Uidaan koiraa

Mestalla on ollut vähän kremppaa selässä. Tammikuun osteopaattisessa hieronnassa sillä huomattiin ristiselässä kipureaktio ja suositeltiin varmuuden vuoksi selkäkuvissa käymistä. Helmikuun lopulla selkä kuvattiin eikä siitä löytynyt vikaa. Selkä oli edelleen yhtä puhdas kuin nuorempana virallisissakin kuvissa ja nyt tuli lisäksi katsottua spondyloosinkin osalta eikä mitään siihenkään viittaavaa näkynyt. Toki röntgenkuvat eivät kerro koko totuutta, koska siinä ei näy kaikki muutokset, magneettikuvaus olisi tarkempi, mutta oireet eivät nyt ole niin vakavia, että kokisin tarvetta investoida siihen. Ristiselästä löytyi kylläkin painellessa kipureaktio lääkärilläkin, että jotain vikaa siellä on. Lisäksi syksystä asti (en millään muista tarkkaa aikaa, harmi, etten ole tullut kirjanneeksi muistiin) Mesta on saanut noin kerran kuussa omituisia kipukohtauksia, jolloin se yhtäkkiä vinkuu kaikesta kosketuksesta enkä pysty paikantamaan kipua mihinkään kohtaa. Nämä kipukohtaukset on kestäneet muutaman minuutin, jonka jälkeen Mesta on taas ollut ihan normaali.

Lääkäri suositteli selkävaivaan hierontaa ja uintia, sekä lisätutkimuksia sitten, jos kipuilu pahenee. Heti maaliskuulle varasinkin uinti- ja hieronta-ajat, mutta kävi niin harmillisesti, että se oksan tökkäys silmään (linkki) sattui juuri uintipäivänä ja silmälääkäri ei suositellut uintia ihan lähipäiville, joten paluumatkalla soittelin uimalaan ja sain ajan peruttua. Hieronta olisi ollut parin päivän päähän haaverista, mutta varmuuden vuoksi hierojakin mielummin odotti silmätippakuurin loppumista. Päästiin kuitenkin myöhemmin maaliskuulla uimasille ja huhtikuulla käytiin vielä toinenkin kerta.

Mesta rynnisti sisään uimalaan heti, kun oven avasin, ja parissa sekunnissa se oli jo uima-allasta reunastavalla korokkeella istuvan uittajan sylissä. Ennakkoluuloton tyyppi todellakin. Uimala oli Mestan mielestä ihan superkiva paikka siihen asti, kunnes se joutui pesulle. Ylimmässä kuvassa näkyykin erinomaisesti Mesta mielipide suihkusta, ei yhtään tykkää, mutta pakko olla paikoillaan, kun kerran käsketään. Jonkun verran sai koiraa suihkutella ja turkkia samalla pöyhiä, että se kastui läpikotaisin, puuhkahäntäkin suihkuteltiin vettä valuvaksi. Pesun jälkeen puettiin ylle uimaliivit ja kiivettiin ramppi ylös altaalle.

Uittaja oli altaassa Mestan kanssa opettamassa sille oikeanlaista allaskäytöstä ja auttamalla uimaanlähdöissä, kun ei Mesta niitä vapaaehtoisesti tehnyt. Pari ensimmäistä uintikierrosta Mesta teki mukaanottamani frisbee suussaan ja minä pidin kiinni sen toiselta puolelta ohjaten Mestaa uimareitillä. Kokeilin päästää frisbeestä irti, mutta Mesta kääntyi heti altaan reunaan ja oli tulossa pois, joten otin uudelleen kiinni frisbeestä itsekin. Kolmannella uintikierroksella Mesta pysyi jo itsekin reitillä, kunhan olin itse riittävän kaukana sen edellä, jotta uinti suuntautui eteenpäin. Tarjottuani Mestalle leluja uimalan lelusangosta, sieltä löytyi kaksi pientä vinkulelua, joista Mesta innostui heti ja uiminenkin sujui helpommin, kun suussa oli pieni lelu eikä iso frisbee. Mesta tykkäsi mielummin uida lelu suussaan, joten annoin sen tehdä niin.

Uimisen väleissä suoritetut leikkihetket olivat Mestan mieleen ja pesupaikan puolelle menevälle rampille oli mukava tiputella leluja ja syöksyä sitten ne sieltä pyydystämään. Uimisen se olisikin kokonaan jättänyt väliin, jos olisi itse saanut vaikuttaa asiaan. Varsinkin ensimmäisillä uintikierroksilla sen ilme oli sen verran järkyttynyt, että hetken aikaa jo kadutti, että edes toin sen uimaan. Siinä Mestan ahertamista katsellessani pystyin helposti uskomaan, että uinti on niin tehokasta liikuntaa, että se vastaa moninkertaisesti saman ajan tavallista lenkkeilyä. Mesta nyt tokikaan ei uinut koko sitä puolta tuntia, mikä sen uintiaika oli, vaan ehkä puolet ja toinen puoli leikittiin tasanteella, että oli sitä kivaakin juttua eikä vain kamalaa uintia. Loppupesun ja kuivauksen jälkeen uimakertaa maksaessani mietin, että toinen kerta vielä voidaan tulla kokeilemaan, mutta jos Mesta ei silloinkaan lähde vapaaehtoisesti uimaan ja sen ilme uidessa on yhtä ikävä kuin tällä ekalla kerralla, niin jätetään tämä laji sitten tähän, vaikka olisi kuinka hyväksi kropalle.

Ensimmäinen kerta uimalassa on aina kaikille koirille uittajan kanssa, mutta Mestalle varattiin vielä toinenkin kerta uittajalla, koska meno oli sen verran epävarmaa. Paikanpäällä uittaja kuitenkin sanoi, että kokeillaan, pärjäisikö Mesta itsekseen, ja hän tulee sitten avuksi, jos näyttää, että vielä tarvitaan. Ramppi veteen on sen verran jyrkkä, että sitä pitkin ei voi kävellä uimaan vaan pitää tehdä sellainen pieni "hyppy" päästäkseen uimasilleen. Olin varma, ettei Mesta edelleenkään tykkää, mutta viikon aikana se oli ilmeisesti jäsennellyt asioita mielessään ja yllätti erittäin positiviisesti. Minun ei tarvinnut kuin pari kertaa kevyesti auttaa Mesta uimasilleen ja sen jälkeen Mesta teki kaikki loput uimaanlähdöt itsenäisesti, vaikka rampilta uimaan ponnistaminen vähäsen vielä jännittikin. Myös uinti itsessään sujui oikein mallikkaasti ja Mesta kuunteli minun ohjeitani, se ei myöskään ollut enää ollenkaan niin "apua, mihin mut on tuotu" ilmeellä vaan oli paikoin jopa ihan tyytyväisen oloinen uidessaan. 

Omaa pukeutumista uimalaan on vähän vaikea miettiä. Ensimmäisellä kerralla olin ihan tavis housuilla ja paidalla, jaloissa kumisaappaat. Kumisaappaat olivat hyvät, mutta sekä housut että paita jonkin verran kastuivat, mutta eivät häiritsevästi. Toisella kertaa laitoin sitten ulkoiluhousut ja sadetakin niiden kumisaappaiden kaveriksi, mutta ei sekään ollut oikein hyvä yhdistelmä. Sadetakki piti kyllä roiskuvan veden ulkopuolellaan, mutta kun kädet kastuivat ja nosti märkiä käsiä vähänkin ylös, valui vesi hihansuista sisään ja paita kastui kuitenkin. Ulkohousut olivat ok, mutta jotenkin ei ollut yhtään kotoisa olo olla ulkovaatteilla sisällä. Ehkä seuraavalla kerralla, ajattelin nyt toukokuulla vielä kerran käyttää Mestaa uimassa, palaan kuitenkin takaisin tavis housuihin ja paitaan. Kylläpä ne vaatteet saa uimalassa sitten vaihdettua kuiviinkiin, jos niikseen tulee.

Mestan kuivaus olikin sitten oma juttunsa. Mukana oli kummallakin kerralla kaksi pyyhettä esikuivaukseen, jonka jälkeen laitettiin uimalan kuivuri hurisemaan (pitää muuten hirveää meteliä, onneksi Mestaa ei haittaa) ja sitten kylpytakki päälle, kotiin ja kotona vielä pariin otteeseen föönillä lisäkuivausta. Meidän oma fööni on vain niin kovin pienikokoinen ja pienitehoinen, että se huutaa aivan kuumana koiraa kuivatessa, joten yhtä soittoa ei pysty kuivausta tekemään vaan täytyy antaa föönin jäähtyä välillä, ja pieneen kokoonsa verrattuna siinäkin on kyllä niin kova ääni, että korvat kiittävät, kun sen sammuttaa. Joutuukohan tässä lähteä ostamaan parempaa vekotinta koiran kuivaamiseen, jos Mesta jatkaa uinteja luonnonvesissä kesän ajan...