Tavoitteelliseen harrastamiseen vaaditaan jo vähän enemmän panostamista. Kokeissa (poislukien rauniokokeet) koiralla on oltava päällään ns. pk-tunnusvaljaat (saa ostaa palveluskoirayhdistyksistä ja palveluskoiraliitolta), joita meiltäkin siksi löytyy peräti kolmin kappalein (pääkäyttövaljaat + kahdet varalle). Treeneissähän ne eivät ole välttämättömyys, mutta käytännössä ovat haussa aina päällä merkaten samalla koiralle juuri tätä tiettyä lajia. En usko, että vaikkapa Mestankaan työskentelyyn vaikuttaisi mitenkään, vaikka valjaat olisivat sillä vain kokeissa, mutta onpahan tietty rutiini treenien alkuun (pukeminen) ja loppuun (riisuminen) ja koirakin näkyy metsässä paremmin oranssien liivien vilkkuessa puiden välistä. Samoja valjaita on käytettävä myös esine-etsinnässä, johon meillä on hieman erilaiset valmistelurutiinit (ruokakippo maahan, valjaat päälle ja heitetyn esineen hakeminen) kuin ihmisten etsintään (valjaat päälle ja haukuttaminen).
Sori, tää on varattu, etsi oma mökkis.
Vaikka harjoittelu onnistuu kaksistaankin, sitä monipuolistaa ja helpottaa, jos treeniseuraa on kolmen-neljän henkilön verran. Tällöin voi tarvittaessa useampi olla yhtä aikaa piilossa ns. maalimiehinä ja jää vielä joku olemaan läsnä harjoittelevan koirakonkin kanssa esittämässä tuomaria, neuvomassa, tarkkailemassa, sujuvoittamassa harjoitusta ja antamassa mahdollisia lisäohjeita maalimiehille (johon on kätevää olla radiopuhelimet). Myös kokeissa on aina vähintään kaksi henkilöä (tuomari, ratamestari ja usein vielä muitakin) ohjaajan kanssa etsintäalueen keskilinjalla, joten koiran on hyvä oppia olemaan niistä välittämättä.
Meidän treeniporukalla on kymmenisen eri metsäaluetta, joissa harjoittelemme hakua, ja näistäkin osassa teemme keskilinjapolun eri kerroilla eri suuntaan/hieman eri kohtaan, jolloin samastakin metsäkohdasta saadaan useampi erilainen treenialue. Kaikkineen meillä on siis lähes parikymmentä hakutreenialuetta. Maastoltaan alueet ovat vaihtelevia löytyessä niin tasaista varvikkoa, suuria mättäitä, suopursukkoa, nousevaa/laskeaa kallionrinnettä, kaatuneita puita, isoja kiviä, kumpareita, kuivaa/märkää, harvapuustoista/tiheäpuustoista, polunylityksiä, suoraa/kaartuvaa keskilinjaa jne. Näistäkin huolimatta aina välillä tulee tunne, että vieläkin monipuolisemmin pitäisi päästä erilaisiin metsiin treenaamaan ja vaihtelua hakemaan, jonka vuoksi toisinaan kartoitamme myös uusia treenimetsiä.
Piiloharjoitukset raunioradalla aloitettiin helpolla laatikolla, josta Mesta on haistanut maalimiehen ja aloittanut haukun.
Olen kerran-pari vuodessa käynyt harjoituttamassa koirille erityyppisiä piiloja myös raunioradalla, josta löytyy jos jonkinmoista tunnelia, koloa, konttia, korkeutta jne. vaikka muille jakaa. Joillain näistä kerroista piiloon on menty ihan vain alueen reunoille, jolloin koiran ei tarvitse kiipeillä kasojen päällä. Toisilla kerroilla taas on ollut mielenkiintoista ja koirille eri tavalla opettavaista sijoittaa maalimiehet ihan mihin sattuu. Hajut liikkuvat raunioradalla eri tavoin kuin metsässä, tai siis haju ei välttämättä tule ulos suoraan piilon suuaukolta vaan vaikkapa useamman metrin päästä röykkiökasan päältä. Koira ei siis voi aina kohdistaa ilmaisua (eli maalimiehen, tai ainakin sen hajun, löytämisestä kertomista, joka meillä on haukkuminen) johonkin selkeään kohteeseen, kuten metsässä, vaan sen täytyy luottaa itseensä ja ilmaista vahva hajunlähde "tyhjässäkin" kohdassa. Vaikeakulkuisella alueella työskentely testaa mukavasti myös koiran alustavarmuutta ja toimintakykyä. Kesälle onkin suunnitteilla piilosleikki raunikselle (jo aika isoiksi kasvaneiden) siskonpoikien kanssa.
Maalimies palkkaa Mestan syöttämällä nameja piilostakäsin.
Kiva postaus, ja ihana Mesta!
VastaaPoistaBlogissani on tällä hetkellä linkkaa blogisi-postaus, käypä linkkaamassa ;)
siljajahuima.blogspot.fi
Kiitos!
PoistaOkei, pitääpä käydä vilkaisemassa. :)