🎶🎶 Tiedän paikan mahtavan, hakupiilon valtavan... 🎶🎶

Periaatteessa henkilöetsinnän treenaamiseen ei tarvita mitään sen kummempaa välineistöä. Riittää, kun on koiralle mieluista palkkaa (leluja/ruokaa), vähintään yksi piiloon menevä ihminen ja jokin treenipaikka eli yleensä metsä (ja lupa harjoitella siellä metsässä). Näillä pääsee jo hyvin alkuun ja huvin vuoksi puuhastelussa ei välttämättä enempää tarvitakaan. Tähän tyyliin harjoittelimme lapsena siskoni ja veljeni kanssa piilosta perheemme Viksu-suomenpystykorvan kera - yksi juoksi metsässä piiloon toisen jäädessä odottamaan Viksun kanssa ja sovitun ajan päästä sanoi Viksulle "etsi" ja lähti juoksemaan flexin nokassa viilettävän Viksun perässä. Perässäjuoksijalla ei ollut aavistustakaan piiloutuneen olipaikasta epämääräistä "mä meen johonkin tonnepäin"- lausahdusta lukuunottamatta, mutta aina Viksu löysi lyhintä reittiä piilopaikalle.

Tavoitteelliseen harrastamiseen vaaditaan jo vähän enemmän panostamista. Kokeissa (poislukien rauniokokeet) koiralla on oltava päällään ns. pk-tunnusvaljaat (saa ostaa palveluskoirayhdistyksistä ja palveluskoiraliitolta), joita meiltäkin siksi löytyy peräti kolmin kappalein (pääkäyttövaljaat + kahdet varalle). Treeneissähän ne eivät ole välttämättömyys, mutta käytännössä ovat haussa aina päällä merkaten samalla koiralle juuri tätä tiettyä lajia. En usko, että vaikkapa Mestankaan työskentelyyn vaikuttaisi mitenkään, vaikka valjaat olisivat sillä vain kokeissa, mutta onpahan tietty rutiini treenien alkuun (pukeminen) ja loppuun (riisuminen) ja koirakin näkyy metsässä paremmin oranssien liivien vilkkuessa puiden välistä. Samoja valjaita on käytettävä myös esine-etsinnässä, johon meillä on hieman erilaiset valmistelurutiinit (ruokakippo maahan, valjaat päälle ja heitetyn esineen hakeminen) kuin ihmisten etsintään (valjaat päälle ja haukuttaminen).

Sori, tää on varattu, etsi oma mökkis.

Vaikka harjoittelu onnistuu kaksistaankin, sitä monipuolistaa ja helpottaa, jos treeniseuraa on kolmen-neljän henkilön verran. Tällöin voi tarvittaessa useampi olla yhtä aikaa piilossa ns. maalimiehinä ja jää vielä joku olemaan läsnä harjoittelevan koirakonkin kanssa esittämässä tuomaria, neuvomassa, tarkkailemassa, sujuvoittamassa harjoitusta ja antamassa mahdollisia lisäohjeita maalimiehille (johon on kätevää olla radiopuhelimet). Myös kokeissa on aina vähintään kaksi henkilöä (tuomari, ratamestari ja usein vielä muitakin) ohjaajan kanssa etsintäalueen keskilinjalla, joten koiran on hyvä oppia olemaan niistä välittämättä.

Meidän treeniporukalla on kymmenisen eri metsäaluetta, joissa harjoittelemme hakua, ja näistäkin osassa teemme keskilinjapolun eri kerroilla eri suuntaan/hieman eri kohtaan, jolloin samastakin metsäkohdasta saadaan useampi erilainen treenialue. Kaikkineen meillä on siis lähes parikymmentä hakutreenialuetta. Maastoltaan alueet ovat vaihtelevia löytyessä niin tasaista varvikkoa, suuria mättäitä, suopursukkoa, nousevaa/laskeaa kallionrinnettä, kaatuneita puita, isoja kiviä, kumpareita, kuivaa/märkää, harvapuustoista/tiheäpuustoista, polunylityksiä, suoraa/kaartuvaa keskilinjaa jne. Näistäkin huolimatta aina välillä tulee tunne, että vieläkin monipuolisemmin pitäisi päästä erilaisiin metsiin treenaamaan ja vaihtelua hakemaan, jonka vuoksi toisinaan kartoitamme myös uusia treenimetsiä.

Piiloharjoitukset raunioradalla aloitettiin helpolla laatikolla, josta Mesta on haistanut maalimiehen ja aloittanut haukun.

Hakukokeissa maalimiehet ovat kahdella eri tavalla piiloutuneita: avopiilossa, eli koira pystyy näkemään maalimiehen ja koskeminen on mahdollista, ja umpipiilossa, eli koira ei pysty näkemään maalimiestä eikä koskeminen ole mahdollista. Kokeissa maalimiehiä on kolme ja 1-luokassa heistä on kaksi avopiilossa ja yksi umpipiilossa, 2- ja 3-luokissa päinvastoin. Tässä kohden tullaankin siihen kohtaan treenaamista, jossa homma menee toisinaan vähän välineurheilun puolelle, jos haluaa niitä umpipiilojakin monipuolisesti koirille harjoituttaa. Meillä on ollut treeneissä umpipiiloina mm. lasten pikkutelttoja, isoja pahvilaatikoita, pressupäällystettyjä kompostikehikoita, vaneriseinuksia, muovisia puutarha-arkkuja, piharoskiksia (yhdistyksen piiloiksi hankkimat) yms. Muutama viikko sitten kävin juuri hakemassa eräältä tehtaalta suuren, vaneripahvisen (huomattavasti vahvempaa kuin tavallinen pahvi) laatikon, joka näissä kuvissakin esiintyy, uudeksi hakupiiloksi vanhan alkaessa menettää muotoaan. Kelpaa taas laittaa maalimiehiä haukuttavaksi.

Olen kerran-pari vuodessa käynyt harjoituttamassa koirille erityyppisiä piiloja myös raunioradalla, josta löytyy jos jonkinmoista tunnelia, koloa, konttia, korkeutta jne. vaikka muille jakaa. Joillain näistä kerroista piiloon on menty ihan vain alueen reunoille, jolloin koiran ei tarvitse kiipeillä kasojen päällä. Toisilla kerroilla taas on ollut mielenkiintoista ja koirille eri tavalla opettavaista sijoittaa maalimiehet ihan mihin sattuu. Hajut liikkuvat raunioradalla eri tavoin kuin metsässä, tai siis haju ei välttämättä tule ulos suoraan piilon suuaukolta vaan vaikkapa useamman metrin päästä röykkiökasan päältä. Koira ei siis voi aina kohdistaa ilmaisua (eli maalimiehen, tai ainakin sen hajun, löytämisestä kertomista, joka meillä on haukkuminen) johonkin selkeään kohteeseen, kuten metsässä, vaan sen täytyy luottaa itseensä ja ilmaista vahva hajunlähde "tyhjässäkin" kohdassa. Vaikeakulkuisella alueella työskentely testaa mukavasti myös koiran alustavarmuutta ja toimintakykyä. Kesälle onkin suunnitteilla piilosleikki raunikselle (jo aika isoiksi kasvaneiden) siskonpoikien kanssa.

Maalimies palkkaa Mestan syöttämällä nameja piilostakäsin.