sunnuntai 25. elokuuta 2013
Maailman paras Lumes
Tätä varten on 1,5 vuotta kykitty metsässä tuulessa ja tuiskussa, sateessa ja paisteessa, hangilla ja hirvikärpästen ravintona - tänään Lumekselle palveluskoirien hakukokeen 1-luokasta koulutustunnus HK1: tottelevaisuus 74p./100, esineruutu 30p./30, henkilöetsintä 169p./170, yht. 273p. ja ykköstulos. Maailman paras Lumes! <3 (Ja parhaat Lumeksen haukkumat treenikaverit, jotka tämänkin mahdollistivat!)
lauantai 24. elokuuta 2013
Jos kaikki menisi niin kuin treeneissä...
Vähän täytyy tuleviin koitoksiin yrittää luoda itselleni positiivisuutta ajatuksella, että jos kaikki menisi niin kuin treeneissä, ei meillä Lumeksen kanssa olisi kokeissa mitään hätää. Lumes osaa kaiken ihan riittävän hyvin, siitä ei pitäisi jäädä minkään kiinni, mutta vahinkoja sattuu koirillekin ja onnistumisprosentti harvoin, jos koskaan, on täydet 100.
Tottis
Paikallaolo
Lumeksellahan on ollut ääntelyä ja maan haistelua, mutta makuulla pysymisessä se on niistä huolimatta ollut aina todella varma. Tänä kesänä olen myös vihdoin saanut Lumekselle levollisen mielen paikallaoloon ja se toimii myös suoraan treenien alkuun, mikä oli vielä talvella hankalaa. Kahdessa tokokokeessakin kesällä täysin vieraiden koirien kanssa makasi todella kauniisti (=keskittyi itse asiaan, ei ympäristöön). Paikallaolon pitäisi olla Lumekselle niin vahva ja helppo liike, että olen kyllä suuresti pettynyt, jos se epäonnistuu kokeessa. Laukauksia ei tosin olla monesti harjoiteltu, mutta sen vähän treenin perusteella niiden ei pitäisi olla ongelma.
Seuraaminen
Viime aikoina on ollut hieman kontaktikatkoiluja keskittyessämme ihan muihin juttuihin kuin hyvän seuraamisen ylläpitoon. Todennäköisesti seuraamisen laatu on suoraan verrannollinen Lumeksen viretilaan, innokas koira -> hyvä seuraaminen, vähemmän innokas koira -> lattea seuraaminen. Laukauksien kanssa sama juttu kuin paikallaolossa, vähän treenattu, mutta ei pitäisi olla ongelmaa.
Liikkeestä istuminen
Keväällä tässä oli vähän säätämistä vähentäessäni apuja (hidastaminen, pään kääntäminen) ja Lumes jäi monesti seisomaan, mutta koko kesän on istunut todella näpsäkästi. Tämä on tosin sellainen liike, että jos kokeessa jännityksen takia kävelen ja käskytän treeneistä poikkeavalla tavalla, Lumes kyllä helposti jää seisomaan.
Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo
Nämäkin Lumes osaa kyllä niin hyvin, että olen hyvin ihmeissäni, jos kokeessa menee jotain pieleen.
Tasamaanouto
Ei pitäisi olla muuta ongelmaa kuin että viime aikoina on ottanut vähän varaslähtöjä, Lumes tykkää noutaa...
Hyppynouto
80cm asti Lumes hyppää mennen ja kapulan kanssa tullen, 90cm hyppää ihan mielellään vielä mennen, tällä viikolla ekaa kertaa sen kokonaisen metrin. Olen todella, todella iloinen ja tyytyväinen, mikäli Lumes kokeessa hyppää menohypyn, mutta en yhtään ihmettele eikä harmita, vaikka ei hyppäisikään. Monien mielestä on tietysti typerää viedä kokeeseen koira, joka ei suoriudu kaikista osioista. Mun mielestä taas meillä on ihan yhtäläinen oikeus osallistua kuin muillakin, sillä mikäli tottis muuten menee ihan ok, siitä saa hyväksytyn tuloksen ilman hyppynoudon pisteitäkin. Jos me treenattaisiin vielä vuosi ennen kokeeseen osallistumista, niin ensi syksyksi saisin varmaan tämänkin paremmalle tolalle, mutta koska itsekkäästi haluan kokeilla, miten onnistuu nyt, niin osallistutaan selkeän keskeneräisellä liikkeelläkin. Tietysti harmittaa, jos tulos jää kiinni juuri tästä liikkeestä, mutta sille ei vaan sitten voi mitään.
Estenouto
Treenattiin talvella tätä agilityn A-esteellä ja oli Lumeksesta tosi kivaa. Kesällä siirryttiin pk A-esteelle ja Lumesta vähän jänskätti jyrkkä nousu, joten unohdettiin pitkäksi aikaa noutopuoli ja tehtiin vaan pelkkää estettä tutuksi ja kivaksi. Nyt on ihan hiljan sujunut koko estenouto reippaasti ja Lumes tykkää siitä taas, tosin sen on välillä vaikea löytää kapulaa esteen takaa (yritän heittää niin kauas kuin pystyn) ja olen antanut takaisin kiipeämiseen varmistuskäskyn, mutta hyvällä tolalla siis. Kunhan Lumes kokeessakin kiipeäisi edes sen menopuolen niin olisin oikein tyytyväinen, toivoisin toki myös paluuta esteen kautta, mutta se on vähän epävarmempi.
Eteenlähetys
Ollaan tehty tosi paljon suorapalkalla eli pallo odottaa siellä jossain edessä ja Lumes lähtee kyllä aina innokkaasti ja vauhdikkaasti eteenpäin juoksemaan. Kahdesti olen ottanut kokeenomaisesti ja molemmilla kerroilla meni hyvästikin ok. Tosin taisin tehdä virheen, kun toinen näistä oli tulevan kokeen tottiskentällä ja hyvämuistisena Lumes saattaa muistaa, että viimeksi siellä ei ollutkaan palloa vaan se oli mulla ja sittenhän se ei juokse... Mutta hieman olisi toivoa, että se kuitenkin etenisi. Toivoisin kovasti, että etenisi, sillä kun esteissä kumminkin on säätämistä niin jos tässäkin on säätämistä, niin sitten ei pisteet enää riitä tulokseen.
Esineruutu
Lumes etsii mielellään ja palauttaa vauhdikkaasti. Kovasti olisi toivoa, että se yksi vaadittava esine kokeessakin löytyisi, mutta vähän riippuu maastosta ja esineistä, että kuinka käy. Ollaan treenattu vaan tasaisessa ja siten helpossa metsämaastossa, joten vaikeammassa voi tulla ongelmia. Samoin etsittävät esineet on lähes aina olleet mun omia, joten toivottavasti se etsii esineitä eikä vaan mun hajua...
Haku
Viime aikoina Lumes on tullut tosi hyvin luokse mun huikatessa sitä, joten hiukan jopa voisin uskoa, että kokeessakin niin tekisi. Suurin este maalimiesten löytymiselle taitaapi olla se, jos Lumes ei mene riittävän syvälle etsittävää aluetta, jolloin aivan takana oleva maalimies jääpi löytymättä mikäli haju ei tule edemmäskin aluetta. Jos Lumes sieltä ihmisiä löytää, niin siihen kyllä aika vahvasti luotan, että se niille sitten haukkumaan alkaa ja haukkuu mun tulemiseen asti. Tosin jos umpipiilona on Sulo-jäteastia, sieltä maalimiehen haju tulee heikompana, joten jää helpommin huomaamatta, ja jos löytyykin niin jatkaakohan haukkumista loppuun asti vai loppuu usko, että siellä ketään onkaan, kun ei palkkaa näy eikä haju ole niin vahva kuin huokoisemmilla umpipiiloilla. Uhrauduin tosin toissapäivänä koirani eteen ja kiipesin meidän omaan piharoskikseen sisälle näyttääkseni Lumekselle, että juu´u, roskapöntössäkin voi joku olla...
Tottis
Paikallaolo
Lumeksellahan on ollut ääntelyä ja maan haistelua, mutta makuulla pysymisessä se on niistä huolimatta ollut aina todella varma. Tänä kesänä olen myös vihdoin saanut Lumekselle levollisen mielen paikallaoloon ja se toimii myös suoraan treenien alkuun, mikä oli vielä talvella hankalaa. Kahdessa tokokokeessakin kesällä täysin vieraiden koirien kanssa makasi todella kauniisti (=keskittyi itse asiaan, ei ympäristöön). Paikallaolon pitäisi olla Lumekselle niin vahva ja helppo liike, että olen kyllä suuresti pettynyt, jos se epäonnistuu kokeessa. Laukauksia ei tosin olla monesti harjoiteltu, mutta sen vähän treenin perusteella niiden ei pitäisi olla ongelma.
Seuraaminen
Viime aikoina on ollut hieman kontaktikatkoiluja keskittyessämme ihan muihin juttuihin kuin hyvän seuraamisen ylläpitoon. Todennäköisesti seuraamisen laatu on suoraan verrannollinen Lumeksen viretilaan, innokas koira -> hyvä seuraaminen, vähemmän innokas koira -> lattea seuraaminen. Laukauksien kanssa sama juttu kuin paikallaolossa, vähän treenattu, mutta ei pitäisi olla ongelmaa.
Liikkeestä istuminen
Keväällä tässä oli vähän säätämistä vähentäessäni apuja (hidastaminen, pään kääntäminen) ja Lumes jäi monesti seisomaan, mutta koko kesän on istunut todella näpsäkästi. Tämä on tosin sellainen liike, että jos kokeessa jännityksen takia kävelen ja käskytän treeneistä poikkeavalla tavalla, Lumes kyllä helposti jää seisomaan.
Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo
Nämäkin Lumes osaa kyllä niin hyvin, että olen hyvin ihmeissäni, jos kokeessa menee jotain pieleen.
Tasamaanouto
Ei pitäisi olla muuta ongelmaa kuin että viime aikoina on ottanut vähän varaslähtöjä, Lumes tykkää noutaa...
Hyppynouto
80cm asti Lumes hyppää mennen ja kapulan kanssa tullen, 90cm hyppää ihan mielellään vielä mennen, tällä viikolla ekaa kertaa sen kokonaisen metrin. Olen todella, todella iloinen ja tyytyväinen, mikäli Lumes kokeessa hyppää menohypyn, mutta en yhtään ihmettele eikä harmita, vaikka ei hyppäisikään. Monien mielestä on tietysti typerää viedä kokeeseen koira, joka ei suoriudu kaikista osioista. Mun mielestä taas meillä on ihan yhtäläinen oikeus osallistua kuin muillakin, sillä mikäli tottis muuten menee ihan ok, siitä saa hyväksytyn tuloksen ilman hyppynoudon pisteitäkin. Jos me treenattaisiin vielä vuosi ennen kokeeseen osallistumista, niin ensi syksyksi saisin varmaan tämänkin paremmalle tolalle, mutta koska itsekkäästi haluan kokeilla, miten onnistuu nyt, niin osallistutaan selkeän keskeneräisellä liikkeelläkin. Tietysti harmittaa, jos tulos jää kiinni juuri tästä liikkeestä, mutta sille ei vaan sitten voi mitään.
Estenouto
Treenattiin talvella tätä agilityn A-esteellä ja oli Lumeksesta tosi kivaa. Kesällä siirryttiin pk A-esteelle ja Lumesta vähän jänskätti jyrkkä nousu, joten unohdettiin pitkäksi aikaa noutopuoli ja tehtiin vaan pelkkää estettä tutuksi ja kivaksi. Nyt on ihan hiljan sujunut koko estenouto reippaasti ja Lumes tykkää siitä taas, tosin sen on välillä vaikea löytää kapulaa esteen takaa (yritän heittää niin kauas kuin pystyn) ja olen antanut takaisin kiipeämiseen varmistuskäskyn, mutta hyvällä tolalla siis. Kunhan Lumes kokeessakin kiipeäisi edes sen menopuolen niin olisin oikein tyytyväinen, toivoisin toki myös paluuta esteen kautta, mutta se on vähän epävarmempi.
Eteenlähetys
Ollaan tehty tosi paljon suorapalkalla eli pallo odottaa siellä jossain edessä ja Lumes lähtee kyllä aina innokkaasti ja vauhdikkaasti eteenpäin juoksemaan. Kahdesti olen ottanut kokeenomaisesti ja molemmilla kerroilla meni hyvästikin ok. Tosin taisin tehdä virheen, kun toinen näistä oli tulevan kokeen tottiskentällä ja hyvämuistisena Lumes saattaa muistaa, että viimeksi siellä ei ollutkaan palloa vaan se oli mulla ja sittenhän se ei juokse... Mutta hieman olisi toivoa, että se kuitenkin etenisi. Toivoisin kovasti, että etenisi, sillä kun esteissä kumminkin on säätämistä niin jos tässäkin on säätämistä, niin sitten ei pisteet enää riitä tulokseen.
Esineruutu
Lumes etsii mielellään ja palauttaa vauhdikkaasti. Kovasti olisi toivoa, että se yksi vaadittava esine kokeessakin löytyisi, mutta vähän riippuu maastosta ja esineistä, että kuinka käy. Ollaan treenattu vaan tasaisessa ja siten helpossa metsämaastossa, joten vaikeammassa voi tulla ongelmia. Samoin etsittävät esineet on lähes aina olleet mun omia, joten toivottavasti se etsii esineitä eikä vaan mun hajua...
Haku
Viime aikoina Lumes on tullut tosi hyvin luokse mun huikatessa sitä, joten hiukan jopa voisin uskoa, että kokeessakin niin tekisi. Suurin este maalimiesten löytymiselle taitaapi olla se, jos Lumes ei mene riittävän syvälle etsittävää aluetta, jolloin aivan takana oleva maalimies jääpi löytymättä mikäli haju ei tule edemmäskin aluetta. Jos Lumes sieltä ihmisiä löytää, niin siihen kyllä aika vahvasti luotan, että se niille sitten haukkumaan alkaa ja haukkuu mun tulemiseen asti. Tosin jos umpipiilona on Sulo-jäteastia, sieltä maalimiehen haju tulee heikompana, joten jää helpommin huomaamatta, ja jos löytyykin niin jatkaakohan haukkumista loppuun asti vai loppuu usko, että siellä ketään onkaan, kun ei palkkaa näy eikä haju ole niin vahva kuin huokoisemmilla umpipiiloilla. Uhrauduin tosin toissapäivänä koirani eteen ja kiipesin meidän omaan piharoskikseen sisälle näyttääkseni Lumekselle, että juu´u, roskapöntössäkin voi joku olla...
On Lumeksella ainakin notkeat takajalat, jos ei muuta.
Mesta, Mestan isipappa ja isipapan äitee
Tavattiin tuossa yksi viikonloppu agilitykisojen merkeissä Mestan Hupi-iskän Taru-omistaja, Hupi itse ja Hupin Minkä-äitikin ja samalla Mesta sai taas oleskella uudenlaisessa paikassa ja tapahtumassa, se osaa kyllä rauhoittua niin kivasti ympäristön hälinöistä huolimatta.
Hupi agilitaa
Hupi poseeraa
Minka poseeraa
Taru kuvaili Mestaa hienolla kamerallaan eikä yllättänyt, että hienolla kameralla saa hienoja kuvia, seuraavat kaksi kuvaa siis sitäkäsialaa.
Tästä tuli niin mun suosikkikuva Mestasta.
Vasemmalla Minka, keskellä Minkan poika Hupi ja oikealla Hupin poika Mesta.
Ennen kotiinpaluuta käväistiin syömässä. Mesta seisoskeli meidän kanssa jonossa useamman minuutin oikein rauhallisesti ja ollen täysin välinpitämätön muita jonottajia kohtaan. Toivottavasti kovin moni ei luullut mun oikeasti syöttävän koiralleni lakritseja, kun syöttelin Mestalle ruokaa lakupussista... Meidän ihmisten aterioinnin päätteeksi piti hyväkäytöksinen seuralainenkin tietysti palkita, suoraan haarukasta, kuinkas muuten.
lauantai 17. elokuuta 2013
Minen miekkailusta välitä
Otsikon mukaista oli Mestan käytös katsellessamme hetkisen miekkailua 1700-luvun markkinoilla, jossa joku aika sitten vierailimme. Sillä kertaa pidin myös kiinni siitä päätöksestäni, että pentu on mukana treenaamista varten, ei toisia ihmisiä varten, enkä siten antanut kenenkään tulla silittelemään sööttiä pentua vaan kerroin kaikille kyselijöille, jotta harjoittelemme kauniisti väkijoukossa kulkemista ja ihmisten luokse menemättömyyttä. Tuntuivat ne hyvin ymmärtävän, ja myös kunnioittavan kertomaani, sekä aikuiset että lapset, eikä kukaan pahoittanut mieltään kiellostani. Ihan sille linjalle en tosin lähtenyt, että kun äiti kysyy, jotta saavatko lapset silittää koiraa, niin minä olisin kysynyt, jotta saanko silittää lapsia, mun mielestä kun se on sama asia...
Nämä kuvat aiemmin kesältä ovat tainneet jäädä julkaisematta odottaessaan jotain sopivaa väliä, jota ei sitten koskaan tullutkaan, joten laitetaanpas ne nyt, jotteivat unohdu kokonaan.
Nämä kuvat aiemmin kesältä ovat tainneet jäädä julkaisematta odottaessaan jotain sopivaa väliä, jota ei sitten koskaan tullutkaan, joten laitetaanpas ne nyt, jotteivat unohdu kokonaan.
Allu
Hännät on tehty kiinnitarraamista varten...
Jotain siinä on meneillään
Allu osaa huolehtia siitä, että luunsyöntirauha säilyy.
Mestakin osaa huolehtia luunsyöntirauhasta...
...siispä lahjoin sitä heti alkuun paljon, jotta mun ilmestyminen niissä tilanteissa ois hyvä juttu.
Aiemmin mun piti mennä Mestan luo, kun sillä oli lelu, nyttemmin se tulee mulle tarjoamaan niitä.
Lumeksen luunsyöntirauhasta huolehdin minä, Lumeksen rauhanpitokeino kun on luovuttaa kaikki heti pois.
Ei meillä enää ole mitään tämmöistä pikkukoiraa, 1.8. oli korkeus n. 41cm ja paino n. 10kg, nyt sitäkin enemmän. Pitäisikin tässä joku päivä taas mittailla ja punnita.
Maitopurkkien liukaspintainen ja paksu kartonki on vielä Mestan vaikea repiä, mutta Lumekselta se onnistuu helposti.
Mesta menee sitten niille Lumeksen valmiiksi aukomille aterioimaan...
Jotain hyvää siellä ilmeisesti sisällä on.
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Stressi, masennus & ahdistus
Mun on jo monta päivää pitänyt kirjoittaa tänne jotain otsikolla "ihan liikaa kaikkea kivaa", koska meillä on ollut tässä paljon kaikenlaisia kivoja juttuja ja menoja, mutta nyt voidaan unohtaa kaikki kiva, sillä sen päälle on pukannut ihan hirvee stressi, masennus ja ahdistus.
Meillä oli eilen Lumeksen kanssa kokeenomainen hakutreeni eli sata metriä pitkä alue ja 50m syvyyttä alueen keskilinjan molemmin puolin ja siellä sitten jossain piiloissa tietymättömillä kolme piiloutunutta henkilöä eli ns. maalimiestä. Yritin vähän sanoa, että missä kohtaa ne maalimiehet vois olla ja että voitais etsiä se kolmaskin sitten näköavulla, mutta treenikaverit pisti ruotuun (onneksi, muuten en olisi tajunnut niitä asioita, mitä nyt tajusin), että koetreeni on koetreeni eikä ohjaaja nyt yhtään kontrolloi sitä muuten kuin koiran palkkaamisen suhteen ja että tulee luottaa siihen, että koira löytää, eikä itse arvella, missä piilot ovat. Koska haun treenaaminen on tosi kivaa, olin ollut ihan siinä luulossa, että tottakai se koe on samanlainen, koira etsii ja itse on siinä keskellä ja kaikilla on kivaa. (Tähän astihan siis meidän joka ikinen treeni on mennyt siten, että tiedän, missä maalimiehet on ja olen lähettänyt Lumeksen suoraan oikeasta kohtaa.)Kuinka väärässä olinkaan. Sinänsä homma alkoi ihan hyvin, annoin Lumeksen valita puolen, jonne lähetän sen ensin etsimään ja koska Lumes katsoi oikealle, lähetin sen oikealle. Siihen se helppous sitten loppuikin.
/lätinäselostus alkaa/
Lumes meni hetkisen suoraan ja kääntyi sitten vauhdilla aluetta eteenpäin vasemmalle. Voi ei, etukulma jäi tarkistamatta, kutsunko takaisin noin huonolta pistolta (ja jos kutsun, niin ei se kumminkaan tuu) vai annanko etsiä, no, annan etsiä, no nyt koira katos näkyvistä, sinne häipyi, apua, mitäs nyt, ootellaan tässä... Ihan valtava helpotus, kun haukku alkoi kuulua, se löysi jonkun!
Maalimieheltä takas keskilinjalle siihen kohtaa, josta oltiin lähdetty, eli ihan alkuun. Lähetin vuorostaan vasemmalle, vaikka tuskin siellä ketään ihan alussa on, mutta alue pitää tarkistaa kuitenkin, ja Lumes tekikin tosi hienon tarkistusreissun ja kun lähti tulemaan takas keskilinjaa kohden, huikkasin sen luo ja se tuli, vautsi.
Koska oikea etukulma oli jäänyt tarkistamatta, vaikka tuskin siellä ketään olisikaan, koska siltä puolen hieman edempää jo löydettiin joku, lähetin Lumeksen sinne uudestaan ja meni tosi hienosti suoraan. Sitten se katoskin metikköön ja ihan hirvee epävarmuus taas, että missähän se oikein menee ja onkohan se enää edes etsintäalueella ja onkohan se jo jossain ihan muualla ja uskallanko huutaa, kun ei se kumminkaan tuu. Kävelin keskilinjaa eteenpäin sinne kohdin, josta Lumes oli vasemmalta alueen jo käynyt läpi. Huikkasin kuitenkin lopulta "hyvä" ja kohta Lumes näkyikin siellä piilolla, mistä sen maalimiehen oli jo löytänyt. Kutsuin luokse ja se tuli, vautsi! Tähän mennessä koira siis oli tehnyt kolme pistoa, juossut monta sataa metriä ja löytänyt yhden maalimiehen.
Lähetin Lumeksen jatkamaan alueen vasemman puolen tarkistusta ja se eteni sinne ihan kohtuullisesti ja juoksenteli etsiskellen. Minä mietin kuumeisesti, että kävelenkö eteenpäin vai en, löytääkö koira jotain vai ei, meneekö koko koe pilalle ja ei saada tulosta ja kaikki menee pieleen. Lumes ei löytänyt ketään ja lähti tulemaan takas keskilinjaa päin. Siinä vaiheessa olisi pitänyt kehua ja pyytää se tulemaan luo ja lähettää taas vuorostaan oikealle puolelle, mutta en mä uskaltanut huutaa sitä, jos se ei ois tullut, ja jos se ei jaksais enää toiselle puolen mennä ja jos se ei sitten löydä ketään ja sitten ei saada tulosta ja kaikki menee huonosti ja siinä käydessäni mielessäni läpi erilaisia vaihtoehtoja totesin ääneen, että mä en ikinä mene kokeisiin, on ihan liian vaikeaa. Lumeskin siinä sitten itse päätti jatkaa sen vasemman puolen tarkistamista ja eteni aluetta lisää ja etsiskeli ja löysi sitten toisen maalimiehen ja aloitti haukun. 1-luokassa koiran tarvitsee kolmesta maalimiehestä löytää vain kaksi.
/lätinäselostus loppuu/
Ihan hirveän ahdistavaa. Treenikaverit on tosi ihanan kannustavia ja löytävät hyviä puolia ja antavat hyviä neuvoja ja ohjeita, mutta mua vaan ahdisti koko meidän treenin ajan ja jälkeen ja tänään eikä varmaan lopu ollenkaan. Olin ajatellut ilmoittaa Lumeksen ekaan kokeeseensa lappalaiskoirien pk-mestaruuskisoihin, mutta enhän mä enää uskaltanut, kaikki menis kumminkin pieleen ja sieltä asti ois ihan liian pitkä kotiin itkemään. Maalailen mielessäni kaikenlaisia kauhukuvia, mitä kokeiden maasto-osuudessa vois tapahtua:
Meillä oli eilen Lumeksen kanssa kokeenomainen hakutreeni eli sata metriä pitkä alue ja 50m syvyyttä alueen keskilinjan molemmin puolin ja siellä sitten jossain piiloissa tietymättömillä kolme piiloutunutta henkilöä eli ns. maalimiestä. Yritin vähän sanoa, että missä kohtaa ne maalimiehet vois olla ja että voitais etsiä se kolmaskin sitten näköavulla, mutta treenikaverit pisti ruotuun (onneksi, muuten en olisi tajunnut niitä asioita, mitä nyt tajusin), että koetreeni on koetreeni eikä ohjaaja nyt yhtään kontrolloi sitä muuten kuin koiran palkkaamisen suhteen ja että tulee luottaa siihen, että koira löytää, eikä itse arvella, missä piilot ovat. Koska haun treenaaminen on tosi kivaa, olin ollut ihan siinä luulossa, että tottakai se koe on samanlainen, koira etsii ja itse on siinä keskellä ja kaikilla on kivaa. (Tähän astihan siis meidän joka ikinen treeni on mennyt siten, että tiedän, missä maalimiehet on ja olen lähettänyt Lumeksen suoraan oikeasta kohtaa.)Kuinka väärässä olinkaan. Sinänsä homma alkoi ihan hyvin, annoin Lumeksen valita puolen, jonne lähetän sen ensin etsimään ja koska Lumes katsoi oikealle, lähetin sen oikealle. Siihen se helppous sitten loppuikin.
/lätinäselostus alkaa/
Lumes meni hetkisen suoraan ja kääntyi sitten vauhdilla aluetta eteenpäin vasemmalle. Voi ei, etukulma jäi tarkistamatta, kutsunko takaisin noin huonolta pistolta (ja jos kutsun, niin ei se kumminkaan tuu) vai annanko etsiä, no, annan etsiä, no nyt koira katos näkyvistä, sinne häipyi, apua, mitäs nyt, ootellaan tässä... Ihan valtava helpotus, kun haukku alkoi kuulua, se löysi jonkun!
Maalimieheltä takas keskilinjalle siihen kohtaa, josta oltiin lähdetty, eli ihan alkuun. Lähetin vuorostaan vasemmalle, vaikka tuskin siellä ketään ihan alussa on, mutta alue pitää tarkistaa kuitenkin, ja Lumes tekikin tosi hienon tarkistusreissun ja kun lähti tulemaan takas keskilinjaa kohden, huikkasin sen luo ja se tuli, vautsi.
Koska oikea etukulma oli jäänyt tarkistamatta, vaikka tuskin siellä ketään olisikaan, koska siltä puolen hieman edempää jo löydettiin joku, lähetin Lumeksen sinne uudestaan ja meni tosi hienosti suoraan. Sitten se katoskin metikköön ja ihan hirvee epävarmuus taas, että missähän se oikein menee ja onkohan se enää edes etsintäalueella ja onkohan se jo jossain ihan muualla ja uskallanko huutaa, kun ei se kumminkaan tuu. Kävelin keskilinjaa eteenpäin sinne kohdin, josta Lumes oli vasemmalta alueen jo käynyt läpi. Huikkasin kuitenkin lopulta "hyvä" ja kohta Lumes näkyikin siellä piilolla, mistä sen maalimiehen oli jo löytänyt. Kutsuin luokse ja se tuli, vautsi! Tähän mennessä koira siis oli tehnyt kolme pistoa, juossut monta sataa metriä ja löytänyt yhden maalimiehen.
Lähetin Lumeksen jatkamaan alueen vasemman puolen tarkistusta ja se eteni sinne ihan kohtuullisesti ja juoksenteli etsiskellen. Minä mietin kuumeisesti, että kävelenkö eteenpäin vai en, löytääkö koira jotain vai ei, meneekö koko koe pilalle ja ei saada tulosta ja kaikki menee pieleen. Lumes ei löytänyt ketään ja lähti tulemaan takas keskilinjaa päin. Siinä vaiheessa olisi pitänyt kehua ja pyytää se tulemaan luo ja lähettää taas vuorostaan oikealle puolelle, mutta en mä uskaltanut huutaa sitä, jos se ei ois tullut, ja jos se ei jaksais enää toiselle puolen mennä ja jos se ei sitten löydä ketään ja sitten ei saada tulosta ja kaikki menee huonosti ja siinä käydessäni mielessäni läpi erilaisia vaihtoehtoja totesin ääneen, että mä en ikinä mene kokeisiin, on ihan liian vaikeaa. Lumeskin siinä sitten itse päätti jatkaa sen vasemman puolen tarkistamista ja eteni aluetta lisää ja etsiskeli ja löysi sitten toisen maalimiehen ja aloitti haukun. 1-luokassa koiran tarvitsee kolmesta maalimiehestä löytää vain kaksi.
/lätinäselostus loppuu/
Ihan hirveän ahdistavaa. Treenikaverit on tosi ihanan kannustavia ja löytävät hyviä puolia ja antavat hyviä neuvoja ja ohjeita, mutta mua vaan ahdisti koko meidän treenin ajan ja jälkeen ja tänään eikä varmaan lopu ollenkaan. Olin ajatellut ilmoittaa Lumeksen ekaan kokeeseensa lappalaiskoirien pk-mestaruuskisoihin, mutta enhän mä enää uskaltanut, kaikki menis kumminkin pieleen ja sieltä asti ois ihan liian pitkä kotiin itkemään. Maalailen mielessäni kaikenlaisia kauhukuvia, mitä kokeiden maasto-osuudessa vois tapahtua:
- Lumes ei löydä ainuttakaan maalimiestä
- Lumes rynnii maalimiesten päälle ja saa kilpailukiellon
- Lumes lähtee väärään suuntaan ja tulee takaisin vasta sadannen kutsuhuudon jälkeen ja meidät hylätään
- Tiheässä puustossa en näe, missä Lumes menee eikä se tule takaisin kuin vasta sadannesta kutsusta ja meidät hylätään
- Lumes tekee kaikki pistot ihan vinoiksi enkä uskalla kutsua sitä takaisin ja joudun lähettämään sen joka kohtaan ainakin kerran uudestaan tai jos en lähetä, niin se ei löydä ketään
- Lumes tunkeutuu umpipiiloon sisään
- Ei hauku maalimiehille
- En saa sitä hallintaan maalimiehillä
- Se ei pysy hallinnassa kävellessä maalimieheltä takaisin keskilinjalle
- Näen vahingossa jonkun maalimiehen ennen Lumesta, joten maalimies hylätään
- Teen jotain väärää ja meidät hylätään
- Jähmetyn stressistä, jännityksestä ja ahdistuksesta ja menen toimintakyvyttömäksi
- Lumes näkee jotain riistaa ja lähtee perään ja meidät hylätään
- Lumes ei jaksa juosta eikä etsiä
- Lumesta ei kiinnosta juosta eikä etsiä
- Ollaan niin hitaita, että aika loppuu kesken
- Kosken koiraan väärässä kohtaa ja meidät hylätään
- Astun liikaa keskilinjalta alueelle ja meidät hylätään
- Lumes jumiutuu kiinni valjaista enkä näe sitä tiheän puuston takia ja kutsun sitä turhaan luokse ja kun se ei tule, meidät hylätään
- Mulla on vääriä tavaroita mukana ja meidät hylätään
- Käskytän Lumesta liikaa
- Käskytän Lumesta liian vähän
- Teen kaiken väärin ja siksi Lumeskaan ei osaa ja pysty tehdä oikein
- Meidät nauretaan pihalle, tai haukutaan pihalle, tai moititaan pihalle
- Tuomari ripittää siitä, että ohjaaja vaan seisoo ja koiraa juoksee siksakkia ihan itsekseen
Haussa on ihan liikaa liikkuvia osia. Mä oon niin koko ajan ajatellut, että tänä syksynä mennään kokeisiin ja nyt kun pitäisi, ajatus vain ahdistaa. Kaikki menee kuitenkin pieleen (kts. ed. lista) ja saan mennä takas kotiin itkemään. Ei mulle niin väliä, vaikka tottiksessa menisi esteet pieleen eikä siten saisi tulosta ja koulutustunnusta, mutta onnistuisi edes maasto-osuus. Se pelottaa niiiin kovin kovin kovasti.
Ps. Ilmoitin kahteen lähialueen kokeeseen, joten kyyneltulvia odotellessa...
lauantai 10. elokuuta 2013
Sittenkin eniten kesästä
Olen lapsesta asti miettinyt, että miten toiset voivat tuosta vaan sanoa lempivuodenaikansa, kun itse en ole pystynyt sitä nimeämään. Kaikissa vuodenajoissa on jotain hyvää ja jotain, josta vähemmän pitää. Johonkin aikaan vähän ajattelin, että olisikohan se talvi, josta eniten pitäisin, mutta ei, kylmyys hankaloittaa ja pimeys hankaloittaa ja suuri lumimäärä hankaloittaa. Pikkuhiljaa kallistuin sille kannalle, että ehkä se kevät on se, josta pidän eniten. Silloin alkaa valaistua, vihertää ja lämmetä, ei ole kylmä, mutta ei ole kuumakaan. Nyt tässä syksyn lähestyessä alan olla aika varma, että ehkä se kuitenkin on kesä. Niistä ihan helteistä en kyllä pidä, mutta muuten on mukava, kun on lämmintä, valoisaa, vihreää, huolettomampaa, paikat esteettömiä, kiva olla ulkona, koirien kanssa paljon harrastuksia ja piitkästi lomaa. Että niin, sittenkin eniten kesästä.
Ja kesästä puheenollen, käydessäni kesäkuussa juuri ennen Mestan tuloa erään kaverini luona, kuvailin näitä ylisöpösiä kanilapsukaisia, jotka olivat myös mahdottoman uteliasta ja pomppivaista sakkia. Ruskeat pikkuiset olivat suosikkejani, niiden väri on kaunis.
Tuossa aiemmin kesällä kerroin hautausmaalla asuvasta oravanpoikasesta, joka vaikutti olevan yksinäinen ja yksin. Tässä vielä yksi kuva tuosta orporeppanasta, ilmeisesti se söi ötökänraatoja tmv. tuolta ikkunalta.
Viime sunnuntaina oli koko maanlaajuinen avoimien puutarhojen päivä, jossa yksityiset ihmiset avasivat omia pihapuutarhojaan yleisölle. Käväisin itsekin yhdessä katselemassa ja kyllähän siellä nättiä oli. Päivittäin vierailemme luonnonpuutarhoissa ja harmikseni/hauskuudeksi koirista Lumes ja Mesta jakavat kanssani mielipiteen mustikkojen herkullisuudesta. Yritä siinä sitten rauhassa kerätä, kun kaksi kuolaista kuonoa tulee aina samalle syömään mättäälle, mistä itse poimin - ovat nääs oppineet, että minä löydän parhaat mustikkapaikat...
Lumeksen huomioliivit (sillä on vapaanaollessa aina ne päällä) pilaavat kaikki muuten hyvät kuvat. Pitäisi tämäkin kuva käydä ottamassa uudelleen siten, että ottaa kuvaushetkeä varten Lumekselta liivit pois. Ja pienimmällekin pitäisi tekaista kohta puolin omat huomioliivit, koska ei taida mennä kauaa siihen, että aikaisilla aamulenkeillä on valoisuus pimeän puolella.
Sanoisinko, että Mestan naamioituminen onnistui erittäin hyvin. Enää se ei ole musta, vaan ehkä menisi riistasta ("harmaa"), ei ihan kermanvärisestä kumminkaan, vaikka sitä taidettiinkin tavoitella.
Ja kesästä puheenollen, käydessäni kesäkuussa juuri ennen Mestan tuloa erään kaverini luona, kuvailin näitä ylisöpösiä kanilapsukaisia, jotka olivat myös mahdottoman uteliasta ja pomppivaista sakkia. Ruskeat pikkuiset olivat suosikkejani, niiden väri on kaunis.
Tuossa aiemmin kesällä kerroin hautausmaalla asuvasta oravanpoikasesta, joka vaikutti olevan yksinäinen ja yksin. Tässä vielä yksi kuva tuosta orporeppanasta, ilmeisesti se söi ötökänraatoja tmv. tuolta ikkunalta.
Viime sunnuntaina oli koko maanlaajuinen avoimien puutarhojen päivä, jossa yksityiset ihmiset avasivat omia pihapuutarhojaan yleisölle. Käväisin itsekin yhdessä katselemassa ja kyllähän siellä nättiä oli. Päivittäin vierailemme luonnonpuutarhoissa ja harmikseni/hauskuudeksi koirista Lumes ja Mesta jakavat kanssani mielipiteen mustikkojen herkullisuudesta. Yritä siinä sitten rauhassa kerätä, kun kaksi kuolaista kuonoa tulee aina samalle syömään mättäälle, mistä itse poimin - ovat nääs oppineet, että minä löydän parhaat mustikkapaikat...
Lumeksen huomioliivit (sillä on vapaanaollessa aina ne päällä) pilaavat kaikki muuten hyvät kuvat. Pitäisi tämäkin kuva käydä ottamassa uudelleen siten, että ottaa kuvaushetkeä varten Lumekselta liivit pois. Ja pienimmällekin pitäisi tekaista kohta puolin omat huomioliivit, koska ei taida mennä kauaa siihen, että aikaisilla aamulenkeillä on valoisuus pimeän puolella.
Sanoisinko, että Mestan naamioituminen onnistui erittäin hyvin. Enää se ei ole musta, vaan ehkä menisi riistasta ("harmaa"), ei ihan kermanvärisestä kumminkaan, vaikka sitä taidettiinkin tavoitella.
torstai 1. elokuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)