Se pieni ero

Olen jo pitkään yrittänyt keksiä ja miettiä, mikä olisi se sana, joka kuvastaa Lumeksen ja Mestan työskentelyeroja treenatessa ja kokeissa. Olen pyöritellyt eri vaihtoehtoja mielessäni, mutta mikään ei ole oikein tuntunut täsmällisesti sopivalta. Nyt vihdoinkin keksin sen - Lumes pitää hauskaa, Mesta tekee töitä!

Kumpikaan ei ole toistaan huonompi asennevaihtoehto, kun sekä Lumes että Mesta kuitenkin ovat innokkaita ja tarkkoja tekemisissään. Lumeksella kuitenkin ajatukset juoksevat koko ajan, vaikka se on tosi keskittynyt siihen, mitä tehdään. Sillä on sellainen leikkimielinen asenne. Mestan päähän taas ei juuri muuta mahdu kuin se senhetkinen puuha, on totisempi. Tässä kulminoituu myös se, miksi kaikista meidän harrastuksista jäljestys on sopinut Lumekselle huonoiten - siinä ei yksinkertaisesti ole varaa ajatella mitään muuta, hassuttelusta puhumattakaan... Mestalle jälki on paljon luontaisempaa, laji vain kiinnostaa itseäni kaikkein vähiten.

Jos Lumesta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, tuo sana olisi ehdottomasti "iloinen". Lumes on aina hyvällä tuulella! Jopa muristessaan luunvarastamista suunnittelevalle Mestalle, se kuitenkin on samanaikaisesti oikein hyväntuulinen. Jos Lumes olisi ihminen, se olisi sellainen ärsyttävän yltiöpositiivinen tyyppi, joka löytää kaikista kurjimmistakin asioista jotain hyvää, jolla on aina uusi hyvä idea ja jonka sanavarastosta ja elämäntavasta puuttuu kokonaan sana negatiivisuus. Olen yrittänyt opetella Lumeksen asennetta elämään.

"On tänään onnenpäivä, ei murheestä häivää. On tänään onnenpäivä ja onnellinen oon.

En iloisempi koskaan, en koskaan, en koskaan. En iloisempi koskaan kuin tänään olla voin."

Alfred J.Kwak tunnari

Mesta on aivan ihana koira, vaikka sillä onkin tiettyjä luonteenpiirteitä, joita ilman elämä olisi vähän helpompaa. Se puolustaa/hallinnoi vahvasti resurssejaan, osaa ihan aggression kanssa (nykyään tosin hyvin lievästi, koska asiaan on puututtu pennusta asti), osaa "piiloaggressiona" valtaamalla asioita/tilaa muulla tavoin hyvin epäasiallisesti (joka on siitä vähän hankalaa, että osa näitä tilanteista näyttää ihmissilmään hauskoilta). Onneksi näistä suurin osa ei kohdistu ihmisiin vaan koiriin (lähinnä Lumekseen, koska sen kanssa asustelee, vieraille koirille on hieman kohteliaampi). Ilman pennusta asti tehtyjä käsittelyharjoituksia myös erinäisten hoitotoimenpiteiden suorittaminen voisi käydä hankalaksi, kun vahvatahtoinen ja itsetietoinen koira päättäisi olla eri mieltä, mitä omistaja saa tehdä ja mitä ei.

Kuitenkin nämä ovat hyvin pieni osa Mestan luonnetta. Suurempaa osaa näyttelevät ne kaikki positiiviset luonteenpiirteet, pohjimmiltaan Mesta on oikein herttainen koira. Mutta ilman näitä kaikkia luonneominaisuuksiaan yhdessä Mesta ei olisi Mesta. Kuten monta kertaa aiemminkin on tullut sanottua, niin pidän todella kovasti sen räiskyvästä ja kiihkeästä luonteesta (vaikka olisikin lapinkoiraksi vähän epätyypillinen) yhdistettynä yhteistyöhaluiseen ja hellyydenkipeään halinalleen. Ja senkin olen aiemmin tainnut mainita, että Mesta on niin monimutkainen luonne, että sitä on mahdotonta kuva yhdellä, tai edes kahdella sanalla.

"Jos pidän siitä, se on minun. Jos se on suussani, se on minun. Jos pystyn ottamaan sen sinulta, se on minun. Jos se oli minulla juuri äsken, se on minun. Jos se on minun, se ei saa koskaan näyttää olevan sinun. Jos pureskelen jotakin palasiksi, kaikki palaset ovat minun. Jos se vain näyttääkin siltä, että se on minun, se on minun. Jos näin sen ensiksi, se on minun. Jos leikit jollakin ja laitat sen maahan, siitä tulee automaattiseksi minun."

Netissä kiertävä "koiraruno"

Lumeksen kuvat koiratanssikisoista, Mestan kuvat tokotreeneistä. Ihanaa, kun on ihmisiä, jotka hienoilla kameroillaan kuvailevat toisten ihmisten koiria - kiitos!