Sulamattoman ruuan pulauttelu

Syyskuu

Mesta pulautteli (eli tuosta vaan pulautti, ei oksentanut) sulamatonta ruokaa useampana päivänä peräkkäin. Siinä vaiheessa, kun lisäksi tuli vähän vaisuksi, soitin lääkäriin, johon saatiin viikon päähän aika. En malttanut sitten kuitenkaan odottaa sinne viikon päähän, vaan soittelin "kaikkia paikkoja" läpi ja yhdelle klinikalle pääsi pari päivää aikaisemmin ja mentiin sinne. Siinä välissä ehdin vaihtaa Mestan kuivaruualta pois (mikään ruokamerkin vaihto ei ollut lopettanut pulauttelua) märkäruualle ja pulauttelu loppui siihen sekä koira piristyi. Lääkäriin päästyämme oireiden perusteella epäily oli ruokatorven laajentuma, koiraan ei koskettu kuin sen verran, että saatiin tulehdusarvojen pikatesti tehtyä (ihan normaalin rajalla).

Luin netistä juttuja ruokatorven laajentumasta ja olin aivan itku silmässä Mestan puolesta, kun osa laajentuma-diagnoosin saaneista koirista ei ollut elänyt kuin enää muutaman kuukauden diagnoosin jälkeen. En perunut aikaa toiselle klinikalle vaan muutin sen tavistutkimisen sijaan varjoainekuvaukseksi ruokatorven laajentuman varmentamiseksi/poissulkemiseksi. Varjoainelitku oli Mestasta aivan järjettömän pahaa. Alkuun se ihan mukisematta antoi ruiskuttaa sitä suuhunsa, mutta mitä enemmän ja enemmän litkua sille annettiin, sitä enemmän se alkoi vastustelemaan. Järkikoirana se kuitenkin myöntyi pakkosyöttöön. Röntgenkuvien otto sujui helposti Mestan antaessa taivutella itseään haluttuihin asentoihin ja myös pysyessä aina kuvanoton ajan. Kuvaamisten välissä piti pitää taukoja, jotta nähdään varjoaineen liikkuminen ruuansulatuselimistössä ja kävimme lenkkeilemässä sekä syömässä niissä väleissä. Kuvissa ei näkynyt mitään normaalista poikkeavaa, lievää mahalaukun ärsytystä tai tulehdusta epäiltiin oirein perusteella.

Pulauttelu pysyi märkäruualla pois reilun viikon, sitten tuli taas pulautus ja aloin sekoittaa märkäruuan sekaan kaurapuuroa vatsaystävällisyyttä ajatellen.

Lokakuu

Mesta pulautteli viikon-puolentoista välein yhden kerran, pisin aika ilman pulautusta oli kaksi viikkoa. Muutoin se oli täysin normaali. Vaihdoin ruuan ensin kaurapuuro/kanan-/kalkkunanliha-seokseen ja sitten pelkkään kana/kalkkunaan ja lopulta kaurapuuro/seiti-sekoitukseen.

Marraskuu

Pulauttelu jatkui edelleen noin kerran viikkoon, joten käytin Mestan ruokatorven ja mahalaukun tähystyksessä, kuten varjoainekuvauksen jälkeen suositeltiin, jotta saadaan varmistettua/poissuljettua gastriittiepäily (vatsalaukun tulehdus) sekä mahdolliset muut negatiiviset löydökset. Tämän lääkärin mielestä ei tässä vaiheessa vielä tähystystä olisi tarvinnut vaan koittanut hoitaa ruokavaliolla, mutta kun kerta tähystykseen oltiin tultu, niin se tehtiin. Ei löytynyt mitään poikkeavaa ja muutama verikoe, jota otettiin, olivat normaaliarvoissa. Lääkäri kehoitti jatkamaan samalla ruualla useamman viikon ja hänen mielestään ei ole niin vaarallista, jos koira kerran viikossa pulauttaa, kun kerta muuten vaikuttaa ihan normaalilta.

Tässä vaiheessa kyselin kasvattajalta ideoita pulautteluun, joka ei vain tunnu loppuvan. Hänen suosituksestaan käytin Mestan verikokeissa haimatestiä varten ja minun pyynnöstäni otettiin "myös jotain muuta" joka osoittautui pieneksi verenkuvaksi (normaalit arvot). Kiikutin oma-aloitteisesti myös Mestalta pissanäytteen, että tutkitaan nyt sitten vähän kaikkea edes huvin vuoksi. Virtsassa näkyi siittiöitä, joka herätti epäilyn eturauhasvaivasta (jota olin kysynyt klinikoilta 2 ja 3, että voiko oireet liittyä Mestan alkuvuoden eturauhasvaivaan (jutut siitä yks ja kaks), mutta kuulemma ei voi) ja tutkimuksissa (tunnustelu sekä ultraus) todettiinkin reilusti suurentunut eturauhanen, jossa useita kystia. Kuten helmikuullakin, nytkin suositeltiin ensisijaisesti kastraatiota. Helmikuulla päädyin Tardak-hormonipistokseen, toista kertaa en hormoneilla halua hoitaa, kun vaiva kuitenkin uusiutui jo alle vuodessa ja vielä vaikeampana (viimeksi oli vain ne kystat, nyt lisäksi se eturauhasen suurentuminen).

Haimatesti oli normaali, pyydettiin testi vielä kilpirauhasen vajaatoiminnasta joka sekin oli normaali ja sitten Mesta kävi vielä addisonin taudin rasitustestissä, jonka senkin testitulos normaali. Sain myös viimein tähystyksen yhteydessä otettujen koepalojen tulokset, ei mitään erikoista niissä.

Koirani on siis tutkittu erittäin laajasti terveeksi eturauhasta lukuunottamatta. Ehkä eturauhanen selittää pulauttelut kipuoireena, ehkä ei. Viime viikolla Mesta oli hieman normaalia vaisumpi ja sai kipulääkekuurin, tällä viikolla se sitten on ollut taas normaali oma itsensä. Muita lääkityksiä yms. Mestalle tässä syksyn-alkutalven aikana on kokeiltu maitohappobakteereja, vatsan toimintaa parantavia ravintolisiä, Antepsinia (vatsansuojalääke), Pepcidiä (närästyslääke) ja Primperania (pahoinvointilääke), mutta mistään ei ole ollut apua. Vaihdoin taas ruuan, nyt kokeilen Neufraun MHB mahakarppia ja MEA lisäravintoa. Jos ruualla ei edelleenkään ole merkitystä eikä kastraation myötäkään pulauttelu lopu, pitänee kokeilla eliminaatiodieettiä allergian varalta.

Söpöt namipurkit ja helpot kanaherkut

Etsin keskiviikkoiltana lipaston laatikosta erästä cd:tä, jossa muistin olevan yhden koiratanssissa käyttämäni musan. Lipastossa on ärsyttävät laatikot, joita ei saa vedettyä kokonaan auki, ja tällä kertaa ärsytti sen verran, että yritin väkisin kiskoa laatikkoa edes vähän enemmän auki. Lopputulos näkyykin kuvassa - ja näin oli kyllä kieltämättä tosi helppoa pengastaa laatikko läpi! Etsimääni cd:tä en löytänyt, mutta sen sijaan löytyi pari pientä Nalle Puh-purkkia, jotka olivat aivan liian söpöjä laatikkoon jätettäviksi.

Kauaa ei tarvinnut miettiä, mihin käyttöön Nalle Puh-purkit tulisivat - ne olivat juuri sopivan kokoisia koirille namipurkeiksi. Siitä inspiroiduinkin sitten pitkästä aikaa tekemään itse koirille nameja, jotta purkkeihin saisi täytettä. Ostin ihan ruokakaupasta kanan fileesuikaleita, keitin ne kattilassa kypsiksi, kuivatin suikaleista keittovedet talouspaperin päällä pois ja paloin sopiviksi suupaloiksi. Sain koirista seuraa pilkkomispuuhiin ja maistiaispalaset katosivatkin nopeasti parempiin suihin.

En ole koskaan ollut mikään erityinen Nalle Puh-fani, mutta näiden Puh-tuotteiden simppelistä ulkonäöstä tykkään. Piti jopa googlettaa, että saisiko näitä vielä jostain lisää, mutta ilmeisesti niiden vuosien aikana, kun purkit ovat lipaston laatikossa säilössä olleet, on tämä malli poistunut markkinoilta, kun en yhtään vastaavaa kuvaa löytänyt. Pitkäaikaiseen namien tai muiden ruokatuotteiden säilyttämiseen nämä purkit eivät käy, koska ovat alunperin olleet muovailuvahapurkkeja eivätkä siten ole elintarvikemuovia, mutta treeninamit näissä kulkevat kivasti mukana.

Hassua, miten jokin pieni ja mitättömältä tuntuva asia voi joskus ihan yllättäen nostaa treenimotivaatiota. Minulle tuli nimittäin heti hirveä innostus päästä käyttämään näitä söpöjä "hunajapurkkeja" tositoimissa, joten koirilla lienee seuraavina päivinä useammatkin kotitreenit tiedossa. Ja miten odotankaan, että pääsemme halliin fiilistelemään ja herkuttelemaan Nalle Puhien kanssa! Nyt koirat, herätys, kananpaloja tiedossa ja paljon!

Ilo tekee hyvää maailmalle

Kirjoitin lokakuun puolivälissä Elämänilon kirjasta, joka on ollut minulla book crossing "lainassa" jo ainakin vuoden. Tartuin lokakuussa kirjan ensimmäiseen lauseeseen, nyt olemmekin jo sitten sivulla 21, jossa on kappaleotsikkona "Ilo tekee hyvää maailmalle". Kyseinen kappale alkaa sanoin: "Aidosti iloinen ihminen levittää parantavaa energiaa kaikkialle ympärilleen." Mitäpä muutakaan minulle siitä olisi voinut tulla mieleen kuin vaihtaa ihmisen tilalle koira ja että miten paljon positiivista energiaa saankaan katsellessani iloisesti touhuavia koiriani! Ja miten monenmonta onnen- ja ilonhetkeä olisi jäänyt kokematta, jos koiria ei olisi... Asiaa enemmän ajatellessani, palautui mieleen, että taisinkin olla joskus jo kirjoittanut aiheesta ja niinhän se oli, viime vuoden maaliskuulta Onnellisuuden päivä.

Kappale jatkuu muutamaa lausetta myöhemmin näin: "Elämänilo tekee hyvää maailmalle myös siksi, että me pidämme huolta asioista, joita rakastamme. Jos rakastamme luontoa, koemme sen kauneuden rikastavana ja tajuamme sen ylläpitävän elämäämme, silloin myös haluamme säilyttää sen." Vaikeahan se on nykypäivänä elää yhtään luonnonvaroja turhaan kuluttamatta, mutta pointti sanoilla  "pitää huolta" ja "säilyttää", nykymeno kun toisinaan tuntuu olevan suorastaan tuhoaminen. Esimerkkejä löytyisi ympäri maailmaa vaikka miten, mutta ihan täällä meilläkin on viime vuosina uutisoitu huolestuttavan paljon mm. suojeltujen metsätyyppien avohakkuista, juuri tänään törmäsin tuoreimpaan tapaukseen. Erot ihmisten arvomaailmoissa tosin johtuvat juurikin kohdasta "pidämme huolta asioista, joita rakastamme" ja monesti nämä asiat, joita rakastetaan, ovat tyystin muita kuin yhteistä hyvää edistäviä. Niinhän se on ja niinhän se aina tulee olevan, että kun yhteen suuntaan kumartaa, niin toiseen suuntaan väkisinkin pyllistää.

Kuinka vanhaksi kanit elävät?

Viime keväänä havahduin siihen, että Neiti ja Nafta alkavat olla jo iäkkäitä kaneja. Ovathan ne toki olleetkin meillä jo pitkään, mutta en silti jotenkin ollut tullut ajatelleeksi, että niille on ikää kertynyt tässä vuosien varrella ihan kiitettävästi. Naftahan tuli meille lokakuulla 2010 ja oli silloin melkein vuoden ikäinen, joten tässä loppuvuodesta Nafta sitten täyttää kahdeksan vuotta. Neiti saapui taloon alkukesästä 2011 ollen silloin noin 1-vuotias, tällä hetkellä ikää siis suunnilleen 7,5 vuotta. Kummastakaan ei vanhuus näy vielä ollenkaan päällepäin, ovat toimeliaita ja hyvinvoivia pupusia, jotka toivottavasti ovat ilonamme vielä pitkään ensi vuonnakin.

Neiti on piiloutunut porkkanan kanssa putkeen, jottei herkkupalaa tarvitsisi jakaa Naftan kanssa.

Samoin kuin koirissakin, myös kaneissa pienikokoisemmat elävät usein pidempään kuin suurikokoisemmat, keskimääräinen eliniänodote kaneilla on jotain kuuden ja kymmenen vuoden välillä. Neiti (ties kuinka monennen sukupolven mikä lie risteytys) ja Nafta (kääpiöluppa/leijonaharjasristeytys) ovat painonsa puolesta kääpiökaneja, samoin kuin meillä vain hetken aikaa ollut Belle. Entisen Sepi-kanini (rekisterinimi Omenankukan Telepatiaa) rotu sallander luokitellaan keskisuuriin kanirotuihin. Sepi eli 9-vuotiaaksi, kun taas Belle menehtyi äkillisesti alle 2-vuotiaana, eläinlääkärin epäilynä synnynnäinen sydänvika. Niiden kohdalla kävi siis juuri päinvastoin suuremman eläessä huomattavasti pienempää pidempään.

Nafta on harmistunut ruokajakelun toimimattomuudesta - ruokapurkki on ihan väärällä puolella verkkoa!

Neidin sisko, joka asui siskollani, laihtui viime vuoden alkutalvesta. Joulukuun puolivälissä siltä lääkärillä käyttäessä löytyi kasvain, joka oli jo niin suuri, ettei lääkäri pystynyt sanomaan, mistä se alunperin oli lähtöisin. Munasarjoja tai imusolmukkeita lääkäri veikkasi, mutta eipä sillä kasvaimen alkupaikalla siinä vaiheessa enää olisi ollut merkitystä sen ollessa jo hyvin laajalle levinnyt. Viikko tästä kanin olotila meni niin paljon huonompaan suuntaan, että se jouduttiin käyttämään lääkärillä vielä viimeisen kerran. Neidin vatsaa onkin tullut varmuudeksi tunnusteltua aina väliin siinä pelossa, että sairastuu samaan kuin siskonsakin.

Neiti hyppää vielä kevyesti kopin katollekin asti.

Sepin käytin aikanaan vanhan kanin terveystarkastuksessa seitsemän tai kahdeksan vuoden iässä ihan vain siksi, koska se vaan oli jo vanha. Sepi sai tarkastuksesta terveen paperit. Ei minulla tosiaan mitään epäilyksiäkään mistään muusta ollut, mutta muistelisin, että olin silloin lukenut jostain tuosta vanhojen kanien käyttämisestä tarkastuksessa ja teinpä työtä käskettyä. Neidin ja Naftankin kohdalla olen miettinyt, että pitäisikö ne kiikuttaa pieniin tutkimuksiin ihan vaan vanhuuttaan, mutta ainakin tällä hetkellä olen kallistunut sille kannalle, että "huvinvuoksi" lääkärikäynnin aiheuttamasta stressistä voipi olla enemmän haittaa kuin hyötyä arkojen kanien kanssa. Sepi oli paljon lunkimpi luonteeltaan.

Koiratanssia kerrakseen

Meidän koiratanssiharrastuksesta kertomiset ovat tänäkin vuonna jääneet harmittavan vähiin. Muista harrastuksista kyllä syntyy tekstiä, mutta en oikein osaa kirjailla tanssiasioita siten kuin haluaisin, joten aikani mietyttyäni ja vatvottuani ne jäävät usein sitten vain ajatuksen tai luonnoksen tasolle. Korjataanpa nyt tilannetta edes kevään ja kesän kisakäyntien osalta.

Huhtikuu

Kumpikin koira osallistui ensimmäistä kertaa freestyleen eli koiratanssin vapaaohjelmaan, jossa erilaisia temppuja tulee olla vähintään 75% ja seuraamista saa olla korkeintaan 25%. Kisahalli oli koirille ihanan viileä, ja vaikka itselleni tuli vähän viileä olo hieman liian vähissä vaatteissa, tykkään kuitenkin enemmän näistä vilpoisista halleista koirien takia, vaikka normaalissa huoneenlämmössä itse viihtyisinkin paremmin.

Lumes suoritti oman esiintymisensä super-innokkaasti. Seuraamisohjelmissa saan suunnattua sen innokkuuden itse tekemiseen, mutta tämä ensimmäinen freestyle-kisakokeilumme osoitti, että temppujen teon lomassa onkin paljon vaikeampaa pitää vauhdikasta pakkaa kasassa. Tästä johtuen suoritustarkkuus (tekniset pisteet) ja harmoninen yhteistyö (taiteellisuus) kärsivät sen verran, että kunniamaininta (luokanvaihtoon oikeuttava tulos, vähintään 80p teknisistä ja 80p taiteellisista) jäivät muutaman pisteen päähän (154,33/200). Olin sisällyttänyt ohjelmaan myös liian paljon seuraamista ja liian pitkästi samoja temppuja (koska en keksinyt, mitä temppuja olisin vielä ottanut siihen mukaan), jolloin temppujen osuus (eli teknisen taitavuuden esitteleminen) jäi säännöissä mainittua vähäisemmäksi, ja jokunen Lumeksen haukahduskin siellä kuultiin taiteellisia pisteitä alentamassa temppujen ollessa ainoa tekeminen, jossa siltä palkanvaatimushaukahduksia tulee. Muutenhan Lumes on aina hyvin hiljainen suorittaja. Tyytyväinen täytyi olla koiran intoon, sillä tärkeintähän on, että tämä touhu on sen mielestä mukavaa.

Tässä pätkässä viimeiset 15 sekuntia Lumeksen esityksestä.

Mestan ohjelma alkoi oikein hyvin, mutta valitettavasti heiluva leijonanhäntäni huiskaisi loppuvaiheessa Mestaa naamaan ja tekeminen jämähti vähäksi aikaa. Sain kannustettua Mestan jatkamaan tekemistä ja loppuliike sujui erinomaisesti, mutta jämähdyksen vuoksi tekeminen jäi sen verran vajaaksi, että pisteet (151,33) jäivät reilusti kunniamaininnasta. Harmitti oma kokemattomuus pukusuunnittelussa, kun en ollut tullut lainkaan ajatelleeksi, että puvun häntä on liian pitkä ja yltää heilumaan Mestaan asti. Kotiin päästyämme katkaisin ensitöikseni hännästä palasen pituutta pois.

Kesäkuu

Olisin muuten osallistunut Lumeksen kanssa heti uudelleen freestyleen, mutta Tanskan kisoja varten piti koittaa petrata meidän HTM-ohjelmaa (heelwork to music, seuraamista musiikin tahdissa). Sen vuoksi olin saatujen ideoiden pohjalta hieman muuttanut meidän "kulkuritanssia", mm. lisännyt aloitukseen ja lopetukseen freestyleä sekä ottanut eväskepukan mukaan, ja kokeilin, miten nämä kisoissa menisi. Kepukan handlaamisessa minulla oli vähän vaikeuksia, en osannut liikuttaa sitä luontevasti, mutta muuten esitys oli yksi meidän tähän asti parhaimmista, ellei jopa parhain, vaikka pisteiden (163,66) perusteella siltä ei näyttänytkään. Tämä sama musa on meillä ollut jo avoimesta luokasta asti eli nyt viiden kisan verran, tykkään, koska on kivan reipas ja monipuolinen musa.

Vilkaisu ensimmäiseen yks- ja puolminuuttiseen

Esitys loppui siihen, että syötiin nyssykästä ottamani eväsleivät.

Mestan kanssa jatkettiin freestylessä ja Mesta suoritti oman osuutensa leijonana keskittyneesti. Ilokseni sain huomata, että myös edellisen kisan jälkeen harjoittelemamme ja ohjelmaan lisäämäni uudet temputkin onnistuivat. Saimme 176,67 pistettä, jolla Mesta sai kunniamaininnan ja siirtymisoikeuden avoimeen luokkaan. Täytyy muuten tämänkin kisapaikan hallista mainita, että näin kesälläkin pysyi ihanan vilpoisena, jolloin ainakin omat koirani ovat paljon pirtsakampia.

Pujottelua jalkojeni lomitse.

"Ryömintää."