lauantai 31. joulukuuta 2016

20.4.2010-30.12.2016

Syttyi taivaalle uusi tähti, okahiiren muotoinen. Sen mukaan sydämestäin lähti pien rakkauden palanen.


maanantai 26. joulukuuta 2016

Tokoiltaisiinko?

Vaikka me Mestan kanssa syksyyn asti kuuluttiinkiin meidän kennelpiirin nuorten koirien tokorinkiin ja käytiin lähes kaikissa treeneissä, en oikeastaan ole koko kevään ja kesän aikana uhrannut juuri ajatustakaan tokolle tämän vuoden päätavoitteiden ollessa täysin palveluskoirakokeissa. Vasta marraskuulla viimeisen hakukokeen jälkeen tuli mieleen, että ehkä nyt voisi taas vähän tokoillakin. Tokointoa vähän vain latistaa vanhan treenihallin purkutyöt, koska uuden treenihallin koko on niin paljon pienempi, että tokokokeet näyttävät sieltä loppuneen. Ennen niitä oli lähemmäs kymmenen talven aikana, joten oli erittäin hyvät talvitokoilumahdollisuudet kokeidenkin osalta.


Mä en vaan ymmärrä tuota koiraa, tai koiria, miten ne voi muistaa kaiken niin hyvin! Erittäin pienin odotuksin kokeilin yhden kerran Mestalle kotona tunnistusnoutoa ja sehän toi oikean kapulan. Jämäkapuloilla sama Lumekselle ja sekin toi oikean kapulan. Kumpikin on tainnut tehdä tunnaria viimeksi kesällä? Tai paremminkin keväällä? Sama testiin hallilla, hyvin pienin odotuksin jälleen, ja molemmilla toimii ongelmitta. Jos ne ei edes puolessa vuodessa unohda tunnaria niin onko tässä pakko alkaa ajatella kokeita? Tosin koetilanteessa toimivuutta ei tiedä kuin vasta ollessaan siinä koetilanteessa...


Ruutua on sentään tehty muutaman kerran kesällä ainakin Mestan kanssa. En kylläkään muista, olisiko jopa kaikki kerrat olleet siten, että Mesta on saanut nähdä palkan viemisen. Nyt ollaan harjoiteltu ruutua kahdessa uudessa hallissa enkä edes ensimmäisillä kerroillakaan näyttänyt Mestalle etukäteen palkkaa ja silti se juoksi suoraan ruutuun. Lumes ei muistaakseni ole ruutuillut kesällä ollenkaan, kun ei sen kanssa mihinkään tokokokeisiin ole ollut tarkoitus enää mennä. Nyt hallissa se kuitenkin on näyttänyt kaipaavan vähän vaihtelua tanssitreeneihin ja olen tehnyt sen kanssa tokojuttujakin ja herttinen sentään, kun sekin juoksee sinne ruutuun ilman apuja. Onko ihan pakko alkaa katella kokeita? Joskin se on himppusen vaikeaa, kun ei ole niitä kokeita...



perjantai 23. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - koostevideot

Eilen tuli tosiaan se viides temppukategoriakin käytyä läpi ja olisi siirryttävä kuudenteen, mutta se taas jäisi kesken jouluun ollessa päiviä jäljellä enää kaksi, joten lopetetaan tähän. Katsotaan, josko ensi vuonna saataisiin jälleen aikaan temppu päivässä jouluun asti. Laittelen tähän alle vielä koostevideot kaikista näistä läpikäymistämme tempuista.

Päivät 1-7.12.2016

Päivät 8-10.12.2016

Päivät 11-22.12.2016

torstai 22. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - jutellaan

1.12. Suukko    2.12. Käsisuudelma    3.12. Heiluta häntää    4.12. Juo    5.12. Venyttely
 6.12. Kaiva    7.12. Ravista   8.12. Noutaminen    9.12. Namietsintää  10.12. Lähettinä toimiminen

Koiratemppuja-kirjaa on nyt edetty viidennen kategorian eli hassujen temppujen viimeiseen temppuun asti. Kirjassa puhutaan laulamisesta ja sillä ilmeisesti tarkoitetaan ulvomista. Meidän koiria ei ulvomaan saa, mutta muita, enemmän juttelun puolelle kallistuvia ääniä niiltä kyllä saa esiin. Harmi, etten huomannut kotiintullessani kuvata Mestan tervehdysjuttelua, se olisi oikein monipuolinen ääniskaala. Maija Myöhäisenä joutui tyytymään perinteisempiin äänimaisemiin.


keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - potkukelkkaillaan

1.12. Suukko    2.12. Käsisuudelma    3.12. Heiluta häntää    4.12. Juo    5.12. Venyttely
 6.12. Kaiva    7.12. Ravista   8.12. Noutaminen    9.12. Namietsintää  10.12. Lähettinä toimiminen

Hölmöin temppu, jonka kirjan kirjoittajat kertovat keksivänsä, on hassusti pukeutunut koira työntämässä lastenrattaita, joissa istuu toinen koira vauvaksi puettuna. En tähän hätään löytänyt lastenrattaita, enkä jaksanut pukea koiria, mutta otettiin varastosta potkukelkka esiin. Koirien mielipide - tyhmin temppu ikinä...


tiistai 20. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - pukeudu

1.12. Suukko    2.12. Käsisuudelma    3.12. Heiluta häntää    4.12. Juo    5.12. Venyttely
 6.12. Kaiva    7.12. Ravista   8.12. Noutaminen    9.12. Namietsintää  10.12. Lähettinä toimiminen

Seuraavankin tempun tarkoitus on saada koira näyttämään hassulta ja ottaa siitä hauskoja kuvia, mutta tällä kertaa pukemalla koira ihmisten vaatteisiin. Lisäksi pukemiseen oli yhdistetty pukuvermeiden hakeminen jollain aiheeseen liittyvällä lausahduksella, kuten esimerkiksi "lähdetään ulos".


maanantai 19. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - maalaa taulu

1.12. Suukko    2.12. Käsisuudelma    3.12. Heiluta häntää    4.12. Juo    5.12. Venyttely
 6.12. Kaiva    7.12. Ravista   8.12. Noutaminen    9.12. Namietsintää  10.12. Lähettinä toimiminen

Niin sitä vaan päästiin kirjaa taas eteenpäin ja seuraavana ovat vuorossa hassut temput. Niistä ensimmäisenä koiran pitäisi opetella polttamaan piippua, ei sentään ihan oikeasti vaan vain pitelemään piippua suussaan. Tempun ideana kerrotaan olevan hauskojen kuvien ottaminen. Koska meidän koirat ovat niin hyvätapaisia, ettei niitä kiinnosta piippua poltella, vaihdettiin tilalle jokin vastaava, esineen suussapitämiseen perustuva ja hauskojen kuvien ottamiseen soveltuva temppu - taulun maalaus.


sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - kävele takajaloilla

1.12. Suukko    2.12. Käsisuudelma    3.12. Heiluta häntää    4.12. Juo    5.12. Venyttely
 6.12. Kaiva    7.12. Ravista   8.12. Noutaminen    9.12. Namietsintää  10.12. Lähettinä toimiminen

Vanhoja, mutta hyviä-kategorian viimeisenä temppuna on takajaloilla käveleminen. Kirjassa kerrotaan opetustavaksi sama kuin etujalat ilmassa istumiseenkin - panta kaulaan ja pantaan naru ja sitten vain nostetaan koiraa. Itse suosittelen tähän opetustavaksi samaa kuin suosittelin etujalat ilmassa istumiseenkin - namilla houkutellaan koira nousemaan. Ensin koira saa palkan heti ja sitten koirasta riippuen jatkoa esim. palkkauksen ajoittamisella ja namin sijainnilla suhteessa koiraan ohjata koiraa rauhallisempaan seisoma-asentoon (jos huitoo etutassuilla ja/tai pyydystää namia koko ajan) ja sen sujuessa houkutella liikkumaan namin perässä ensin ihan vain yhdenkin askeleen.

Jostain syystä Mestaa ei ole koskaan tullut seisotetuksi tällä tavalla, joten sille temppu oli ihan uusi. Lumes sen sijaan on jo kauan osannut nousta takajaloilleen ja kävelläkin siten.


lauantai 17. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - hae lehti

1.12. Suukko    2.12. Käsisuudelma    3.12. Heiluta häntää    4.12. Juo    5.12. Venyttely
 6.12. Kaiva    7.12. Ravista   8.12. Noutaminen    9.12. Namietsintää  10.12. Lähettinä toimiminen

Jaetaankohan nykyään edes kerrostaloissa enää postia suoraan ovelle vai joko niissäkin kaikissa on talon ulko- tai sisäpuolella kaikkien asukkaiden postilaatikot rivissä? Siinä mielessä seuraava temppu on vanhentunut, sillä ideana nimenomaan on se, että kun posti kolahtaa luukusta sisään, voi pyytää koiraa hakemaan sen eikä tarvitse itse nousta ja kävellä sitä kymmentä askelta eteiseen. Lähetin nyt silti kuitenkin koirani lehden hakuun kuvitellulle kerrostalon postiluukulle. Voisin helposti ajatella koirien oppivan hakemaan lehti automaattisesti ilman käskyä jo siitä kuuluvasta äänestä, kun se luukusta eteisen lattialle pudotetaan.


perjantai 16. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - herkku kuonolla

1.12. Suukko    2.12. Käsisuudelma    3.12. Heiluta häntää    4.12. Juo    5.12. Venyttely
 6.12. Kaiva    7.12. Ravista   8.12. Noutaminen    9.12. Namietsintää  10.12. Lähettinä toimiminen

Tavaroiden ja ruokien tasapainottelu kuonon päällä on koirille tuttu juttu ja helppo homma. Ollaan tosin aina harjoiteltu kyseistä temppua ihan tavallisesti istuen, mutta kirjassa se tehdään pari (sivua ja) päivää aiemmin esitellyssä etujalat ilmassa-asennossa ja lopuksi koiran pitäisi vielä heittää herkku kuonoltaan ilmaan ja ottaa kopiksi. Kummallakin koiralla herkun pitäminen kuonolla sujui kirjassakin esitellyllä tavalla keskittynein ilmein. Joskin jos koirillani ei olisi aiempaa taustaa tähän tasapainottelutehtävään, en harjoittelisi sitä suoraan tuosta vaaditusta asennosta, kuten kirjassa esitettiin, vaan ensin ihan tavallisesti istuallaan, kuten meilläkin on aina tehty. Siitä opittu taito on helppo sitten siirtää koiralle vaativampaankin asentoon.

Herkun heittoa ilmaan ei kumpikaan koira meillä harrasta. Joskus harvoin saattaa olla ihan pientä yritystä siihen suuntaan, mutta yleensä ne vain tiputtavan herkun kuonoltaan maahan ja popsivat sen sitten siitä suihinsa.


torstai 15. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - häpeäpenkki

1.12. Suukko    2.12. Käsisuudelma    3.12. Heiluta häntää    4.12. Juo    5.12. Venyttely
 6.12. Kaiva    7.12. Ravista   8.12. Noutaminen    9.12. Namietsintää  10.12. Lähettinä toimiminen

Seuraava temppu kirjan kategoriassa "vanhoja, mutta hyviä" oli rukousasento. Uudelleennimesin tempun häpeäpenkiksi (vaikka koirilla ei oikeasti kyseistä mielialaa olekaan, eivätpä ne kyllä rukoillakaan osaa), mutta mielestäni kyseinen asento ainakin omilla koirillani näyttää enemmänkin tekosiaan katumaan käsketyiltä (asento on niille vähän epämukava, siitä surkeat ilmeet) kuin mukavia asioita rukoilevilta.


keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - etujalat ilmassa

1.12. Suukko    2.12. Käsisuudelma    3.12. Heiluta häntää    4.12. Juo    5.12. Venyttely
 6.12. Kaiva    7.12. Ravista   8.12. Noutaminen    9.12. Namietsintää  10.12. Lähettinä toimiminen

"Orava", "pupu", "pyydä", "istu nätisti" - tällä tempulla on monta nimeä. Tämä temppu on helpoin opettaa pyytämällä koira ensin istumaan ja siitä namilla, pitäen nami koko ajan lähellä koiran kuonoa, houkutella ylöspäin. Toiset koirat hoksaavat heti nostaa etujalat ilmaan namin perässä. Joillekin toisille koirille asia sen sijaan täytyy opettaa osissa ja palkataan koiraa ensin jo siitä, että koira katsoo namin perässä ylöspäin, sitten kurkottaa kaulaansakin vähän ylöspäin, kurkottaessaan nostaa toista etutassuaan hieman ilmaan jne. Ei myöskään haittaa, jos koira alkuvaiheessa tukeutuu etutassuillaan käteen. Tasapainon kehittyessä koira pysyy paremmin asennossa ilman apuakin ja kädella tukemista voidaan vähentää. Kirjan ohjeita koiran nostamisesta pannalla ylöspäin ei kannata noudattaa, temppu on helppo opettaa kuvailemallani koiraystävällisemmälläkin tavalla.


tiistai 13. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - ympäri kierähtäminen

1.12. Suukko    2.12. Käsisuudelma    3.12. Heiluta häntää    4.12. Juo    5.12. Venyttely
 6.12. Kaiva    7.12. Ravista   8.12. Noutaminen    9.12. Namietsintää  10.12. Lähettinä toimiminen

Kuollutta esittäessään koiran pitää maata hiljaa kyljellään, tässä seuraavassa tempussa olla vähän pirteämpi ja kierähtää makuultaan selän kautta ympäri. Lumes on tätä joskus tehnyt aiemminkin, tosin viime kerrasta taitaa olla aika kauan aikaa. Mestasta en ole varma, että onko sitä aiemmin tällä tavoin pyöräytetty ympäri, mutta eipä tuo namin perässä tuottanut ongelmia.


maanantai 12. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - esitä kuollutta

1.12. Suukko    2.12. Käsisuudelma    3.12. Heiluta häntää    4.12. Juo    5.12. Venyttely
 6.12. Kaiva    7.12. Ravista   8.12. Noutaminen    9.12. Namietsintää  10.12. Lähettinä toimiminen 

Temppukategoriaan "vanhoja, mutta hyviä" kuuluu toisena kuolleen esittäminen, joka pitää sisällään "kuolemisen" eli kyljelleen kaatumisen (ok, mun koirat tykkää mielummin kierähtää selälleen asti) ja sen kuolleen esittämisen eli hievahtamatta kyljellään makaamisen. Kirjassa käsketään käyttää käskyä Pum! mutta meillä se on ihan vaan niinkin tylsä kuin kylki. Ja aika hitaan harkitusti ne kellahtaa...

Kuolleen esittämisestä voi jalostaa koiralle täydellisen rentoutumisen, jolloin sen raajoja ja häntää voisi liikutella ilman, että koira yhtään jännittää lihaksiaan. Jos muistatte jostain lapsuudesta ne liikuntatuntien rentoutushetket (meillä ainakin oli sellaisia, en sitten muista tiedä), jossa maattiin jumppapatjojen päällä salissa ja opettaja kiersi vuoroin jokaisen luona heiluttelemassa kunkin jalkoja ja käsiä. Piti olla ihan rentona, ihan lötkönä. Saman voi opettaa koirallekin.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - anna tassua

1.12. Suukko    2.12. Käsisuudelma    3.12. Heiluta häntää    4.12. Juo
5.12. Venyttely    6.12. Kaiva    7.12. Ravista   8.12. Noutaminen
9.12. Namietsintää  10.12. Lähettinä toimiminen  

Koiratemppuja-kirjan neljäs kategoria on nimeltään Vanhoja, mutta hyviä ja ensimmäisenä tämän kategorian temppuna on tassun - ja sitten toisen - antaminen. Lumes antaa sujuvasti molempia etutassujaan, sen kanssa olenkin tainnut pienestä pitäen opettaa molempia. Mesta sen sijaan on selvästi vasentassuinen ja huitoo mieluusti sitä vasentaan monta kertaa peräkkäin, oikean nostaminen yhdestä pyynnöstä vaatisikin lisää vahvistamista.

Video on taattua omakuvauslaatua... Kaikki näytti esikatselussa vielä hyvältä, tai siis koirien päätkin näkyivät vielä silloin, mutta annas olla, kun filmi pyörähti käyntiin, niin sitä myötä katosivat koirilta päät...


lauantai 10. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - lähettinä toimiminen

1.12. Suukko    2.12. Käsisuudelma    3.12. Heiluta häntää    4.12. Juo
5.12. Venyttely    6.12. Kaiva    7.12. Ravista   8.12. Noutaminen
9.12. Namietsintää  

Nyt olin niin radikaali, että jätin kahden "tempun" filmaukset väliin. Pallon etsintä näyttää ihan samalta kuin namien etsintä ja ihmisen etsintään ei tänään riittänyt ulkona valoisa aika, kun oltiin päivä reissussa, ja sisällä sitä on huono tehdä videoiden, kun kuvaajaan pitäisi kulkea koiran perässä. Siirryttiin siis suoraan tämän kategorian viimeiseen tehtävään eli lähettinä toimimiseen. Tätä meillä kotona tehdäänkin aina silloin tällöin, että koira siis kuljettaa tavaroita eri huoneissa olevien ihmisten välillä.

Videolla tilanne on sillä tavoin lavastettu kuvaamisen helpottamiseksi, että lähettitehtävä hoidetaan suoralla matkalla, ja koska koirat tietävät molemmilla olevan nameja, vauhtikin on nopsempi kuin arkisissa lähettitehtävissä. Mestan namit tippuivat lattialle, siksi sillä kestää vähän aikaa ottaa uusi kuljetusesine suuhun. Kirjassa, jossa välillä on huumorismielisiäkin lauseita, suositeltiin kokeilemaan raukkauskirjeen välittämistä, ja sitten joitain hyödyllisiä tavaroita, joksi valikoitui lompakko.


perjantai 9. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - namietsintää

1.12. Suukko    2.12. Käsisuudelma    3.12. Heiluta häntää    4.12. Juo
5.12. Venyttely    6.12. Kaiva    7.12. Ravista   8.12. Noutaminen

Noutotempuista siirryttiin hajujenerottelu-temppuihin, jotka ovat enemmänkin kyllä koiran aktivointia kuin temppuja, mutta kyseisestä koiratemppukirjasta kuitenkin löytyvät tuolla otsikolla. Ensimmäisenä etsintätehtävänä on "haista ja etsi" eli piilotettujen namien etsintää, sitä koirat ovat tehneet jo ennenkin (namietsintää-ohjeet). Yleensä piilotan nameja neljään eri huoneeseen, mutta videointi oli helpointa ruokapöydän luona. Jos laittaapi äänet täysille, niin voi kuulla (kynsien rapinaa ja) haistelevien nenien tuhinaa.

torstai 8. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - noutaminen

1.12. Suukko    2.12. Käsisuudelma    3.12. Heiluta häntää    4.12. Juo
5.12. Venyttely    6.12. Kaiva    7.12. Ravista   

Videoin koirieni temppuja sivujärjestyksessä kirjasta Koiratemppuja. Temput on lajiteltu erilaisten otsikoiden alle ja kuluneet seitsemän päivää ovat olleet kategoriasta "Ei temppu eikä mikään". Sen lisäehdotelmia olisi ollut vielä kaksi, rapsuttaminen ja haukottelu, mutta vaikka kaikkeni yritin, en saanut kumpaakaan koirista rapsuttamaan itseään edes apukeinoin ja koska tempuille on aikaa vain yksi päivä, kokeilin perään haukottelua, mutta eipä niillä ollut siihen mitään tarvetta ja mielenkiintoa. Nämä kaksi jäävät siis meidän urakasta välistä. Ehkä palaan niihin joskus myöhemmin ilman kiirettä.

Siirrytään seuraavaan kategoriaan "Noutotemppuja" ja siinä ensimmäisenä opeteltavana käskystä noutaminen. Kirjassa käytetään muutoin oikein positiivista tapaa opettaa koirille asioita, mutta jostain syystä kirjan kirjoittajat "huippukouluttajat" eivät ole osanneet opettaa noutamista kuin kuristamisen kautta. Tai kuten kirjassa itsessään sanotaan "mukana on sekä pakko- että leikkimenetelmän aineksia". Kirjan mukaan ensin siis leikitellään koiran kanssa vapaamuotoisesti, heitellään palloa yms. ja kannustetaan koiraa ottamaan leluja ja tuomaan niitä luokse. Tämä hyvä. Seuraavassa vaiheessa koiran pitää ottaa esine (kirjassa puukapulan pala) kädestä ja kuristamalla pakotetaan koira avaaman suu, mikäli ei sitä vapaaehtoisesti tee. Ote kirjasta: "Arvoisa lukija, jos tämä alkaa loukata sinua, hyppää nämä kappaleet yli. Sinun koirasi ei ole pakko oppia noutamaan."

Puupalasen jälkeen opetuksessa siirrytään käyttämään käsipainoa, jonka avulla kuulemma on helpompi opettaa koira nostamaan tavaroita maasta. Onhan niitä kevyitäkin käsipainoja (meidän oma painaa 2,4kg), mutta haluaisin nähdä kirjoittajat opettamassa kääpiökoiria kirjansa ohjeilla... Käsipainokoulutuksen jälkeen siirrytään muropakettiin, sitten rullaksi teipattuun lehteen. Noutamisen muunnelmissa ehdotetaan hyödyllisten noutoesineiden opettelua, kuten vaikkapa tupakka-askin, huivin ja avainnipun tuomista ja kolikoiden nostamista maasta. Erikseen vielä lokeroidaan vedestä noutaminen.

Koirat osaavat jo hakea ja nostella monenlaisia juttuja, otin muutamia kirjassa mainittuja videolle. Temppu päivässä-jouluhaasteeni idea on nimenomaan kuvata temppu päivässä, joten en ole aiemmin syksyllä tai alkutalvesta kuvaillut ennakkoon mitään valmiiksi. Nämä todellakin ovat temppu päivässä. Paitsi poikkeus vahvistaa säännön - kuvasin viime sunnuntaina hallissa avainnipun noutamisen. Kaikki muu on ehtaa tätä päivää. Niputin kaikki nämä noutamiset yhdeksi ja samaksi tempuksi, koska samaa asiaahan se on, vaikka tavara vaihtuu. Uinti jouduttiin jättämään välistä, koska vuodenajasta johtuen sulia vesistöjä ei ole ja koirauimalat ovat ihan liian kaukana.



keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - ravista

1.12. Suukko    2.12. Käsisuudelma    3.12. Heiluta häntää
4.12. Juo    5.12. Venyttely    6.12. Kaiva

Lumisia koiria joskus käsken ravistelemaan itseään ennen kuin tulevat sisälle ja toisinaan käsky toimii, toisinaan ei. Sitä ei ole varsinaisesti opetettu koirille millään tavalla vaan perustuu siihen, että kun ovat lumisia niin yleensä ravistelevat silloin jo ihan itsestäänkin ja jos eivät, niin pienestä kehoituksesta helposti tekevät sen. Missään muussa tilanteessa en ole yrittänyt niitä käskystä saada ravistelemaan turkkiaan. Tänään kokeiltiin harjoitella ihan sisätiloissa, jotta saisinkohan pään ravistelua esille. Lumes hoksasi ideaa ihan kivasti, Mesta ei ollut yhtään kiinnostunut tästä asiasta.


tiistai 6. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - kaiva

1.12. Suukko
2.12. Käsisuudelma
3.12. Heiluta häntää
4.12. Juo
5.12. Venyttely

Tänään koirat saivat kaivaa. Eivät sentään ihan Kiinaan asti tai mihin se nyt menisikään, jos kaivaisi itsensä läpi maapallon toiselle puolelle, vaan ihan hillitysti. Molemmat osaavat aloittaa kaivamisen, kun tökin kengällä maata - tai tässä tapauksessa lunta - ja kehoitan kaivamaan.


maanantai 5. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - venyttely

1.12. Suukko
2.12. Käsisuudelma
3.12. Heiluta häntää
4.12. Juo

Jatketaan vielä näiden koiran luontaisen käyttäytymisen poimimisesta tempuiksi. Hauskempaahan se toki olisi hypätä kirjaa eteenpäin joidenkin "kunnollisten temppujen" kohdalle, mutta haluan mennä kirjaa järjestyksessä, niin pysyy selvillä, mitä on jo käyty läpi ja mitä ei. Siltä varalta, jos vaikka tulee joskus uudelleenkin päähänpisto teettää temppu päivässä x-päivämäärään asti...

Venyttely onkin hyödyllinen temppu. Kumpikin koirista venyttelee mielellään siten, että hyppäävät etutassuillaan minua vasten. Videon kuvakulma on huono, mutta oikein tarkasti koiria katsomalla kyllä näkee, että venyttävät itseään pitkiksi

.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - juo

1.12. Suukko
2.12. Käsisuudelma
3.12. Heiluta häntää

Vielä ehditään tällekin vuorokautta temppuilla. Kirjan Ei temppu eikä mikään - kategoriassa olivat nuo suukko ja hännän heiluttaminen erikseen esiteltyinä, mutta niiden lisäksi mainittiin muitakin asioita, joita koira tekee jo muutenkin itsestään ja ne voi saada näyttämään myös opetetuilta asioilta/opettaa toteutumaan käskystä. Ensimmäisenä oli "syö" ja toisena "juo".

Syö-käskyn varmaan kaikki koirat osaavat? Jos koira osaa olla ottamatta sille tarjottua namia tai ruoka-annosta, sen täytyy myös tunnistaa sana, jolla syömisen saa aloittaa. Meillä koirien saa syödä-luvat ovat "saa ottaa" ja "ole hyvä", joiden lisäksi niille on vielä käsky "syöppä". Sillä sanalla esimerkiksi syödään ruokakiposta matolääkkeetkin loppuun asti ja joskus koirilla on joku tilanne, etteivät haluaisi syödä nameja (nuorempana molemmilla ollut joskus esim. koirakohtaamisissa mielentila sellainen, että namit on vaan syljetty ulos suusta), mutta tilanteen opetuksellisuuteen on namien syönti kuulunut, joten käskemällä syömään on namit laskeneet alas. En nyt varta vasten videoimisen takia alkanut laittamaan koirille syötäväksi mitään epämieluisaa, mutta osaavat myös juoda käskystä (tosi kätevää varsinkin treeneissä ja kesällä) ja se oli helppo videoida.


lauantai 3. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - heiluta häntää

1.12. Suukko
2.12. Käsisuudelma

Suukko-temppujen lisänä kirjan kaikista helpoimmissa tempuissa, eli niissä, joita ei oikeastaan tarvitse edes opettaa, oli hännän heilutus. Ideana siis jutella koiralle mukavia ja saada se heiluttamaan häntäänsä. En ole koskaan tarkoituksella yrittänyt kyseistä asiaa, mutta kyllähän nuo häntäänsä heiluttavat. Videota kuvatessa oli vaikeampaa, oikeastaan mahdotonta, saada Mestaa lopettamaan häntänsä heilutus. Se heiluu enemmän tai vähemmän koko ajan ja kun sille juttelee, hännän heiluminen vain lisääntyy. Lumeksella sentään onnistui molemmat, olla ensin heiluttamatta ja sitten heiluttaa, kun niin halusin.


perjantai 2. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - käsisuudelma

1.12 Suukko

Eilisen suukko-tempun lisäversiona kirjassa esiteltiin käsisuudelma. Tätä koirat eivät osanneet valmiiksi, sen sijaan harjoittelun alussa tarjosivat kaikkea muuta, mitä käden ojentaminen voisi niille tarkoittaa. Konkattiin, annettiin tassua, peruutettiin, peruutettiin seinää vasten, käytiin maate jne. Edes sinnepäin tarjoamisen odottaminen ei siis tuottanut tulosta, joten auttaakseni koiria ymmärtämään, mitä niiltä haluan, levitin käden selkämykseen hieman voita. Näin sain ne hoksaamaan, että niiden tulee kiinnostua nimenomaan siitä käden selkämyksestä ja että kyseessä on kohdetyöskentely eikä ohjaus jonkun muun jutun tekemiseen. Lumeksen video on tästä osaa treeniä.

Naksuttelin seuraavaksi jokaisesta voin nuolaisusta ja heitin palkkanamin lattialle. Tästä sai helposti kaavan käsi-palkka-käsi-palkka, joka jatkui voin loppumisen jälkeenkin. Tosin voin loppumisen jälkeen, kun sitä varsinaista syytä nuolaisulle ei enää ollut, naksutin pelkästä kuonon kosketuksesta käden selkämykseen. Muutaman kosketuksen jälkeen odotin, että kosketus muuttuisi nuolaisuksi ja parin nuolaisun jälkeen sitten taas naksu tuli pelkästä kosketuksesta taas muutaman kerran. Mestan video on käsikosketusvaiheesta ja sen siirtymisestä nuolaisun odottamiseen. Temppua eteenpäin opettaessa vähennetään pelkkien kosketuksien hyväksymisen määrää ja lisätään nuolaisun odottamisten määrää ja lopulta sitten palkataan vain nuolaisusta, liitetään käskysana, vahvistetaan ja temppu on kokonaan valmis.

Ps. Onneksi mulla on armollisia koiria ja ne oppivat asiat oikein, vaikka lähes jokainen naksautus on myöhässä...


torstai 1. joulukuuta 2016

Temppu päivässä jouluun asti - suukko

Suunnittelin temppuja ensin otsikolla "Temppu päivässä, 52 vuodessa", mutta vuosi alkoi tuntua liian pitkältä ajalta millekään projektille. Päätin vaihtaa temppuun päivässä jouluun asti. Tämä toteutetaan seuraillen kirjaa Koiratemppuja ja koirien esittäessä järjestyksessä kirjan 24 ensimmäistä temppua. Tai oikeastaan vähän vähemmän, koska osa tempuista on vielä varioitu useammanlaisiksi ja lasken ne kaikki omiksi tempuikseen.


Kirjassa temput on kategorioitu eri otsikkojen alle, kaksi ensimmäistä ovat otsikolla "Ei temppu eikä mikään". Niitä kuvaillaan hauskoiksi ja helpoiksi tempuiksi, joista selviää ilman aiempaa kokemusta. Ensimmäisenä temppuna on suukko. Kirjassa opastetaan, että moni koira nuolaisee omistajaansa naamasta jo ihan sillä, että vie päänsä lähelle koiran kuonoa. Välttämättä ei siis tarvitse ollenkaan erikseen edes opettaa koiralle suukon antamista. Toisena vaihtoehtona esitetään pienen määrän voita hieromista poskeen, jolloin koiralle tulee houkus nuolaista hyvänmakuinen aine pois. Siinä samalla voi opettaa käskysanankin suukolle ja vähitellen vähentää voin määrää jättäen se lopulta kokonaan pois. Tämän tempun molemmat koirat osasivat jo valmiiksi.


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Tavoitteiden tarkistus

Koska meillä ei tälle vuotta ole enää mitään kisasuunnitelmia, voidaan varmaankin jo käydä läpi vuodelle 2016 suunnitellut tavoitteet, tarkistaa niiden toteuminen sekä suunnitella uuteen vuoteen uudet tavoitteet.


LUMES

Toko-tavoitteet vuodelle 2016
Jotenkin lässähti tokoinnostus sen yhden, menestyksekkään voittajaluokan kokeen jälkeen. Tuntuu, ettei siitä enää paremmaksi pysty laittamaan. Nyt alkaisi tosin paikallamakuukin olla niin rauhallisessa kuosissa kuin koetta varten haluaisin, että en tiedä pitäisikö kuitenkin käydä kokeilemassa? Tai sitten ei?

Toteuma
Vähän ollaan tokojuttuja hassuteltu Lumeksen kanssa, mutta ei mitään kunnon treeniä eikä siis kokeessakaan käyty.

Toko-tavoitteet vuodelle 2017
Ehkä treenataan, ehkä ei. Ehkä mennään kokeeseen, ehkä ei. Jos mennään tulos ois kiva. Ei mitään suuria suunnitelmia, fiiliksellä mennään.


Haku-/jälki-/vot evör pk-tavoitteet vuodelle 2016
Jaah, en oikein tiedä. Kyllä me varmaan joku kerta hakumetsässä käydään ja saatetaanpa jälkeäkin tehdä, mutta ehkä Lumeksella on jo meriittiä pk-saralla ihan riittävästi. Joku viikko sitten juttelin yhden pelastuskoiraharrastajatreenikaverin kanssa ja tuli puheeksi, että hälytystehtäväkelpoisia koiria pelastusetsintöihin tarvittaisiin meidän alueella lisää ja pienen hetken mietin, että pitäisköhän, koska Lumes ois kyllä just omiaan siihen hommaan. On se kuitenkin niin sitovaa ja pitäisi itsekin kouluttautua ensiapu-, suunnistus- yms. jutuissa, että taitaa se kuitenkin jäädä.

Toteuma
Lumes kävi muutaman kerran hakutreeneissä tekemässä pientä etsintäjuttua ja on se vaan niin pätevä, ettei siitä mihinkään pääse. Tottistreeneissä Lumes pyöri Mestan mukana ja toimi oivana noutokoirana mun kapulanheittoharjoituksissa.

Pk-lajitavoitteet 2017
Tää taidetaan tipauttaa kokonaan pois, kun ei virallisia suunnitelmia enää ole, niin eipä tarvi erityisiä tavoitteitakaan.


Koiratanssi-tavoitteet 2016
Mä jotenkin hurahdin siihen hooteeämmään eli seuraamiseen musiikin tahdissa ja Lumes osaa jo melkein kaikki positiot eli seuraamispaikatkin, niin ois aika siistiä osallistua tänä vuonna äsämmiin?

Toteuma
Harjoiteltiin enemmän kuin viime vuonna ja käytiin muutamissa kisoissa, myös niissä SM-kisoissa. Lumekselle tuloksina avoimesta luokasta KM, voittajasta SERTI sekä suomenmestaruus. Aivan huikee tulosvuosi!

Koiratanssi-tavoitteet 2017
HTM-koiratanssivalioksi? Suomenmestaruuskisoihin? Koiratanssin maajoukkueeseen ja osallistuminen pohjoismaiden mestaruuskilpailuhin? Yksi kokeilu freestylen alokasluokassa? Esiintymään pariin oman yhdistyksen kesätapahtumaan? Eli ihan hirveesti harjoiteltavaa! Ja tähän sopii varmasti myös maininta siitä, että jatketaan kesäteatterissakin mukana.



MESTA

Toko-tavoitteet 2016
Sikäli mikäli ei tule mitään uusia lääkityksiä ja sitä myöten estoa osallistua kokeisiin, niin pitäisiköhän tälle vuodelle olla tavoitteena ylimpään luokkaan pääsy...

Toteuma
Helmikuulla osallistuttiin ekan kerran avoimeen luokkaan ja sieltä Mestalle 1-tulos. Kevätkausi kyllä treenattiin voittajaluokan juttuja, mutta kun piti päästä osallistumaan hakukokeisiin ja pk-tottista treenatessa en piitannut mitään Mestan ääntelystä (jota se talvella ei oikeastaan ollut tehnyt yhtään), kunhan vaan vire oli ylhäällä ja tehtiin hommia täysillä, niin ei tokotreenit oikein sopineet siihen mukaan eikä siten kokeetkaan.

Toko-tavoitteet 2017
Tipahdettiin pois nuorten koirien tokoringistä, kun oltiin oltu siinä se maksimiaika kaksi vuotta, joten mitään vastaavia yhteistreenejä ei enää ole tiedossa ja treenaaminen täysin oman itsensä varassa. Ehkä koitan jaksaa sinne voittajaluokkaan meidät väkertää, jos hyvin käy.


Haku-tavoitteet 2016
Talven jäljiltä etsintähommat taas vauhtiin ilmaisun kera ja tottiksessa estenoudot ja eteenmeno valmiiksi, niin ei pitäisi olla estettä, etteilö voitaisi HK1 saada. Tosin saattaapi olla pieni aavistus, että Mestan kanssa ei välttämättä ole kokeissa yhtä helppoa kuin Lumeksen kanssa. Lumes paikkailee mun virheitä hyvin, mutta Mesta kyllä odottaa, että mä hoidan oman hommani kunnolla...

Toteuma
Mestasta kuoriutui esiin aivan valtavan taitava palveluskoira! Keväällä ahdistavien treenien jälkeen tajusin muuttaa ajatteluni Mestan treeneistä uusiksi ja siitä alkoi tulosputki vertaansa vailla: toukokuulla meidän ihka ensimmäinen hakukoe ja sieltä koulutustunnus HK1, syyskuulla siirryttiin 2-luokkaan ja Mestalle koulari HK2, marraskuun alussa kaiken huipentumana voittajaluokan kokeesta HK3 ja koska nämä kaikki tulivat 1-tuloksilla, sai Mesta näin myös ensimmäisen kiinnityksensä käyttövalion arvoon.

Haku-tavoitteet 2017
Tää on vaikee! Saatiin Mestan kanssa tänä vuonna jo niin huikeat tulokset, etten olisi mitenkään osannut tai edes uskaltanut haaveilla niistä. Kaverit sanoo, että pitäisi yrittää osallistumisoikeutta palveluskoirien SM-kisoihin. Jos vaatimukset osallistumisoikeuteen ei muutu, pitäisi Mestan saada kaksi HK3-koularia päästäkseen mukaan niihin karkeloihin. Ja jos haluaisi käyttövalioksi, ei riitä pelkät koulutustunnukset vaan pitäisi tulla 1-tuloksia. Nää on niin isoja ajatuksia, etten uskalla niitä tavoitteiksi laittaa. Ehkä me vaan treenaillaan, yritetään pitää saavutettua koulutustasoa yllä ja katsotaan, mihin se riittää.


Agility-tavoitteet 2016
Mestan niin pitäis päästä treenaamaan agia ja saada kisaamista varten tarvittavat loppusilaukset kasaan. Itseäni ei vain jostain syystä nyt yhtään kiinnosta agility ja ärsyttää, kun menee kaikki aiemmin sen eteen tehty työ hukkaan... Kaikki mahdolliset lainaohjaajatkin asuu vähän väärillä suunnilla.

Toteuma
Ei tehty agia kyllä sitten yhtään.

Agility-tavoitteet 2017
Jos saan jostain agi-innostukseni takaisin, niin treenataan ja kisataan, jos en saa, ei tehdä taaskaan mitään.


Koiratanssi-tavoitteet 2017
Mesta osaa jo sen verran erilaisia seuraamispaikkoja, että eiköhän olisi silläkin jo aika koettaa onneaan koiratanssin HTM-lajin parissa...


perjantai 18. marraskuuta 2016

Huono kaikessa


Olen huono häviäjä. En tosin siinä perinteisessä mielessä, että mitenkään hermostuisin tappiolla olemisesta. En vain jaksa enää yrittää uudelleen, jos epäonnistuminen seuraa toistaan. Olen luovuttaja, lannistuja, luuseri. Jos minulla ei olisi niin onnistuvia koiria kuin on, olisin jo lopettanut lajin toisensa perään heti alkuunsa. Ihailen ihmisiä, jotka yrittävät uudelleen ja uudelleen, eikä se pelkkä tulos ole tärkein. Minusta ei siihen ole.


Aina ennen kisoja niin sanotusti petaan meille valmiiksi epäonnistumisen, niin ei tarvi kisan jälkeen enää selitellä, mikä meni pieleen, jos menee pieleen. Voi ihan vapaasti onnistua tai epäonnistua, kun on jo ääneen kerrannut kaiken, mikä ei välttämättä onnistu ja miksi, ja laskenut tavoitteet alas. Mitä useampi onnistuminen on takana, sitä enemmän pitää varautua siihen, että seuraavalla kerralla ei enää menekään yhtä hyvin. Minusta ei ole sellaiseen "jes, nyt me onnistutaan kaikessa"-asenteeseen.


Olen jopa niin epäonnistumispelkoinen, että jos tuntuu, ettei homma voi mennä enää paremmin kuin on jo mennyt, on parempi olla osallistumatta ollenkaan tai lopettaa koko homma, ettei vaan tule mitään heikompaa suoritusta eteen. Minulla ei ole edes kilpailuviettiä kannustamassa yrittämään ja yrittämään, kisaamaan ja kisaamaan. Ilman kannustavia, eteenpäin potkivia treenikavereita ei osassa lajeja oltaisi missään.


Sinänsä on ristiriitaista, että haluan harrastaa tulostavoitteellisesti - eli käydä kisoissa - mutta kuitenkaan minulla ei ole sitä minkään sortin kilpailuviettiä. Ei sinänsä mitään tarvetta päästä luokkia ylemmäs, saada menestystä tai olla toisia parempia. Se vain on tavallaan pakollinen jatkumo sille, että haluaa harrastaa koiriensa kanssa ja voi todistaa niiden osaamista.


Tästä päästäänkin siihen, että olen myös huono voittaja. Vaikka pärjääminen onkin mukavaa, se on myös tavallaan epämukavaa. On jotenkin hämmentävää olla hyvä, että miten tässä nyt näin kävi. Kuka on mennyt keksimään sanonnan "Voittajan on helppo hymyillä"? Ei todellakaan ole! Olisi painajainen voittaa jotku oikein isot kisat. Olisin vaan silleen ööh, anteeksi olemassaoloni, saako jo lähteä pois, voisiko maa nielaista minut, sammuttakaa edes valot.



Olen tottakai ylpeä koiristani ja nautin kisaamisesta niiden kanssa. Voin kirjoittaa niistä suuria ylistystekstejä ja levittää videoita pitkin maailmaa. Voisin kuitenkin skipata kokonaan oman osuuteni, unohtakaa, että olen olemassa, katsokaa vain koiraa.


Pitäisi varmaan lopettaa koko koiraharrastus, pääsisi näistäkin olemattomista ongelmista eroon. Olen sitä paitsi aina inhonnut esiintymistä ja esillä olemista. Koiraharrastuksessa siihen vain on ollut pakko tottua. Eniten ahdistaa koiratanssi, jossa joutuu kirjaimellisesti esiintymään. Olisi hyödyllistä tehdä lajia tutuksi esiintymällä Lumeksen kanssa tapahtumissa ja mahdollisesti näin saada uusia harrastajia, mutta en vain kehtaa. Koska luuser...

perjantai 11. marraskuuta 2016

168+13+94=HK3 275p.

Olin toivonut, että Mestan ei tarvitsisi kovin lämpimässä kelissä juosta läpi 3-luokan hakukoerataa. Ei sillä, että marraskuussa erityisen lämpimiä päiviä muutenkaan olisi, mutta ainakin sain, mitä toivoin, kun lämpimän syksyn päätteeksi koepäivän aamuna ulkomittari näytti kylmyyttä -13°C... Tarkenin kuitenkin suhteellisen hyvin sen noin viiden tunnin pakkasoleskelun, kun vetäisin kotona jalkaan toppahousujen alle kolmet pitkikset + villasäärystimet + koirankarvavuoratut villasukat ja vielä väljät, vanhat talvikengät tallusteluun. Toppatakin alla lämpöä oli pitämässä kaksi pitkähihaista aluspaitaa + villapaita + treenitakki + käsissä kahdet lapaset, päässä pipo ja huppu vielä yllä. Olin kyllä onnellinen hyvästä pukeutumisestani! Mestaa ei onneksi palella edes kylmässä maassa makoilu, rotuvalinnan (harvoja?) hyötyjä.

Ei ehkä katseenkestävää, mutta kukapa sinne kenkien sisään katselisikaan - pääasia, että tarkenee!

Pakkasin illalla kaiken valmiiksi siten, että aamulla aikaisin kokeeseen herätessä ei tarvinnut kuin ulkoiluttaa koirat, lämmittää glögi, ottaa kamppeet mukaan ja lähteä. Onneksi pakkasin illalla, koska molemmat vara pk-liivit (maastolajeissa pakko olla koiralla päällä) olivat lukko-osasta rikki, vaikka en tiennyt kummankaan olevan rikki... Siitä sitten pikaista patenttiratkaisua peliin, onneksi kokeessa kuitenkin se päälle laitettu ainoa ehjä pk-liivi myös pysyi Mestan päällä eikä kadonnut metsään, joten varaliivin lukkovirityksen toimivuutta tositilanteessa ei tarvinnut testailla.


Ollessamme puolen kilometrin päässä koepaikalta, saan puhelun, jossa kysellään, olenko tulossa kokeeseen. Kello oli vähäsen yli 8.30 ja luulin olevani vain pari minuuttia myöhässä toivotusta ilmoittautumisajasta kokeen alkaessa sitten klo 9.00. Nyt tätä kirjoittaessani piti käydä oikein sähköpostista katsomassa, että mitä siinä Tervetuloa kokeeseen-viestissä oli kellonajoista sanottu - ja hups keikkaa, koe alkaa 8.30, ilmoittaudu siihen mennessä, jotta päästään heti aloittamaan. Olisipa ollut noloa tulla poistetuksi kokeesta myöhästymisen takia. Ei kannattaisi lukea, mitä kuvittelee, vaan ymmärtää, mitä lukee...

Kokeessa oli yhdeksän koirakkoa ja ajansäästämisen vuoksi arvostelut oli jaettu kahdelle tuomarille. 1- ja 2-luokan koirakot jäivät tekemään ensin tottikset, sitten esineruutuun ja viimeisenä hakuun, 3-luokka lähti ensin hakuun, sitten esineruutuun ja viimeisenä tottikseen. Voittajaluokan koiria oli neljä ja arvoin meille viimeisen suoritusvuoronumeron. Metsätiellä ooteltiin ehkä parisen tuntia? omaa vuoroamme. Ihan normaali autossaodotteluaika hakutreeneissäkin, tosin treeneissä ei ihmiset seurustele autojen vieressä vaan kaikki siellä metsässä. Hakukokeet on siitä mukavalla tavalla poikkeavia luonteeltaan esim. tokoon ja agilityyn verrattuna, että osallistujat lähes poikkeuksetta seurustelevat keskenään. Aika tylsä siellä maastossa olisikin vuoroaan odotella yksin autoon lukittautuneena, mukavammin kuluu toisten kanssa jutellessa. Nytkin saatiin hyvät, (tietenkin koira-aiheiset) keskustelut aikaan ihan toisilleen vieraiden ihmisten kesken.

Kävelytin Mestaa vähäsen ennen meidän vuoroa. Oli innokas ja se ois ollut jo hajuvanan mukana menossa koealueelle. Mesta kertoi myös ihan itse olevansa haukkuilmaiseva koira, sen verran railakkaalla ääntelyllä kohdattiin tuomari ja muu ratahenkilöstö metsässä. Vouvouvou... Alla olevassa piirroksessa on kokeen hakurata. Pystysuora viiva on 300 metriä pitkä keskilinja, jota pitkin käveltiin ja koira lähettiin etsimään molemmin puolin. 100m ja 200m on oikeastikin merkattu keskilinjalle numeroin, mutta 300m merkki puuttuu. Jos astut yli 300 metristä, suoritus päättyy siihen. Pitää siis itse osata arvioida, että koska ollaan lähestymässä radan loppua. Vaakasuora viiva on vain näyttämään, että etsintäalue jatkuu 50 metriä metsään keskilinjan (joka oli polku) molemmin puolin. Hymynaamoin on merkattu maalimiesten sijainnit noin suunnilleen sen, mitä siinä kokeen keskellä ehkä etäisyyksistä tajusin.


Laitoin Mestan etsimään ensin vasemmalta, sitten oikealta, josta ensimmäinen maalimies sitten löytyikin. Juostessani Mestaa ja maalimiestä kohti ihailin, miten hyvin Mesta haukkuu! Ihan tosi hyvin! Perille päästyäni toimin, kuten niissä vipoissa treeneissä ennen koetta mun käskettiin toimia, eli ei mitään hellyttelypuhetta voianteeksimestakultapienikunjoudunpyytämäänsutkeskenilmaisunvierelleetkäsaaeesmitäänpalkkaasiitä (mä siis oikeasti puhun sille tuohon tyyliin....) vaan selkeä käsky sivulle. Ja katos, mun koira tulee vierelle, pysyy melkein istumassakin siinä, mutta käväisee tervehtimässä roskiksesta poiskömpivän maalimiehen (näin saa sääntöjenkin mukaan kyllä tehdä) ja tulee yhdellä (vai kahdella) käskyllä takaisikin vierelle.

Seuraavaa maalimiestä ei sitten löydykään vähään aikaan. Mesta on silti edelleen reipas, haukkuu jokaisessa lähetyksessä (treeneissä se kyllä taitaa olla hiljaa?) ja lähti mielellään etsimään. Pari vähän lyhyempää kierrosta se tekee, mutta en välitä siitä. En muista oliko se tällä välillä vai vasta toisen maalimiehen löytymisen jälkeen, kun Mesta tekee sen saman, mitä niissä viime treeneissä, että juoksee vaan muutaman metrin ja pysähtyy. Muistaakseni kutsuin vain Mestan takaisin ja lähetin vähän eri kohdasta uudestaan ja meni sitten hyvin. Ja yhdellä lähetyksellä Mesta taisi juosta vain jonkun 15 metriä alueelle ja kääntyi sitten tulemaan takaisin mun luo (en muista, onko ikinä treeneissä noin lyhyeen jättänyt) ja minä iloisesti lässyttän sille jotain tyyliin "voi sua höpsöläistä, olipa hassua" tjsp. Oikein ihailin itseäni, miten ystävällisenä, kannustavana ja positiivisena pysyin sekä omissa ajatuksissani (kyllä, siinä keskilinjaa kulkiessani ehdin koiran ohjaamiselta ajatella, että vautsi, osaanpa mä olla tyyni ja pirtsakka, tän olon kun sais treeneihinkin, niin ois huippua) että Mestaa kohtaan, vaikka sen työskentely ei joka lähetyksellä niin hyvää ollutkaan.

Tämän vuoden ainoa hakutreenikuva? Kaveri näppäsi syyskuussa.

Oltiin edetty rataa eteenpäin ehkä jotain 150 metriä? vähän yli? ja Mesta oli vasemmalta palaamassa takaisin mun luo, kun jossain 20m? ennen keskilinjaa Mesta nostaa nokkansa pystyyn ja lähtee takaisin syvemmälle aluetta sekä samalla aluetta eteenpäin. Ja mä kun oon aina valittanut, ettei se takas tullessa ajattele muuta kuin takaisin tulemista ja nyt se kokeessa menee ja saa hajun just siinä tilanteessa, vautsi Mesta! Aika kauas se juoksi ja hetken siinä sai odotella, mitä tuleman pitää, mutta jännityksen tiivistyttyä alkaa lopulta sieltä jostain kaukaa kuulua haukku. Ja haukkuu hienosti! Ja tulee vierelle hienosti! Ja pysyy vierellä, vaikka maalimies kapuaa laatikosta ulos!

Mestasta alkaa jo enemmän näkyä, että on joutunut etsiä paljon löytämättä ketään ja löydötkin jääneet ilman palkkaa. Silti se muistaakseni vieläkin lähtöhaukkuu ja liikkuu ihan hyvin alueella. 2-luokan kokeessa käytin melkein joka lähetyksessä sille virittelysanoja (hermostuksissani varmuuden vuoksi), nyt en tainnut kuin pariin lähetykseen sanoa ensin "onko ihminen" ja vasta sen jälkeen etsintäkäskyn "missä ukko". Ainoaltakaan pistolta (eli etsintäkierrokselta) en huikkinut Mestaa takaisin vaan odottelin ihan hiljaa keskilinjalla sitä takaisin ja niin se vain aina tuli ja homma oli oikein sujuvaa.

Mentyämme jonkin verran 200 metrin merkistä ohi, pelkäsin joka askeleella tuomarin sanovan, että nyt 300m ylittyi ja suoritus loppui tähän, vaikka järkevästi ajateltuna ei voitu olla edes lähelläkään vielä radan loppua. Jossain 230m?250m? tienoilla tuli mieleen kysyä, että mitä kello näyttää, pitääkö alkaa kiirehtiä vai saadaanko edetä rauhassa. 3-luokassa etsintäaikaa on 20 minuuttia ja suoritus loppuu, jos aika loppuu. Radan loppumisen lisäksi tuli hätäännys, että aikakin loppuu enkä voi madella enää ja sitten astun yli rajasta. 10min40s. Mitä!?! Ollaan vasta puolivälissä aikaa? Valtava helpotuksen huokaus, ei mitään kiirettä! Siinä samassa alkaa kuulua Mestan haukku. Se löysi kolmannen maalimiehen! Me selvittiin läpi voittajaluokan hakuradasta! Huh, mikä fiilis! Ja Mesta haukkui taas oikein pätevästi, tulee heti käskystä vierelle ja pysyy siinä maalimiehen noustessa ylös. Siis vau, me todellakin tehtiin se!

Treenikaverin kännyräpsy meistä hakuradan lopussa, minä kuuntelen tuomaria, Mesta kiehnää ja häärää.

Esineruutuun päästiin tunnin? odottelun jälkeen. Ei ollut meidän juttu tällä kertaa. Olen koko syksyn kiertänyt Mestan tallaustenjäljestysongelmaa jättämällä ruudun tallaamatta ja se on toiminut hyvin, mutta nyt jäisessä kasvillisuudessa ja pienessä lumessa tallaukset näkyivät niin selvästi, että Mesta jäi niihin ihan jumiin. Ärsytti oma tyhmyyteni ja olin tyytymätön koiraan, vaikka oikeasti olin vihainen itselleni. Mutta Mesta pieni pelastava enkeli toi kuin toikin silti edes yhden esineen, vaikka oli jonkun verran paineistunutkin, kun tajusi itsekin, ettei homma mennyt ihan kuten piti (vaikka mä olin kyllä tosi kannustava ja pidin hermoni kasassa).

Siirryttiin tottiskentälle. Voittajaluokan neljästä koirasta kolme jatkoi, joten tottisparit kierrettiin kolmen ryhmässä. Mesta joutui eka paikallaoloon, sit lepovuoroon ja vimppana varsinaisiin liikkeisiin. Tokoringistä poistippumisen (oltiin se maksimiaika kaksi vuotta) jälkeen paikallaolotreenit on jääneet tosi vähiin ja piilopaikallaolot on vielä vähemmässä. Piti vähän pikakelata paikkistreenejä, kun kerta tuli kokeeseen ilmoittauduttua. 1- ja 2-luokissa ohjaaja on siis näkyvillä paikallaolossa, 3-luokassa piilossa. Kaverin kanssa käytiin kahdesti yhdessä kentällä eikä oikein lupaavalta tuntunut Mestan makoilu. Kyllä se pysyi, mutta ihan hirveen levoton ja hirvee vinkuna. Aattelin toivorikkaana, että jos se treeneissä pysyy, kun kaveri hihkuu ja palkkaa omaa koiraansa ja toisella kertaa huuteli Lumekselle kovaan ääneen "syömään", niin ehkä se pysyy kokeessakin, jossa meno on sentään vähän hillitympää. Ja pysyi se, olipa jopa aika levollinen.

Tauolle, jäävät testiin ja hömpsöteltiin. Suorituspaikalle mennessä unohdan, että kokeessa Mestaa saa kehua, mutta ei koskea, koska koskemisesta se alkaa odottaa palkkaa ja hyvä fiilis katkeaa. Silitin sitä vähän, huomaan virheeni ja vähän ärsyynnyn itseeni, käsken päälle hyppivän Mestan takas istumaan. Seuraaminen -heti ekasta askeleesta Mesta menee väljäksi, edistää eikä ole lopulta edes vieressä enää. Ei oo koskaan tehnyt noin, en tiiä antaako lisäkäskyä vai ei. Siinä tulee sitten laukauksetkin ja niitten jälkeen annan lisäkäskyn, koska muuten koko seuruuliikkee lakkaa tähän. Mesta palaa vierelle ja suorittaa koko loppu seuraaminen todella hyvin. Liikkeestä istuminen - taas se väljähtää ja on jotenkin paineessa, mitä ihmettä? Ehdin antaa istumiskäskyn ennen kuin ihan katoaa sivulta, istuu nopsaan. Juoksusta maahanmeno ja luoksetulo - tosi hyvät! Juoksusta seisomaan jääminen ja luoksetulo - pari askelta otti mun perään, ei muuta huomautettavaa. Tasamaanouto (2kg kapula) - vaihtaa ennen eteentuloa raville, muuten tosi hyvä! Hyppynouto (este 1m kapula 650g) - ihan paras! A-estenouto (kapula 650g) - tosi hyvä! Eteenlähetys - lähtee kuin ohjus suoraan, kentän päässä on isoja, jäätyneitä vesilammikoita ja kuullessaan käskyn "maahan", sattuu olemaan juuri lammikon päällä ja jarrutus luistaa, jää hämillään seisomaan pitävälle maalle, lisäkäskyllä maahan.

Saankohan itse korjata tuohon kakkoseen yhden koukeron lisää... Koulutustunnuksena kyllä lukee ihan oikein 3.

Tässä kokeessa kaikista ihaninta oli se, että kaikki meidän vakihakutreeniryhmästä oli paikalla, myös se kesällä poismuuttanut, jonka edelleen lasken kuuluvan meidän ryhmään. (Ja muissa osallistujissa ja työntekijöissä oli myös paljon tuttuja/toisinaan meidän kanssa treenaavia, että vain pari tais puuttua.) Tää oli paras paikka ja hetki ja seura onnistua! Oon saanut niin paljon kannustusta, tukea, apua, eteenpäin potkimista ja ennenkaikkea meihin on uskottu ja luotettu, että oli aivan parasta saada jakaa tämä huikea saavutus heti paikanpäällä niiden ihmisten kanssa, ketkä meidän matkalla on alusta asti olleet mukana. Me ei Mestan kanssa oltaisi mitään ilman heitä.

Voittajalle viisi kiloa ruokaa, nam!

maanantai 7. marraskuuta 2016

Onko totta ollenkaan?

Meidän piti Mestan kanssa lopettaa haku sen 2-luokan kokeen jälkeen. Selitin silloin treeneissä, että ois kiva lopettaa nyt kun on huipulla ja erinomaisesti mennyt koe takana. Ajatus tyrmättiin typeränä ja raukkamaisena (treenikaverimme ovat mukavan suorasanaisia) ja lopulta löysin itseni ilmoittamasta Mestaa 3-luokan hakukokeeseen. "Saan sitten syyttää treenikavereita, jos menee pieleen, että mitä mä sanoin, ois pitänyt lopettaa huipulla."

Viimeiset hakutreenit ennen koetta piti olla kivat, helpot ja motivoivat. Jos olisin kirjoittanut tänne vielä vaikka pari päivää niiden treenien jälkeen, olisi otsikkona ollut "ihan hermona". Ei ihan mennyt treenit suunnitelmieni mukaan, joskaan koiralle sillä tuskin olisi muuten ollut merkitystä, ellen itse olisi ollut ihan hermona siitä, että mikään ei niin sanotusti onnistu... Olin sijoitellut maalimiehet, eli etsittävät henkilöt, suunnilleen alla olevan kuvan mukaisella tavalla. Numerot tarkoittavat maalimiehiä etsintäjärjestyksessä. Keskellä oleva suora viiva on keskilinja, jota pitkin itse kävelin ja etsintäalue keskilinjan molemmin puolin on noin 50 metriä syvä. 3-luokan kokeessa keskilinjaa jatkuu 300 metriä, tähän Mestan treeniin se oli niinkin lyhyt kuin 50 metriä.


Mestalla on välillä sellaista täysillä juoksemista parilla ensimmäisellä etsimään lähetyksellä, joten teen sille toisinaan ihan alkuun nenänavauksia sijoittamalla ensimmäisen maalimiehen aivan keskilinjan läheisyyteen. Maalimies nro1 oli noin viiden metrin etäisyydellä keskilinjasta ja ehkä metrin eri paikassa siitä, mitä olin ajatellut ja se sekoitti mun pasmat ihan täysin. Ei sillä normitreeneissä olisi ollut mitään väliä, ihan sama, mutta kun se koe! Mesta juoksee maalimiehestä ohi, mutta saa kuin saakin hajun, mutta ei syystä tai toisesta saa hajua paikallistettua ja juoksee varmaan kymmenen pienempää ja suurempaa rinkiä hajun perässä ennen kuin löytää maalimiehen. Tähän oli kyllä tyytyväinen, koska ihailin Mestan sinnikkyyttä. Kakkos-maalimies oli tahallaan vähän hankalassa paikassa - ja armaan Sulo-roskiksen sisään sijoitettu - sinne Mesta tarvi kaksi vai kolme lähetystä ennen löytämistä. Siinä välissä ehdin jo syyttää maalimiehenkin menneen väärään paikkaan, kun Mesta ei löydä, mutta piilo oli sentilleen oikeassa paikassa.... Ja Mesta haukkui roskista tosi hyvin!

Laitoin tällä kertaa kaksi nenänavausmaalimiestä ja sen toisen, eli numeron kolme, Mesta haistoi jo keskilinjalle ja syöksyi suoraan maalimiehen luo. Haukkui hyvin ja oltiin sovittu, että tulen ottamaan Mestan hallintaan eli tulen siihen viereen ja pyydän Mestan sivulle, jonka jälkeen palkkaan sitä itse, maalimies nousee ja vasta sen jälkeen palkkaa Mestan. Mesta tietää, että palkkaushetki lähestyy, kun minä lähestyn, ja kun yritin kävellä Mestan viereen, että pyytäisin sen sivulle, Mesta pyörii maalimiestä ympäri (edelleen toki haukkuen) ja minä pyörin perässä. Lopulta oli pakko pyytää se vierelle kauempaa ja Mesta tulee ihan nätisti. Sain kovan ukaasin olla tekemättä samaa (sitä pyörimistä siis) kokeessa, ei kuulemma näyttänyt yhtään hyvältä. En ihmettele... 

Neljäs maalimies on kompostikehikkopressupiilon sisällä, Mesta ei löydä ja mulla menee hermo. Tai löytää se, mutta ei heti ensimmäisellä lähetyksellä. Normaalisti ei haittaisi yhtään, nyt oon ihan hermona. Viides maalimies on roskiksessa taas ja kuudes kompostikehikkohärvelissä ja molempiin piti olla ääniapu (koska motivointi ja koe tulossa) eli maalimies piilosta huikkaisi Mestaa nimeltä saatuaan radiopuhelimella siihen kehoituksen lähetettyäni Mestan matkaan. Vitoselle ei otetakaan ääniapua, koska pitäisi Mestan nyt ihan itse löytää ees yksi maalimies ekasta kerrasta (sitä numero kolmosta ei lasketa). Ei muuten löydä kuin vasta toisella lähetyksellä ja jää siinäkin ensin pysähdyksiin parin metrin päähän keskilinjasta eikä oo koskaan ikinä ennen tehnyt niin. Oon ihan tosi hermona. Mulla on niin paska koira (en yleensä puhu koiristani näin, mutta olin tosiaankin aivan hermona, koska koe tulossa ja koira ei tunnu löytävän ketään). Kuudennelle on pakko ottaa se ääniapu, että saa ees koiralle hyvän mielen. Ei sillä kyllä huono mieli olisikaan, jos en itse sitä sille aiheuttaisi."Mesta ei oo vuosiin ollut näin paska." Treenikamu kuittaa heti takaisin "et sinäkään..." ja se on ihan totta. Mä en oo varmaan koskaan ollut näin paska.

Ennen hakutreenejä kävin kentällä treenaamassa esteet ja eteenmenon. Mesta kiersi A-esteen palatessa. Seuraavana päivä esineruutuharjoituksessa piilotan maalipensselin ja Mesta ei löydä sitä, vaikka lähetän sen varmaan kymmenen kertaa uusiksi ja se juoksee suoraan pensselistä yli ja välillä käyn vielä näyttämässä sitä sille. Ihan onnessaan se huitelee jossain 100 metrin päässä tekemässä etsintää, vaikka etsintäalue loppuu 50 metrin kohdalla. Laitan Lumeksen etsimään pensselin, että onko muka liian vaikea. Lumes löytää sen heti. Surkea Mesta (vai nenäpunkkinen, kun ei maalimiehiäkään löydä?), vaikka toisaalta tosi upeasti se irtosi uudestaan ja uudestaan etsimään. Seuraavien päivien treeneissä se löytää hyvin esineet ja käydään esteetkin treenaamassa vielä yhden kerran, joissa autan A-esteen takaisintuloon käskyllä.

Sitten tulee koe. Jos ikinä koskaan enää sanon Mestasta moitteen sanaa ihan turhaan (eli 90-95% moitteista?), niin lyökää mua, että tuun järkiini ja perun sanani ja etsin vian itsestäni. Mesta nimittäin suoritti itselleen koulutustunnuksen HK3 ykköstuloksella ja sai samalla ensimmäisen kiinnityksensä käyttövalion arvoon!!!!!! Mesta on ihan sairaan hyvä, olisinpa vaan itse aina sen arvoinen.

Kaverin ottama kuva meistä kokeessa hakuradan lopusta, kun kaikki maalimiehet oli löydetty. Mesta hyöri ja pyöri ja antoi pusuja ja oli niin höpsö oma itsensä, vaikka vähän sitä kyllä harmitti, kun ei saanut keneltäkään herkkuja...