulutuksen yhteydessä kysyin eräältä hakutuomarilta, joka siis meidän tottista niin luoksetulon kuin noudonkin näki, että kumpaa tyyliä hän meille suosittelisi kokeisiin, epävarmasti eteentulevaa koiraa (jonka lisätreenillä ehkä olisi saanut paremmaksikin) vai reippaasti suoraan sivulle tulevaa koiraa. Hitaus ja epävarmuus olivat hänen mielestään suurempi virhe kuin suora sivulletulo, joten päätin unohtaa sen eteentulon Lumeksen kanssa, jos kerran ilman sitäkin pärjää. Tätä käsitystä vahvistivat myös kaksi käymäämme alokasluokan hakukoetta, joissa ei suurempia moitteita tai pistevähennyksiä suorista eteentuloista tullut.

Lokakuisen avoimen luokan hakukokeen jälkeen olin todella hyvillä fiiliksillä, vaikka tottiksemme jäikin kolme pistettä alle hyväksytyn rajan ja tuomari suoraan kertoi tottiksen hylkäämisen syyn olevan suorat sivulletulot luoksetulossa ja noudoissa. Ei se mitään, ajattelin, se oli vain tämän tuomarin mielipide ja muut arvostavat enemmän kokonaisuutta, joten uuteen kokeeseen vaan. Innostuksen puuskassani päätin vielä treeniä hyppynoudonkin siihen kuntoon, että Lumes hyppäisi sen edes menosuuntaan, joten saataisiin sitten siitäkin liikkeestä edes jotain pisteitä, ja ihme ja kumma Lumeshan on suostunut hyppimään sitä vanerista metristä estettä jo monta kertaa ja olen ollut siitä niin iloinen!

Hakukokeessa, johon olemme menossa, on tuomarina tuo, jolta silloin toissa keväänä siitä eteentulosta/ suorasta sivulletulosta kyselin, ja ilmoittauduin kokeeseen oikein hyvillä mielin. Ihan olen itsekin itseäni ihmetellyt, että miten olenkaan nyt niin hyvillä fiiliksillä kaikesta. Mutta tietäähän sen, että kun asiat tuntuvat menevän liian hyvin, niin jossain vaiheessa tulee palautus maanpinnalle. Ilmeisesti monien tuomarien linjaus sitten kuitenkin on se, että suora sivulletulo on iso virhe ja pudottaa muuten virheettömänkin suorituksen tyydyttäväksi. Kiva fiilis mennä kokeeseen tietäen, että kaikki noudot ja mahdollisesti luoksetulokin tullaan todennäköisesti arvioimaan korkeintaan tyydyttäviksi, jopa puutteellisiksi, eikä siitäkään ole enää mitään iloa, vaikka Lumes sattuisi sen metrin hypyn hyppäämään, kun ei pisteitä heruisi siltikään. Tulossa siis varma hylkäys tottiksesta, josko sitä sitten edes maasto olisi kaikkien mieliin silläkin kertaa, ettei aivan hukkareissuksi mene.

Eipä tässä auta muu kuin katsoa peiliin - tyhmä, tyhmä minä. Varmaan saa Lumeksen hakukoetulostoiveet heittää jyrkänteeltä alas loppuiäksi, siispä toistan, että tyhmä, tyhmä minä. Mestalla sentään vielä on toivoa, kun se ei ole tuonut kapulaa sivulle viittä vuotta vaan vasta vajaan puoli vuotta (juu, kyllä, olin niin tyhmä, että opetin senkin suoraan sivulle, kun luulin, ettei se niin haittaa...), niin se ehtii vielä oppia sen eteentulon siihen väliin. Taidanpa mennäkin heti harjoittelemaan sitä, ensi kesään/syksyyn asti on aikaa, sitten Mestalla voisi alkaa kokeet...

Muokattu klo 22.17

Mesta on lukenut salaa pk-sääntöjä, eteentulo ei ollut sille minkäänlainen ongelma (tosin kapulan kanssa ei vielä kokeiltu). Siitä tulee ehkä vielä hyvä? Lumes tuli eteentuloluoksetulokäskystä (oi, mikä hieno sana) eteen istumaan kapulan kanssa. Ehkä siitä jotain tulee?

No nythän mä sen vasta tajusin!

Kyllä sitä on väliin niin ihmeellisen pitkät piuhat itsellä, että huh huh! Lumeksellahan on ollut paikallaoloissa haisteluongelmaa, jota on korjattu jo pari vuotta ainakin etupalkkaa käyttäen. Ajatuksena siis, että oppisi keskittymään sen palkan ajatteluun ja ns. eteenpäin ajattelemiseen, jolloin haistelut jäisi pois. Toimii niin kauan, kun palkka on käytössä, ilman palkkaa hajut vievät ennemmin tai myöhemmin mennessään. Mulle on kyllä useampaan kertaan joku joskus sanonut, viimeksi muutama viikko sitten, että olenko kokeillut ruualla, ripotella nameja ympäriinsä, murustaa jotain jne., mutta olen ohittanut ne kaikki toteamalla, että juu, daa, kyllä se ruuasta osaa luopua, että ei se ole ongelma vaan ne hajut.

Tuon viimeisimmän jälkeen aloin kuitenkin prosessoida asiaa mielessäni. Se vain jostain syystä tällä kertaa jäi ajatuksiini pyörimään. Ja sittenhän mä sen tajusin - onhan se nyt Lumekselle ihan päivänselvä opetustilanne, että sen nähden maahan laitetaan jotain syötävää ja totta mooses se tietää, että niihin ei ole lupa koskea ilman lupaa. Tässä yksi aamu laittelin koirille kaikki ruuat ja herkut yksinoloakin varten valmiiksi lattioille ja menin sitten vielä käymään suihkussa, palatessani koirat toljottivat herkkuja täsmälleen samoilta sijoiltaan, minne olivat suihkuun mennessäni jääneet. Eli paikallaolotreeneissä ne ruokaviljelmät, hajustukset yms. täytyy käydä viemässä ENNEN kuin koira tuodaan paikalle, ja sitten vain käpsytellä siihen kohtaan tekemään tavallinen paikallamakuu ihan kuin mitään outoa ei olisikaan. Ja sitten, kun koira osaa näistä mielestään randomisti ja sattumalta edessään olevista nameista ja ruuanhajuista luopua, voisi se oppia yleistämään sen myös toisten koirienkin hajuihin. Tosin siihenkin olen suunnitellut ottavani vaikka aina väliin tokotreeneihin jonkun pyyhkeen tms. kankaanpalan mukaan ja jos se olisi treenien ajan toisen koiran kevythäkissä hajustumassa, voisi hajustaluopumista treenata kotonakin, eli useammin, eli toivottavasti tehokkaammin.

Tässä hieman aikaisemmin tein myös toisen terävän huomion Lumeksen paikallaolotreeneistä. En käsitä, miten se ei vain aikaisemmin ole mieleeni näin ajateltuna tullut. Lumeshan ei ole koskaan voinut harjoitella paikallaoloja meidän omassa pihassa, koska se vahtii pihaa. Vahtiminen tarkoittaa haukkumista sellaisille kohteille, joiden Lumes ajattelee olevan tulossa meidän pihaan, eli hitaasti pihaankulkutien vierestä ajaville autoille ja samaa tietä kulkeville kävelijöille. Muilla teillä kulkevat eivät sen vahtihaukkua niinkään herätä. Itse en niin kovasti pidä Lumeksen vahtihaukusta, jos se haukahtaa enemmän kuin sen pari kertaa, joten se on aina saanut siitä komennuksen sisälle tai viereeni. Tavallaan se tietää, ettei saisi haukkua, mutta ei vain voi vahtimiselleen mitään, eikä se kuitenkaan niin paljon minua häiritse, että olisin opettanut sen siitä pois. Haukku ei tosiaan ole sellaista yleistä ohikulkijoille räkötystä tai pihalletulijoista ilahtumista, vaan totisen ilmeistä vahtimista.

Mutta keksin siis, että oma pihahan olisi siis sittenkin juuri hyvä paikka näillekin treeneille, koska silloin Lumes joutuisi oikeasti käyttämään ajatustyötään siihen, että on suorittamassa paikallaoloa eikä mitään muuta. Ensimmäisellä kerralla Lumes alkoi kahdesti haukkua vahtipiirin sisällä oleville kulkijoille (en reagoinut haukkumiseen mitenkään ja pidin katseenkin eri suunnassa) ja nousi sitten ylös. Nousemisesta komensin heti takaisin maahan. Näiden kahden nousun jälkeen parilla treenikerralla vielä ihan kunnolla haukkui, johon en reagoinut mitenkään, mutta ei noussut enää ylös. Nyt ei juurikaan enää hauku, saattaa kerran pari pöhähtää ja laskee sitten pään takaisin maahan. Olen tehnyt piilopaikallaolojakin mennen sisälle ja ovenraosta tarkkaillut tilannetta, palkannut rauhallisesta olosta avaamalla ovea ja sitten taas sulkenut sen. Mielenkiintoinen havainto näiden kotipihapaikallaolotreenien aloittamisen jälkeen on ollut se, että Lumes on vähentänyt vahtimista ihan vapaastikin pihalla hengatessaan. Ehkä se, että en enää itse ole millään tavoin reagoinut sen vahtimiseen, on saanut Lumeksenkin huomaamaan, että ei se niin tarpeellista olekaan.

Myös aiemman rauhallisen ruokapalkan olen muuttanut yllätykselliseksi, milloin taskusta löytyy vinkuleluja ja niiden kanssa juostaan pitkin pihaa, toisella kertaa hakutreenipalkkarasia ruualla ja sitä heitellään ja sille joutuu haukkua, joskus irtonameja ja niiden jälkeen lelunheittoa ja taas irtonameja yms. Aiemmin olen aina näyttänyt palkan ennakkoon, nyt en koskaan anna Lumeksen edes huomata, että otan jotain taskuun mukaan, jotta tulossa oleva palkka ei vaikuttaisi suoritukseen ja jotta tilanne olisi enemmän sama kuin kokeissa.

En vielä osaa sanoa, miten nämä muutokset treenitavoissa loppuviimein vaikuttavat Lumeksen paikallaoloihin, lokakuisen hakukokeen paikallamakuu oli täydellinen, mutta seuraavahan voi toki olla sitten jotain ihan muuta.

Kappale kauneinta Suomea

Lähtekäämme metsään, metsään, metsään, lähtekäämme metsään retkelle.

Hip hei trallalaa, hip hei trallalaa, hip hei trallalaa, trallalaa!

Metsä onpi kaunis, kaunis, kaunis, metsä onpi kaunis luonnostaan.

Hip hei trallalaa, hip hei, trallalaa, hip hei trallalaa, trallalaa!

Virkistynein mielin, mielin, mielin, virkistynein mielin kotihin.

Hip hei trallalaa, hip hei, trallalaa, hip hei trallalaa, trallalaa!

(Ensimmäisen säkeistön sanat Maisa Krokfors, loput omia mukaelmia.) 

Ei synkkää, vain pimeää

Lumes on hyppinyt pk-tottiksen noudoissa jälleen maksimissaan sitä 90cm korkeutta ja edelleen kapulan (650g) palautuskin on tullut hypyn kautta sen suuremmitta vaivoitta. Olen alkanut käyttää hyppy-käskyä myös matalampien hyppyjen noudoissa, josko sen käyttö näin rutinoituisi. Metrisestäkin (vanerinen) on menty uudelleen ja uudelleen yli, olen käyttänyt hakupalkkarasiaa palkkana (heitän sen esteen yli) ja siitä Lumes on ollut innoissaan kentälläkin.

"Takaisin tuhmaksi-projekti" alkoi viime hakutreeneissä Lumeksen saadessa isot näköavut jokaiselle maalimiehelle (joskin maasto oli kyllä tosi haastavaa upottavuuden, pehmeyden ja korkean kasvillisuuden vuoksi ja siellä kulku oli tositosi rankkaa, joten olisin kyllä ihan muutenkin saattanut päätyä apuihin) laittaessani palkoiksi rasioissa olevien liha-annosten lisäksi runsaasti herkullisia jauhelihapaloja syöteltäviksi siksi aikaa, että ehdin itsekin maalimiehelle. Viimeisen löydön jälkeen maalimies vielä kuljetti niiden namien kanssa Lumeksen autolle asti, niin Lumes ei tarvinnut mua kyllä ollenkaan.

Mestan neljäs kerta hallilla, suoraan autosta koira sisään nameja syötellen (eivät meinanneet kelvata) ja Mesta puhkuu intoa. Sisällä Mesta joutuu suoraan kevythäkkiinsä, koska viikviik. Istuskelen Mestan kanssa lattialla, syöttelen nameja telttaansa ja hiljaisuudesta pääsee mun vierelle oleskelemaan/syömään nameja ja heti yhdestäkin iih-äänestä joutuu takaisin telttaan, jonne Mesta kyllä itsekin hakeutui ääntätullessa. Vajaan puolen tunnin kuluttua Mesta yhtäkkiä pystyi olemaan teltan ulkopuolelle täysin hiljaisena ja ei missään treenijutuissakaan ollenkaan iihhitellyt.

Käytiin treenimässä kaukokäskyjen maasta istumaannousemista, kun Mesta tekee sen niin hitaasti, etujaloilla taaksepäin kävellen. Tahtoisin, että se silleen hypähtäisi etujaloilla ylös. Täytyisi nyt alkaa pään yli heittopalkalla namilla/lelulla sitä koittaa saada hyppäävämmäksi ja siten nopeammaksi. Hiukkasen myös seuruuta, pariin eri palkansuuntaan olisi kuulemma hyvä keksiä omat palkkasanat, jotta koira tietää, mihin suuntaan lelu lentää ja osaa lähteä perässä. Nythän mulla on kaikkeen "jes" ja kun palkan oletussuunta on taakse, niin jos heitänkin eteen, Mesta kuitenkin kääntyy taakse odottamaan palkkaa ja on vähän pihalla, kun ei sitä lennäkään sinne. Olisi siis koiralle reilua ja mukavampaa, että ainakin siihen taakse- tai eteenheittoon olisi oma sanansa. Lopussa vahvistettiin vielä hiukkasen perusasentoa, nou probleemos.

Ottaisinko kepin vai enkö ottaisi, kas siinäpä vasta pulma...

Viides kerta hallilla, Mesta suoraan autosta sisään, oli reipas, mutta mieleltään rauhallinen! Ei aloittanut ollenkaan sitä vinkumista ja sai jäädä heti vierelleni lattialle oleskelemaan. Pari kertaa sanoi iih, mutta kielsin niistä ja oli sitten ihan hiljaa vain. Jonkin ajan päästä leikitin hetken siinä kevythäkin vieressä, pääsi vähän purkamaan virtaansa, sitten laitoin telttaan odottamaan omaa vuoroaan. Oli rauhallisena ja hiljaisena teltassa. Vähän perusasentoja, paikallaoloa (yksin, etupalkka) ja ihmisistä/koirista kiinnostumisen sijaan muhun kontaktinottamista, joka ainakin juuri uunistatulleilla jauhelihapaloilla palkaten sujui oikein hyvin.

Ärrr ja murrr ja mun keppi!

Mesta osaa noutaa heitetyn kapulan ja paikoilleen viedyn kapulan. Se osaa tarjota kapulan nostamista ja sen minulle tuomista. Yrittäessäni harjoitella pelkkää kapulan ottamista ja tuomista siten, että jätän koiran istumaan paikkaan x, lähden kävelemään ja jätän kapulan muutaman metrin päähän koirasta paikkaan y ja jatkan vielä itse pidemmästi matkaa paikkaan z, josta huikkaan Mestalle noutokäskyn, Mesta on aina juossut ensin kapulan ohi pari metriä, ollut "oho, jotain unohtui", palannut hakemaan kapulan ja tullut luo. Nyt hallilla ei edes palannut hakemaan, vaikka suuresti esittelin sille kapulaa ja sen laittamista paikkaan y, tuli vain suoran luoksetulon ja sitten vapautuskäskystä oli lähdössä kapulalle.

Ongelma oli kuulemma siinä, että se ei vain ymmärtänyt noutokäskyä tuossa tilanteessa. Tehtiin pari kapulan nostamista tarjoamisella ja sen perään tuo x-y-z-juttu ja hei, nyt se tajus sen, nappasi kapulan suoraan luoksetulomatkallaan suuhun. Pienestä se oli kiinni, mutta eipä vain itsellä välähtänyt, että mistä kiikastaa. Tuossa treenissä kapulan sijaintia kannattaa väliin jopa vaihdella niin, ettei se ole suoraan luoksetulomatkan varrella vaan jossain sivussa, tai jopa koiran takana, niin että koira oppii noutokäskystä oikeasti myös havainnoimaan, missä se kapula on, eikä vain syöksyä suoraa linjaa. Tämä auttaa ilmeisesti myös myöhemmässä vaiheessa tulevaan ohjatunnoudon hahmotukseen.

Hui kauhistus, Mestalla on keppi ihan väärin suussaan. Omistaja oli nyt huolimaton.

Olen taas sairaana. Eihän siitä olekaan kuin pari viikkoa, kun parannuin edellisestä nuhakurkkuyskäkeuhkomelkeinkuumetaudista, josko parannuin ollenkaan, ehkä se sama tauti jatkuu vain edelleenkin. Kävelin sitten tänään koirien kanssa metsään, onneksi sinne ei ole kuin parisataa metriä, päästin ne irti riehumaan ja koetin ottaa niistä pimeäjuoksukuvia. Mestalla pitää aina olla jotain suussaan, kun sen päästää juoksemaan Lumeksen kanssa, muuten jyrää Lumeksen nurin mennen ja tullen, josta Lumes (enkä minäkään) ei yhtään pidä. Keppien kanssa juoksemisessa on vaaransa, siksi yritän aina huolehtia, että Mesta ottaa vain paksuhkoja, lyhyehköjä, oksattomia keppejä ja pitää niitä pitkittäin suussaan. Valitettavasti Mesta mielellään roikottaa keppejä pystypäin, kuten ylläolevassa kuvassa pääsi käymään, mutta korjaan ne sille aina takaisin pitkittäin suuhun.

Lumeksen ylitys

Mestan "Haluan sen kepin heti mulle takaisin"-ilme. Toisinsanoen: asenteellinen hakuilmaisuhaukku.

Siivouspäivä

Lumeksella on hassu tapa aina osallistua siivouksiin, varsinkin imurointi vaatii sen mielestä jatkuvaa tarkkailua. Kun imuri otetaan kaapista esiin, ilmestyy Lumes heti paikalle ja seuraa imuroijaa läpi koko talon. Sellaisina harvoina päivinäkin, kun Lumesta ei huvita kulkea imurin perässä, se kuitenkin taatusti makaa aina juuri siellä, minne imuri on seuraavaksi menossa ja on siis siltikin koko ajan tiellä. Meidän oma siivouslaaduntarkkailijamme, kai se aina sitten raportoi tulokset jonnekin korkeammalle taholle...

Saatuaan imurointitarkkailut päätökseen, ehti Lumes hiukan harjoittaa leukalihaksiaan vetoleikeissä Mestan kanssa. Lumeksella on aina äänetöntä leikkiä, mutta ei se hämäänny Mestan hirmuisista murinoista eikä tassulla huitomisistakaan.

Lumes on Mestaa vahvempi ja halutessaan voittaa aina vetoleikit. Mestakin on huomannut, että ei pysty pysymään omilla tassunsijoillaan Lumeksen kiskoessa täysin voimin, joten on ottanut tyylikseen heittäytyä makuulle, jolloin voi keskittää kaikki voimat vain lelun puremiseen.

Mestalle ei ole voitoksi edes se, että sillä on tassut matolla ja Lumeksella parketilla, Lumes saa siltikin kiskottua Mestan lelun kanssa mukaansa...

Korvakuulolla

Lumeksen korva on ilmeisesti parantumaan päin. Viikko sitten lääkärin pistämän kortisonin jälkeen ei kutinoita, ja sitä myöten ei myöskään korvanrapsutuksia, ole ollut ollenkaan. Kipeäkään se ei enää ilmeisesti ole, koska korvatippojen laittaminen ei pariin päivään ole Lumesta haitannut, antaa tehdä sen ihan mielellään. Tänään olisin mieluusti aamulla nukkunut pitkään, mutta Lumes hyppäsi ysiltä sänkyyn herättämään (=läpsimään tassulla), ehkä ihan hyvä, niin sai korvatipat ajoissa eikä vasta ennen puoltapäivää. Päästin koirat takapihalle lääkinnän jälkeen, leikkivät siellä hyvän tovin, jonka lomassa testasin kameran lapsikuvausasetusta (tarkoitettu nopeasti liikkuviin kohteisiin) ja lumikuvausasetusta, mutta en huomaa kyllä kuvissa mitään eroja...