Aamun erikoiset

Yhtenä työaamuna, kun aamuhämärissä lähdettiin lenkille, jonkun matkan päästä Lumes haukahti pari kertaa. En nähnyt ensin tiellä mitään tai ketään, mutta ajattelin, että jotain siellä täytyy olla, ei Lumes turhaan ilmoittele eikä tavallisille kulkijoille edes yleensä haukahtele. Vähän eteenpäin käveltyämme erotin kauempaa tien vierestä pari hahmoa, sinne tänne tempoileva, jättiläiskokoinen koira sekä pitelijänsä. Lumeskin haukahti taas toiset pari kertaa. Mietin, että mikä ihmeen koira oikein on noin valtava, joku tanskandoggi tai irlannisusikoira, mutta en koskaan ole täälläpäin mitään jättikoiria nähnyt, ja hämärässä erottuva koira oli niin suuri, että onko tanskandoggikaan niin suuri.

Koiran jatkaessa tempoiluaan tuli mieleen, että kannattaisi ehkä vain kääntyä ympäri ja tehdä aamukävely toiseen suuntaan. Jos jatkamme eteenpäin, on jättikoira pian meidän kimpussamme, kun ei näytä olevan ollenkaan hallinnassa. Juuri ennen ympäripyörtämistämme olimme kuitenkin taas edenneet sen verran, että sain tarkennettua katsetta ja edessämme näkyvä koira alkoi näyttää vähän vähemmän koiralta. Mikä ihme... kunnes lamppuni välähti - sehän on poro! Ei ihme, että Lumes ilmoittelee jostain erikoisesta. Porojahan me ei pelätä, ja sitä paitsi mullahan oli kaksi poropaimenkoiraakin mukana, joten vaikka otus meidän päällemme päättäisikin syöksähtää, niin eiköhän paimeneni pitäisi sen kuitenkin meistä loitolla.

Tullessamme lähemmäs, poroa sarvista kiinni pitelevä mies huikkasi (ilmeisesti sen takia, koska arvasi minun ihmettelevän, että mitä täällä oikein tapahtuu, hieman erikoinen näky kun oli), että oli joulupukin poro ollut karkuteillä. Ollessamme ihan heidän kohdilllaan, poro kävi ilmeisesti koirien (vaikka hiljaa olivatkin) takia niin levottomaksi, että mies ei saanut enää pideltyä sitä vaan poro pääsi irti hänen otteestaan. Tunsin heti huonoa omatuntoa, että nyt poro meidän takiamme on uudelleen villinä ja vapaana, mutta samantien näinkin remmin porossa kiinni ja huokaisin, kiinni on edelleen. Poro pyöriskeli remmissäkin niin villisti, että miehellä oli vaikeuksia pidellä sitä ja kietaisi remmin sähkötolpan ympärille. Tässä vaiheessa vasta Mesta huomasi, että nyt on meneillään jotain epätavallista ja alkoi haukahdella. Miten juuri tällä kertaa jäivätkin namit kotiin, vaikka yleensä aina pidän muutaman taskunpohjalla varalla.

Kävelimme vähän aikomaamme pidemmästi, jotta mies poroinen olisi varmasti ehtinyt jo pois tieltä emmekä turhaan säikyttelisi poroa uudelleen, jouduimme siis kuitenkin samaa reittiä palaamaan takaisin päin. Tiellä, ojassa ja ojan toisella puolen lumessa näkyi sorkanjälkiä, joten poro ilmeisesti oli kuin olikin ollut karkuteillä. Aika kesy se kai kuitenkin oli, jos oli kiinni kuitenkin noin vain antanut itsensä sitten ottaa. Samalla selvisi viime talven mysteerijäljet juuri samassa kohtaa tien yli talojen välistä mennen, sama poro se kai silloinkin oli ollut karussa.

Takaisin palatessamme koirat alkoivat jo kaukaa tuijottaa sinne, missä poro oli ollut. Tietenkin ne olivat kiinnostuneita, että jospa siellä vieläkin olisi jotain jännää. Päästyämme taas lähemmäs, selvisi syy koirien intensiiviseen tuijotukseen, poro oli edelleenkin tolpassa kiinni, mies ilmeisesti mennyt herättelemään "joulupukkia" hakemaan poronsa takaisin. Nyt, kun Mestakin oli tajunnut, että tämä on nyt jotain erikoisempaa kuin hevoset, se haukku-ulvoi jotain ihmeellistä ulinan ja haukun sekaääntä koko ohituksen ajan (miksei niitä nameja ollut mukana!). Lumes vain vilkuili vuoroin minua, vuoroin poroa, nyt kun sekin tiesi, että poro se on, niin se muisti toimia opettamallani tavalla, eli katseella kerrotaan, jos poro havaitaan (enkä voinut palkata sitä, kun ne namit...).

Olipahan koirille muisteltavaa päivän ajaksi.