Hiljaisuus on hyvä asia?

Olen Lumeksen kanssa toiminut paljon kehumalla - ainahan sanotaan, että koiraa pitää kehua, kun se tekee oikein (ja jättää väärin tehty asia vain huomiotta). Kehuminen on kyllä ollutkin ihan ok siihen asti, kunnes alettiin tosissaan harjoitella tokon voittajaluokan kaukokäskyjä eli koiran vaihtaessa asentoaan seiso-istu-maahan välillä sekalaisessa järjestyksessä ohjaajan käskyjen mukaan. Ensin jumpattiin tekniikkaa nami kuonossa kiinni ja kehuttiin, kun menee hyvin - ja menikin hyvin. Sitten alettiin ottamaan etäisyyttä ja kehuttiin, kun meni hyvin, mutta tässä vaiheessa alkoi oireilu. Näissä asentovaihdoissahan on tärkeää, että koira ei liiku yhtään eteen-, taakse- tai sivullepäin, vaan suorittaa vaihdot täysin paikoillaan. Tämä ei tietenkään onnistunut sataprosenttisesti, vastahan harjoittelimme, ja kun kehua ei tullutkaan jollain kerroilla, Lumeksesta tuli epävarma - se mietti liikaa, että pitiköhän nyt näin vai ei ja asentovaihdot huononivat. Sitten kun otin mukaan kahden asentovaihdon tekemisen ennen palkkaa enkä kehunut vaihtojen välissä, koska eihän kokeessakaan kehuta, epävarmuus lisääntyi Lumeksen luullessa tehneensä väärin, kun olin vain hiljaa ja tulee uusi käsky perään.

Otin ratkaisuksi virhesanan käytön ja uuden merkityksen hiljaisuudelle. Jos vaihto meni hyvin, kehuin heti tai vasta hetken hiljaisuuden jälkeen, mutta jos takatassu liikahti (kriteerini liikkumattomuudelle on oikean takatassun pysyminen paikoillaan), sanoin heti "oho, nyt meni hassusti" ja aloitettiin koko suoritus alusta. Kun Lumekselle tuli näin selkeä tieto siitä, koska homma ei onnistunut ja selkeä tieto siitä, että nyt hiljaisuus on aina hyvä merkki, se sai itsevarmuutensa takaisin ja asentovaihdot paranivat huimasti ja muuttuivat taas iloisiksi ja reippasiksi. Hommasta tuli koirankin mielestä selkeää. Nyt Lumes pystyy tekemään koko kokeessa vaadittavan asentovaihtosarjan liikuttamatta takatassuaan ja säilyttämällä itsevarman olon - se joka vaihdon jälkeen vain odottaa, että pääsiskö nyt takapalkalle, jaa uusi vaihto, no pääsiskö nyt palkalle, jaa uusi vaihto, pääsiskö nyt palkalle... Lumeksen ilme ei enää ollenkaan kysy, että teinkö oikein, se tietää tehneensä oikein, kun kerta olen hiljaa ja tietää tehneensä siltikin oikein, vaikka saa uuden käskyn hiljaisuuden perään, koska uuden käskyn saa vain jos teki sitä ennen oikein, virhesana on ainoa, josta ei seuraa palkkaa.

Vahingosta viisastuneena olen Mestalle opettanut heti, että hiljaisuus on hyvä asia, eli niin kauan kun Mestan tehdessä jotain olen hiljaa, se tekee oikein, ja kannattaa jatkaa sitä, mitä tekemässä on. Tämä on Mestalle senkin vuoksi tarpeellinen tieto ja taito, koska Mesta tarjoaa nopeasti uutta käytöstä, jos luulee, että haluankin jotain muuta kuin mitä tekee. Esim. katsekontaktin opettelu sujui hyvin niin kauan, kun palkkasin sekunnista, parista, mutta kun yritin pidentää aikaa, Mesta luuli heti, että nyt katsetta ei enää halutakaan ja alkoi tarjoamaan kaikkea muuta. Opetin sen sitten erottamaan tilanteet, joissa sen tulee tarjota käytöstä (esim. naksutellen opiskellaan jotain uutta) ja joissa taas ei tarvitse tarjota muuta, vaikka naksutin onkin käytössä. Mestalla on näihin liittyen myös virhesana käytössä, eli jos asia, minkä se jo osaa, esim. perusasentoon tulo, ei onnistu palkkauskriteenini mukaisesti, en jää yhtään miettimään, että mitäs nyt, vaan sanon samantien "höpsistä", puran tilanteen ja otetaan uusiksi. Virhesana ei siis ole rangaistus, kielto tms. negatiivista vaan merkki ja tieto koiralle siitä, että ihan ei onnistunut, tsemppaas vähän.

Katsekontaktitreeniä perusasennossa, teen sitäkin paljon näin koiralle helpompana polvillani istuen.

Mestalla on myös käytössä kahdenlaiset palkkasanat - "palkka" tarkoittaa sitä, että palkka odottaa jossain (eli vaikka Mestalla ei olisi mitään tietoa, että jossain on palkka, niin kun se kuulee tuon sanan, se tietää, että jossain silti on palkka) ja sillä sanalla saa Mestan innostumaan, "jes" tarkoittaa sitä, että hienosti tehty, saat mennä palkalle (eli sama kuin naksuttiminen naksautus). Toki kehun välillä Mestaa ihan tavallisestikin, eli kun opetellaan ihan uutta, niin toki varmistelen sille, että just noin, ja esim. jos haluan ottaa pitkää katsekontaktia perusasennossa, niin voin välillä sanoa "hyvä poika, hienosti", mutta se on vain välimerkki siitä, että hyvin sujuu. Nykyään Mesta kaikessa toiminnassa vain odottaa sanaa "jes". Se hienosti sanottuna "nostattaa" itseään, esim. kun pyydän Mestan perusasentoon, se koko ajan ajattelee vain mielessään "palkka, palkka, palkka..." ja joskus se JES tulee heti perusasennosta, joskus joutuu istumaan siinä enemmän tai vähemmän aikaa ennen kuin kuulee JES (ja jos enemmän, hokema Mestan päässä muuttuu "palkka, palkka, PALKKA, palkka, PALKKA..." ja sitä kovemmin se syöksähtää palkalle, mitä kauemmin sitä joutuu odottamaan. Toisinaan oikein kerään jännitystä, vedän hengityksen sisään, jännitän ja jäykistän itseni, ja sitten lausahdan sen kauan odotetun jes:sin. Tämä on se mielentila, mitä Mestalle haen ja minkä haluan sillä pysyvän ja siksi en esim. seurauta sitä kuin vasta max muutaman askeleen, vaikka se teknisesti pystyisi pidempäänkin, mutta haluan asenteen pysyvän tuossa palkka-hokemassa ja sen keston pidentäminen on pikkuhiljaa-työtä.

Meillä nämä muutama pieni sana sekä hiljaisuuden positiivinen hyödyntäminen ovat tuoneet niin suuren avun harjoituksiin, että enää en niistä luovu.