Tokoo ja agii hallilla

Tänään toista kertaa tälle talvea hallitreeneissä ja nappasin meille kuvaajan matkaan mukaan, kun kesäaikana on niin vähän treenimatskua koirista tullut, joten olisi aika korjailla sitä puutetta. Videoitakin ois, mutta niiden käsittelyssä kestääpi kauemmin kuin kuvien, joten tässäpä päivän kuvasaldoa ensteksi. Hallilla on tosin vaikea saada kuvia onnistumaan, siellä näennäisesti on hyvä valaistus, mutta meidän kameralle liian hämärää ja se ottaa suttukuvia varsinkin liikkeestä. Ehkä ne on kuitenkin parempi kuin ei mitään.

Lumes treenaili palveluskoirakoepuolen metristä hyppyä. Ensin 80cm, sitten 90cm, sitten 100cm ja lopuksi muutaman kerran 70cm, niin jää helppous ja mukavuus mieleen päällimmäiseksi. Korkeissa hypyissä mulla oli esteen toisella puolen avustaja, jolla Lumes oli nähnyt olevan herkkuja (ja mitä korkeampi hyppy, sitä enemmän herkkuja sai) ja joka ennen hyppykäskyäni kutsui Lumesta luokseen. Ihmisen luo syömään herkkuja on Lumeksesta vieläkin kivempaa kuin mennä maasta syömään herkkuja, jonka vuoksi tämä avustajasysteemi sopii Lumekselle tosi hyvin, tuo lisäintoa, jonka voimin uskaltaa helposti hypätä siitä metristäkin yli.

Lumes hallitsee tunnistusnoudon (etsiä ohjaajalta tuoksuva kapula avustajalta tuoksuvien kapuloiden seasta) jo ihan kohtuuhyvin. Joskus se lähtee kapuloille liian vireästi, jolloin ei malta haistella kunnolla ja nappaa jonkun kapulan vain. Suurimmaksi osin se kuitenkin keskittyy hyvin ja löytää helposti oikean kapulan. Väärän kapulan tuonnista totean neutraalisti "höpöhöpö", otan kapulan pois ja lähetän uudelleen, jolloin poikkeuksetta on keskittynyt kunnolla oikean tuoden. Tänään oli ensimmäinen kerta, kun tehtiin tunnari muualla kuin kotona sisällä.

Lumes on alkanut seuraamisessa vähän edistää, tässä tehdään sivuaskeleita ja niistä Lumes tykkää.

Pikkasen pääsi agilityäkin Lumes muistelemaan ja se oli niin innoissaan, että muutaman sekunnin verran kävi mielessä, jotta jos me vielä kisoihinkin mentäisiin, mutta samantien hylkäsin sen ajatuksen, meillä on nyt ihan muut suunnitelmat.

Mestakin meni putkeen. Ensin se tosin meinasi tosi hienosti kiertää sen takakautta, kunnes näytin niin selvästi kuin voi, että sinne sisälle hei, ei takaa ympäri ja sitten sillä välähti - niin että läpi, olisit heti sanonut. Mestahan on mennyt lähinnä sellaista lasten ohutkankaista, lyhyttä putkea, että onhan suuri ja musta ja raskas koiran mielessä ihan eri juttu.

Speed pumpeilla (halkaistuja muoviputkia) Mesta juoksi parin aidan sarjaa, se menee niin ihanan täysii. Esteiden lopussa on aina sama namialusta palkkoineen odottamassa kuin mikä putkikuvissakin näkyy. Mesta kohdistaa todella hyvin eteen eikä vilkuile minua turhaan.

Kontaktitreeniä tehtiin puomin alastulolla, tässä asetellaan namialustaa nameinen paikoilleen (ja Mesta odottaa herkkuja kieltään lipoen).

Pieni, taitava skeittailijakoira. Mesta kyllä ansaitsisi skeittitaidoillaan jonkun elokuvaroolin, menee muuten lahjakkuus ihan hukkaan.

Ärinää ja murinaa ja ulinaa - siis Mesta leikkii.

Ääks, miten söpösti se tillittää silmiin! Ja nojaa just samalla, söpöllä tavalla kuin Lumeskin!

Onks varpaat samalla linjalla?

Jee, narupallohyppyy!

Jee, narupallohyppyy!

Telttaretkellä

Silloin, kun Allu vielä eli ja ennenkuin tuo Mesta-pentukaan oli meille tullut, niin mä kerran kysyin Allulta, että leikittäiskö telttaretkeä. Allu sanoi, että leikittäis vaan ja niin me sit oltais kerätty kamppeet kasaan ja lähdetty pimeeseen metsään telttailemaan. Mä olin jo melkein saanut unenpäästä kiinni jättäen Allun vahtivuoroon, kun se yhtäkkiä alkoi pelokkaalla äänellä kuiskutella, että kuuluu jotain rapinoita ja että teltan ympärillä varmaan pyöris susia ja karhuja ja ilveksiä ja vaikka mitä...

Mähän säikähdin tietty hirveesti, kun meillä oli telttakin täynnä kaikenlaista herkkuevästä, ja olin salamana hereillä ottaen taskulampun esiin ja yritin Allun (joka esitti jotain sankaria pysyttelemällä etualalla) takaa kurkistella, että mikä siellä oikein rapistelee.

Mä en nähnyt susia enkä karhuja enkä ilveksiä enkä mitään muutakaan, mutta kuiteskin tää leikki alkoi tuntua liian vaaralliselta, joten sanoin Allulle, että oltaisko sittenkin vaan omassa kotona ja valot päällä ja unohdettais öinen, pimeä metsä. Arvaatkaas, mitä Allu siihen tuumas sitten, kun mä olin jo ehtinyt lopettaa sen meidän telttaretkileikin? No se sano, että "huijasin", sillä oli vaan ollut nälkä ja oli halunnut alkaa syödä niitä meidän eväsherkkuja heti eikä oottaa aamuun. 

Mä sanoin sit Allulle, että en enää leiki sun kanssa mitään, kun se pilas kerta tänkin leikin, mutta nyt, kun ihan oikeesti en voi enää leikkiä Allun kanssa mitään, mua kaduttaa ne sanani. Toivottavasti Allu kuitenkin tiesi, etten mä oikeasti sitä tarkoittanut. Allun kanssa oli niin hirmu kiva leikkiä.

Leikittäiskö-sarja:
- Osa1 Rosvoa ja poliisia
- Osa2 Karkkipäivä

Viimeiset

Viime keskiviikko valkeni kauniina ja aurinkoisena, kuin tarkoituksella meitä varten. Kaverini, Allun Taika-tyttären emäntä, oli toivonut näkevänsä Allu vielä kerran, joten olimme sopineet ulkoilutreffit. Allu oli mielissään, kun pääsi autoilemaan - ja nuoriso jätettiin kotiin. Kävelimme järven rantaan, jossa vietimme pitkän tovin koiria, tai Allua lähinnä, kuvaillen. Allu nautti päivästä paljon, minä myös, jonka lisäksi jäi paljon kauniita muistoja kuvienkin voimin.

Niin äärettömän rakas

Tyttärensä Taika vierellä (kuva Taikan emännän ottama)

Olin kovasti toivonut, että Allu ehtisi vielä nähdä lumen - se kun on tyypillisen lapinkoiran tapaan pitänyt aina paljon enemmän lumesta ja pakkasista kuin kesästä ja helteestä, puhumattakaan miten raskas mennyt, kuuma kesä sille oli. Viilenneet ilmat olivat tuoneet vähän jaksamiseen helpotusta, mutta lumi, sitä kaipasin Allun vuoksi. Torstaikin valkeni kauniina ja aurinkoisena, ja lumisena! Taas aivan kuin juuri meitä ja meidän viimeistä metsäretkeämme varten.

Ystävät

Kaunis, kaunis Alluni

Ja niin kuljimme valoa päin...

Iltaa kohden aurinkoinen sää vähitellen vaihtui lumen ja veden sekaiseen sateeseen. Tuntui, kuin taivaskin olisi itkenyt kanssani.

Allun nuoruuskuvia

Tuoksutraakkipuun takana oli vanhassa asunnossa Allun yksi lempparipaikoista.

Syksy 2000

Syksy 1999

Suomenpystykorva Viksun kanssa leikkimässä.

Tekemässä tuttavuutta suomenhevostamma Mansetin kanssa.

Allu oli luotettava pienten lemmikkienkin kaveri.

 Meidän ensimmäinen kani Nöpö Allun kera metsässä, speliaaliyksilöitä molemmat.

Allu ja ensimmäinen oma kanini, sallander-rotuinen Sebastian.

Allu ja Viksu metsäkämpän katolla.

Kevät 2001 - Viksu, Allu ja saksanpaimenkoira Luukas.

Allu, enkelikoira.

ALLU

17.2.1999 - 17.10.2013

Lasken matkaan koiran rakkaimman, se saa lentää tuulien teitä.

Kaipaus kantaa yli ulapan, enkeli-Allu, varjele meitä.

Enkeli-Allu, varjele meitä.

Kiitos Allu kaikesta, nähdään taas joskus taivaanrannan tuolla puolen.

Mesta ja Mestan uusi kaveri

Tavattiin tänään oikein mukava, Mestan kanssa melkein samanikäinen saksanpaimenkoirapoika ja kivasti leikkivät yhdessä. Lumeksellahan ei aikanaan ollut oikeastaan yhtään pentukavereita, joten on ollut tosi mieluisaa, että Mestalle on ikäistään seuraa löytynyt.

Ihan tavallinen päivä

Elokuulla yksi anonyyminä pysytellyt kommentoija toivoi kertomusta meidän normaalista arjesta ja lupasin joskus ehtiessäni siitä kirjoitella, joten tässäpä tätä:

Aamuyö

Herään yleensä kerran yössä ja päästä samalla Mestan käväisemään takapihalla, toisinaan myös Lumeksen ja/tai Allun. Varmistelen vielä, ettei Mestalle satu yöllä vahinkoa sisälle (ei ole kertaakaan sattunut, mutta parempi vara kuin vahinko) + pyrin siihen, ettei koirien tarvitse pidätellä yli kahdeksaa tuntia (oletko itsekään niin kauaa käymättä veskissä?), joten aikuisetkin pääsevät toisinaan öisin käymään ulkona. Allu nukkuu vanhemmiten niin sikeästi, että sitä on joskus vaikea öisin saada hereille, joten saa silloin jatkaa uniaan ilman keskeytystä.

Aamu

Herätys ihan oikeasti, Mesta hyppii vasten aamutervehdysten vaihtamiseksi. Päästän koirat käymään takapihalla. Jos on hyviä luita ulkona, Mesta jää syömään niitä kauaksikin aikaa, Allu samoin, Lumes on vähän vähemmän kiinnostunut. Muuten eivät viihdy yksin ulkona kauaa, Allu haluaa lähes samantien sisälle ja jos Mesta ei leiki yksin/Lumeksen kanssa, niin sekin harvoin vain hengailee ulkona vaan hyppää sitten ovea vasten halutessaan sisään. Lumes toisinaan jää istuskelemaan ja katselemaan maisemia.

Ulosmenolupaa odottamassa.

Mesta on hiljan alkanut kanniskella luokseni tavaroita (leluja + paperi- ja pahvisilppua), kun olen syömässä ja aamiaisella varsinkin tekee sitä ahkerasti saden aina palkaksi pienen rahka-nuolaisun, leivänmurusen tmv. Aiemmin on vain tullut viereen tuijottamaan tai painanut kuononsa polvelleni. Lumes ja Allu eivät aamiaisella odota saavansa mitään, mutta muilla ruuilla Lumes varsinkin istuskelee vieressä. Meillä kerjääminen on sallittua, koska on hienovaraista ja pyydettäessä koirat poistuvat paikalta (tai lopettavat tavaroiden kanniskelun). Ja onhan se nyt palkitsemisen arvoinen suoritus, jos koira jaksaa kymmenenkin minuuttia pitää herkeämätöntä katsekontaktia!

Mestan vaihdokkitavaroita...

Ennen aamu-ulkoilua koirat joko lepäilevät tai sitten Mesta ja Lumes höpsöttelivät jotain keskenään. Meillähän on sisällä kahdenlaiset leikit koirille sallittuja; hammastelu molemmat makuuasennossa ja lelujen kanssa värkkääminen, kaikkien muiden leikkien paikka on sitten ulkona. Miehen aamupalalla kaikki koirat, tai Lumes ja Mesta ainakin, odottelevat rippeiden saantia, kaikille riittää jotain.

Allu ja Lumes jogurttipurkinnuolijaisissa.

Lenkillelähtö, koirat odottelevat rauhallisesti eteisen matolla valmistautumistani. Mesta ja Lumes hyppäävät muutaman kerran vasten varmistaakseen huomioliivin ja narun saamisen. Valoisien aamujen aikaan käyn aamulenkit metsässä kaikkien kolmen kanssa, Mesta ja Lumes saavat juosta vapaina, mutta pimeiden aamujen aikaan on tyytyminen tiekävelyihin katuvalaistulla osuudella. Meillä on tapana käydä päivän päälenkki aina aamuisin, kesäisin silloin oli vielä mukavan viileääkin, mutta näin työpäivinäkin tykkään koirien pääsevän kunnon lenkille ennen kotiin yksinjäämistä + ollaan varsinkin viimeisen puolen vuoden aikana käyty iltaisin niin usein treeneissä, ettei iltalenkeille oikein ole ehtinytkään. Kesemmällä kävin Lumeksen ja Mestan kanssa kaksin aamun pidemmän lenkin ja hain Allun vielä mukaan lyhyelle, mutta nyt viileillä ilmoilla Allukin juuri jaksaa olla pidemmät mukana + ei päästä enää salaa lähtemään, vaan Allu huomaa ja on sitten tyytymätön (ramppaa sisällä ees taas) jos ei pääse mukaan.

Metsässä aamuhämärässä.

Koirat saavat aamuruuan (Allu ja Lumes yleensä kiposta, Mestalle heitän takapihalle), jonka jälkeen pääsevävät käymään vielä pihalla. Mesta menee yksinoloaitaukseensa, jossa sitä odottaa pureskeltavaa ja revittävää. Lumes makoilee jossain päin. Allu on varannut ulko-oven edustan varmistaakseen pääsyn mukaan töihini (silloin, kun vielä suostui jäämään yksin kotiin, niin tässä vaiheessa aamua oli makuuhuonessa makoilemassa ja keittiössä odotti aktivointipallo + muuta puuhailtavaa).

Päivä

Puolivälissä työpäivää käyn päästämässä Allun pois autosta hetkeksi kävelemään ja ojentelemaan jalkojaan.

Autonpenkille lepäämään siirtyneenä.

Kotiintullessa koirat pääsevät käymään ulkona ja ovat siellä tahtonsa mukaan lyhemmän tai pidemmän aikaa.

Allu ja Mesta

Vaihtelevaa puuhailua sisällä/pihalla, kävelyllä käyntiä, treeneihinlähtö, Lumeksen ja Mestan leikkejä yms..

Kävelyllä kastuneet/kuraantuneet koirat kuivattelemassa itsejään.

Lepäilyä. Halutessaan koirat pääsevät takapihalle joksikin aikaa.

Mesta ja Allu

Ilta

Vaihtelevaa puuhaa sisällä/pihalla, treenit tms..

Olen monena päivänä leikkaillut keittiönmaton päällä vanhoja farkkuja palasiksi, Mestan ja Lumeksen on välttämätöntä päästä hammastelemaan aina juuri niiden farkkujen päälle.

Lepäilyä. Halutessaan koirat pääsevät takapihalle joksikin aikaa.

Iltaruuat, joko kiposta, ulkona nurmikolta, aktivointipallosta, temppuja vastaan tai treenihetken kera.

Kaikki takapihalle joksikin aikaa. Ruokkiessani pikkulemmikit, Mesta odottaa niiden huoneen ovensuulla, jos sattuisin heittämään sille pari pellettiä tmv. syötävää.

Untenmaille.

Ahtaasti pitää olla.