lauantai 13. tammikuuta 2018

Koirien kanssa Ruotsiin, Tanskaan ja takaisin - kisojen avajaispäivä

Etukäteisvalmistelut - Keskiviikkona lähtö iltalaivalla Ruotsiin - Torstaina autoillen halki Ruotsinmaan - Täältä tullaan, Tanska, lautalla meren yli ja matka hotelliin

Perjantai, ensimmäinen aamu Tanskassa ja ihan ensimmäisenä lähdin koirien kanssa lenkille. Iltamyöhällä pimeässä ei ollut nähnyt yhtään hotellia ympäröivää maisemaa, joten kun pihasta käännyin koirien kanssa vasemman suuntaan tielle, hämmästyin edessäpäin, talojen takana näkyvää linnaa. Sinnehän oli sitten toki pakko suunnata aamukävely, joskin mielessäni harmittelin, että miten en tajunnut ottaa kameraa aamulenkille mukaan. Lähemmällä tarkastelulla linna paljastui kirkoksi ja saman tien toisellakin puolella oli joku vanha, komea rakennus, mahdollisesti oikeustalo tai entinen sellainen. Palatessa löytyi vielä ihan hotellin vierestä iso puisto ja kun hotellin pihapiirikin on kuin koirille tehty, niin tässä paikassa kelpaa kyllä koirien kanssa muutama päivä viettää.

Koirien kanssa lenkkeilyn jälkeen oli aamiaisen vuoro ja oli hyvät, monipuoliset sapuskat. Koirat olivat aamiaisen ajan yksin huoneessa ja ainakin vaikuttivat hiljaa olleen, kun ei lähtiessä eikä palatessa kuulunut ääntäkään. Puoliltapäivin lähdettiin kisahallille päin kaikki yhdessä letkassa ajellen. Kisat olivat teollisuusalueella sijaitsevassa paikallisessa treenihallissa (Indog Elite Center), joka oli iso ja omia koiriani ajatellen aivan ihanan viileä. Suomen musiikintsekkausvuoro oli klo13, jossa soitettiin pätkät jokaisen musiikkia varmistuksena kappaleen oikeellisuudesta sekä äänitaso säädettiin erikseen jokaisen haluamaksi.

Kun musat olivat kunnossa, oli harjoitteluvuoro eli vähän sama kuin normikisoissa on kehääntutustuminen ennen jokaista luokkaa, täällä se vain oli päivää ennen kisoja. Aikaa annettiin 5min/koirakko ja sen sai käyttää yksin tai yhdessä toisten kanssa, jolloin aika luonnollisesti kertaantuu yhdessä harjoittelun tekevien koirakoiden määrän mukaan. Meinasin ensin tehdä vain yksikseni ohjelman läpikäymistä, kuten aiemmissakin kisoissa, koska Lumekselle ei ole koskaan ollut väliä kehällä ympäristöineen. Joukkuetovereiden kehoituksesta päädyin kuitenkin tekemään Lumeksen kanssa muutaman ihan pienen palasen meidän ohjelmasta etäpalkalla. Lumes oli tosi reipas ja iloinen, ei pelkäämästäni matkaväsymyksestä tietoakaan.


Jokaiselle maalle oli varattu oma kohta hallia "leirin pystyttämiseen" ja ne oli merkattu pöydin, joissa oli aina kunkin maan lippuja. Osa maista oli panostanut leiriinsä oikein kunnolla retkituolilaumoin, eväskasoin ja lähes täyttäen oman nurkkauksensa seinätkin lipuilla ja muulla maa-rekvisiitalla. Olikohan se Tanska, jolla oli jokaisella edustusjoukkueessa olevalle koiralle oma lippunsa, johon oli kirjoitettu kaikki kyseisen koiran edustuskisat. Ideana tosi kiva, joskin joku sattui kysymään, että onko se ihan laillista ja kuulemma pitäisi olla.


Suomen treeniajan loppumisen ja illan avajaisten alkamisen välissä oli pari tuntia aikaa, joten ajateltiin ehtiä helpostikin käydä kaupassa ruokaostoksilla ja olla hetki hotellilla. Huonoa tuuria vain oli sen verran, että juuri siihen aikaan taisi olla Viborgissa töistäpaluuruuhka ja autoja oli pitkät jonot, paikoin liikenne seisoi kokonaan ja 3km automatkaan meni aikaa ainakin 15 minuuttia mennen tullen - ja kun kauppaa etsiessämme ajelimme sen välin vielä tuplasti, niin tuli vietettyä lähes tunti aikaa vain autoiluun, hirveää ajan tuhlausta. 





Viborg on yksi Tanskan vanhimmista kaupungeista. Olikohan peräti niin, että jo 800-luvulla on alkanut asutusta sinne kehittyä. Ydinkeskustaa ei todellakaan ollut tehty autoiluun, sen saimme karusti kokea yrittäessämme ensin löytää ruokakauppaa sieltä ja päätyessämme kapealle kadulle ja vielä kapeammalle kadulle ja yhtäkkiä olikin tolpat keskellä katua ja joutui peruuttamaan ja peruuttamaan, että pääsi pois. Onneksi ei tarvinnut taaskaan itse ajaa, olisin kyllä ollut hätää kärsimässä. Aivan ihania olivat kyllä kaikki vanhat talot, mielettömän viihtyisää siltä kantilta ja jos aikataulut olisivat antaneet myöden, kävellen olisi ollut kiva tutustua enemmänkin keskustaan.




Sen verran jalkauduimme, että etsimme reitin aamulla löytämääni "linnakirkkoon", Viborgin katedraaliin. Sen historia ulottuu 1100-luvulle, mutta tulipalojen takia alkuperäinen kirkko ei näihin päiviin asti säilynyt vaan tämä nykyinen valtavan hieno ja valtavan suuri kirkko on valmistunut 1876. Olisi ollut hienoa käydä kurkkaamassa sisätilojakin, mutta koirien kanssa ei sinne päässyt eikä meillä kyllä olisi oikein ollut aikaakaan pidempään visiittiin, joten tyydyimme ihastelemaan sitä vain ulkopuolelta.




Keskustan ulkopuolelta teollisuusalueelta löytyi Lidl ja oli jotenkin mukavan tuttua käydä siellä ostoksilla, ihan kuin Suomessa olisi ollut, ja kun lähes kaikista ruokatuotteista löytyi selostetekstitkin suomeksi, niin vieläpä tiesi tarkalleen, mitä ostaa. Ehdittiin ihan pikapikaa käväistä hotellilla, jonka jälkeen kiiruhdettiin - tai siis ruuhkassa madeltiin - hallille avajaisiin. Avajaisia varten piti pukeutua Palveluskoiraliiton edustusasuihin ja kaikilla Suomen joukkueen koirillakin oli Suomi-loimet päällä. Lumeksen loimi on viiden euron tein sen itse ja säästin-toteutus, kun meillä ei "virallisen valmistajan" kanssa synkannut yhtään yhteen.

Jokaisen maan joukkueet marssivat kisakehään kunkin maan kansallislaulujen musiikkien tahdittamana ja kaikkien ollessa paikoillaan, pitivät kisajärjestäjien edustaja sekä Viborgin pormestari puheet. Tämän jälkeen suoritettiin maiden suoritusvuorojärjestyksen arvonta, HTM:ssä Suomen vuoro tuli kolmanneksi. Koirakoiden suoritusjärjestykset oli maittain saatu jo päättää aiemmin, minulle ja Lumekselle oli osunut lähtövuoro yksi. Suoritukset tulevat siis menemään kaavalla x, x, Suomi, x - x, x, Suomi, x, jne.



Avajaiset olivat alkaneet viideltä ja koska ne menivät yllättävän ripeästi läpi, olimme jo kuuden jälkeen takaisin hotellilla. Lähdin samantien koirien kanssa aamulla löytämääni puistoon kävelylle ja se todentotta oli oikein mukava paikka ulkoilla koirien kanssa. En tohtinut päästää molempia koiria irti vieraassa paikassa, koska yhtä on kuitenkin aina helpompi hallita kuin kahta, jos tulee jokin yllättävä tilanne. Aivan rauhassa saatiin kuitenkin onneksi olla, vain yksi kävelijä kulki puiston läpi meidän lisäksemme. Puiston läpi virtaavassa pienessä joessa uiskenteli sorsia, jotka olivat oikein tottuneita (niitä ehkä ruokkiviin?) ihmisiin ja ilmeisesti koiriinkin, koska eivät niistäkään juuri mitään perustaneet.




Palatessamme hotellille, oli näitä tuttavallisia sorsia hotellin järvenrantapolun vierustallakin. Olisipa taas ollut kiva, jos taskusta olisi löytynyt pari naminpalasta antaa koirille kiitokseksi hyvästä käytöksestä, mutta eipä ollut. Kierrettiin koirien kanssa vielä hotellia ympäröivä rantapolku, kunnes palattiin meidän huoneeseen, koska oltiin sovittu, että mennään koko joukkue seiskalta yhdessä syömään hotellin ravintolaan. Näin tehtiin, ja ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Ysin jälkeen, juuri kun meille oli tuotu laskut, hotellin puolelta tullaan kysymään, että onko joku meistä huoneesta 135. Ongelmia koirien kanssa. Meidän huonehan se oli, joten jätin miehen maksamaan laskun (jälleen kerran kiitos siitä, etten ollut matkassa yksin) ja kiirehdin katsomaan, ovatko koirat karanneet huoneesta, pitävät meteliä vai mikä on ongelmana.

Pelonsekaisin tuntein kävelin toiselle puolelle hotellia ja käännyttyäni meidän huoneen käytävälle, kuului ensin ihmisten juttelua ja sitten Lumeksen haukuntaa, joka taukosi hetkeksi, jonka jälkeen kuului muutama haukahdus lisää. Meidän huone oli melkein viimeisenä käytävän päässä ja toinen sen vierushuone oli oletettavasti ollut tyhjänä tai ainakaan sieltä ei mitään ääniä ollut edellisenä päivänä eikä tänään kuulunut sillä aikaa, kun olemme huoneessa olleet. Nyt huoneen ovi oli auki, siellä oli useampi ihminen juttelemassa sekä ovellakin seisoi joku ottaen myös osaa keskusteluun. Kun avasin meidän huoneen oven, tämä ovella seisova tyyppi vilkaisi minua, ja samantien meidän oven auettua Lumes hiljeni - ja mikä erikoisinta, myös se naapurihuone hiljeni samantien eikä sieltä kuulunut enää pihaustakaan koko iltana. Outoa.

Ilmeisesti koirat olivat siis olleet ihan nätisti sen pari tuntia, kunnes ysin pintaan siihen naapurihuoneeseen oli tullut tämä äänekäs porukka ja Lumes oli sitten alkanut sanoa vahtihaukkuja ja äänekkään jutustelun vain jatkuessa, oli Lumeskin jatkanut enemmän vähemmän haukahtelua. Mitään tauotonta haukkumista se ei sentään onneksi ollut ollut, tai ainakin se pieni hetki, mitä itse sitä käytävällä kuulin, oli yksittäisiä haukahduksia, tauko, yksittäisiä haukahduksia.  Edelleenkin vain ihmettelen, oliko tarkoituksellista vai sattumaa, että he hiljenivät heti minun saavuttuani. No, oli miten oli, loppuilta sekä yö meni rauhallisissa tunnelmissa koirienkin osalta.



perjantai 5. tammikuuta 2018

Koirien kanssa Ruotsiin, Tanskaan ja takaisin - täältä tullaan, Tanska

Etukäteisvalmistelut - Laivalla Ruotsiin - Halki Ruotsinmaan

Göteborissa oli samanlaisia kallionmukaisesti rakennettuja taloja kuin Tukholmassakin.

Oltiin Göteborissa hyvissä ajoin ja käytiin ensimmäisenä etsimässä Stena Linen terminaali. Lautan lähtöön kohti Tanskan Frederikshavnia oli kuitenkin vielä niin paljon aikaa, että kävelytin vähän koiria, etsittiin kahvittelupaikka, kävelytin koiria vähän lisää ja sitten ajettiin vaan lähtöselvitysjonoon odottelemaan. Kun sitä on näin ekaa kertaa reissussa, niin mieluummin ottaa vähän varman päälle, vaikka siitä aiheutuukin turhaa odottelua. Jos joskus tulee joku toinen kerta reissussa, osaa ehkä ottaa jo vähän rennommin ja etsiä vaikka valmiiksi jotain käyntikohteita niin sanotulle luppoajalle, mutta tällä kertaa mentiin näillä. Koirat saivat odotella auton vierellä, ettei ole ihan pelkkää kontissa könöttämistä, ja ennen kuin autoja kertyi meidän perään enemmän, hengasin itsekin niiden kanssa auton ulkopuolella.


Lautalle oli ollut varattavissa sekä lemmikkien autopaikkoja että kennelpaikkoja sisälle ja ulos. Kennelpaikkoja ei ollut ollut enää yhtään jäljellä tehdessäni varausta vähän myöhään, ja nettisivujen perusteella oli epäselvää, saako koiraa ottaa autosta pois ilman varattua kennelpaikkaa vai ei. Olin laittanut suomenkieliseen asiakaspalveluun sähköpostia, josta vastaus tuli kyllä ripeästi, mutta se oli joku copypaste-tyyppinen ympäripyöreä selitys, joka ei vastannut suoraan kysymyksiini. Laitoin sitten saman kysymyksen laivayhtiön englanninkielisille Facebook-sivuille, josta vastattiin, että ilman kennelpaikkaa ei koiria voi ottaa autosta mukaan eikä myöskään ole sallittua jäädä itse autoon koirien kanssa (tosin jos olisi ollut asuntoauto, niin mistäpä sitä kukaan tietäisi, jos siellä olisi ihmisiä sisällä). Myönnytyksenä kyllä luvattiin, kun viestissäni murehdin koirien yksinolemista autossa useamman tunnin, että henkilökuntaan kuuluvan kanssa saisin käydä tsekkaamassa koirat matkan aikana, vaikka autokannelle ei silloin normaalisti saisikaan mennä. Tieto siitä, että halutessani pääsisin katsomaan koiria autolle, oli helpottava ja tätäkään matkakohtaa ei tarvinnut enää sen jälkeen etukäteen stressata.

No, sitten ollessamme siinä lähtöselvityksessä, päätin vielä kysäistä, että sattuisiko olemaan kennelpaikkoja vapaana. Minulle vastattiin, että koirien kanssa saa oleskella niille varatulla alueella. Tähän vastaukseen luottaen otin auton lautalle ajettuamme koirat matkustajatiloihin mukaan. Autokansi oli ihan peruslauttamaiseen tapaan avokansi ja matkustajatiloista sen erotti yhdet ylöspäin menevät portaat, joten periaatteessa Facebook-sivuilla annettu lupaus pääsystä katsomaan koiria autoon (meidän auto ympyröitynä) olisi hyvinkin voinut toteutua.


Koska meillä ei ollut mitään tietoa, minkälainen alue se koirille sallittu on, istuskeltiin alkuun lähes tunti ulkona auringonpaisteessa maisemia katsellen. Siinä kulki väliin ihmisiä ohi, kävi tupakoitsijoita sekä lisäksi joku vaatetuksesta päätellen lautan henkilöstön jäsen, joka ei onneksi maininnut mitään, että ollaan koiran kanssa väärässä paikassa.






Kun lopulta uskaltauduimme sisätiloihin kurkkaamaan, onko koira-alue siellä vaiko sittenkin jossain ulkosalla, kun kerran matkaa varatessa joku ulkokennel-paikka vaihtoehtona oli, saimme yllättyä positiivisesti. Ei ollutkaan mitään ikävää kopperoa tai nurkkausta tai ulkopaikalle häätämistä vaan oikein mukava paikka kahvion yhteydessä. Kaikki pöydät tosin olivat jo varattuja, Norjan ja Ruotsin koiratanssikisaajat kun olivat menossa meidän kanssa samaan määränpäähän. Onneksi kuitenkin yhdestä pöydästä nousi ihmiset pois ja antoivat meidän tulla tilalleen, ja nähdessäni pöydällä olevan pikkukyltin, ymmärsin heidän ystävällisesti noudattaneen kyltin ohjetta, jossa ilman lemmikkiä olevien käskettiin antaa tilaa lemmikin kanssa tuleville.


Koirat rauhoittuivat yllättävän hyvin. Mesta makoili aivan rauhassa, vaikka ihan sen vierestä kulki muutamaan kertaan ihmisiä ja koiria. Lumeskin oli oikein nätisti, vaati vain rapsutuksia koko ajan itselleen. Aika tylsäähän se tämäkin matkanteko koirille oli, mutta itselle mukava huomata, että niiden kanssa oikeasti voi mennä "mihin vaan". Mitään suuria tyrskyjä ei merenylityksessä onneksi ollut, välillä vähäsen keinutti, mutta koirat eivät olleet moksiskaan. Kävin koirien kanssa vähän vielä käppäilemässä laivan ulkotiloissa, jotta saavat jaloitella, ja samalla koitin etsiskellä niitä ulkokennelitiloja, mutta en löytänyt mitään siihen viittaavaakaan. Ehkä tämä kahvion koirapuoli sitten oli se Stena Linen sivujen mainitsema "dog in kennel" tai toisena vaihtoehtona tässä laivassa ei koko kenneljuttuja olekaan ja siksi siinä myytiinkin ei oota. Tiedä häntä. Toisaalta se kennelpaikkojen maksimimäärä yhdeksän koiraa puoltaisi sitä, että olisivat näitä kahviopaikkoja, koska ei tähän toisilleen vieraita koiria oikein sitä enempää olisi järkevästi mahtunutkaan ilman tilanahtautta.



Saavuttiin jossain vaiheessa iltaa Frederikshavniin ja lähdettiin ajelemaan kohti Viborgia ja hotellia. Jos luultiin sen olevan ihan helppo nakki, niin eipä ollutkaan. Auton navigaattori tunsi Tanskasta kolme eri Viborgia joillain lisämääreillä, samoin tietä numeroineen löytyi useampi. Ei mitään hajua, mikä Viborg olisi oikea ja mikä niistä samannimisistä teistä olisi oikea, joten valittiin summissa jotkut vain. Olihan minulla kyllä kännykässä joukkuetoverin lähettämä suora Google maps-karttalinkki hotellille, jonka avulla he olivat suunnistamassa kohteeseen, mutta me hölmöt kerroimme löytävämme perille omin avoin ja kännykällä ei tietenkään muissa maissa nettiä voinut käyttää suurten siirtomaksujen takia.

Ajettiin ja ajettiin ja ajettiin. Ajettiin pikkutaajamaan ja toiseen pikkutaajaaman. Ajettiin tielle, joka oli tietyön vuoksi kokonaan suljettu, ja etsittiin uutta reittiä päästä tielle, jonne navigaattorin mukaan piti mennä. Jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että ollaankohan me ihan oikealla reitillä. Kotona kartasta katsoessa reitti Frederikshavnistä Viborgiin oli näyttänyt paljon suoremmalta kuin mitä nyt ajelimme. No, mitäpä siinä kuitenkaan muuta kuin ajettiin ja ajettiin taas. Tanskassa on muuten hassu tapa, että nopeusrajoitukset pitää tietää itse, niitä ei ole merkattu joka väliin erikseen, kuten ollaan totuttu olevan. Olinhan minä ne vilkaissut ulkoministeriön Tanska-tiedotteesta, mutta ei siellä mitään puhuttu, että ne pitää itse muistaa, joten ei tullut merkattua ylös. Vähän fiiliksellä siis ajeltiin muissa kohdin kuin niissä erikoispaikoissa, joissa normaalista poikkeavat nopeudet oli ilmoitettu.

Päiväsaikaan olisi voinut olla ihan kiva vähän seikkailla, ajella niiden pikkutaajamien läpi - joissa oli muuten paljon hienoja, vanhoja, tiilisiä omakotitaloja - ja fiilistellä maisemia, vaikka ei niissä kyllä kovasti fiilisteltävää ollut ainakaan pimeän jo laskeutuessa. Illan pimeydessä ja matkaamisesta väsyneenä seikkailu ei ollut oikein kivaa, kun lopulta nimittäin navigaattori ilmoitti, että perillä ollaan ja joo oltiin, mutta aivan väärässä Viborgissa, jos edes Viborgissa ollenkaan, ja aivan väärällä Randersvej:llä ja aivan väärän tuvan edessä. Epätoivoista puhelua joukkueenjohtajalle, että ootteko muut löytäneet perille, me kun ollaan...hmm...jossain...

Eipä siinä sitten lopulta muu auttanut kuin ottaa kännykkä käteen, avata netti ja valita Google mapsista oikea kohde. Niillä avuin löydettiin Viborg ja Best Western Golf Hotel Viborg. Hotellilla oli iso parkkipaikka, josta löytyi hyvin paikkoja. Tavaraa oli niin paljon, että piti tehdä useampi hakureissu autolta huoneeseen, joka oli yllättävän tilava. Meillä oli vielä oikein kivasti sisäpihan puolelta huone ja ovi sisäpihalle. Kokolattiamatto, vaikka muuten niin epäkäytännöllinen onkin, oli ihana, kun ei tarvinnut kuunnella koirien kynsien rapinaa laminaattia vasten, kuten elokuisella Paimion reissulla. Rojahdettiin sänkyihin nukkumaan, eikä Lumeskaan vahtinut kuin kaksi haukahdusta ja oli sen jälkeen unessa.


keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Pyjamabileet - itse tehty haavapuku koiralle

Jos olisi hoksannut ja jos olisi ollut enemmän aikaa, olisi leikkaukseen menevä koira kannattanut etukäteen totuttaa haavan nuolemista/repimistä estävään muovikauluriin. Siinä vaiheessa se oli jo myöhäistä, kun silmien liikuttamista lukuunottamatta taju kankaalla oleva koira kannettiin autoon kauluri päässään. Kaulurin heivasin heti pois eikä nukutuksesta väsynyt koira osoittanut mitään mielenkiintoa haaroväliinsä. Illan tullen vetaisin sille kaksi vanhaa, uusiokäyttöä odottanutta t-paitaa housuiksi ja paidaksi. Oloasuinen lapinkoira oli kyllä aika kotoisa näky, kun ei puettuihin koiriin ole tottunut, ja leikilläni sanoinkin miehelle, että mitä jos aletaan vaan pitää Mestalla pyjamaa päällä ihan muutenkin vaan.

Leikkauspäivän ilta, Mesta ihan nuutunut vielä nukutuksesta.


Etuosan paita oli Mestalla ihan vain selänpäältä solmittuna, kuten kuvistakin näkyy. Se pysyi oikein hyvin paikoillaan. Takaosan paita oli pienellä fleece-kankaanpätkällä solmittu kiinni rinnasta ja seuraavina päivinä tein siihen vielä muitakin virityksiä, kuten mm. samanlaisia solmuja kuin etuosan paitaankin, mutta niistä huolimatta paita valui aina taaksepäin. Aivan liian isojahan nämä paidat toki olivat Mestalle, mutta itse tykkäsin, että varsinkin takajalkojen välissä oli paljon löysää, jottei kangas osu haavaan. Näillä t-paitayhdistelmillä mentiin niin kauan, kun Mestaa ei tarvinnut jättää yksin kotiin. Yötkin sujuivat hyvin näissä vermeissä.

Asenteellinen puku päällä, tottakai: Life´s too short not to be extreme.

Kun tuli aika jättää Mesta yksin kotiin, oli sille tehtävä haavapuku, joka pysyisi kunnolla päällä. Jälleen nappasin vaatekaapista jo aikansa eläneen t-paidan, puin sen Mestalle takajaloista alkaen ja tuumailin, miten lähdetään haalaria siitä tekemään. Vatsanympäryksestä leikkasin suunnilleen 15-20cm pois ja ompelin reunat toisiinsa kiinni. Poisleikatusta palasta muotoilin ja ompelin etujaloille lahkeet, jolloin samalla saatiin aikaiseksi kaula-aukko. Hihoja, eli tässä tapauksessa takajalkojen lahkeita kavensin sekä lyhensin. T-paidan alkuperäinen kaula-aukko on häntäkolona, sitäkin pienensin. Takajalkojen väliin puvun sisäpuolelle ompelin kiinni fleece-kangasta, koska t-paita itsessään on niin ohutta, että sen läpi saisi halutessaan nuoltua ja nakerrettua haavankin. Haalarin sai puettua päälle kaula-aukon läpi takajaloista alkaen.

Nappi, ja toisella puolella napinlävi, ovat kaula-aukon pienentämistä varten haalarin ollessa päällä. Ajatus oli, että ne vedettäisiin etukautta kiinni, mutta ompelun jälkeen näytti sittenkin siltä, että käytännön kannalta on parempi kiristää pukua kaulalta ylöspäin. Nappi ei mennyt yläkautta kiinni, mutta puvussa oli sen verran joustovaraa että selkäkappaleesta sai tehtyä solmun napinläpeen. Puku pysyi Mestan päällä oikein hyvin ja joustavuuden ja väljyyden ansiosta ainakin myös näytti olevan mukava käyttää, vaikka kuvaa varten ei iloisella ilmeellä poseerattukaan.

Puvun kaikki saumat olen tarkoituksella ommellut niin päin, että sauman taitteet tulevat ulkopuolelle. Käyttämällä selänpäällä vetoketjua, olisi puvusta saanut toki tehtyä paljon naftimman päälle, kun pukemisen ajaksi sitä olisi saanut avattua. En jaksanut kuitenkaan nähdä vetoketjun ompelemisen vaivaa "kertakäyttövaatetta" varten, eikä t-paitakangas materiaalina vetoketjulle oikein sovikaan, ja myöskin tykkäsin puvun olevan kätevämpi tällaisenaan. Se oli oikein helppo ja nopsa pukea Mestalle.


Muutaman päivän käytön jälkeen kangas oli solmimisen vuoksi venynyt selästä niin paljon, että puvun takaosa alkoi valua alas, vaikka edestä se pysyi hyvin aloillaan. Ratkaisin ongelman kaventamalla pukua selästä kaulan puolelta yli 15cm ja vähentämällä kavennusta häntään päin, että lopussa kavennus oli vain 4cm. Nyt puku pysyi taas moitteettomasti päällä. Venymisen johdosta nappi meni kiinni selänpuoleltakin ja lisäksi kavennuksen ylijäämään laitoin solmulle. Pidin Mestalla pukua yöt ja yksinolot kolme viikkoa. Loppuajasta se ei tosin varmaan sitä olisi enää tarvinnut, mutta halusin ottaa varman päälle ja pitää haavan suojassa vähän suositeltua pidempään.



maanantai 1. tammikuuta 2018

Kovjoen rautatieasema - Uudenkaarlepyyn museorautatie

Pohjanmaalla Uudenkaarlepyyn Kovjoen kylässä sijaitseva rautatieasema on rakennettu vuonna 1885. Se sijaitsee Seinäjoki-Kokkola(-Oulu) välisellä rautatieosuudella ja oli käytössä lähes sata vuotta, kunnes viimeinenkin henkilöliikenne lakkautettiin sieltä vuonna 1983. Tavaraliikenteen lastaus- ja purkupaikkana Kovjoki oli menettänyt sijansa jo aiemmin, eikä siellä vuoden 1976 jälkeen ole enää ollut tavaraliikenteen toimintaa.



Kovjoen asemalta Uudenkaarlepyyn satamaan rakennettiin yksityinen, kapearaiteinen rautatie vuosien 1898-1899 aikana. Radan liikenteen oli tarkoitus parantaa kaupungin taloutta, mutta radan ja kaluston pienuuden vuoksi sen toimintavarmuus varsinkin talvisin oli heikko. Tämä Uudenkaarlepyyn rautatie ehti olla toiminnassa vain vajaat parikymmentä vuotta, sillä vuonna 1916 se myytiin kalustoineen päivineen liikemies Aleko Liliukselle, joka puratti radan pois.



Vuoden 1940 lopussa rakennettiin vanhalle ratapohjalle uusi, leveäraiteinen Uudenkaarlepyyn rata korvaamaan purettua, kapearaiteista rautatietä. Henkilöliikennettä tällä uusitulla Kovjoki-Uusikaarlepyy rataosuudella kuljetettiin vuoteen 1956 asti ja tavaraliikennettä huomattavasti pidempään, vuoteen 1982 saakka. Käytön lopetusta seuraavana vuonna rata purettiin pois.



Nykyään Kovjoen asemalla on vain pääradan ohikulkuliikennettä, mutta sen yhteyteen on perustettu kapearaiteinen Uudenkaarlepyyn museorautatie, joka kulkee vanhaa Kovjoki-Uusikaarlepyy radan linjaa pitkin. Tällä museorautatieosuudella liikennöi kesäkaudella "Suomen pienin juna", jossa höyryveturin savu tuoksuu kuin silloin ennen vanhaan. Lisätietoja museorautatien sivuilta http://nykarlebyjernvag.webs.com/ sekä wikipediasta (jonka luotettavuuden tietolähteenä jokainen arvioi itse) https://fi.wikipedia.org/wiki/Kovjoen_rautatieasema ja https://fi.wikipedia.org/wiki/Uudenkaarlepyyn_rautatie. Piha-alueelta löytyy myös lapsille leikkipuisto, jossa pääsee fiilistelyn alkuun omalla höyryveturilla. Uudestakaarlepyystä löytyy paljon muutakin nähtävää, mm. tonttumuseo, Zacharias Topeliuksen lapsuudenkoti, vesitornin näköalakahvila ja Juthbackan kartanon mailla pidettävät markkinat, http://www.visitnykarleby.fi/visit-fi/nae-ja-koe/.